Urbas on tuotannon lämpöomavaraisuuden ydin – Käyttöekspertti Juha Väätäinen kertoo, mikä merkitys sahan omalla lämpölaitoksella on
Puuta jo toisessa polvessa
Vesantolaiselle Juha Väätäiselle maatilan arki on tuttua kuin meille useimmille aamupuuro. Hänen kasvualustansa elämän savotoille on ollut vahvasti peltojen ja metsien ympäröimää.
Meidän perheellämme on Vesannolla viljatila, jossa tuotamme ja pakkaamme esimerkiksi kauraa, ohraa, heinää ja apilaa. Joskus aiemmin meillä oli lehmiäkin. Traktorilla ryhdyin ajelemaan käytännössä heti, kun jalat ylsivät polkimille, Väätäinen muistelee.
Ajoharjoitteluissa traktorimallina toimi kotimaisen maatalouskoneteollisuuden klassikko eli sinapinkeltainen Valmet 502-malli.
Väätäinen on toisen sukupolven ”piimäläinen”, sillä hänen isänsä Esa Väätäinen teki pitkän ja ansiokkaan työuran sahan puunostotoiminnan toimihenkilönä. Maatilatalouden koulutusta Suonenjoen entisessä maatalousoppilaitoksessa käydessään Juha sai vuonna 2004 vinkin, että sahan korjaamoverstaalla voisi olla huoltohommia kesäksi.
Vuonna 2008 sain vakituisen paikan. Kysäisin silloin nyt jo entiseltä työnjohtajalta Veijo Bomanilta töitä. Hän tuumasi pienen hetken kysymystäni ja tokaisi sitten takaisin ”tuleppa huomenna iltavuoroon”, Väätäinen muistelee varsin suoraviivaisesti tapahtunutta työhönottoa.
Myöhemmin Väätäinen on täydentänyt omaa ammattitaitoaan painelaitetekniikan koulutuksella, joka on nyt johdatellut hänet mukaan sahan lämpöomavaraisuuden takuumieheksi eli valvomaan toiminnalle elintärkeän lämpölaitoksen toimintaa.
”Hukkapätkät”, joista ei hukata pätkääkään
Kun pyöräkoneen kuormain nostaa kuusitukin sahalinjan nieluun, tukki saa ensin täsmäparturoinnin kuoristaan. Linjan loppupäässä kameralajittelun saha-automatiikka pätkäisee tavarat täysiin särmiin ja oikeisiin mittoihin.
Sahauksessa syntyvät kuoret ja hukkapätkät eivät suinkaan lentele jätelavalle tai tontin poskeen toimettomina lojumaan. Niillä on arvokas ja kiertotalouden näkökulmasta erityisen fiksu tehtävä: Ne tuottavat kaiken tuotantolinjan ja kuivaamoiden lämmön.
Iisveden Metsä Oy:n tontilla tuotetusta kuusitukista ei jää käyttämättä käytännössä mitään, sillä kaikesta sivutuotteesta tuotetaan bioenergiaa tai jalostetaan kemiallisen metsäteollisuuden tuotteita.
Kuoret ja hakkeet ajetaan pyöräkuormaajalla tuohon siiloon. Siilossa on syöttölähetin, joka syöttää tavaraa polttoon. Meillä poltetaan päivittäin noin 200-300 kuutiota tavaraa. Määrä vastaa arviolta noin kolmea rekan täysperävaunullista, Väätäinen osoittelee näyttöä havainnollistaen sormellaan.
Toisin kuin perinteisten tupien leivinuunien lämmityksen ohjeistuksissa neuvotaan, ”Piimän” lämpölaitokselle ei parane syöttää kuivaa tavaraa.
Ei tämä laitos tosiaan millään koivuhaloilla toimisi. Polttoaineen kosteuden tulee olla 20-30 asteen välissä. Jos puu on liian kuivaa, lämpö ei tartu veteen, Väätäinen avaa varsin hullunkurista yksityiskohtaa takkojen sytyttelyyn verrattuna.
Urbaksen primäärikierron veden lämpötila on noin 124 astetta. Lämmönvaihtimen jälkeisessä lämpöverkossa sen tulisi pysyä 117 asteen tuntumassa. Jos lämpötila laskisi alle 110 asteen, laitos antaisi hälytyksen toimintahäiriöstä.
Viikoittaiset huoltotoimenpiteet liittyvät tuhkien poistoon ”tuubeiksi” kutsutuista vesiputkiloa muistuttavista laitoksen osista.
Muutoin tämä nykyinen lämpölaitoksemme on tosi automatisoitu. Aiempi lämpölaitos oli noin kolme kertaa pienempi ja sille tarvittiin kaksi lämmittäjää. Nykyisin laitoksen työtehtävät ovat lämmittämisen sijaan valvontatöitä. Minä toimin varakäytönvalvojana ja Ari Suihkonen on meidän pääkäytönvalvojamme, Väätäinen valottaa.
Vanhan höylän ja huoltorakennuksen välissä seisova lämpölaitos ei ehkä kerää sahalla vierailevien ryhmien ensimmäisiä katseita kauniita kuusitavaranippuja sisältävien varastokatosten lomassa.
Ihasteltavien nippujen kuivaaminen asiakkaille prikulleen tilattuihin kosteusasteisiin olisi kuitenkin ilman sen puhinaa joko erittäin kallista, ympäristöä kuluttavaa tai jopa kokonaan mahdotonta.
Ei tämä meidän hommamme kyllä toimisi mitenkään näin ilman tätä lämpölaitosta, Väätäinen vahvistaa.
Juha Väätäinen on mukana myös sahan vapaaehtoisessa palokunnassa. Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista millaista vapaaehtoistoiminta on ja millainen on sahan oma paloauto. Pääset lukemaan jutun tästä.
S/S Metsän lähes 150 vuotta jatkunut tarina on kuin suuri jännitysseikkailu – Haastattelussa höyrylaiva-asiantuntija ja Suomen Höyrypursiseuran kunniajäsen Esko Härö
Täyttä höyryä koko perheen voimin
Espoolaisen Esko Härön höyrylaivakipinä syttyi jo nuorukaisena, kun hänen pohjalaistaustainen lääkärismiesisänsä oli tuttavansa laivahankinnan innoittamana päättänyt ostaa Korpilahden Sahalta kunnostusta vaatineen hinaajan vuonna 1969.
Taunola II-nimellä kutsuttu laiva sai uudessa omistuksessa takaisin alkuperäisen nimensä Juno.
Neljä vuotta minua vanhempi veljeni ja konemestari Oiva Salonen saivat laivan kasaan. Salonen opetti meille myös höyrykoneen käytön. Meillä ei ollut mitään teknistä taustaa. Hankinnan myötä ryhdyimme järjestämään höyrylaivatapaamisia Päijänteellä. Siellä on perheellämme sellainen vanha maalaistalo saaressa. Ensimmäisessä regatassa olin mukana jo vuonna 1972, Härö muistelee.
Laivat ovat olleet siitä lähtien koko Härön perheen ja lähipiirin yhteinen sydämen asia. Nykyisin Suomen Höyrypursiseuran kunniajäsenenä toimivan Härön vuonna 1966 syntynyt sisarkin on aikoinaan perustetun pursiseuran toiminnassa aktiivisesti mukana kommodorina.
Meidän isämme antoi meille lapsille valtuutta ja luottamuksensa. Hän sanoi, että ”ottakaa tuo laiva ja ajakaa sitä, niin kuin haluatte”, Härö tuumii taustasyytä perheen mittavaan kiinnostukseen.
Junosta kaikki alkoi. Sitten koitti kultaisen 80-luvun loppu. Sattuma toi Härön eteen jotain erityisen kiinnostavaa.
”Katos mitä mä ostin!”
Pääsiäisen alla 1989 Esko Härön oli tarkoitus mennä Saarijärvelle puolisonsa Taru Härön kotipaikalle pyhien viettoon. Yksi hänen tuttavistaan sattui vinkkaamaan, että olisi myynnissä muuten yksi höyrylaiva. Uteliaisuus voitti hetkeksi muut suunnitelmat.
Myynnissä oleva laiva oli puoliksi jo uponneena Vesijärvellä, Lahden kaupungin lähistöllä. Edellinen omistaja oli sen sinne hinauttanut. Minulla oli ajokkina sellainen 1303S-mallinen kuplavolkkari, josta olin suunnitellut tekeväni myöhemmin avorättikattoisen mallin. Hieroimme myyjän kanssa kauppoja kuusi tuntia ja myyjä halusi kaupantekoon mukaan autonikin. En ollut millään tavalla valmistautunut ostamaan vielä saman päivän aikana itselleni uutta laivaa. Vaimoni oli iltakahdeksan aikaan jo Saarijärvellä saunomassa, kun saavuin perille. Totesin hänelle vain ”Katos mitä mä ostin!” ja näytin laivan paperit, Härö muistelee naureskellen.
Häröjen uusi hankinta osoittautui stanssatun rekisterinumeronsa perusteella Tijs Volkerin Dordrechtissä teettämäksi, vuonna 1877 valmistuneeksi Adriana Christina-nimiseksi höyrylaivaksi.
