Osingonjako Vuodelta 2023
Osingonjako Vuodelta 2023
Yhtiökokous on 28.6.2024 päättänyt jakaa osinkona EUR 2,50 / osake. Osingonjako päätettiin aloittaa 5.7.2024.
![Turvallisuus lähtee korvien välistä – Näin Iisveden Metsä Oy:n henkilöstö ideoi ja kehittää työturvallisuutta](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/tyoturvallisuus-iisveden-metsa.jpg)
Turvallisuus lähtee korvien välistä – Näin Iisveden Metsä Oy:n henkilöstö ideoi ja kehittää työturvallisuutta
![Työturvallisuus | Iisveden Metsä Oy Turvallisuus lähtee korvien välistä – Näin Iisveden Metsä Oy:n henkilöstö ideoi ja kehittää työturvallisuutta](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/tyoturvallisuus-iisveden-metsa.jpg)
Hämähäkkimies on kuuluisasti tokaissut, että ”suuret voimat tuovat mukanaan suuren vastuun”. Näin Iisveden Metsä Oy:lläkin ajatellaan, kun kyse on maailmankuuluun tarkkuuteen ja laatuun tarvittavan työn turvallisuudesta. Piimäposti otti selvää, miten kaikki uudet turvallisuusideat syntyvät ja miten uusien aloitteiden ideointiin myös rohkaistaan.
Uteliaalla ihmettelyllä vastuuta kuulijallekin
Millintarkat terät, tauotta pyörivät laitteet ja tonneja painavat koneet ovat kaikki edellytyksiä sille, että maailma saa maineikkaan lujaa savolaista kuusisahatavaraa käyttöönsä ”Piimän” tuotantolinjaston päässä syntyvistä paketeista.
Sanotaan, että tekevälle sattuu. Paljon tekevälle sattuu paljon. Sahalla tähdätään kuitenkin siihen, että tekeminen kohdistuu 100 % tarkkuudella laatuun ja sattuminen olisi nolla.
Työturvallisuuden kehittämistyötä tiiviisti tekevä henkilöstöjohtaja Kaisa Uuttu kuvailee olevansa työporukan keskellä ”herättelijä” ja ”ihmettelijä”. Mitäs ihmettä se mahtaa tarkoittaa?
Sumennumme omaan arkeemme helposti. Töissä piilevät vaaranpaikat muodostuvat meille itsellemme hyvin tavallisiksi. Olen viettänyt työporukan seassa paljon aikaani ymmärtääkseni paremmin työnteon nykytilanteen. Saatan kysellä täällä ihmisiltä, että ”miksi tämä homma tehdään näin?” tai ”mitäs mieltä olet, voisiko tässä tilanteessa sattua jotakin?”, Uuttu kuvailee itselleen lanseeraamaansa titteliä.
Herättelevä kysymys poikii hänen mielestään kuulijan pääkoppaan enemmän pohdiskelua kuin valmiiksi pureskeltu vastaus.
Uutun puheissa on terää myös käyttäytymispsykologisen tutkimustiedon näkövinkkelistä: Tiedostamattomat rutiinit ja toistot muodostavat yhdessä jopa 95 % kaikesta elämämme sisällöstä (Lähde: Martin, unconscious mental processes 2011). Niissä siis piilevät arjen hienoudet, mutta kääntöpuolena myös riskit.
Sahan luottotrukkikuski Joni Turkalla on näkemys, miksi työtään linjassa tai koneen puikoissa tekevän ammattilaisen ääni turvallisuuden eteen on tärkeä:
Ei kaikkia asioita huomaa millään kukaan sellainen, joka kulkee jostain paikasta ohi vain kerran, hän tiivistää ytimekkäästi.
Korvien välistä asenne – Jopa bonustakin
Työturvallisuuden toimenpiteisiin on viime vuosina tullut Uutun johdolla hyviä uusia kehitysaskeleita esimerkiksi suojavarusteiden ja työpisteiden turvallisuusohjeiden muodossa.
Suojakypärän ja suojalasien käytölle on määritelty yhdessä riskipaikat, joissa suojaimien pitäminen on kaikille pakollista. Työpisteille on laadittu työpistekohtaiset turvallisuuskortit, joiden sisältö on käyty yhdessä keskustellen läpi. Esimerkiksi kesätyöntekijät tai työpisteen tuuraajat voivat käyttää kortteja apunaan turvallisuusasioissa.
