Jani Korhosen rautakauppareissu vajaa vuosikymmen taaksepäin johti hänet pestiin, jonka päätavoitteena on pedata parhaat saatavissa olevat olosuhteet SuKiKan karhuklaanille seuraavien kaatojen taputteluun. Millainen on Suonenjoen suurimman urheiluseuran edustusjoukkueen vetäjän arki ja miten Iisveden Metsä Oy:n taustapanos auttaa Jania saavuttamaan tavoitteet?

Vasara ja nauloja – Kaupan päälle johtajaksi

Kun Jani Korhosen kello pirahtaa arkiaamun herätyksen merkiksi, hän suuntaa kulkunsa Suomen suurimman hillotehtaan varastolle esihenkilöhommiin.

Kun Janin luotsaama logistiikkatiimi on saanut varastoissa kuormat purettua ja tuotannolle raaka-aineet kerättyä, takin logo vaihtuu keltaiseen karhuun ja suunta kaukalon ääreen.

Meillä on yhteensä 10 toimihenkilöä ja edustusjoukkueen pelaajat mukaan laskien yhteensä noin 35-40 henkeä, joiden kanssa pyöritetään SuKiKan kausi läpi. Tämä on seurana hyvin yhteisöllinen. Kaikki pitää toistensa puolia, Korhonen kuvailee väkeä, joka vastaa kokonaisuudessaan satojen sisäsavolaisten liikuttamisesta.

SuKiKan käynnissä hyrräävä pelikausi on järjestyksessään Korhoselle jo kahdeksas syksy ja talvi sen jälkeen, kun häneltä tiedusteltiin kiinnostusta napata ohjat joukkueenjohtajan hommista. Karhun tassu oli kuitenkin raapaissut rinnasta Korhosta jo huomattavasti aiemmin.

Kävin ihan pienestä pitäen jo ulkojääaikana ahkerasti katselemassa edustusjoukkueen pelejä. Kahdeksan vuotta sitten keiteltiinkin kahvia ja täyteltiin vesipulloja edustukselle. Minut napattiin K-Raudan hyllyjen välistä tähän nykyiseen hommaan. Jesse Snäkin kysyi, että kiinnostaisiko lähteä toimintaan mukaan. Viikon mietin ja tuumasin: ”no mikä jottei”, Korhonen muistelee.

Olympiavoittaja Iiro Pakarisen ura on hyvä osoitus siitä, miten paikallisen maakuntaseuran opeista voi kavuta kansainvälisen urheiluelämän huipulle asti.

Kun kiekkokausi on paketissa, puhelin käy kuumana

Korhonen esittelee ylpeänä edustusjoukkueen ”pyhättöä” eli Iiro Areenan pukukoppia, josta voi välittömästi aistia vauhdikkaan tekemisen meiningin.

Istumapaikkojen yläpuolella ja varusteiden lomassa vilistävät paikallissankareiden nimet, joiden johdolla käydään ankaraa metsästystä kakkosdivarin voittopisteistä kotiluolan tuulikaapin edessä sijaitsevan sarjataulukon sarakkeeseen.

Ensimmäinen oma vierailuni pukukoppiin kyllä säväytti. Ymmärsin silloin valmentajan merkityksen ja panoksen ryhmähengen luonnissa. Se oli silmiä avaava kokemus, Korhonen miettii istuskellessaan pukukopin penkillä.

Jäähallin pukuhuone on tarina itsessään tahdosta ja yhteishengestä, sillä nykyiset puitteet on sahattu, maalattu, teipattu ja höylätty kokoon puhtaasti talkoovoimin ja yhteistyökumppaneiden tuella.

Kun pääsin mukaan hoitamaan varainhankintaa, niin silloin tajusin oikeasti, minkälaisia summia jääkiekon pelaamisessa pyörii. Meneillään olevan kakkosdivisioonakauden läpiviemiseen on budjetoitu noin 43 000 euroa. Suurimpina menoerinä ovat jäämaksut ja vieraspelireissut, joista pisimmät suuntautuvat Imatralle, Lappeenrantaan, Valkealaan ja Heinolaan. Ne ovat reilun tonnin reissuja, kun vielä joukkueruokailu laitetaan päälle. Yksi minun tärkeimmistä hommistani onkin yrittää keksiä, mistä ne rahat saadaan kassaan. Kun sarjakausi on paketissa, minulla alkaa uusi kausi puhelin kädessä, Korhonen veistää kokonaiskuvaa raadollisesta todellisuudesta.

Korhonen tokaiseekin syvä kiitollisuus äänessään soiden, ettei mikään kopissa nähty olisi mahdollista, jos seuran takana ei olisi yhteistä tahtoa liikuttaa paikallista karhulaumaa.

Yhteistyötä Iisveden Metsä Oy:n kanssa Korhonen pitää sutjakkaana ja esimerkillisenä. Pelien jatkuminen on hänen mielestään nähty ”Piimällä” ja tontin konttorinmäellä pitkäjänteisenä sijoituksena tulevaisuuteen.

Muutamia vuosia sitten aloitimme neuvottelut jäähallin seinässä näkyvästä mainostilasta. Nyt olemme edenneet jo pääyhteistyökumppanuuteen. Iisveden Metsältä vastataan yleensä yhteydenottoihin heti ja hommat todella hoituvat, Korhonen lähettää kiitosta tärkeän sponsorin suuntaan.

Kumpi voittaa – Karhu vai leijona?

SuKiKan läpi kulkee merkittävä lupaavien kiekkotähtien kehitysjuna. Sen tärkeänä saattoliikkeenä on mahdollisuus hypätä askiin ja tositoimiin kodin lähistöllä aina 14-15 vuoden ikäluokkaan saakka.

Siitä pelaajapolut menevät sitten eteenpäin esimerkiksi KalPaan. Lähiseurojen välinen yhteistyö on myös tärkeässä roolissa nuorten etenemisessä urallaan, Korhonen sanoo.

Esimerkiksi Iisveden Metsä Oy:n KalPassa kiekkoileva kummipelaaja Onni Snellman luisteli jääkiekkoilijana ensipiirtonsa karhunutussa. Nyt hän on ikäluokkansa korkeimmalla sarjatasolla Suomessa.

Iiro Pakarisesta kehittyi Suomen historian ensimmäisen olympiakullan voittaneen Leijona-miehistön avainpelaaja ja juuri lokakuun alussa SuKiKan väreistä ponnistanut Aapo Paavilainen valittiin U16-ikäluokan maajoukkueen leiriryhmään.

SuKiKan työ nuorisourheilun eteen onkin poikinut jo maakunnallista tunnustusta, kun seura valittiin Pohjois-Savon omassa Urheilugaalassa vuoden 2022 nuorisourheiluseuraksi.

Pekka Ruuskan ”Rafaelin Enkeli”-biisissä johtaja kysyy, voittaako karhu vai leijona. Miten asian laita on Korhosen mielestä?

Kyllä se taitaa riippua ihan näkökulmasta, Korhonen hörähtää.

Urheiluseuroja symboloivien petohahmojen lisäksi nimittäin Leijonat TV on seuran suhteellisen tuore päivitys kotihallin piippuhyllylle. Sen välityksellä kotiluolan edesottamuksia voi seurata näppärästi netistä.

”Kaikki toimii” on paras palkka”

Iisveden Metsä Oy:n henkilöstöjohtaja Kaisa Uuttu näkee yhteistyökumppanina Korhosessa oikeanlaista sisua ja asennetta, jota tarvitaan paikallisseuran kipparointityössä.

Janille on kyllä totisesti nostettava hattua. Siinä on kyllä sellainen mies, joka ei paljon hommalle antamiaan tunteja laskeskele,Uuttu sanoo.

Mikä antaa Korhoselle virtaa ja mielenkiintoa vetää joukkuetta jo itsessään vaativan päivätyönsä lisäksi?

Minun tavoitteeni on luoda ja huolehtia olosuhteet sellaisiksi, että pelaajat saavat keskittyä pelaamiseen ja toimihenkilöillä on pelit ja pensselit kunnossa. Voi tulla harjoituksiin ja peleihin niin, että kaikki toimii. Kun näin tapahtuu, se on se suurin kiitos ja palkinto, Korhonen kiteyttää.

Hän kiittää myös noin kolme vuotta seuran toiminnassa mukana avustanutta vaimoaan kaikesta tuesta ja tasaisesta muistuttelusta, miksi kaikki on tehdyn työn arvoista.

Iisveden Metsä Oy toimii 18.11 lauantaina otteluisäntänä, kun karhulauman kaadettavaksi Iiro Areenalle saapuu Valkealasta ValKi.

Piimäposti ja SuKiKa toivottavat yhdessä kaikki tervetulleeksi paikan päälle viettämään jännittävää kiekkoiltaa.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista tarkemmin lisää konekuskimme Kari Snellmanin ja hänen poikansa Onni Snellmanin mietteitä jääkiekkoperheen arjesta. Lue juttu tästä.