Samassa kylässä ja kenties jopa sataman viereisessä talossa asui muuten Vincent Van Gogh. Hollanti oli jo 1860-luvulla mahdottoman teknisesti kehittynyt valtio. Martin-niminen englantilainen orpopoika oli tullut setänsä konepajalle Dordrechtiin oppipojaksi. Hän osoittautui hyvin lahjakkaaksi insinööriksi ja piirsi vuonna 1875 koneen, joka oli rakennettu V:n muotoon. Näin kone saatiin tehokkaammaksi ja matalammaksi. Näitä V-koneita on olemassa vain kaksi kappaletta. Toinen on Rosalin-nimisessä laivassa, joka myytiin myöhemmin Turkkiin. Meidän ostamamme laivan kone on näistä kahdesta alkuperäisin ja vanhin. Hollantilaisillehan on aivan käsittämätöntä, että yksi tällainen Härön perhe ajelee nyt sellaisella laivalla! Härö kuvailee hankinnan ainutlaatuista luonnetta innostuneesti.
Tijs Volker omisti laivan vuoteen 1912 saakka, kunnes sen matka jatkui Saksan ja Tanskan kautta Ruotsiin Sundin-nimisen paikallisen osakeyhtiön ruoppausurakoita hoitelemaan Ragnar-nimellä. Kovat, maailmansodan jälkeiset ajat olivat kolauttaneet myös länsinaapurissamme ja omistajayhtiö ajautuikin lopulta vararikkoon.
Vuonna 1924 perustettu sahayhtiö Iisveden Metsä Oy kaipasi laivaa hankkimiensa tukkien kuljettamiseen hakkuutyömailta Jauholahden pohjukassa sijaitsevalle uudelle sahalaitokselleen. Samalle paikalle, jossa se toimii yhä ja tismalleen samalla nimelläkin.
Kotimaan tarjontaakin oli yhtiössä tietojeni mukaan katsastettu, mutta ilmeisesti saatavilla olevat vaihtoehdot olivat olleet sahayhtiölle liian kalliita. Niinpä valtuutettiin toukokuussa 1925 herrat Vilpponen ja Holsti matkalle Ruotsiin ja päättämään, mikä laiva ostetaan. Pian tulikin jo ilmoitus, että Linköpingistä on ostettu laiva. Ruotsalaiset saattoivat laivan ajamalla Turkuun, josta se siirtyi Varkauteen Lehtoniemen Konepajalle kunnostettavaksi, ennen kuin se oli valmiina Iisveden Metsä Oy:n palvelukseen, Härö kertaa laivan saapumista Suomeen.
Laiva vihittiin suomessa S/S Metsäksi. Sen aktiiviset palvelusvuodet Iisveden Metsä Oy:n leivissä kestivät 1950-luvun loppupuolelle asti. Yhtiön konemestarin Eino Korhosen kerrotaan todenneen, että Metsä oli hyvä hinaamaan, mutta hurjasti halkoja se söi!
”Ei täällä mikään pala. Tämähän on höyrylaiva!”
Metsän kohtalona oli jäädä työvuosiensa jälkeen pitkäksi aikaa seisontaan. Se oli käytännössä täysin käyttämätön yhteensä 36 pitkää vuotta. Sillä välin, siitä oli irroteltu paljon osia. Esimerkiksi pronssisia osia sulatettiin sahan muuta käyttöä varten.
Alkuperäiset lyhdyt löytyivät myöhemmin varastoista, painemittari sahan roskalavalta. Laivan mastovalo oli siirtynyt loimottamaan valoisampaa taivalta tulijoille Metsän entisen kipparin Olavi ”Ooppera-Olli” Jauhiaisen kotitalon kuistin oven päälle.
Minä lupasin Jauhiaisille vaihtokauppana uuden lampun, jonka he saisivat itse käydä valitsemassa ja minä sen kustantaisin, Härö muistelee alkuperäisen mastovalon hankinnasta käytyä neuvottelua ja toteaa Iisveden Metsän suhtautuneen aina tosi myötämielisesti Metsän kunnostustoimissa avustamiseen.
Kunnostusurakka itsessään oli kaikkea muuta kuin helppo. Heti hankinnan jälkeisenä keväänä Metsä hinattiin lahdesta pois. Aluksi paatti näytti kelluvan ihan kelvollisesti. Turkkipellin alta löytyi kuitenkin viiden sentin pituinen kapea reikä, josta alkoi pulppuamaan vettä hurjaa tahtia laivan sisään.
Vettä oli kertynyt jo ainakin puoli metriä, kun eräs tuttavani sattui onneksi paikalle. Ryhdyimme yhdessä kauhomaan ämpäreillä vettä laitojen yli. Minä laitoin reikään harjan varren tulpaksi, Härö muistelee dramaattista tapahtumaa Lahden satama-alueella, jonne Metsä oli siirretty erään hinausyhtiön toimesta kunnostusta ja maille nostamista odottelemaan.
Kun pohja oli vihdoin keväällä 1994 kunnossa ja paatti oli valmis vesille, koeajoa lähdettiin suorittamaan Vesijärven selälle. Reissu tulikin huomatuksi virkavaltaa myöten.
Kun höyrykone laitettiin käyntiin, laivan kyljestä puski ulos suunnattomat höyrypilvet. Vilkaisin rannalle ja huomasin, että sinne oli kertynyt iso määrä paloautoja ja meitä kohti lähestyi vene. Kyydissä ollut palohenkilöstö kertoi, että heille on annettu suurpalohälytys. Minä totesin vain siihen, että ei täällä kyllä mikään pala – Tämähän on höyrylaiva! Härö muistelee tapausta huvittuneena.
Laivan virallinen paluu kotivesilleen koitti myöhemmin vuonna 1994, kun Iisveden yhdistävä Keiteleen uusi kanava vihittiin käyttöön. Seremonioiden valmisteluun kuulunut tarkastusajo Metsällä kanavan läpi ei sekään sujunut aivan kommelluksitta.
Itse presidentti Martti Ahtisaari oli tulossa avaamaan kanavan käyttöön. Huomasimme harjoitusajossa, että yksi sähköjohto näytti olevan yllättävän matalalla. No mastohan otti siihen tietenkin kiinni ja se taipui hurjasti taaksepäin. Maston päästä irtosi nuppi ja se lennähti kaaressa laivan takakannelle. Luotsipäällikkö oli aivan kauhuissaan. Siitä tuli silloin melkoinen halo, kun seuraavana päivänä oli tarkoitus jo pitää avajaiset. Onneksi sähkölaitos saatiin nopeasti paikan päälle korjaamaan johtoa, Härö tarinoi.
Mitä olisikaan voinut sattua ilman harjoitusajoa, presidentin ollessa paikalla!
Pieni palanen takana, seuraaviin seikkailuihin valmiina
Tänä päivänä Metsä seilaa yhä ylväänä elementissään ja loistossaan huvialuksena. Kaiken tapahtuneen jälkeen Esko Härö pitää suoranaisena ihmeenä, että laiva on säästynyt totaaliselta tuholta. Niin täpärällä tarinan päättyminen on useita kertoja jo ollut.
Tällaisen höyrylaivan säilyttäminen ja sen parissa harrastaminen on erittäin mielekästä, kun ajattelee, että me itse olemme olleet vain pieni osa laivan koko historiaa. Näiden laivojen säilyminen on samalla kaiken teknisen tietotaidonkin säilymistä ja siirtymistä, Härö tuumii.
Hän muistuttaa, etteivät höyrylaivat ole mitään leikkikaluja. Paineastiassa jyllää valtavat energiat.
5000 litraa höyrynpaineen alaista vettä höyrykattilassa on kuin 1000 kiloa dynamiittia. Yksi ainoa litra vapaasti purkautuessaan muuttuu silmänräpäyksessä 1800 litraksi höyryä, hän havainnollistaa vaaran läsnäoloa.
Nykypäivän ihmiselle laivan liikkuminen pelkillä puilla ja koneen hiljainen luonne ovat poikkeuksellisia kummallisuuksia.
Konehuone on kuin iso olohuone, jossa voi helposti seistä kymmenenkin ihmistä. Laivaa ohjataan yhdestä isosta ruorista ja kippari ilmoittaa toiveensa telegrammilla konehuoneeseen. Vierailevat lapset saavat lisätä ajeluilla lämmityskattilaan muutaman halon. Niistä hetkistä jää elinikäisiä muistoja. Voi sitten ylpeänä myöhemmin sanoa, että ”minäkin olen oikeaa höyrylaivaa lämmittänyt”, Härö miettii lämmöllä Metsän parissa koettuja kohtaamisia ihmisten parissa.
Koko Iisveden historian kirjoitukselle hyvin merkityksellinen laiva on ollut Häröille alusta asti koko perheen yhteinen sydämen asia
Vaimoni Taru on ollut koko ajan mukana ja hirveän innostunut laivoista. Kaikki tuttavammekin liittyvät laivoihin, tavalla tai toisella. Eihän tästä mitään muuten tulisi, jos joutuisi laivaa hoitamaan yksin, Härö jakaa kiitoksensa läheisilleen.
Hän katsoo tulevaan luottavaisena ja toivoo, että Metsän matka vesillä jatkuisi mahdollisimman pitkään ja hartaasti. Aika näyttää, mihin seikkailuun seuraavat sukupolvet Iisveden Metsä Oy:n entisen uskollisen hinaajan johdattelevat seuraavan 100 vuoden aikana.