Pääkaupungin vilskeessä asusteleva metsäekonomian yliopisto-opiskelija Nuutti Myllypakka päätti vaihtaa kesällä maisemaa piskuiseen savolaiseen maalaispitäjään. Miksi Myllypakka päätyi valitsemaan harjoittelun Iisveden Metsä Oy:n sahalla ja mitkä olivat kesän parhaat oivallukset savolaiskuusen vientiveturin kyydissä?

Opiskeleva kuusikauppias – Tähtäimessä puunhankinta

Nuutti Myllypakalla on käynnissä järjestyksessään kolmas vuosi Helsingin Yliopiston metsäopinnoissa. Metsä edustaa hänelle akkujen lataamista ja vastapainoa kaikelle arjen luomalle huminalle.

Isäni on ollut aktiivinen metsästäjä. Hänen mukanaan olen kulkenut aina kaikilla metsästysreissuilla. Eräs perhetuttumme työskenteli ennen eläköitymistään suuressa metsäalan yrityksessä ja sitäkin kautta kiinnostus omaa alavalintaani kohtaan kasvoi, Myllypakka miettii

Parhaillaan Metsäylioppilaiden kuusimyynnissä ahkerasti kauppaa takovan Myllypakan tähtäimenä on päästä työskentelemään sahatuotannolle elintärkeän toiminnon eli puunhankinnan ja puunhankinnan suunnittelun pariin.

Alun perin etsiskelin kesätöitä. Olin laittanut jo hakemuksia isompiin yhtiöihin. Sitten meille pidettiin puutuoteteollisuuden infotilaisuus Helsingissä. Siellä oli paikalla Iisveden Metsä Oy:n Tommy Lindström, joka puhui sahateollisuudesta ja kesätöistä. Arvioin, että pienemässä yksikössä pääsisin todennäköisemmin näkemään ja hahmottamaan koko toiminnan kokonaisuuden, Myllypakka muistelee ensimmäistä kohtaamistaan ”Piimäksikin” paikallisesti tituleeratun savolaissahan kanssa.

Niinpä hän asteli Lindströmin jututukseen. Hommat alkoivatkin hoitumaan rivakkaan tahtiin eteenpäin muutaman sähköpostin vaihdon kautta ja pian lyötiin puumerkit kesätyösopimukseen. Palkallisen kesätyön lomaan oli hyvin sujuvaa ja luontevaa rakentaa myös kandidaattiopintoihin kuuluva harjoittelujakso.

Omin silmin ja käsin tietää paremmin, miten saha toimii

Myllypakan arki sahalla lähti koostumaan tukkilajittelutöiden ja pakkaustöiden merkeissä. Hän siis näki aitiopaikalta mitaten, lajitellen, rimoitellen ja pakaten koko sahausprosessin tukista valmiiseen sahatavarapakettiin.

Tein myös paljon avustajia tehtäviä, kuten tukkien tarkistusmittauksia, valmiin sahatavaran laatutarkastuksia ja kuivuuden mittaamista. Itseluottamus omaan toimintaan kehittyi hyvin, kun työnjohto osoitti luottamusta tehtävien suoritukseen. Jo parin viikon jälkeen tuurasin ensimmäistä kertaa itsenäisesti vuoroa tukkimittarilla, Myllypakka kuvaa saamaansa vastuuta ja kehitystä.

Hänen suurin oivalluksensa liittyy yhteispelin saumattomuuden merkitykseen. Eri osastojen on pelattava kuin ”rasvattu kone”, että linjaston päästä tulisi ulos savolaista terveoksaista priimatavaraa vientiasiakkaiden ihasteltavaksi.

Olin kyllä lukenut aiemmin juttuja Iisveden Metsän hyvästä yhteishengestä, mutta kaikki se fiilis välittyi suoraan minulle työskennellessäni sahalla. Työporukan mukana on helppo olla, kun jokainen haluaa auttaa toistaan ja kaikki ovat kavereita keskenään, Myllypakka kuvailee omaa näppituntumaansa sahan meiningistä.

Millaisia kasvun taimia kesätyöt ja harjoittelu ovat istuttaneet Myllypakalle evästykseksi tulevaisuuteen?

Puun vastaanottoon liittyvissä tehtävissä olen kehittynyt mielestäni tosi paljon. Tiedän paremmin, miten saha toimii, kun olen nyt päässyt näkemään kokonaisuuden ja tekemään työtä omin käsin. Kirjoista voi lukea kaikenlaista, mutta todellinen ymmärrys vaatii vähintäänkin tällaisen harjoittelujakson, Myllypakka tiivistää

Hän lisää myös oivaltaneensa paikallisen sahan merkityksen oman alueensa hyvinvoinnin selkärankana, vaikka suuremmat organisaatiot vievätkin yleensä kaiken huomion ja palstatilan.

Lupsakkaa puhetta rapussa ilman sporien kolinaa

Työpaikan kautta järjestyneeltä asunnoltaan käsin, Myllypakalle jäi rennot ja seesteiset muistot paikallisesta elämänrytmistä.

Asustan itse Helsingin kantakaupungissa. Siihen verrattuna Suonenjoella oli hyvin hiljaista. Kun olen itse vielä hieman vähäsanaisempi, niin huomasin eron paikallisissa ihmisissä. Aina kun moikkasi jotain naapuria samassa rapussa, niin siinä sai aina pienen hetken jutella, Myllypakka muistelee sisäsavolaista lupsakkuutta.

Metsäekonomiaan ja markkinointiin suuntautunut Myllypakka rohkenee varauksetta suositella kesän kokemustensa vankentamana yhteydenottoa Iisvedelle muillekin metsäteollisuuden parissa opiskeleville harjoittelupaikan haeskelijoille.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukea sahalla työskentelevän Sami Juntusen tarinan kaikkien työtehtävien tuurauksesta tuotantojohtajaksi. Lue juttu tästä.

Vuoden 2022 lokakuussa Sahateollisuus Ry:n toimitusjohtajan tehtävissä aloittanut Tino Aalto oppi jo lapsuudenkodissaan seuraamaan keskustelua yhteiskunnallisista aiheista. Karjalan evakkoihin lukeutuvan isoisänsä elämänasenteen evästämänä, hän on nyt mukana ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Miten pienten paikkakuntien sahat voivat vaikuttaa siihen ja miksi tavallisten pulliaisten kannattaisi välittää sahojen olemassaolosta?

Metsä herättää tunteita – Jokainen taajama tarjoaa keskustelupaikan

Aurassa lapsuutensa viettäneen Sahateollisuus Ry:n toimitusjohtaja Tino Aallon kotona katseltiin ahkerasti ajankohtaista kakkosta ja puoliyhdeksän uutisia.

Liikunnan ja historian hyvien numeroidensa siivittämänä yleissivistävät opinahjot läpi taaplannut Aalto sisäisti metsää hoitelevan maataloustilayrittäjän sielunmaiseman oman isoisänsä esimerkistä.

Hän on perhepiiristäni kaikista kiinnostunein nykyisestä työstäni. Hän seuraa ja kommentoi hyvin mielellään, miltä hänen mielestään tukin hinta näyttää juuri nyt, Aalto kuvailee lämmöllä yli 90-vuotiasta pienviljelijäukkiaan, jolta hän kertoo oppineensa periksiantamatonta asennetta.

Metsä herättää tunteita. Keskustelun sävyissä on huomattavan paljon mustaa tai valkoista. Aalto itse soisi, että ihmisillä olisi aikaa panostaa kasvokkain tapahtuviin kohtaamisiin. Kotisohvalta käytävän digitaalisen keskustelun helppoudesta huolimatta.

Yhtenäiskulttuurin parantamiseksi hän tarjoilee itseasiassa luovan ratkaisun, joka sopisi pienimpäänkin suomalaiseen kyläpahaseen.

Niin pientä paikkaa ei olekaan, ettei sieltä löytyisi vähintäänkin huoltoasemaa tai huoltoaseman kahvilaa. Ihmiset voisivat sopia keskustelun jatkamisesta siellä, vaikka kahvikupin merkeissä. Eri mieltä saa olla ja erotakin voi edelleen erimielisinä, mutta kyllä se kuuntelua ja ymmärrystä ihmisten välille toisi, Aalto pohtii.

Miksi ”Pentti kylänmiehen” kannattaa välittää paikallisesta sahasta?

Tino Aalto hyppäsi viime vuonna sahateollisuuden luotsaamistehtävään kokonaan metsäsektorin ulkopuolelta. Toimialan käsite ja laajuus on päässyt yllättämään.

Metsäala on kuin valtio valtion sisällä. Alalla on pitkiä perinteitä ja pitkään toimineita yhteisöjä. En vielä 2 vuotta sitten edes tajunnut, miten valtava koko ekosysteemi on. Metsä on kenties otettu meillä Suomessa hieman liikaakin itsestäänselvyytenä, Aalto tuumii.

Iisveden Metsä Oy:n kaltaiset pienet sahalaitokset ovat ympäri Suomen karttaa ripoteltuna. Ne ovat omien toimintapaikkakuntiensa priimusmoottoreita monessakin mielessä.

Jos katsoo sitä kylältänne löytyvää huoltoaseman kahvilaa ja kaikkia pakettiautoja siellä huoltoaseman pihalla, niin hyvin moni niistä pakettiautoista liikkuu sen viereisen sahalaitoksen yritysverkoston voimalla. Se tarkoittaa automaattisesti monien tulojen kautta niitä palveluita, joita paikkakunnalla on asukkaille tarjolla, Aalto havainnollistaa sahateollisuuden hyötyketjun ulottuvuutta.

Normikyläläisen kodista lyhyen linnuntien päässä sympaattisesti puksuttavalla sahatavaran tuottajalla on kotinsa asukkaalle hyvin lämmittävä vaikutus.

Paikallinen Pentti voi olla varma, että kun saha käy ja kukkuu, niin siitä syntyvällä puuenergialla pystytään jatkossakin lämmittämään sen Pentin koti. Huoltovarmuuden kannalta sahoilla on hyvin merkittävä rooli, Aalto alleviivaa.

Muutosta ilmastonmuutokseen ”just, eikä melkein”

Isoimmassa kuvassa Aallon paloa sahateollisuutta kohtaan sytyttää mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun.

Puurakentaminen on jatkuvasti kasvava trendi maailman markkinoilla. Puusta valmistetaan jo paljon erilaisia tuotteita. Hiili sitoutuu puutuotteisiin tosi pitkiksi ajoiksi ja siksi se tarjoaa järkevämmän vaihtoehdon tuotantoon kuin perinteinen betoni- tai terästeollisuus, Aalto linjaa.

Puun hyödyntäminen edellyttää, että laadukasta raaka-ainetta on jatkossakin saatavilla. Sahojen näkökulmasta puun saatavuus on suorastaan kriittistä.

Raaka-aine on sahan suurin tuotannon kustannuserä. Jos puun saatavuus heikkenee, se johtaa korkeampaan raaka-ainekustannukseen. Metsien oikea-aikainen hoitaminen on minusta tärkeää. Yleisistä ohjeista metsänhoidolle ja metsän kasvatukselle pitäisi pitää kiinni, Aalto toteaa.

Iisveden Metsällä tehtyjen vierailuiden kautta, Aalto on päässyt tutustumaan savolaisiin kuusikoihin ja toteaakin, että Savossa hommat hoidetaan esimerkillisesti. ”Just, eikä melkein”.

Voiko mustassa ja valkoisessa piillä iloakin?

Tino Aallon työhuoneen seinällä komeilee paita, jonka eturintamassa on vuosiluku 1922 ja selustassa nimi ”AALTO”.

Emme ole sukua, vaikka sukunimi komea onkin, Aalto myhäilee selvästi ylpeän oloisena ja tarkoittaa TPS:n väreissä yli 70 kertaa verkkoja venyttänyttä sukunimikaimaansa Antti Aaltoa.

Viime lokakuussa järjestetyn sahateollisuuden vaikuttajakiertueen aikana jo Piimäpostissakin hieman otaksuttiin, että uuden toimitusjohtajan arjessa saattaisi ”hunajata” virrata.

Kovaksi penkkiurheilijaksi tunnustautuvalle Aallolle turkulaisen SM-liigaseuran edesottamusten pariin päätyminen on ollut auralaisista lähtökohdista luontainen prosessi. Jääkiekko on seudulla tosi iso laji. Kaikki kaukaloissa tapahtuneet vääryydet ja voitot kuulostavat olevan ilmeisen hyvässä muistissa.

Haluan myös paidan välityksellä ilahduttaa palavereissa ihmisiä. Vakavampikin aihe lähtee soljumaan hyvin eteenpäin, kun keskustelut aloitetaan jääkiekosta. Onhan meillä Sahateollisuus Ry:n hallituksessakin monta Tampereen seurojen kannattajaa, mutta heillä on oikeus olla siinä kohtaa väärässä, Aalto veistelee lopuksi naureskellen.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista miten paikallisella metsäenergiayhteistyöllä lämmitetään jo yli 2 500 sisäsavolaista kotia. Lue juttu tästä.

Iisveden Metsä Oy:n saha on harvinainen suomalainen teollisuuslaitos. Se on selvinnyt sotavuosista ja ankarista talouskriiseistä säilyttäen kohta lähes 100 vuotta saman nimensä, tuotantopaikkansa ja omistuspohjansa. Tarina olisi voinut päättyä jo toisenlaisiinkin muistelmiin, ellei sen kirjoittajilla olisi vankkaa uskoa pienen ja paikallisen sahan huomispäivään.

Suureristä ja kiskoilta erikoiseriin ja kumipyörille

Yksi Iisveden Metsä Oy:n tämän päivän kilpailuedun rakentamistyön pääarkkitehdeistä on nykyinen Jyväskylässä asusteleva hallintoneuvoston puheenjohtaja Matti Virtanen.

Lahden Teknillisestä Oppilaitoksesta valmistunut Virtanen aloitti metsäteollisuuden työuransa piskuisesta Uimaharjun kylästä vuonna 1972. Tienoon elinvoiman sydämenä puksutti silloin ja yhä edelleenkin Enson sellutehdas, jonka venäläiset perustivat saksalaisilta saamillaan sotakorvauksilla ja jonka Enso Gutzeit myöhemmin osti.

Uimaharjusta lähdin Hämeeseen Oy Kyrö Ab:n palvelukseen, jonka perustivat Hammaren– ja Sumelius-nimiset suvut. Sekään ei vielä tuntunut itselleni oikealta paikalta, joten jatkoin Iisalmen Sahat Oy:lle. Siellä työskentelin yhteensä 7 vuotta sahan teknisenä johtajana, Virtanen kertaa työtaustaansa.

Ensimmäisen kerran Virtanen käväisi Iisvedellä tutustumiskäynnillä erään pohjoiseen suunnanneen reissun lomassa, seuranaan silloinen Iisveden Metsä Oy:n toimitusjohtaja H. Tapio Sivonen.

Vuonna 1988 tuli hakuun toimitusjohtajan paikka ja tulin siihen tehtävään valituksi. Iisveden saha oli silloin hyvin perinteinen, eikä teknisesti ihan parhaassa iskussaan. Jotain oli aika tehdä toisin, Virtanen muistelee.

Ratkaiseva käännekohta savolaisen kuusen maailmanvalloituksen näkökulmasta vaati toimintatapoihin isoja muutoksia.

Sahan tuotanto oli keskittynyt tekemään suuria eriä suurille asiakkaille. Suurerät sisälsivät kuitenkin myös suuret liiketoimintariskit, kun valmistuksen ja myynnin välisenä aikana markkinatilanteet saattoivat metsäalalle tyypilliseen tapaansa notkahdella hyvin lyhyessä ajassa.

Suurten tuotantoerien kuljettaminen junan vaunuissa ja rautateitä pitkin oli myös aika kankeaa. Viimeinen niitti oli VR:n muutos, kun veturia ei saanut tilattua enää Suonenjoelta, Virtanen toteaa.

Tuotannossa päätettiin keskittyä asiakaslähtöiseen malliin, jonka opin aineksia Virtanen oli kartuttanut jo Ylä-Savon vuosinaan. Metsäkoneiden tekniikka kehittyi ja sahalle ryhdyttiin tuomaan jo metsässä määrämittaansa katkottua tukkipuuta, jonka sahausprosessi suoritettiin asiakkaan toiveiden mukaan. Valmiit tuotantoerät lastattiin raiteiden sijaan kumipyörien päälle.

Kumipyöräkuljetukset mahdollistivat meille pienten määrien, jopa yksittäisten kuormien myynnin ja valmistamisen. Pystyimme palvelemaan kokonaan uusia ja pienempiä asiakkaita, Virtanen kuvaa muutoksen myönteistä vaikutusta.

Tästä ketterästä mittatilaustyöstään Iisveden Metsä tunnetaan nyt ympäri maapallon Keski-Euroopasta aina Lähi-Itään ja Japaniin.

Rahoittajat epäilevät – Tekijät osaavat ja luottavat

Muutoksen harjalla elettiin tiukkoja aikoja vuosikymmenen vaihtuessa. Seuraavat vuodet tulisivat olemaan sahan olemassaolon kannalta elämän tai kuoleman hetkiä. 1990-luvun alun devalvaatio ja lama niitti synkeää sarkaansa ankaralla kielellään.

Pankeilta ei hellinnyt pahemmin uskoa sinivalkoista sahaustyötä kohtaan. Rahoituslaitoksen edustaja saattoi käyskennellä tehdasalueen tukkipinoilla ja tivata tiukkasävyisesti pinojen markoiksi muunnettavaa arvoa.

Suomessa meni samana vuonna yhteensä 50 sahaa konkurssiin, kun me investoimme Veisto Oy:n uuteen sahakoneeseen, Virtanen täräyttää.

Lujana onnistumisen ja pärjäämisen runkona Virtanen pitää sitä, että Piimän omalla tontilla luotettiin uuteen tekemiseen ja paikalliset ihmiset seisoivat määrätietoisesti muutosten takana.

Kun pankit kyselivät, mitä edellytyksiä menestykselle meillä muka on, niin mainitsimme osaamisen, sitoutuneen henkilökunnan ja hyvät liikenneyhteydet, Virtanen kuittaa.