Iisveden Metsä Oy kiittää kunnioittavasti koko Härön perhettä hienosta työstä suomalaisen höyrylaivaperinteen jatkamisesta ja toivoo antoisia retkipäiviä kaikille Metsän kyytiin hyppääville.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voit lukaista Metsänkin kunnostustöissä auliisti apuaan tarjonneen Iisveden Metsä Oy:n nykyisen hallintoneuvoston puheenjohtajan Matti Virtasen mietteitä yhtiön kilpailuedun rakentamisesta 90-luvulla tästä.
”Monen rekan lavalla on tullut käytyä” – Haastattelussa Piimän konetaituri Ari Suihkonen
Numeroslangilla paketit kyytiin ja liinat kiinni
Iisveden Metsä Oy:n lastauspihalle kaartaa ajoneuvoyhdistelmä, jonka rekisterikilpi ja kuski ovat nähtävästi kotimaamme rajojen ulkopuolelta. Näin toistuu noin 80 % kaikista kerroista, kun kyseessä on ulkomaille lähtevä toimitus.
Lähetyksen punaista trukkia kohti saapuu varmoin askelin sänkipartainen ja harteikas mies, jonka suusta pulppuava puhe muistuttaa läheisesti omaa kieltämme.
Tämä on näköjään Viron kuorma, lähetyksen trukkia komentava Ari Suihkonen vinkkaa.
Syntymäkonnuiltaan Rautalammilta alakoulun toiselle luokalle Suonenjoelle asustelemaan asettuneelle Suihkoselle riittää yhteiseksi kieleksi kuljettajan kännykältä näyttämä referenssinumero. Sen avulla oikea lähetys löytää oikeaan kyytiin järjestelmistä.
Kun paketit on haarukoitu huolellisesti lavalle, Suihkonen hyppää usein avustamaan kuskia vielä kuorman sidonnassa ja kiinnityksessä.
Hommat pitää hoitaa aina tehokkaasti, mutta kuitenkin rauhallisesti. Kuormien on pysyttävä siistinä. Ne mitoitetaan leveydestään ja korkeudestaan hyvin tarkasti, ettei suotta maailmalle mitään ilmoja täältä ajella. Monen rekan lavalla tässä työssä on kyllä tullut käytyä, Suihkonen miettii palvelufilosofiaa.
Lieneekö ote asiakaspalveluun paikallista kulttuuriperimääkin, kun Suihkosen mielestä Suonenjoen parhaimpia etuja asuinpaikkakuntana näkee juuri palveluissa.
Olin kerran rautakaupassa ostamassa tuulensuojalevyjä. Kävin nopeasti hakemassa hyllystä tarvittavat ruuvit ja menin kassan kautta ulos. Kun palasin autolle, niin siellä trukkikuski oli jo auton vieressä valmiina odottamassa pakettien kanssa. Sellaista ei kyllä tapahdu ihan joka paikassa, hän heittää esimerkin.
Säntillistä luottamustoimintaa
Ari Suihkosta voi reilusti nimittää kokeneeksi konkariksi koneiden kanssa, sillä hänen ensimmäiset ajotuntinsa trukin ohjaksissa raksuttivat mittariin jo 24 vuotta sitten naapuritontilla sijaitsevan palkkitehtaan leivissä.
Vuonna 2011 nyt jo entinen Iisveden Metsä Oy:n työnjohtaja kävi luonani kerran jutuilla ja kysäisemässä, olisiko kiinnostusta tulla sahalle hommiin, Suihkonen muistelee tuloaan ”Piimän” vahvuuteen.
Suihkosen luottoparina lähteviä kyytejä lastaamassa on jo entisestä työpaikastakin tuttu Joni Turkka, jolle hän jakaa mielellään yhteistyöstä kiitosta. ”Säntillinen työkaveri”, kuten hän tiivistää yhteistyön toimivuuden.
Koneiden kanssa puuhastelu ei suinkaan lopu kellon lyödessä tasaa, sillä kahden vanhan talon parissa traktorista ja kaivurista on osoittautunut olevan kummasti apua vapaa-ajan touhuissa.
Perheen koon kasvaessa on pitänyt hieman talonkin kasvaa, Suihkonen mallaa
Entä totuus huhuun ”monessa mukana”?
Työporukan parissa Suihkosesta on versonut sanojille mieleen sanat ”monessa mukana”. Totuudeksihan veistely alkaakin paljastua, sillä lähetyksen trukkitöiden lisäksi hän on jäsenenä sahan vapaaehtoisessa palokunnassa ja hoitaa lisäksi sahan oman lämpölaitoksen käytönvalvojan tehtäviä.
Kyllähän sitä kaikkeen vaan tulee lähdettyä mukaan. Ei varmaan osaa sanoa ”ei”, Suihkonen vitsikkäästi tuumii itsestään.
Millaista puuhaa palokunnan harjoitukset pitävät sisällään?
Siellä ajellaan paloautolla, tehdään letkujen tarkastuksia ja leikitään vesitykillä. On meillä ollut kerran evakuointiharjoituskin, jossa kannettiin yhtä meistä paareilla alas, Suihkonen muistelee.
Potilasta harjoituksissa saattoi näytellä konekuskina sahan pihalla ahertava palokuntakaveri Jake Fräntilä. ”Huumorimiehiä”, Suihkonen häntä kuvailee ja viittaa selityksen ilmenevän kyllä vilkaisemalla Fräntilän sosiaalisen median päivityksiä.
Suihkonen päätti aloittaa energia-alan ammattitaitoon tähtäävät oppisopimusopinnot vuonna 2020. Hän on nyt pätevöitynyt B-koneenkäyttäjä. Kirjain ”B” viittaa lämpölaitoksen teholuokkaan, joka Piimänkadulla on suurin piirtein vastaavaa luokkaa kuin Savon Voiman Lämpölaitoksella Mansikkaraitilla.
Minun tehtäviini kuuluu huolehtia siitä, että laitosta käytetään oikein, kaikki tarkastukset tehdään ajoissa ja mahdolliset muutostyöt ilmoitetaan viranomaisille. Meillä on laitoksen hoidossa päivystysvuorot. Laitosta voi ohjata myös etänä kotoa käsin, Suihkonen kertaa ja samalla myös laitoksen toimintaa seuraavan tietokoneen ruudulla osoitin liikkuu ”itsestään”.
Energia-alan opinnot ovat tuoneet kehitystä ja mukavasti vaihteluakin arkeen. Iisveden Metsää työpaikkana Suihkonen kuvaa kokonaisuudessaan työntekijöitään mukavasti huomioivaksi. Se ilmenee esimerkiksi henkilöstöetujen muodossa.
Muuten: Suihkonen oli mukana suunnittelemassa yhtiön henkilöstölle tarjoamaa polkupyöräetuakin!
Monessa mukana.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista logistiikkajohtaja Anna Paanasen mietteitä lähetyksen tiimityöstä TÄSTÄ.
Jo sata vuotta sahapitäjän väkeä sivistänyt Iisveden Alakoulu on kuin yhteinen perhe – ”Meillä kaikki keinotekoiset ikärajat häviävät”
Rajatonta sopivuutta, niin lapsena kuin aikuisena
”Ei liian iso. Ei liian pieni. Sopivan kokoinen.”
Näin ytimekkäästi tiivistää kolmosten ja nelosten yhdysluokkaa kipparoiva Keijo Roschier tiedusteluun, mikä tekee Iisveden Alakoulusta vahvan opinahjon lähiseudun nuorisolle.
Meillä kaikki keinotekoiset ikärajat häviävät, kun pienemmät leikkivät isompien kanssa. Liikuntatunneilla saadaan aina pelit käyntiin. Kun samasta perheestä kulkee monta sisarusta täällä oppimassa, niin tunnemme myös perheet. On helppoa tulla toimeen, kun tunnemme kaikki toisemme, Roschier avaa kiteytystään tarkemmin.
Vuonna 1924ja hieman yli 90 oppilaan voimin ensimmäiset sivistyksen versonsa seudulle kasvattanut Iisveden Alakoulu on tullut Roschierille tutuksi myös pulpetissa vuosina 1975–1976.
Olen täältä Iisveden kylältä itse kotoisinkin. Muistan vieläkin hyvin kaikki lapsuuden äänimaisemat. Miten ”Piimän” ja Peuran Sahan pillit puhalsivat merkkiäänensä. Ihmisiä meni ja tuli tasaisena virtana polkupyörillään. Järveltä kuului hinaajien putputusta, hän nostalgisoi syntymäseutunsa henkeä ja rytmiä.
Kitaraa näppäileväksi musiikkimieheksi keskustelussa paljastuva ja vuonna 2008 pestinsä alakoulussa aloittanut Roschier tuumaa, että ihmisten pitkä kosketus ja kuuluminen sahaympäristöön näkyvät tienoolla edelleen vahvasti.
Yhden tutun hahmon nykyisestä Iisveden Metsän henkilöstökokoonpanosta hän yhyttää mieleensä kuin tietokirjan sivuilta:
Minä se olen teidän nykyistä tuotantojohtajaanne Sami Juntustakin opettanut. Hänhän on entisen Suonteen Heimolan Koulun kasvatteja. Sami pärjäsi koulussa kyllä tosi hyvin ja sen voi toki nyt nähdäkin, hän virkkoo hymynkare äänessään.