Yli 400 omistajan notkea teollinen työpaikka

Nykyisen pestinsä hallintoneuvoston puheenjohtajana Matti Virtanen peri piakkoin 90-vuotissyntymäpäiviään viettävältä, pitkäaikaiselta paikallisesta metsäalan vaikuttajalta Ilmari Airaksiselta.

Puheenjohtajan rooli on yli 400 sahayhtiön metsänomistajaosakkaan osoittama luottamustoimi, jossa ollaan paikalla ja esittämässä näkemyksiä esimerkiksi uusia investointeja koskevassa päätöksenteossa. Hallintoneuvosto kokoontuu normaaleissa olosuhteissa kaksi kertaa vuodessa.

Joskus kuvitellaan, että tällainen omistajarakenne ja hallinto olisi jotenkin jäykkää. Mutta ei se ole, vaan hyvin sujuvaa. Päätöksiä pystytään tekemään meillä hyvin nopeasti, Virtanen toteaa.

Vuonna 2006 toimitusjohtajan kapula siirtyi Virtaselta nykyisen toimitusjohtajan Tommy Lindströmin kouraan. Millaisia terveisiä hänellä oli seuraajalleen?

Sanoin silloin Lindströmille, että tämä on paras teollisuuden työpaikka koko Suomessa, johon voi vain päästä. Saa toimia hyvin yrittäjämäisellä otteella ottamatta yrittäjän riskiä, Virtanen naurahtaa

Vaikka Iisveden Metsä Oy:n ikämittariin kohta 100 vuoden ennätyslukemat omalla teollisuuden sarallaan napsahtaakin, niin samanlaisten arvojen pohjalta yhteishengen ja tekemisen meiningin tuulet puhaltavat kehitysvoimaa myös seuraavan 100 vuoden etapille.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukea lisää Iisveden Metsä Oy:n arvoista tästä..

Juho Palokankaan opinnot Kuopion sähköalalla eivät poikineet koskaan leivänsyrjää kaapelien ja pikasulakkeiden maailmasta. Ainoaksi jääneestä vuodesta ”mualiman navalla” jäi kuitenkin tuomisiksi vapaa-ajan tiiviisti täyttävän Flying Flick Knives-rockyhtyeen tarina. Millainen on Piimän sahan musiikkimiehen arki ja vapaa?

Kahta en vaihda – Toinen on rock

Iisveden Metsä Oy:n sahalinjan monitoimimies Juho Palokangas päätti jo ensimmäisenä ammattiopiskeluvuotenaan muuttaa tulevaisuuden suuntaa ja käväisi opinto-ohjaajansa juttusilla.

Tasaisen varman tilipussin kartuttaminen alkaisi ja jatkuisi valmistumisen jälkeen seuraavat 11 vuotta sähköasennusten sijaan metallialan parissa.

Aika Pohjois-Savon keskuskaupungissa antoi kuitenkin ensimmäiset bensanheitot liekkeihin, kun penkinkulutuksen lomassa vanha yläastekaveri Niko Tissari ja Palokangas päättivät yhdessä perustaa bändin.

Uusi pumppu tarvitsi nimen, joka olisi rock-henkeen sopivan katu-uskottava ja siisti. Koulun kahvilassa ramppaaminen osoittautui hyödylliseksi puuhaksi, sillä ratkaiseva välähdys syntyi linjaston jonossa:

Bändin nimi keksittiin rockabilly-ihmisten mukanaan kantamista stileteistä (flick knife) ja Flying Saucers-yhtyeestä. Siinä palveluvuoroamme odotellessa yhdistimme nämä kaksi asiaa, Palokangas muistelee bändinsä nimikastetta.

Rytmikärpänen puri Palokangasta jo 7-vuotiaana, kun hän näki serkkunsa paukuttavan rumpuja. Niitä oli päästävä tietysti itsekin kokeilemaan. Kapulat vaihtuivat myöhemmin vahvistimeen ja kitaraan käytännöllisten syiden säestämänä.

Olin joskus jo vähän kitaraa soitellut. Meidän oli helpompaa perustaa sellainen bändi, jossa on kitara ja laulu – mieluummin kuin rummut ja laulu, Palokangas sanoo.

Suonenjoen metallilinjalta bändiin yhytettiin mukaan kitaristi Juho Kemppainen. Kontrabassoa pompottelemaan pestattiin Riku Puumalainen ja rumpupallille vauhdikkaita komppeja naputtelemaan Joni Vauhkonen.

Sama kokoonpano on nyt elänyt ja hengittänyt muuttumattomana koko 15 vuoden taipaleensa.

Liekehtivä rokkari tukahduttaa tulipalot

Metallityöt saivat väistyä, kun Juho Palokankaan pesti Iisveden Metsä Oy:n palveluksessa alkoi keväällä 2021. Nykyiset työtehtävät sahalla vaihtelevat hyvin monipuolisesti sahurin jakkaran ja paketointipisteen välillä.

Palokankaan vuorolistoissa on mukana myös palovahtivuoroja, joita tarvitaan esimerkiksi linjastojen huoltotöiden jälkeen. Mitä palovahti oikein tekee?

Palovahti nimensä mukaisesti vahtii työkohdetta tulitöiden aikana ja 2 tuntia töiden päättymisen jälkeen. Sitten hän kiertää tunnin välein työkohteita läpi ja suorittaa ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, kuten kastelua. Palovahti pystyy havaitsemaan ripeästi syttymisen, aloittamaan alkusammutuksen ja hälyttämään palokunnan paikalle, Palokangas kuvaa tehtävää.

Iltamyöhään ja öisin hiljentyneellä saha-alueella vahtivuorolainen voi viihdyttää itseään esimerkiksi pyörälenkeillä, lintujen tiirailulla tai siivoilemalla paikkoja.

Liikuntaa kyllä saa. Siinä voi vuorossa tulla helposti jopa 20 000 askelta kävelyä, Palokangas lupaa.

Iisveden Metsä Oy on toimialallaan sopivan kompakti saha, jossa työnkuvat ovat olleet hyvin laajoja.

11 vuotta kylillä rilluttelua, eikä suotta

Flying Flick Knivesin harjoitustilat sijaitsevat vanhalla Suonenjoen Lukiolla. Tila on jaettu useiden bändien kesken ja tilojen hallinnointiin perustettiin aikoinaan myös oma yhdistys, Suonenjoen Blues- ja Rock-muusikot Ry.

Tilojen ylläpidon lisäksi, yhdistyksen kautta on päästy tekemään erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi helmikuussa 2023 järjestettiin Kino Riossa konsertti, jolla keräsimme varoja Ukrainan sodasta kärsineiden ihmisten hyväksi, Palokangas kertoo.

Hän innostuu tarinoimaan 15.9 julkaistavan ”Razor Sharp”-esikoislevyn tekemisestä. Äänitteen synnytys ja haudutus on kestänyt vaatimattomasti 11 vuotta.

Kolme kertaa on aloitettu kaikki alusta. Ensin teimme äänitykset kokonaan livenä vain todetaksemme, ettei levyä pysty miksaamaan järkevästi. Välillä on ollut pitkiäkin taukoja ja olemme vain tuumineet, että pitäisiköhän sitä levyntekoa joskus jatkaa. Tänä keväänä saimme vihdoin nauhoitukset valmiiksi ja levyä miksattiin vielä pari kuukautta, Palokangas muistelee hieman huvittuneen oloisena.

Rokkaamisen, kylillä rilluttelun ja hienojen amerikanrautojen sanomaa julistava levy tuotetaan CD-levynä. Se siis surffaa rohkeasti digitaalisen musiikin valtavirran aaltoja vastaan. Palokangas näkee satsaukselle kuitenkin tärkeät perusteet:

Ostamalla ja tuottamalla fyysisiä levyjä, tuemme samalla monia hyviä musiikkialan tekijöitä. Kuten esimerkiksi nauhoittajia, miksaajia ja levyjen painajia, Palokangas luettelee.

Lopuksi on vielä pakko hieman udella, mikä merkitys rockabilly-elämäntavalla on. Jos se otettaisiin pois, niin mitä hänelle tapahtuisi?

Olisin varmaan aika tylsä äijä, Palokangas hekottelee.

Nappaamme lopuksi vahvistimeen virrat päälle ja pidämme pienet jamit ennen edessä siintävää iltavuoroa sahan tuotantolinjalla.

Ja Piimäpostia odotellessa, voit lukea myös millaisen vapaa-ajan harrasteen parissa metsäurakointikumppaninamme toimiva Pynnösten perhe viihtyy. Lue lisää tästä.

Rautaa ylös yhteistyön tuella – Haastattelussa RautU Voimailu ja penkkipunnerruksen Euroopan mestari Anton Nykänen

Iisveden Metsä Oy:n trukkikuski Kalle Hänninen ja rautalampilainen lehtori Jani Tuovinen päättivät perustaa voimailuseuran vuonna 2020. Nyt reilut 3 vuotta myöhemmin, RautU Voimailun nostovyöllä on 19 eri SM-mitalia, 5 arvokisamitalia ja tuore penkkipunnerruksen Euroopan mestaruus. Millainen porukka punttisalitreeneistä löytyy ja miten yhteistyökumppaneiden tuki näkyy seuran arjessa käytännössä?

Lukion penkille treenaamaan enemmän penkkiä

Rautalammin ratsastuslukion edessä seisoo kaksi miestä, jotka ovat hartioistaan ja käsivarsistaan päätellen nostelleet hiukan muutakin kuin kahvimukia toimistoissa.

Hetki sitten Ranskan maalta kotiutuneella uunituoreella penkkipunnerruksen Euroopan mestarilla, Anton Nykäsellä, on syytä hymyyn monellakin tavalla:

Viime vuonna olin pronssilla ja nyt voitin. Tosi hyvältähän se tuntuu. Nyt olen armeijasta neljä viikkoa urheilukomennuksella ja valmistautumassa pohjoismaiden mestaruuskisoihin, jotka pidetään syyskuussa, Nykänen taustoittaa

Suonenjokelaisen Nykäsen ”intti” sijaitsee Santahaminassa eli ”Santiksessa”. Kasarmin tahtimarssia tai poteroiden kaivamista Nykänen ei tosin ole pahemmin viime aikoina treenannut, sillä mestaruuden tuoneen Merignacin reissukin kuului urheilukomennusten piiriin, jotka kuuluvat osaksi varusmiespalvelusaikaa.

Sukkuloimme lukiorakennuksen alakertaan, jonka käytävillä kajahtaa äänekäs rymähdys. Nyt taidetaan olla tosissaan painavan asian äärellä.

Viisi vuotta tavoitteellisesti rinnan päältä rautaa ylös punnertanut Nykänen aloitti salitaipaleensa leuoista.

Sitten minulta meni kyynärpäät. Vaihdoin kyykkyyn ja maastavetoon, kunnes kyynärpäät kestivät penkin tekemisen, Nykänen muistelee ja naurahtaa koko saliharrastuksensa alkaneen siitä, kun muutakaan kilpailevaa ajanvietettä ei ollut mielessä.

Oman lukunsa Nykäsen intohimosta mestaruuslajiinsa kertoo hänen opiskelupaikan valintansa:

Menin Suonenjoen Lukioon oikeastaan ihan puhtaasti siksi, että voisin treenata enemmän penkkiä. Ammattikoulut olisivat olleet kauempana Pieksämäellä tai Kuopiossa, Nykänen kertoo ja viittaa siihen, että opiskelumatkat olisivat vieneet paljon ylimääräistä aikaa arjesta

Ei vain ”tämän kylän poikii” – Ovet auki nuorille

Tänään Nykäsen penkkitreeni alkaa leppoisen näköisillä 100 kilogramman toistoilla. Treenin lopuksi tankoon on tarkoitus asettaa 172,5 kilon edestä kuormaa.

Nykäsen saavuttama Euroopan mestaruuskulta heltisi lopulta täysin suvereenisti ja 180 kilon voittotulos on samalla uusi alle 23-vuotiaiden Suomen ennätys. Voittoon olisi riittänyt tosin jo 165 kilon aloitusnostokin.

Seuran toinen perustaja ja viralliseksi puhemieheksi tunnustautunut Jani Tuovinen on myös itse aktiivikilpailija. Tänään hän on tsemppaamassa paikalle saapunutta treenaajien monimuotoista porukkaa, jossa on ilahduttavan tasajakoisesti naisia ja miehiä.

Arvioisin, että meillä on nyt toiminnassa mukana noin 15 nostajaa, joilla on kilpailulisenssi. Nopeasti laskettuna seuralla on kasassa hieman vajaa 20 SM-mitalia. Se on aika hyvin siihen nähden, että olemme olleet virallisesti toiminnassa vasta vajaat 3 vuotta, Tuovinen taustoittaa seuran tämän hetken tilannetta

RautU Voimailun toiminta-ajatuksen peruskulmakivenä on vahvasti nuorten harrastustoiminta. Seuran emäpitäjäläisjuuristaan ja nimestä huolimatta, ovet ovat laajasti avoimet:

Yksi meidän nostajistamme asuu ihan Helsingissä asti. Kaikki voimailusta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita toiminnan piiriin, Tuovinen painottaa

Tällä hetkellä etenkin huoltotiimiin ja varanhankintaan kaivataan lisää voimaa.

Huollon merkitys on kisareissuilla itseasiassa tosi suuri. Huollon tehtävänä on huolehtia kaikki käytännön asiat, jonka ansiosta nostajat voivat keskittyä itse kilpailemiseen, Tuovinen toteaa

Mitaleita saa helpommin, kun on tankoja ja pääsee kisoihin

Iisveden Metsä Oy on ollut RautU Voimailun taustatukena noin parin vuoden ajan. Millaista konkreettista merkitystä sponsoreilla on seuratoiminnan kehittämiselle?

No esimerkiksi tämä voimanostotanko tässä maksaa noin 1 000 euroa. Samoin nostolava. Molemmat hankinnat on pystytty tekemään sponsoreiden avustuksella. Kisamatkat ovat suuri osa toimintaan tarvittavaa sponsorointia. Esimerkiksi Nykäsen kisamatka Ranskaan maksoi 1 700 euroa, Tuovinen havainnollistaa

Yritykset suhtautuvat Tuovisen mielestä sponsorointikyselyihin tosi hyvin ja useimmat yrittäjät tunnistavat tuen tuoman näkyvyyshyödynkin.

Tällä hetkellä nuorison liikkumattomuus on vakava yhteiskunnallinen hyvinvoinnin solmu, jonka avaaminen tulevaisuudessa toisi tutkitusti miljardeissa euroissa laskettavat säästöt (Lähde: UKK instituutti)

Nuorison liikuntaharrastuksiin panostamista tuetaan selvästi mielellään ja yhteistyötiedusteluja on mukavasti tullut yrityksistä meidänkin suuntaamme, Tuovinen iloitsee

Kun kerran kilpailuhenkeä lihaksistoissa ja mielissä virtaa, niin onko porukalla jotain keskinäisiä kisoja? Nostajien hymyt leviävät merkitsevään virneeseen.

On meillä pikkujoulujen kohokohta ”karvalakkipenkki”. Siinä nostetaan penkistä painot ylös vastaotteella ja karvahattu päässä. Minä nostin 145 kiloa ja voitin, Nykänen naureskelee

Seuraavaksi on vuorossa Nykäsen treenin viimeinen nosto, johon 25 kilon lisämurikat haetaan viereisten laitteiden telineistä. 40 sekuntia myöhemmin lopetuspaino on takaisin punttipenkin haarukoissa ja pelivaraakin jäi.

Iisveden Metsä Oy:n ”record breakers club” toivottaa Nykäselle, Tuoviselle ja koko RautU Voimailulle menestystä nostoihin ja uusien ennätysten murskausta tuleviin kisoihin.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, miten Iisveden Metsä Oy:n kummipelaaja Onni Snellman yhdistää huipputason jääkiekkoilun ja koulun.

Ps. Muista tilata Piimäposti – Saat uusimmat kuulumiset tuoreena suoraan omaan sähköpostiisi.

Metsää työkonttorinaan pitävän Valtteri Kutvosen metsätiedeopiskeluiden harjoittelut ovat vieneet hänet savolaisen havumetsän ytimeen. Mistä Kutvonen antaa kiitosta Helsingin Yliopiston opetusstrategialle ja miten hän päätyi harjoitteluun juuri Iisveden Metsä Oy:lle? Piimäposti otti Kutvosen tenttiin.

Ei se propaganda, vaan ne työllisyysnäkymät ”nääs”

Tampereen ytimestä, Tammerkosken pauhusta ja ratikkapysäkkien kolkkeen keskeltä ei hiljaisia ikimetsiä löytäisi edes sattumalta.

Urbaanista lähtöruudusta huolimatta, paljasjalkaiseksi ”manselaiseksi” osoittautunut Valtteri Kutvonen löysi polun savolaisten kuusimaastojen tunnelmaan vuonna 2022.

Pienemmillä yrityksillä ei ole välttämättä mitään virallisia rekrytointisivuja netissä. Nähtävästi henkilökohtaisesti osoitetulla yhteydenotollakin voi edelleen töitä saada, Kutvonen lohkaisee Iisveden Metsä Oy:n työnhakuprosessin suoraviivaisuudesta.

Mutta palataanpa ensin hippasen verran taaksepäin.

Kaikki sai alkunsa, kun noin kerran vuodessa kaapista päähän puettavan ylioppilashatun tavoittelun lomassa Kutvonen löysi kiinnostuksen kipinän maantietoon.

Lähipiirissä ei ollut ketään, kuka olisi metsäalan kanssa tekemisissä. Ei minulla lukiossa ollut mitään suunnitelmaa vielä. Opintopolusta päädyin etsimään vaihtoehtoja. Maantieto ja metsätiede sieltä nousivat esiin. Kai metsäalan ”markkinointipropaganda” toimi minuun paremmin, Kutvonen naurahtaa.