Kansainvälisesti liikuttava ja taiteellinen 100-vuotias
Iisveden alakoulun satavuotinen taival näkyy vuonna 2024 värikkäästi, vaikuttavasti ja monipuolisesti. Varsinaiset juhlallisuudet osuvat yksiin lukuvuoden päättymisen aikaan, kun yleisölle avoimet ovet on suunniteltu pidettävän 30.5 torstaina ja varsinainen juhlapäivä 1.6 lauantaina.
Ohjelmaan askarrellaan parhaillaan valokuvanäyttelyä, joka koostaa koulun kehityksen askeleita ja muistoja kylän väen ja vierailijoiden näytille.
Meillä on tässä kevään mittaan pohjatöiden teko näyttelyyn vauhdissa ja yritämmekin nyt koko ajan kerätä valokuvia näyttelyyn, Roschier kertoo ja samalla vinkkaa, että kuvia saa ehdottomasti kotialbumeista tarjota lainaan näyttelyä varten.
Paikallisen Suonenjoen Taideseuran kanssa on tarkoitus toteuttaa myös yhteinen projekti, jossa läheinen alikulkutunneli maalataan koulun teemaa ja juhlan henkeä kunnioittavaksi. Tunnelimuraalin julkistamistilaisuus pidetään 28.5 tiistaina.
Taide ja seudulle ominaisleimallinen puun työstö ovat näkyneet merkitsevästi alakoulun elämässä myös kansainvälisten oppilaitosyhteistyöprojektien merkeissä. Maalaisopinahjoon on saapunut vieraita esimerkiksi Espanjasta tai Italiasta. Vastavuoroisesti Iisvedeltä on lähdetty maailmalle tutustumaan sikäläisiin koululaisarkiin.
Mitä maailman opiskeluelämästä on avartunut nuorisolle ja opettajille kansainvälisten projektien parissa?
Lapset ovat tietysti samankaltaisia lapsia maasta riippumatta. Urheilusta löytyy yhteisiä puheenaiheita, kuten Zlatan (Ibrahimovic – tunnettu jalkapalloilija). Joissakin maissa jalkapallolla on iso rooli, kun taas vastavuoroisesti me täällä Suomessa luistelemme. Britanniassa pääsimme kerran seuraamaan kummallista keilailua nimeltään ”skittles”, jossa nuori poika juoksi keiloja pystyyn. Islannissa puun käsittely oli erilaista, kun siellä saarellahan ei ole puita. Meille puut ja puun työstö ovat itsestäänselvyyksiä, kun puuhyllyt notkuvat käytettävästä tavarasta, Roschier luettelee päällimmäiset huomionsa.
Huippuiskussa seuraavaa 100 vaikuttavaa vuotta kohti
Koulut ovat tunnetusti ja tutkitustikin omien seutujensa elinvoiman vankkoja pystypilareita. Perinteikkäiden ja kompaktien kyläkoulujen puolesta sydämellään vahvasti äänestävä Roschier katsoo luottavaisin mielin tulevaan.
Koulurakennus on juuri juhlallisuuksia edeltävän vuosikymmenen varrella remontoitu uuteen huippuiskuun. Tulevana kesänä Iisveden Metsä Oy avustaa myös koulun pururadan ehostuksessa, jolla varmistetaan lisää olosuhteita seudun lasten ja nuorten liikkumisen riemulle. Uuden pururadan avajaisia vietellään juhlasuunnitelmien mukaan 27.5 maanantaina.
Koulun käytävillä ja pihoilla toistuvissa perinteissä voi nähdä myös yhteiskunnallisesti tärkeää ja osallistavaa roolia.
Viikkotasolla perjantaisin järjestettävä peliperjantai ruokkii lähiseudun historiallisesti menestyksekkään urheilun ja elintapoihin juurtuvan arkiliikunnan jatkumoa. Alkusyksyn odotettu kohokohta on oppilaiden keskuudessa oppilaskunnan hallituksen vaalit.
Oppilaat pitävät meillä niitä vaaleja tosi tärkeinä. Vaaleihin tehdään ihan oikeat mainoskampanjat, joihin luodaan valokuvia, julisteita ja iskulauseita. Koulun keskusradion kautta voi kuulla ehdokkaiden radiomainoksia. Äänestämisellä pystymme osoittamaan, että omalla äänellä on merkitystä ja sillä voi vaikuttaa asioiden kulkuun. Kyllä minä uskon, että sieltä hyviä eväitä matkaan tulevaisuutta varten tarttuu, Roschier iloitsee.
Joskus kuulee sanottavan, että koulussa parasta ovat välitunnit. Mikä on muuten ”open” oma näkemys tähän?
No kyllä sanonta pitää minun mielestäni ihan paikkansa. Välitunnit sujuvat täällä meillä niin sopuisasti ja rauhallisesti, että ne antavat opettajallekin sopivasti aikaa ja tilaa haukata hieman happea, hän kuittaa naurahtaen ja tyytyväiseen sävyyn lopuksi.
Iisveden Metsä Oy onnittelee vireää naapuriaan toivottaen pitkää ikää, oppia ja menestystä. Kannustamme samalla jakamaan kuvia koululle ja merkkaamaan avoimet ovet kotiallakoihin jo ylös.
Kuvia Iisveden Alakoulun näyttelyyn voi toimittaa sähköisesti osoitteeseen iisvesi@edu.suonenjoki.fi, koulun Facebook-sivulle tai paperisina Roschierille Iisveden koululle. Kuvat palautetaan omistajille.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voit lukaista lisää tarinoita, joita Iisveden seudusta kerrotaan viimeisen sadan vuoden ajalta tästä.
Kaasu auki! Jani Tenhunen hitsaa huolellisesti ja kiitää lujaa, mutta lupsakasti
Teräs tottelee huolellista ja siivoa kuria
Alussa oli mies, pakettiauto ja Kemppi. Kun kauppias Varkaudessa kaipasi lujasti pitävää saumaa hyllykköihinsä, hän tiesi kenelle numerovalinnasta pirautella.
Eräänä päivänä sitten vuonna 2014 yrittäjätaustainen Jani Tenhunen soitti itse Iisveden Metsä Oy:n kunnossapitojohtajalle Ari Väätäiselle ja kysäisi, josko sesonkihommiin tarvittaisiin ammattitaitoisia apureita.
Vaikka osa vitsaileekin luottavansa ranskalaisiin vain nakkikioskin luukulla, niin Väätäisen käskyttämä ”Pösö” toimitti täsmällisesti sahan koneisiin oikeat varaosat, joita Tenhunen ja muu Piimän kunnossapitopatteristo hitsasi, kieritti ja räikkäsi paikalleen.
Seuraavana vuonna Tenhunen ilmoitti Väätäiselle, että yrittäjän leipään tulisi stoppi: ”Nyt en enää tule”
Tarkoitus oli silloin pitää puolen vuoden breikki. Ari sanoi sen kuullessaan, että tulet sitten hommiin palkkatyön merkeissä. Suunniteltu lomani kesti lopulta vain 3 päivää, Tenhunen muistelee nopeita käänteitä huvittuneena
Hän on haastatteluhetkellä tekemässä suunniteltuja huoltoviikon töitä sahan kuorimakoneen kahdelle vaihdelaatikolle. Polttoleikkaukseen tarkoitettu kaasupilli nielee tanakkaa terästä ja muutama napakka moukarin isku osoittaa, että teräskin tottelee taitavan asentajan kuria.
Hitsareiden keskuudessa elää yksi vahva nyrkkisääntö, joka tasapainottaa Tenhusen muutoin varsin vauhdikasta elämää:
Hitsaria ei sovi hoputtaa. Jos esimerkiksi portaiden saumat tehdään kiireellä, niin voidaan olla varmoja siitä, että työ tehdään kohta uudestaan. Huolellisuus ja jälkien siivoaminen ovat tärkeimpiä vaatimuksia työssä onnistumiseen. Muuten ei tarvitse kauaa hitsata, Tenhunen linjaa ja myöntää, että omaksutut siivoustaidot näkyvät positiivisesti sahan tontin ulkopuolellakin
Rattaista rattiin ja viivalle ”Pelle Pelottomien” kanssa
Maltti on siis valttia hitsauslaitteiden kanssa. Paljoa enempää ei sopisi päätä kylmätä Tenhusen vapaa-ajan harrastuksenkaan parissa, jossa lumi ja sora lentää jopa 200 km/h vauhdissa.
Olin ensimmäisissä rallikisoissani jo 3 kuukauden ikäisenä, kun pätkien varrella isäni ja naapurin mies vetelivät minua mukanaan lastenrattaissa. Lapsena kiersin isän mukana ahkerasti kisoissa. Katselin, kun kuskit vetelivät Escorteillaan sataaviittäkymppiä menemään. Kovia kavereita, Tenhunen tuumii alkukipinäänsä autourheilun pariin
Kun ratin taakse pääsi vihdoin itse, niin tavoite näytti selvältä: Isäukon vauhdista täytyy karauttaa jonain kauniina päivänä tyylikkäästi ohi.