Todelliseksi syyksi metsäalan pidemmälle korrelle hän otaksuu painottaneensa metsäalan suotuisampia työllisyysnäkymiä.

Teoria penkinkuluttamisesta ja faktat käytännöllisyydestä

”Metsä”– ja ”yliopisto”-sanakaksikolla on korkeinta suomalaista akateemista opinahjoa vähemmän tuntevalle hyvin kirjaviisas kaiku.

Miten käytännöllisesti voi tuntea suomalaista metsää tai ymmärtää metsänomistajien tarpeita opiskelemalla Kehä III:n sisäpuolella?

Olen tosi kiitollinen siitä, että yliopisto ”pakottaa” maisteriopiskelijat pari kertaa käytännön harjoitteluun ja ns. oikeisiin metsäalan töihin. Minulle se sopii oikein hyvin, koska en koe olevani mikään konttori-ihminen. Toki niitäkin työtehtäviä löytyy, jos sellaisia etsii. Ei se kuitenkaan minun juttuni ole, Kutvonen taustoittaa opiskelujen luonnetta.

Helsingin Yliopiston kurssitarjonnasta mieluisimpana yksittäisenä kurssina Kutvonen muistaa opinnot, joissa lähdettiin Lappiin ja kiivettiin niin ylös Pohjois-Suomeen kuin ikinä vain pääsee.

Bussilla lähdimme aamuisin jonnekin metsätien varteen ja siitä sitten ihmettelemään paikallisten metsien erikoisuuksia. Kurssin tarkoitus oli monipuolistaa näkökulmaa suomalaisista metsistä, Kutvonen muistelee.

Hän arvioi, että metsätieteisiin suuntautuneiden opiskelijoiden käytäntöannos on todennäköisesti Helsingin Yliopiston opinpoluilla laajimmasta päästä.

Eikä ne ”monimuotoiset työ- ja uramahdollisuudet” yliopistotutkinnon avulla nyt niin turhanpäiväistä mainoshumppaa ole: Onhan esimerkiksi Iisveden Metsä Oy:n toimitusjohtaja Tommy Lindströmkin ammentanut metsäasiain sivistystaustansa samasta oppilaitoksesta.

”Tuossa voisi olla minulle harjoittelupaikka”

Valtteri Kutvosen perhepiirin kesäpaikka sijaitsee Rautalammilla, vain kivenheiton päässä vahvan Nokisenkosken kohinasta ja kesäkioskin herkullisista grilliannoksista.

Mökille vievän 545-tien varresta on osunut ohikulkumatkoilla useasti silmiin teollisuuslaitos. Oikein sopivalta vaikuttava paikka opiskelijalle, jonka pääsuuntauksena on puuteknologia.

Kun ryhdyin etsimään kandityöhöni harjoittelupaikkaa, kokosin listan yrityksistä, joista harjoittelupaikkaa lähden hakemaan. Tampereen seudultakin pari sahaa löytyy. Pitkään minun ei tarvinnut harjoittelupaikkaa etsiä, kun heti ensimmäisellä yrityksellä onnistuin, Kutvonen kertaa.

Listan ensimmäisenä komeili kohta 100-vuotisjuhliaan viettävän Iisveden Metsä Oy:n nimi. Vuoden 2022 kandiopintojen harjoittelun jälkeen, Kutvonen rohkeni kysyä tammikuussa 2023 töitä jopa uudelleen!

Ilmeisesti olin tarpeeksi hyvä, kun kelpasin tänne uudelleen tänä kesänä, Kutvonen naureskelee

Iisveden Metsä Oy on toimialallaan sopivan kompakti saha, jossa työnkuvat ovat olleet hyvin laajoja.

Taaksejäävä harjoittelukesä on koostunutkin hyvin monipuolisista ja vastuullisista työtehtävistä. Kutvosen erityisvastuualueena on ollut havukuljetuksista tehtävien kuljetustilien tekeminen.

Maasto on toiminut vahvasti Kutvosen konttorina. Ja mikäs siinä: Sellaisella konttorilla on tutkitusti suotuisat terveysvaikutuksetkin!

Maastossa on ollut paljon kuvioiden tekemistä ja nauhoitustöitä. Sitten on ollut valvontatehtäviä, kuten hakkuujäljen tarkastuksia ja metsän uudistamisen tarkastuksia. Muutaman metsänostotarjouksenkin olen tehnyt. Täällä on päässyt oikeasti tekemään kaikenlaisia töitä ja tykkäänkin juuri sellaisesta työstä, jossa saa kantaa itse vastuunsa, Kutvonen toteaa tyytyväisenä

Harjoittelujakson ajalta hän kokee kiitollisuutta kaikesta luottamuksesta, joka on osaltaan mahdollistanut itsenäisen toiminnan, päätöksenteon ja laajan kokemuspohjan karttumisen metsäasiantuntijan työhön.

Toinen erityinen kiitos kohdistuu kaikille Iisveden Metsä Oy:n ihmisille:

Tämä on sellainen läheinen työyhteisö. Jos olisin täällä töissä muutaman vuoden, niin uskoisin tuntevani siinä ajassa jokaisen työntekijän vähintäänkin nimeltä. Hyvä työporukka vaikuttaa paljon siihen, kuinka hyvä työpaikka kokonaisuudessaan on, Kutvonen summaa kokemuksensa yhteen.

Keskustelun päätteeksi seuraa vielä pikkunäppärä sanaleikki eli mitä Kutvoselle tulee ensimmäiseksi mieleen seuraavista sanoista:

– Laanipaikka? – Puukasa
– Metsäenergia? – Risukasa
– Metsänomistaja? – Maanviljelijä
– Kuusi? – Numero
– Tommy Lindström? – Yllättävän rento

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit katsastaa miten sujui kesälomia tuuranneen Niko Kumpusalmen ensimmäinen kesä Piimällä.

Ps. muista tilata Piimäposti – Saat uusimmat kuulumiset tuoreena suoraan omaan sähköpostiisi.

Kesätyöt ovat toimineet yleisenä reittinä pitkiin, jopa vuosikymmenien kautta eläköitymiseen asti kestäneisiin työuriin Iisveden Metsä Oy:n leivissä. Niko Kumpusalmen ensimmäinen kesä ”Piimällä” sujuu mm. lastauspihalla trukin puikoissa. Millaisia mietteitä Nikolla on työstään kahden kuukauden kokemusten pohjalta? Piimäposti päätti ottaa selvää ja hyppäsi trukin kyytiin.

Lastauspihan Tetristä ja paketit oikeisiin kyyteihin

Karttulassa sijaitsevalla kotimaatilallaan metsänhoidon käytännön oppimääränsä halkonut Niko Kumpusalmi tottui viettämään arkensa rekan ratissa. Jopa yli 12-tuntisiksi vierähtäneiden ajopäivien aikana kypsyi päätös kokeilla uusien tuulien havinaa.

”Kun oli kuukaudessa noin 200 tuntia työtä, niin ei siihen paljoa muuta elämää mahtunut. Niinpä päätin kysyä olisiko sahalla hommia. Metsäala oli tullut jo rekan ratissa tutuksi, kun olin nähnyt mistä tavara tulee ja mihin se menee, Kumpusalmi kertaa päätymistään kesätuurarin pestiin.

Iisveden Metsä Oy:ltä löytyi Kumpusalmelle entuudestaan tuttu kasvo, kun aiempi koulu- ja kämppäkaveri Heikki Häyrinen työskentelee myös lastauspihalla ja linjastotöiden ääressä.

Haastattelumme hetkellä Kumpusalmi tuuraa trukkikuski Kalle Hännisen lomakautta. Trukin ohjaaminen onkin lupsakan luontevaa ja varmaotteista.

Raskaiden ajokkien käsittelykokemusvuosien lisäksi, Kumpusalmen logistiikka-alan ammattikoulutukseen kuului Tanskassa läpäisty 1,5 viikon trukkikurssi. Sen tunnelma ja laatu karaisivat nostojen ja lastausten tarkkaavaiseen suorittamiseen.

Loppukokeessa 4-5 valvojaa seurasivat koko ajan kaikkea, mitä teit. Se oli aika kuumottavaa. Yhtenä tehtävänä oli sovittaa 12 metriä leveä palkki 7 metriä leveästä oviaukosta sisään. Valvojat myös testasivat keskittymiskykyä häiritsemällä tahallisesti suoritusten tekemistä kyselemällä kokeen aikana kaikenlaista kummallista, Kumpusalmi muistelee hieman huvittuneena.

Hytissä näkyvistä ohjauspaneeleista ja pakettien siirtelystä näytön karttapohjalla tulee mieleen väistämättä 1980-luvun menestyspeli Tetris. Kuten pelissäkin, pakkauslinjan päähän ilmestyy aina uusi pakkaus, jota sovitellaan ja ladotaan oikeisiin koloihin. Sitten se katoaa lastauspihalta oikeaan kyytiinsä.

Ei se koko, vaan yhteiset tulokset

Ensimmäiset kaksi kuukautta kesätyöpestistä ovat synnyttäneet positiivisen mielikuvan työstä ja työyhteisöstä.

Mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia ei ole tullut eteen. Maalaisjärjellä täällä pärjää hyvin pitkälle. Kun kuormat ovat keskenään erilaisia, kahta samanlaista päivää ei oikeastaan ole, Kumpusalmi kuvailee tuntemuksiaan.

Kun Kumpusalmesta tiedustelee, onko hän havainnut toiminnassa jotain yllättävää, hän miettii hetken. Sitten hän nostaa esiin työporukan hitsautuneen yhteistyön merkityksen.

Onhan tämä pieni saha verrattuna moneen muuhun tällä alalla, mutta isoakin tulosta saadaan pienellä porukalla tehtyä, kun yhteishenki on näin hyvää ja kaikki tulevat toimeen keskenään, Kumpusalmi toteaa.

Kun paketit on lastattu, viheriöt kutsuvat

Trukin käskyttämisen vastapainona Nikolle toimii frisbeegolf, jota hän pelailee harrastehengessä kavereidensa kanssa.

Kuopion Puijolta löytyy lähin SM-tasoinen rata, mutta Suonenjoen oivalliset lajiolosuhteet ja niihin satsaaminen saavat Kumpusalmelta vuolaasti kehuja.

Suonenjoen Jäähallin kupeesta lähtevää rataa on kehitetty siitä lähtien, kun se perustettiin. Alussa rata oli 9-väyläinen. Nyt se on kasvanut jo 23-väyläiseksi, Uuttu vastaa

Frisbeegolfin sääntöihin pätevät samankaltaiset säännöt kuin golfiin. Väylillä on omat tasoituslukutavoitteensa, joita kuvataan par-luvuilla. Par 2-väylät ovat helpoimpia. Vitosväylät ovat normaalimpia.

Frisbeegolfia voi pelata talvisinkin, jos haluaa. Minulla ei kyllä tule pelattua, kun näpit jäätyvät, Kumpusalmi naureskelee

Tällä hetkellä elämä kuljettaa entistä automiestä päivä kerrallaan eteenpäin. Kesähommiin on moni tullut ja ensimmäisissä hommissa voi piillä pitkäikäisen tulevaisuuden alkujuuret.

Uutta juttua odotellessa voit lukea, miten kesätyöntekijäksi sahalle viisi vuotta sitten tulleen Sami Juntusen työura eteni ja millaisia ajatuksia hänellä on nykyisetä tuotantojohtajan pestistään.

Pääset lukemaan jutun tästä.

Metsäala on Suomen neljänneksi suurin vientiala, joka tarvitsee säännöllisesti uusia osaajia jatkamaan työtä suomalaisten metsien hoidon hyväksi. Saimme toukokuussa kunniavieraita Lapinlahdelta ja Varpaisjärveltä, kun paikallisten koulujen nuoret kävivät tutustumassa metsäalan työhön Iisvedellä.

Tiedossa on uuden kasvun siemen

Kotimainen metsäteollisuus työllistää noin 74 000 ihmistä. Käytännössä tällä työntekijämäärällä asutettaisiin noin 11 kertaa Suonenjoen kokoinen paikkakunta. (Lähde: Metsäteollisuus.)

Iisveden Metsä Oy:n työntekijä Jouni Vehviläinen saa pian metsätalousinsinöörin paperit näppiinsä Karelia Ammattikorkeakoulun metsäalan opintolinjalta. Millaisena nuoret näkevät metsäalan Jounin mielestä?

Monelle metsäala on vieras. Harva edes ymmärtää, mitä kaikkea se tarkoittaa. Mahdollisuudet ovat monipuoliset ja opiskelu antaa valmiudet laajasti erilaisiin tehtäviin, Vehviläinen avaa ajatuksiaan.

Koska uuden työvoiman tarve on Iisvedellä tiedossa, nuorten ja alan vaihtajien tietoisuutta on ryhdytty nostamaan avaamalla ovet työpaikan ja työntekijöiden arkeen.

Järjestimme toukokuussa kaksi vierailupäivää Lapinlahden ja Varpaisjärven koulujen kanssa. Vierailut ovat osa maaseutukuntien oppilaitosten omaa yrittäjyyskasvatustyötä, jossa maa- ja metsäelinkeino tehdään tutuksi seuraavalle sukupolvelle.

Jo koronavuosien aikana ideoimme, että voisimme ryhtyä pitämään jonkinlaisia avoimia ovia. Nyt näitä vierailupäiviä on pidetty noin 3–4 kertaa vuodessa, sahan tuotantojohtaja Sami Juntunen taustoittaa.

Liivit päälle ja kierrokselle

Odotamme operaatiojohtaja Santtu Korhosen kanssa kahta bussia tukkilajittelun parkkipaikan vieressä olevassa risteyksessä. Korhonen on toiminut yhteyshenkilönä Lapinlahdella sijaitsevan Matin Ja Liisan kouluun, josta kyydeissä olevat vieraat kohta saapuvat.

Henkilöstöjohtaja Kaisa Uuttu on valmiina ottamassa vieraat vastaan ja jakamassa keltaisia huomioliivejä kaikille.

Saha-alueella liikkumisen turvallisuus ja terveys otetaan tosissaan: Huomioliiveillä varmistetaan, että sahan pihalla liikkuvien työkoneiden kuskit erottavat pihoilla liikkuvat ryhmät helposti. Käteen jaetuilla korvatulpilla varmistetaan, että kuulo on asianmukaisesti suojattu.

Kysäisen eräältä nuorukaiselta, mitä hän odottaa näkevänsä sahakierroksella.

Ainakin paljon kaikenlaista puuta eri muodoissa, on napakka ja pirtsakka vastaus.

Ja hyvin oikeaan se osuu. Tukkikenttä on täynnä noin 100 kilometrin säteeltä sijaitsevista lähimetsistä tuotuja kuusirunkoja, jotka pääsevät lajittelupisteelle kuntotarkastukseen.

Vieraillamme on myös yllättävän tarkka käsitys, kuinka monta tukkia lajittelulaitos saattaa käsitellä yhden vuorokauden aikana.

Olisiko noin 30 000 tukkia, eräs nuorukaisista heittää ja vierestä arvataan 10 000 kappaletta.

Tukkilajittelupisteellä haastateltu sahan monitoimimies Harri Vesterinen paljasti viime syksyn Piimäpostissa, että parhaimpina tuotantopäivinä lajittelupisteestä läpikulkeva määrä on jopa 10 000 tukkia.

Sahausprosessissa irtoavat sivutuotteet eli kuoret, purut ja hakkeet käytetään enimmäkseen lämpöenergian tuotantoon. Vuoden 2022 sivuvirtojen tuotantomäärillä olisi voitu kattaa laskennallisesti noin 2 760 sähkölämmitteisen omakotitalon lämmitystarve (kts. juttu metsäenergiasta)

Tehdasalueen ympäristön tuoksukin tulee monelle vierailijalle yllätyksenä. Tehtaiden miljööt mielletään helposti savuttavina ja haisevina paikkoina.

Iisveden Metsä Oy:n tuotantolaitosten kattojen piipuista virtaava tuprutus on höyrystynyttä vettä ja alueella pystyy jatkuvasti aistimaan nenänpäässään miellyttävän kuusen tuoksun.

Työt tekijäänsä opettavat – tuotantojohtajankin ura alkoi kesäharjoittelusta

Kierroksemme saapuu sahurin kopille. Ryhmän mukana kulkeva opettaja kysyy Kaisa Uutulta linjatyön opiskeluvaatimuksista.

Näihin linjaston töihin ei ole mitään varsinaista opiskeluvaatimusta. Työt opitaan tekemällä. 18 vuoden ikää olemme pitäneet harjoittelijoiden kelpoisuusvaatimuksena, lähinnä turvallisuusasioiden näkökulmasta, Uuttu vastaa

Sahan terähuone on selvästi kierroksen jännittävin elämys. Seinähyllyillä komeilevat terät keräävät katseita ja porinaa.

Yritämme parhaamme mukaan havainnollistaa peukulla ja etusormella 0,5 millimetrin väliä. Se on tarkkuus, jolla sahausprosessin valmis tavara voidaan asiakkaan tilaustoiveesta tuottaa.

Kierroksen päätteeksi siirrymme sahan entiseen höylärakennukseen, jossa komeilee parkissa Iisvesi Rescueksi vihityn sahan vapaaehtoispalokunnan nelivetoinen ”johtotähti”.

Viisi vuotta sitten kesäharjoitteluun Iisveden Metsä Oy:lle saapunut Sami Juntunen tuntee hyvin työuraan liittyvät edut ja kehitysmahdollisuudet.

Nuoret valpastuvat kuuntelemaan tarkkaavaisesti, kun Juntusen esittelypuhe siirtyy palkkaan ja etenemismahdollisuuksiin.