Janin kilpatalli Tenhunen Racing kuuluu kaksivetoisten (2WD), yli 2250-kuutioisten vapaasti viritettävien tehomyllyjen HaMU-rallisarjaan. Vapaaviritteisyys tarkoittaa sitä, että sarjan mekaanisilla ”Pelle Pelottomilla” on loputon keksijäin vapaus.
Tenhusen Tallista löytyy kaksi vakiokiituria: Hiljattain komeisiin Iisveden logoihin teipattu ja rakenneltu BMW 316i ja Datsun 1600. Iisveden Metsän nykyinen sponsorituki mahdollistaa joka toisen osakilpailulähdön.
Kumpi auto olisi hänen ykkösensä, jos suosikki täytyy nimetä?
Kyllä minä Datsunin ottaisin. Jos se vain pysyisi nipussa. Suomesta tuskin löytyy autoa, josta on hajotettu yhtä paljon osia. Moottoreita, vaihdelaatikoita ja vetoakseleita on mennyt kottikärrykaupalla, Tenhunen hekottelee.
Janilla on selvästi myös kierrättämisen ja uusiokäytönkin lahjoja, kun kuuntelee hänen Datsuninsa erikoista historiaa:
Ensin se toimi peltoautona. Sitten myöhemmin se oli käyttöautonani, jolla ajelin ammattikouluun. Sitten laitoin siihen turvakaaret ja ryhdyin ajamaan kilpaa, Tenhunen kertailee klassikkokilpurinsa elämänvaiheita.
Lupsakasti ja lujaa, tuumasi Iisveen asentaja
Janin 8- ja 13-vuotiaat pojat ovat jo kiinteä osa rallimekaanikkojen ja luokkahitsareiden tulevaa sukupolvea. Vanhempi poika on jo täyttä kipinää invertterit viritettyinä hitsailemassa autoja ja nuorimmainen piiskaa jo täyttä häkää Datsun 140Y-merkkistä jokamiesluokan jäärataohjustaan 20 senttimetrin mitalla jatkettujen polkimiensa avustamana.
Isän mielestä vanhemmat ovat ainakin toistaiseksi ruutulipulla edellä, mutta takaa tullaan ja lujaa. Se on taattu kuin Iisveden kuusilaatu.
Autot ja ralli edustavat Janille sopivaa välikaasua työpäivien aatoksista, joiden tunnelmia hän itse sanoittaa varsin lupsakoiksi.
Päivät menevät tosi nopeasti täällä, kun touhua riittää. Ja se on hyvä. Parin viikon välein perjantaisin ilmestyvä tili kruunaa tehdyn työn tuloksia, Tenhunen tarkastelee työnsä viihdyttävyyttä ja palkitsevuudesta.
Vaihteistoremontin asentajaparikin nyökkää hyväksyvästi Janin sanoille. Perjantait ovat selvästi hänenkin mieleensä. Teräs on lujaa. Nämä ammattimiehet lujempia.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista alussa mainitun ja hiljattain jo virallisesti eläköityneen Ari Väätäisen mietteitä työvuosiensa varrelta tästä.
Laadukkaan kuusierän kuivaus on tarkkaa solutiedettä ja prosenttipeliä
Palvelu taipuu – Savolainen ei murru
Kun Piimänkadun pihavarastojen katoksissa katselee kuivauksesta saapuneita sahatavarapinoja eli tuttavallisemmin ”taapeleita”, saattaa hätäisempi vilkuilija päätellä erien olevan keskenään samanlaisia. Jokaisella pinossa näkyvällä kappaleella on kuitenkin oma solusielunelämänsä.
Asian laita ilmenee hyvin yksityiskohtaisesti, kun keskustelee hetken kuivaus- ja laatujohtajana Iisveden Metsä Oy:llä työskentelevän Miia Kiianmiehen kanssa.
Tuotantoerät pakkausta vaille valmiiksi viimeistelevä kuivaus on tulevan käyttötarkoituksen ja murtolujuudenkin kannalta täysin kriittinen takuutyövaihe.
Kostea puu ei kestä niin suurta kuormitusta kuin kuiva puu. Kuiva puu ei lahoa, eikä siihen tule värivikoja. Kosteaan puuhun liimasaumat eivät myöskään kovetu ja tarttuminen on heikkoa. Väärä kosteus voi aiheuttaa rakennevirheitä, joiden korjaaminen tulee kalliiksi. Kosteaa puuta ei voi siis käyttää juuri mihinkään, Kiianmies listaa kuivausvaiheen ratkaisevaa roolia.
Jokainen kuusierä on siis omanlainen savolaissahureiden yhteinen taideteos, raaka-ainetta myöten. Liikkuvia osia on kuin parhaissakin koottavissa pirunnyrkeissä, tukin katkaisusta sydänpuun osuuteen ja sahaustapaan.
Pakkausvalmiin kuusitavaraerän kuivaus voi kestää puolestatoista tunnista jopa puoleentoista viikkoon. Tavaran paksuus tai ohuus vaikuttavat läpimenoaikaan. Mitä muita syitä laajalle vaihteluvälille löytyy?
Kuivausaika pitenee, jos asiakas tarvitsee hyvin alhaiseen kosteusprosenttiin kuivattuja erikoiskuivia sahatuotteita. Esimerkkinä huonekaluteollisuus. Eihän se lopputuote eli esimerkiksi tuoli pysyisi kasassa, jos puu alkaisi elämään sen jaloissa, tuotantojohtaja Sami Juntunen havainnollistaa.
Suomessa säätkin ovat omanlaisensa. Vaihteluidensa puolesta jopa maailmanmestaruustason puheenaiheita.
Vuodenajat ovat merkittävässä osassa kuivumiseen, koska ne vaikuttavat puiden alkukosteuksiin. Syksyllä alkukosteudet ovat korkeammat. Kesällä taas tavara ehtii kentällä jo esikuivumaan auringon ja tuulen ansiosta, Kiianmies hahmottelee.
Hän arvioi, että kamareissa kuivuu päivittäin noin 1500 kuutiota tavaraa. Tarkkoihin päivittäisiin mottimääriin vaikuttavat asiakkaille räätälöidyt pituudet ja dimensiot.
Kosteudelle kyytiä leppoisissa löylylukemissa
Kuivausprosessi alkaa, kun trukkikuski tankkaa kuivaamot täyteen rimanipuilla.
Nippujen on oltava kuin sokeripaloja: Hyvin kiinni toisissaan ja tasaisissa riveissä, että kuivaustulos on mahdollisimman hyvä. Täytön jälkeen kuivaamoiden ilmanohjaimet laitetaan kiinni kuormien sivuihin ja kuivaamoiden etureunat suljetaan pelleillä tiiviiksi. Sitten kuivaamokamareiden ovet laitetaan kiinni, Kiianmies käy läpi prosessin etenemistä.
Kamariin valitaan eräkohtainen kaava, joiden muodostukseen vaikuttavat esimerkiksi sahaustyylit ja kelit. Erilaisia kaavoja Kiianmies laskeskelee löytyvän jopa lähemmäs 2 500!
Kun oikea kaava on valittu, kuivaus käynnistetään valvomokoneelta. Silloin puhaltimet käynnistyvät ja prosessi alkaa. Talvella jäätynyt vesi sulatetaan tässä vaiheessa pintapuusta pois. Sen jälkeen siirrytään poistamaan ns. ”vapaata vettä”, joka on helposti kuivattavaa ja nopeaa, Kiianmies jatkaa.
Kuivaus hidastuu ja hankaloituu, kun vettä on jäljellä enää soluseinämissä ja se on saatava höyrystymään kohti puun pintaa. Kaavaa joudutaan usein hallitsemaan ja muuttamaan myös ”lennosta”, koska jokainen prosessi on oma luomuksensa. Viimeisenä vaiheena vuoron saa tasaannutus. Eli mikä?
Tasaannutuksessa jännityksiä, kappaleiden välisiä ja kappaleiden sisäisiä kosteuseroja pyritään tasaannuttamaan kostutuksella. Tasaannutuksen jälkeen erä nostetaan varastokatokseen jäähtymään. Tuotantoerän pakkaaminen kuumana ei ole vaihtoehto, Kiianmies linjaa.
Lämpötilat kamareissa saattaisivat miellyttää leppoisten kylpyhetkien ystäviä, koska aktiivisimmassa vaiheessa lämmöt kieppuvat 66–78 asteen tuntumassa. ”Kovimmat löylyt” raapaisevat celsiusmittarin neulat jopa 82 asteeseen!
Puuttomalla sumujen saarella ja italialaisilla saunan ystävillä on kuivat perinteensä
Kun italialainen Scalcon rakentajaperhe tekee tilauksen, erän kosteusaste lasketaan 15 % tasolle. Täydellisellä saunapaneelilla on ankarat laatuvaatimukset, joiden täyttyminen Iisveden kuusituliaisilla olisi eräiden huhujen mukaan kelvannut jopa itse Julius Caesarille.
Kuusiköyhää Iso-Britanniaa lujissa ja napakoissa talomateriaaleissa ylläpitävä Piimän tuotanto kuivataan normaalisti 20 % kerhoon.
Asiakkaat eivät erikseen toivo näitä kosteusasteita, vaan ne tunnetaan ja tiedetään jo valmiiksi. Mistä tällaiset vakioasetukset johtuvat?
Briteissä eniten vaikuttaa varmaankin perinne. Kostealla sumujen saarellahan on ostettu satoja vuosia sahatavaraa muualta ja perinteisellä tavalla ilmakuivattu sahatavara oli ennen kuivuusasteeltaan noin 20–22 % luokkaa. Yleisesti paikallinen ilmankosteus vaikuttaa maakohtaisiin standardeihin. Jos toimitat ilmastoltaan kuivempaan Sveitsiin kosteusasteeltaan 20 % tavaraa ja höyläät sen paneeliksi, joka alkaa ajan saatossa ”kutistumaan” alempaan kosteuteen, niin siitä ei hyvää seuraa, toimitusjohtaja Tommy Lindström tuumii.
Harvat sahateollisuustoimijat Suomessa tuottavat asiakaskohtaisia eriä, jotka saattavat olla pienimmillään jopa yksittäisiä kuormia. Iisvedellä on kuitenkin toinen ääni kellossa.
Me haluamme kuunnella asiakkaiden toiveita ja erityistarpeita. Meille tarkasti ja täsmällisesti toimiva kuivausprosessi on tilaisuus palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin, tuotantojohtaja Juntunen päättää.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista seuraavan vaiheen eli paketoinnin roolin parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen sinettinä tästä.
”Jokainen pakkaus on firman käyntikortti” – Työnjohtaja Sami Matilainen kertoo, miten laatukuusi pakataan Iisveden Metsällä maailmalle edustamaan
Poikkeukselliset toiveet vaativat poikkeuksellisen sisällön
Iisveden 100-vuotisjuhlavuosi on käynnistynyt rapeassa 30 asteen pakkassäässä. Pohjolan talvi on taas yllättänyt maailman lehdistön ja Suomen poikkeuksellinen kylmyys koristaa lööppejä.
Iisveden asiakkaille poikkeuksellisuus tarkoittaa kuuran ja jään sijaan hetkeä, kun uusi rakennusprojekti on alkamassa ja valmistuvaa luomusta varten tarvitaan poikkeuksellisen tukevia kuusipilareita tai kaunista sisustusverhousta.
Nimittäin Iisveden Metsän ammattitaitoisten työntekijöiden tuottamia napakoita pakkauksia, joiden sisällä komeilee Savon parasta kuusitavaraa oikeissa dimensioissaan ja mitoissaan.
Normaaleina paketointipäivinä aamu- ja iltavuoron aikana meillä pakataan arviolta noin 100–150 sahatavarapakettia matkaan. Pakattavaan määrään vaikuttaa tuotteiden ohuus tai paksuus. Pakkaukset ovat keskenään kuitenkin melko samankokoisia, vaikka ne sisältävätkin eri dimensioita, aamuvuoroon paketointia valvomaan saapunut työnjohtaja Sami Matilainen kertoo.
Asiakkaan toiveiden mukaan räätälöity tuotantoerä matkaa edustusnuttuunsa kuivatusrimoilta ja kuivaamon lämmöstä ”laadutukseksi” kutsutun työvaiheen läpi, jota avustaa kameralajittelu.
Laadutuksessa tuotantoerät lajitellaan mm. oksien laadun mukaan. Jotkut asiakkaat eivät halua tuotteisiinsa esimerkiksi kuorioksia ja toisissa erissä oksat saavat olla isompiakin. Jokaisessa kappaleessa on katkontavaraa. Jos asiakas on tilannut neljän metrin pituisen lopputuotteen, niin kappaleet katkaistaan 20-teräisellä trimmerillä oikeaan pituuteensa tässä vaiheessa. Kamera antaa trimmerille käskyt katkaisuihin. Joskus latvapäihin on voinut jäädä vajaita särmiä. Jos asiakkaan tilauksessa on esimerkiksi 3,9 metristä ja 4,2 metristä tavaraa, niin vajaa särmä voidaan katkaista esimerkiksi 3,9 metrin pituuteen, Matilainen kuvailee tarkasti työvaiheen etenemistä ja tarkoitusta.
Jokaisesta tilatusta kuusierästä on MRP-järjestelmäksi kutsutussa tuotannonohjausjärjestelmässä tuotantosuunnitelmat, joiden pohjalta paketoinnin työntekijät näkevät tuotteiden dimensiot, laadun ja asiakkaan, jolle paketit ovat lähdössä.
Myös trukkikuskit näkevät MRP-järjestelmästä pakettien tiedot ja sillä perusteella he tietävät, mitkä paketit nostetaan asiakkaalle menevään kuormaan. Esimerkiksi jonkun asiakkaan kuormaan voidaan laittaa neljän metrin tavaraa yhteensä 12 pakettia.
Kaikkiin paketteihin tulostetaan pakettisetelit, jotka liimataan pakettien kylkiin ja päätyihin.
Pakettiseteleistä löytyvät tiedot tilauserien yksityiskohdista eli pakettinumero, dimensio, pituus, laatu, kappalemäärä ja kuutiomäärä, Matilainen luettelee.
Jos pakkaaja huomaa, että pakettisetelin tiedoissa on poikkeama esimerkiksi kappalemäärään liittyen, hän ilmoittaa siitä työnjohdolle ja määrä korjataan oikeaksi uuden pakkaussetelin kera.
Jokainen pakkaus toimii Matilaisen mielestä firmalle omana käyntikorttinaan. Kun asiakas toisella puolella maailmaa avaa paketin, sisältä kuoriutuu oikea määrä virheetöntä, kaunista ja pölytöntä laatutavaraa.
Pakkaamossa luotetaan, että rajojen ulkopuolellakin on ilmaa
Ennen paketointihissiä on leimauskone, joka suihkauttaa tuotteiden päihin punaisella merkinnän ”M+K”. Mitäs se tarkoittaa?
Leimakoodin tarkoitus on osoittaa tavaroiden laatu. M+K tarkoittaa täyssärmäistä ja ykkösluokkaista sahalaatua, josta käytetään termiä SF-laatu (saw falling), Matilainen vastaa
Pakkauspisteellä työskentelevä pakkausoperaattori nappaa seinätelineessä sijaitsevan muovitusrullan nurkista kiinni ja vetää uunituoreen lähetyksen ylle edustusasun, jonka kuvituksessa tyylittelevät Alpit ja tavaran laatua silmällään mittaava pipopäinen höylääjä. Pakkausmuovin lisäksi käytössä on myös muovihuppuja.
Huolellisen muovituksen tarkoituksena on pitää tuulet, tuiskut ja ylimääräiset roskat visusti pakkauksen ulkopuolella.
Muovituksen jälkeen paketteja puristetaan puristimella, jossa hydraulisylintereillä varustetut ”painajat” tiivistävät pakettia sivuilta ja päältä. Niiden avulla paketeista saadaan tiiviimpiä, jolloin ne eivät pääse elämään kuljetusautojen kyydissä.
Eikä myöskään viedä ulkomaille turhaan ilmaa, vaikka se tällä hetkellä onkin meillä kovin raikasta sellaista, Matilainen lohkaisee.
Puristuksen yhteydessä vanteutuskone kiepsauttaa paketin ympärille neljä muovivannetta paketin eri kohtiin. Nyt paketti on valmis trukin piikeille ja kohti lastauspihalla odottavan rekan kyytiä. Edustusreissu eteläisempiä ilmansuuntia kohti voi alkaa!
Tiedätkö muuten mitä yhteistä on Tetriksellä ja seuraavassa työvaiheessa tapahtuvalla lastaustyöllä? Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit käydä lukemassa vastauksia täältä.
.
Näin Iisveden Metsä Oy:llä ostetaan kuusitukkia – Metsänomistajien kysymyksiä ja metsäjohtajien vastauksia
Tuotantolinjojemme läpi kulkee vuosittain noin 150 000 kuutiota kuusisahatavaraa. Ostamme kuusitukkia ympäri vuoden ja olemme kauppoja hieroessamme huomanneet, että metsänomistajilla on joitakin toistuvasti esiintyviä kysymyksiä puukaupan tekoon liittyen. Niinpä päätimme ojentaa Piimäpostissa puheenvuoron hetkeksi metsäjohtajillemme Ville Tuhkaselle ja Hennariikka Savolaiselle, jotka vastasivat yleisimpiin kysymyksiin.
Mistä leimikkosi kuusitukin hinta muodostuu – Paras savolainen selitys
Joillekin metsänomistajille puukaupat ovat jo tuttuja rutiinitoimenpiteitä. Iisveden Metsänkin asiakassuhteiden joukkoon kuuluu useita vuosikymmeniä ja useampia sukupolvia jatkuneita puukauppayhteistöitä. Toisille tarjouksen pyytäjille puukaupat voivat olla ensimmäisiä.
Leimikon ja kuusitukin hintaan liittyvät kysymykset ovat ymmärrettävästi kiinnostavia. Pelkkien keskimääräisten markkinoiden puun ostohintojen seuraaminen ei kuitenkaan anna laadukasta kokonaiskäsitystä siitä, millainen rahallinen arvo oman metsän puustolla on.
Mikä kaikki vaikuttaa hinnoitteluun?
Esimerkiksi se, pystyykö leimikon korjaamaan kesällä vai talvella. Myös suunnitellun hakkuun luonne eli onko kyseessä harvennus vai avohakkuukohde. Luonnollisesti myös leimikon kuvion koko ja puiden koko kuviolla vaikuttavat asiaan paljon, toteaa metsäjohtaja Hennariikka Savolainen.