Meillä kesäharjoittelusta lähtien ansaitaan jo 18–19 euron tuntipalkkaa. Esihenkilötehtävissä on eduksi, jos koulussa panostaa matematiikkaan. Etenemismahdollisuudet ovat hyvät, kun omaa kiinnostusta ja tahtoa riittää. Minäkin olin vain 5 vuotta sitten harjoittelija ja nyt jo tuotantojohtaja, Juntunen toteaa

Juntunen myös lisää, että ala kaipaa lisää uusia ja innokkaita nuoria, jotka haluavat kehittää työpaikan kilpailuetua. Hän näkee, että etenkin esihenkilötehtäviin on nykyisin haastavaa saada uusia kykyjä.

Meidän erityispiirteenämme on myös, että omistajat ovat kotimaisia ja paikallisia. Heitä on satoja, joten työn tuottavuus ei perustu muutamien harvojen yksilöiden voitontavoitteluun. Käytännössä kaikki voitot investoidaan takaisin yhtiöön ja tuotannon kehittämiseen, Juntunen jatkaa

Viimeisen kysymyskierroksen jälkeen on aika kiittää hieman yli 30-henkistä vierailijajoukkoa seurasta ja käynnistä.

Varpaisjärven koulun yhdeksäs luokka saapui visiitille heti seuraavan viikon maanantaina.

Molempien retkien järjestymisen mahdollistivat Lapinlahden 4H-yhdistys, Suomen Metsäsäätiö, Lapinlahden Yrittäjät Ry ja Varpaisjärven Yrittäjät Ry. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille tuesta.

Haluaisitko sinä tutustua sahaan jo nyt? Voit tehdä metsäopettaja Heikki Mannisen suunnitteleman virtuaalisen sahakierroksen.

Katso myös Jouni Vehviläisen tähdittämä Iisvesi-Posse Ja Vihreän Aarteen Metsästys-sarja. Sarjan kaikki jaksot löytyvät Facebook- ja Instagram-tileiltämme.

Varkauteen vievän vitostien poskessa seisovassa valotaulussa välkkyvät toukokuun alussa Keski-Savon ja Soisalon seudun metsänomistajille tutut kasvot. Metsäjohtaja Hennariikka Savolainen on palannut äitiyslomaltaan puunhankintapuuhiin. Savolaisen tie nykyiseen unelma-ammattiinsa on haastanut useimmat tilastolliset todennäköisyydet. Millä mietteillä Savolainen palaa takaisin metsäosaston riveihin?

Opo ohjasi ja mutsi pakotti

Hennariikka Savolainen päätti jo 10-vuotiaana, että hän lähtee suorittamaan asepalveluksen isona. Silloin tulevasta ammatista ei ollut mielessä vielä edes parasta hehtaariarvausta.

”Lukion loppupuolella kerroin opolleni, etten tiedä, mitä haluan tehdä työkseni. Hän ojensi minulle opiskelijan oppaan ja käski vetämään ruksit kaikkien sellaisten ammattien kohdalle, jotka eivät kiinnosta, Savolainen muistelee.

Reippaan harvennuksen jälkeen vaihtoehtoja jäi silmien eteen tasan kaksi: sairaanhoitajan ja metsätalousinsinöörin ammatti.

Opiskelupaikka Joensuun Ammattikorkeakoulun metsäalalle avautui, mutta ensin oli saapunut aika toteuttaa lapsuuden päätös ja astella merivoimien riveihin Upinniemeen heinäkuussa 2004.

Meinasin silloin perua jo hyväksytyn opiskelupaikkani ja hakea myöhemmin fysioterapiaopintoihin. Äitini sanoi siihen, että et kyllä varmana peru sitä paikkaa. Olen siis metsäalalla, koska äiti ”pakotti”, Savolainen vitsailee veikeästi.

Myöhemmin hän kotiutui reserviin varuskuntapalveluksen aikana anotun siirron myötä Mikkelin Karkialammilta lääkintämiehenä.

Tylypahkalla loihdittiin puron varsia puista puhtaiksi

Hennariikalle tarjoutui opiskeluaikana mahdollisuus lähteä maistelemaan metsäsektorin kansainvälisiä tuulia ja pian hän löysikin itsensä Pohjois-Walesin juna-asemalta Bangorista.

Bongasin asemalta hahmon, jolla oli Haltin reppu selässään ja otaksuin, että hänkin on suomalainen. Olimme menossa samaan paikkaan, tosin eri aloille, Savolainen muistelee.

Yliopistorakennus loi taianomaisen ensivaikutelman. Savolainen kuvailee näyn olleen kuin Harry Potter-elokuvista, joissa velho-oppilaat laukovat linnan kivikäytävillä loitsujaan ja lentelevät luudillaan huispausta pelaten.

Hän näyttää läppärinsä ruudulta kuvaa Bangor Universitystä, eikä juuri hetki sitten saatua käsitystä opinahjon ulkonäöstä voi ryhtyä millään kiistämään.

Sen muistan, että siellä opetettiin ottamaan purojen varsilta kaikki puut pois. Eihän niin täällä Suomessa tehdä. Monimuotoisuutta tai luontoarvoja siellä ei silloin käsitelty muutenkaan millään tavalla, Savolainen mietiskelee ja huomauttaa, että aika on toki juossut eteenpäin tuosta jo yli 15 vuotta.

Bangorin yliopistorakennuksesta tulee helposti mieleen Harry Potter-elokuvat (kuva: Wikidata)

Positiivisesti kaikkia todennäköisyyksiä vastaan

Elinkeinoelämän Keskusliiton keräämä palkkadata kertoo, että metsäteollisuuden parissa työskentelevien naisten osuus oli vuonna 2021 vain 21 %.

Muistelen, että metsäkoulun 20 opiskelijan ryhmässämme naisia oli 4 tai 5. Nykyisten tietojeni mukaan minä olen meistä ainoa, joka on porukasta vielä metsäalan töissä, Savolainen toteaa.

Hän näkee, että metsäalan miesvoittoisuuteen voi löytyä hyvin luonteviakin selityksiä.

Yksityiset metsänomistajat ovat perinteisesti olleet useammin miehiä (nykyisin n. 60 %). Miehet ovat hoitaneet metsään liittyviä hoitotöitä tai puukauppoja. Perheen pojat on otettu sitten mukaan metsään raivaustöiden tekoon. Eli pojat ovat kotonaan kasvaneet ja oppineet metsätöiden pariin, Savolainen pohtii

Hän viittaa myös siihen, että metsäkoulussa pulpettia kuluttaneet naiset olivat enimmäkseen ns. ”maatalon tyttöjä”, toisin kuin Savolainen itse. Hänhän on päätynyt alalle Leppävirran taajamasta ja lukion penkiltä.

Savolainen ei ole havainnut työssään ennakkoasenteita. Pikemminkin positiivisia havaintoja ja asiakeskeistä suhtautumista myös silloin, kun diplomatian taitoja ongelmatilanteissa tarvitaan.

Miesten keskellä työskentely on minulle hyvin luontevaa, kun olen tottunut olemaan heidän joukossaan niin koulussa kuin armeijassakin, Savolainen tuumaa

Takaisin tuttujen metsien ja kuvioiden ääreen

Savolainen työskenteli pitkään koivutukin hankinnan parissa ja teki edellisen työnantajansa leivissä yhteistyötä hyvin moneen suuntaan.

Isoin vastuualueeni oli 20 kuntaa. Siinä pääsin tutustumaan hyvin laajaan metsäalan toimijaverkostoon. Iisveden Metsä Oy:n osalta pidin yhteyttä Eeron (Riipinen) ja Auliksen (Sahimaa, nyt jo eläkkeellä) kanssa, Savolainen kertoo

Myöhemmin hän kuuli ehdotuksen hakea ”Piimälle” töihin. Hankintaraaka-aine vaihtuisi koivusta kuuseen.

Hyvä vaikutelma syntyi jo haastattelussa. Se tilaisuus ei ollut ”virkamiesmäinen”, vaan rentoa juttelua. Kun minulle sitten ilmoitettiin, että paikka olisi tarjolla, niin ei siinä tarvinnut miettiä vastausta viikonlopun yli, Savolainen naurahtaa

Hyvin sosiaaliseksi ihmiseksi tunnustautuva Hennariikka on iloinen päästessään palaamaan takaisin normaaliin rytmiin ja loistavan työporukan pariin. Tuhkasen Villen kertomat jutut ovat kuulemma osaston parhaita, mutta Villellä onkin siihen salainen ase:

Paljon Ville puhuu Pipsasta (Villen koira). Koirajutut yhdistävät koiraihmisiä, Savolainen toteaa ja viittaa tilojen pihoille kyydissä matkaavaan Marttaan, joka on hänen 3-vuotias kultainennoutajansa.

Martta on toiminut helposti mieleenpainuvana käyntikorttina asiakkaiden kohtaamisissa. Voi olla, että Hennariikan ja Martan paluu tullaan huomaamaan, kun kuusitukkien päihin alkaa ilmestymään tiheämpään tahtiin Iisveden Metsän pinolappuja.

Koko sahan väki toivottaa Hennariikan tervetulleeksi takaisin puunhankinnan pariin.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voit lukea hallintojohtajamme Kirsi Hämäläisen mietteitä yli 40 vuotta kestäneen työuran varrelta tästä.

Hennariikan työkaveri Martta