Iisveden Metsä Oy:n hankinta-alue kattaa noin 100 kilometrin säteen Piimänkadun tuotantoyksikön ympäristöstä.
Metsäkuljetukseen tarvittavat ajomatkat vaikuttavat puista maksettavaan hintaan, Kuopion seudulla ja ympäryskunnissa kauppoja tekevä metsäjohtaja Ville Tuhkanen lisää
Iisveden Metsä Oy:n kuusitukin hankinta-alueeseen kuuluvat esimerkiksi Kuopio, Varkaus, Leppävirta, Suonenjoki, Rautalampi, Hankasalmi ja Pieksämäki.
Tarkan kartan hankinta-alueesta näet tästä alla:
Panosta tarjouspyyntöön ja metsäkatselmukseen
Kun harvennus tai uudistus omassa metsässäsi on tulossa ajankohtaiseksi, mitä sinun metsänomistajana kannattaisi ottaa huomioon pyytäessäsi leimikostasi ostotarjousta?
Kannattaa selvittää tilan rekisterinumero ja hankkia kuviokartta. Tarjouspyynnössä kannattaa myös kertoa, onko kyseessä harvennus vai uudistus. Tieoikeuksiin ja teiden kuntoon kannattaa perehtyä etukäteen. Näin vältetään ongelmat tienkäyttöön tai puiden kuljettamiseen liittyen, Savolainen jatkaa
Puuttuvien tienkäyttölupien vuoksi, tien oikea omistaja voi kokonaan kieltää tien käytön tai vaatia tien käytöstä korvausta.
Metsää voi myydä hankintakauppana tai pystykauppana. Mitä eroa näillä toimintatavoilla on?
Hankintakaupassa metsänomistaja ja puun ostaja sopivat ostettavan puun määrästä, jonka jälkeen metsänomistaja huolehtii itse hakkuusta ja puiden siirtämisestä kuljetusreitin varteen. Pystykauppa tarkoittaa sitä, että metsänomistaja luovuttaa hakkuuoikeuden metsäyhtiölle. Metsäyhtiö tekee tarvittavat hakkuuilmoitukset Metsäkeskukselle. Sitten metsäyhtiön urakoitsijakumppanit suorittavat hakkuun ja puiden siirron varastointipaikoilta tehtaalle. Metsäyhtiö huolehtii työsuoritusten tilityksistä urakoitsijoille, eikä niistä koidu kustannuksia metsänomistajille, Savolainen toteaa.
Pystykaupoista on tullut metsänomistajien keskuudessa pidetty ja suosittu toimintatapa, koska se on puun myyjän kannalta hyvin vaivatonta.
Nykyisin metsänomistaja saattaa asua kaukana omistamistaan metsistä. Joskus saattaa olla tilanteita, ettei esimerkiksi perinnön kautta metsänomistajaksi päätynyt henkilö edes tunne kohteen tarkkaa sijaintia.
Metsänomistajan kannattaisi aina vähintäänkin käydä omassa metsässään ja tutustua ympäristöön paikan päällä. Viimeistään silloin, kun puukauppaa tehdään. Mitä hyötyä metsäkatselmuksen teosta paikan päällä on?
Kuvion tarkastelulla saa hyvän yleiskuvan puuston laadusta ja esimerkiksi määristä, joiden pohjalta tarjousta laaditaan. Paikan päällä voi nähdä esimerkiksi sähkölinjojen vaikutuksia puiden varastointipaikkojen suunnitteluun ja tien kunnon vaikutuksia puiden korjausajankohtaan, Savolainen sanoo.
Huonokuntoinen tie voi tehdä kohteesta talvihakkuun, koska painavat rekat eivät pääse noutamaan puita kesällä.
Metsäkatselmuksella laanipaikka eli puiden varastointipaikka suunnitellaan niin, että rekat saavat myös tarvitsemansa sopivan kääntöpaikan, Ville Tuhkanen lisää.
Mitä tapahtuu hakkuutähteelle ja metsäenergialle?
Puuston myynnin ja hakkuiden yhteydessä syntyy hakkuutähteenä metsäenergiaa. Esimerkiksi latvusmassaa ja rankoja. Mitä kaikille tähteille ja havuille tapahtuu?
Metsänomistajan kannalta on järkevää antaa Iisveden Metsä Oy:n korjata ja kuljettaa hakkuutähteet pois, sillä uuden metsän istuttamisesta tulee helpompaa ja metsässä liikkuminenkin on sujuvampaa ilman suuria havukasoja, Ville Tuhkanen toteaa.
Suomen metsälaki velvoittaa metsänomistajan uudistamaan metsänsä. Mistä voi kysyä neuvoa tai apua metsän uudistamisen tarpeissa?
Meiltä Iisveden Metsä Oy:ltä saa kaikki metsän uudistamiseen liittyvät tarvittavat palvelut maan muokkauksesta taimiin ja istutustöihin. Autamme ja neuvomme mielellämme kaikissa metsänhoitoon tai metsän kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä, Tuhkanen muistuttaa lopuksi.
Onko sinulle puuston ja kuusitukkien myynti ajankohtaista juuri nyt? Ota rohkeasti yhteyttä puun hankinnasta vastaavaan metsäjohtajaamme ja kysy omaan tilanteeseesi parhaiten sopivaa näkemystä:
Konnevesi/Hankasalmi/Rautalampi/Suolahti/Sumiainen/Laukaa/Jyväskylä (Länsipuoli)/Kangasniemi (Pohjoinen)/Vesanto/Viitasaaren kaakkoisosa (Keitelejärven itäpuoli ja 77-tien eteläpuoli)
Jussi Rossi, p. 050 512 4000, ✉ Jussi Rossi
Leppävirta/Heinäveden länsiosat/Varkaus/Pieksämäki/Joroinen/Haukivuori/Suonenjoki
Hennariikka Savolainen, p. 050 441 9882, ✉ Hennariikka Savolainen
Karttula/Kuopio/Siilinjärvi/Maaninka/Vehmersalmi/Riistavesi/Tervo/Keiteleen eteläosa (77-tien eteläpuoli)/Pielaveden eteläosa (77-tien eteläpuoli)
Ville Tuhkanen, p. 040 486 5110, ✉ Ville Tuhkanen
Voit jättää myös yhteydenottopyynnön lomakkeella:
Joulu Jokaiselle-keräys tuo lohtua paikallisten ihmisten ahdinkoon – ”Tarpeet olisivat täysin välttämättömiä”
Toiveina kuivia varpaita ja lämpimiä pieniä sormia
Joulu Jokaiselle-keräyksen päivänvalo sai ensimmäiset säteensä, kun paikkakuntalainen Susanna Heikkilä oli saanut lahjoituksena omalle perheelleen joulukinkun. Syvä kiitollisuus lahjoituksesta sai Heikkilän tuntemaan kutsumuksen auttamistyöhön. Hän halusi valjastaa itse kokemansa avun ja hyvän kiertoon.
Myöhemmin Hanne Korhonen otti keräyksen järjestelyn Heikkilältä perinnökseen. Iisveden Metsä Oy:n trukkikuski Jari Korhosen puoliso Kukka-Maaria Korhonen hyppäsi mukaan hyvän tahdon rekeen vapaaehtoiseksi 3 vuotta sitten. Keräyksen nykyiseen voimakolmikkoon mukaan liittyi myös Ulla Kenakkala.
Olin aiemmin 10 vuotta lastensuojelutöissä Pieksämäellä. Siellä näin henkilökohtaisesti sen ihmisten aidon hädän. Apua tarvitsevien ihmisten toiveet eivät ole mitään suuren suuria tai kalliita merkkilaukkuja. Ne ovat villasukkia ja palapelejä. Kunhan olisi edes ruokaa jouluna. Kerrankin toivottiin lapselle kumikenkiä ja toivoja lisäsi itse, että käytetytkin kelpaavat. Kunhan vain olisivat edes ehjät, Korhonen kuvailee matalaa vaatimustasoa ja tilanteiden vakavuutta.
Oma tilanne koetaan usein niin häpeällisenä, että kynnys avun hakemiseen on korkea. Omalla huonolla tilanteella ei haluta olla vaivaksi. Keräyksen toinen puuhanainen Hanne Korhonen tunnistaa ilmiön ja nyökkää Kukka-Maaria Korhosen vieressä.
Tarpeet olisivat täysin välttämättömiä. Eräällä keräyksen kautta autetun perheen lapsella ei ollut kovalla pakkasella laittaa käteensä edes talvirukkasia, Korhonen muistelee kyynelten vieriessä alas hänen poskillaan.
Vuoden 2022 Joulu Jokaiselle-keräyksellä autettiin yhteensä 327 suonenjokelaista perhettä. Jotain tilanteen mittakaavasta osoittaa Suonenjoen alle 7 000 ihmiseen jäävä asukasluku. Auttajat kuitenkin tiedostavat, että autettujen lukumäärä ei ole edes koko totuus niukkuudesta.
Autettavia olisi ollut joka vuosi enemmän kuin lahjoituksia. Viime jouluna jouduimme ilmoittamaan sosiaalisessa mediassa, että joudumme huomioimaan ensimmäistä kertaa apua pyytävät etusijalle, vaikka pyrimmekin järjestämään apua mahdollisimman monelle. Sitä ei oikein kaikki tahtoneet ymmärtää, Kukka-Maaria Korhonen miettii.
Haastattelua tehdessä vuoden 2023 keräys on ollut vasta vaivaisen viikon käynnissä ja toiveita on tullut jo 111 eri ihmiseltä. Kaikki merkit viittaisivat siihen, että avuntarvitsijoita tulee olemaan tänä vuonna entistäkin enemmän. Mikä siihen vaikuttaa?
Elintason nopea nousu. Kaikki on kallistunut tosi paljon. Ihmisillä ei ole rahaa edes ruokaan. Perheissä on sairauksia ja työttömyyttä. Syitä on monia, Kukka-Maaria Korhonen pohtii.
Lisää apua – vaikka puhelu kerrallaan
Viime joulun alla mukaan keräyksen pariin vahvistukseksi saatu Ulla Kenakkala on ahkerasti ja pelottomasti soitellut paikkakunnan yrityksille ja haastanut niitä osallistumaan keräykseen. Hänen mukaansa yritykset ovat suhtautuneet soittoihin pääsääntöisesti todella positiivisesti. Viime vuonna keräykseen osallistuikin upeasti jo yhteensä 74 suonenjokelaista yritystä.
Kuvassa vasemmalta oikealla: Kaisa Uuttu, Hanne Korhonen, Kukka-Maaria Korhonen ja Ulla Kenakkala.
Iisveden Metsä Oy on ollut tukemassa keräystä useammalla eri tavalla yhtiön, sahan vapaaehtoisen palokunnan ja viestinnällisten avustusten kautta. Henkilöstöjohtaja Kaisa Uuttu näkee paikallisten ihmisten auttamisen yhteisön yhteisenä vetolenkkinä.
Kaikkien keräysten kohdilla ei voi aina olla ihan varma, mihin tuotto tai keräyksiin annettu hyvä lopulta kohdistuu ja missä määrin. Tässä keräyksessä me tiedämme, että kaikki apu menee 100 % paikallisten ihmisten auttamiseen. Ilomielin haluamme olla mukana keräyksessä, jolla on näin merkittävä tarkoitus, Uuttu toteaa.
Keräyksen järjestäjäkolmikko muistuttaa, että heillä on täydellinen vaitiolovelvollisuus ja kaikki keräykseen liittyvät tapahtumat ovat tarkasti dokumentoituja.
Meille tulee paljon paketoimattomia lahjoituksia, jotka paketoimme itse. Joskus meille on tarjottu paketointiapua, mutta emme ole voineet ottaa sitä vastaan yksityisyyden suojan vuoksi. Apua voi siis hakea täysin huoletta, sillä me emme paljasta apua hakeneiden ihmisten nimiä kenellekään ulkopuoliselle, Korhonen linjaa.
Jokainen lahjoitus on saajalleen hyvin koskettava ja merkittävä. Sen kuulee lukuisista esimerkeistä, joita edellisinä vuosina on nähty.
Viime jouluna meiltä paketin hakenut ihminen oli pysähtynyt kotimatkalla tien varteen. Hän oli itkenyt onnesta, koska hänen joulunsa oli pelastettu, Korhonen havainnollistaa liikuttuneena ihmisten kokemuksia avun tuomasta kiitollisuudesta.
Tämän vuoden keräykseen otetaan toiveita vastaan 10.12 saakka. Lisäksi Suonenjoen molempiin K-kauppoihin ja S-Marketiin järjestetään ostoskärryt ajalle 4.12–11.12, joihin keräyslahjoituksia voi jättää kätevästi kaupoilla käydessään.
Haluammekin nyt yhdessä lähettää kaikkiin koteihin sanoman ja samalla muillekin paikallisille yrityksille terveiset: Kaikki apu on tarpeen. Osallistukaa keräykseen. Tehdään yhdessä joulu jokaiselle!
Lisätietoja lahjatoiveista ja keräyksestä saa Joulu Jokaiselle Suonenjoki Facebook-ryhmästä.
Uusi Iisveden Metsän Kuusikabinetti henkii yhteistä tahtoa rakentaa uutta iloa kaikille
Tiluskierroksen käyskentelystä kabinetiksi – ”Kyllä tässä pitäisi olla lattia”
Vanhamäki-Säätiön hallituksen jäsen ja pehtooriksi itsensä esittelevä Tatu Laine käyskenteli eräänä kauniina kesäpäivänä säätiön tiluksilla. Helle oli herkistänyt varjoisalle viilennystarpeelle ja niinpä hän päätti oikaista pihan läpi kahden suuren kuusen lomasta.
Pysähdyin kuusten alla ja katselin ympärilleni. Se näky oli hyvin vaikuttava. Totesin, että tässähän on tilava paikka. Soitin meidän työtilavuokralaisellemme Jonni Markkaselle ja pyysin häntä tulemaan pihalle kuusten alle. Vähän hän kyllä ihmetteli, mitä minä oikein meinaan. Lopulta hänkin oli hyvin hämmästynyt näkemästään, Laine muistelee.
Idea jäi muhimaan hattuun. Markkanen ja Laine päättivät kuitenkin mennä uudestaan kuusten alle ja tällä kertaa päiväkahville.
Päiväkahvit vilpoisassa varjossa olivat muuten oikein mukavat, mutta penkit eivät oikein tahtoneet asettua epätasaiselle maalle. Sanoin Jonnille, että kyllä tässä pitäisi olla lattia. Mutta miten sellainen järjestettäisiin, kun säätiön varat ovat niukat? Laine pohdiskeli.
Markkanen sitten hoksasi, että Iisveden Metsällähän tuotetaan kuusta. Kysytään sieltä apua! Samalla hänen suustaan putkahti ulos nimi ”Kuusikabinetti”.
Soitin oitis toimitusjohtaja Tommy Lindströmille. Lindströmin mielestä idea vaikutti niin erikoiselta, että sitä piti käydä ihan itse vilkaisemassa. Kuusen alla katselmusta tehdessämme sovimme, että Iisveden Metsä Oy toimittaa meille lattiatarvikkeet ja me rakennamme lattian talkoovoimin, Laine sanoo.
Lattian valmisti lopulta Laineen taidokkaaksi kirvesmieheksi tietämänsä äidin mies, josta hän käyttää kehuvaa nimitystä ”sitkeä sissi”. Ja näin Kuusikabinetista tuli totta.
Yhteinen ilo ja uudistuminen on tahdon asia
Tatu Laine hyppäsi mukaan Vanhamäki-Säätiön lastensuojelutyöhön, kun toiminnanjohtaja Sari Granander pyysi häntä neuvotteluun noin 4 vuotta sitten.
Säätiön tilanne oli silloin aika hankala taloudellisesti. Silloin ehdotin Sarille, että ryhdytään laittamaan asioita kuntoon. Lastensuojeluhan tämä säätiön ykkösjuttu on. Silloin esimerkiksi luomutoiminnasta luovuttiin, koska toiminta oli pakko saada pysymään pinnalla lastenkodin olemassaolon turvaamiseksi. Kaikkea tekemistäni ohjaa halu, että tämä paikka on olemassa seuraavan 100 vuoden päästäkin, Laine tiivistää inspiraatiotaan uusien ideoiden tuotantoon.
Strategisten valintojen onnistumisen ja kehitystyön esimerkkikappaleena toimii nyt tontilla upouusi 2 miljoonan euron investointia vaatinut lastenkoti.
Kyllä minä haluan, että Suonenjoki on paikka, missä tapahtuu. Meillä on nyt ollut jo täällä Vanhamäellä esimerkiksi olympiavoittajan haastattelu, Suomen parhaan digitaalisen taiteilijan eli Antti Karppisen tauluja ja paikallisen keramiikkataitelija Tanja Nisun töitä esillä, Laine luettelee.
Iisveden Metsä Oy:n suuntaan Laine antaa kiitosta etenkin kyvystä ajatella toisin:
Piimän väki uskaltaa tehdä juttuja eri tavalla. Heillä on selvästi tahtoa olla myös konkreettisesti osa tätä yhteisöä, eikä pelkkä kasvoton toimija. Siellä ei olla jäykistelijöitä, Laine alleviivaa.
Piimän tontti on myös hänelle itselleen henkilökohtaisesti tunteita nostattava paikka, sillä Laine on pikkunaskalina leikkinyt ja kontannut siellä isovanhempiensa omistaman ja nyt jo edesmenneen Iis Oy:n sahan soidessa. Sen jäämistönä on edelleen toimintakuntoinen raamisaha, jolla on joskus sahattu kuusitukkia asiakasnäytöksenä.
Kai tässä on oltava vähän sahanpuruakin päässä, kun on lähtenyt näitä juttuja tekemään, Laine myhäilee lopuksi.
Kuusikabinetin ensimmäinen sesonki on nyt korkattu. Tuokoon paikka jatkossa kosolti iloa ja hyvää mieltä kaikille laatukuusen, kahvittelun ja retkeilyn ystäville.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista mitä kaikkea paikallinen saha merkitsee seutukunnan asukkaille. Sahateollisuus Ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto kertoo tästä.