Työyhteisössä pyritään nyt aktiivisesti raportoimaan erilaisia työturvallisuushavaintoja ja läheltä piti-tilanteita. Raportoinnille on omistettu sahalla ikioma sähköpostiosoite. Näin tuikitärkeät huomiot eivät pääse hukkumaan muiden saapuvien sähköpostien sekaan. Kuinkahan satoisaa havaintojen keräys on?
Aloitteita tulee meille noin 5–10 kappaletta kuukausittain. Joskus voi tulla enemmänkin. Noin puolet kaikista havainnoista käsitellään turvallisuusasioille perustetussa aloitetoimikunnassa. Toimikunnassa on edustus kunnossapidosta, sähköosastolta ja työnjohdosta. Lisäksi tapaamisiin osallistuu minun lisäksi tuotantojohtaja Sami Juntunen, Kaisa Uuttu valottaa aloitteiden käsittelyn kulkua.
Aloitteet ovat versoneet ja järeytyneet käytännön toimenpiteiksi. Uuttu havainnollistaa niistä kaksi esimerkkiä:
Kimmo huomasi riskitekijän kuivaamoiden välisessä solassa, kun trukki ohitti toistuvasti täydessä lastissaan siivoojien auton. Nyt havainnon ansiosta ei pääse vahingossakaan käymään niin, että kuorma tipahtaisi joskus auton päälle.
Minttu havaitsi, että roskaraapan turvakytkin oli epäkäytännöllisessä paikassa ja sen paikkaa siirretään lähemmäs raapan käyttöpaikkaa käytön helpottamiseksi.
Kaikki voivat seurata käsiteltyjä turvallisuusaloitteita ja kehittämisuutisia digitaalisilta infonäytöiltä, joita löytyy esimerkiksi kaikista taukotiloista.
![Työturvallisuus| - Iisveden Metsä Työnjohtaja Sami Matilainen komppaa myös, että ratkaisu turvallisuuskysymyksiin on jokaisen henkilökohtaisten korvien välissä.](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/tyoturvallisuus-linja-iisveden-metsa.jpg)
Turvallisuuskulttuuri on kokenut kasvojen kohotuksen ja tietoisuus sen merkityksestä on selkeästi lisääntynyt. Työporukka on lähtenyt tosi hyvin mukaan huomioimaan erilaisia vaaratekijöitä ja nostamaan niitä esiin. Turvallisuus lähtee ennen muuta asenteesta ja suhtautumisesta, Uuttu toteaa.
Työnjohtaja Sami Matilainen komppaa myös, että ratkaisu turvallisuuskysymyksiin on jokaisen henkilökohtaisten korvien välissä.
Havainnoista myös palkitaan. Muutoinkin, kuin taputtamalla lämpimästi olalle kiitokseksi. Turvallisuusaloitteista nimittäin maksetaan ideakohtainen rahapalkkio ja läheltä piti-tilanteiden raportoinnista tarjotaan lounas.
Palkitsemisella on haluttu osoittaa, että turvallisuusasioiden kehittäminen on koko yhtiötasolla tärkeää ja siksi siihen panostetaan muutenkin kuin pelkällä sanallisella kannustuksella.
Onhan täällä voinut ennenkin sanoa suoraan, jos on ollut vaaratilanteita. Mutta kyllä niitä ideoita varmaan tulee enemmän, kun niistä myös palkitaan. Jos on vain sanonut jotain, se on voinut myöhemmin unohtua. Kun ideat laitetaan ylös, ne saadaan vietyä myös eteenpäin, Joni Turkka tuumii parannuksia.
Rauhoitettu kulttuurikohde nimeltä saha
Tehdasalue pihoineen on riskialtis ympäristö myös sahan ulkopuoliselle kulkijalle. Vaikka 100 vuotta täyttävän Iisveden Metsä Oy:n historia Jauholahden pohjukassa kiinnostaisi kovasti historiallisena ja luontorikkaana kulttuurielämyksenä, niin kyläily sahamiljöössä tulee tehdä aina sovitusti.
Saha-alueelle tuleminen ilman lupaa on kiellettyä. Minulla on tapana noutaa vierailijoita henkilökohtaisesti parkkipaikalta, jos he ovat tulossa esimerkiksi tutustumaan sahaan tai myymään meille mattoja. Tämä on osa meidän vierailijaohjettamme ja toimintakäytäntöjämme, Uuttu napakasti muistuttaa.
Tonneja painavaa pyöräkonetta tukkipihalla päivittäin ajava Kari Snellman on samoilla linjoilla Uutun kanssa.
Jos tukkipinon takaa ilmestyy yhtäkkiä joku lintubongarin pikkuauto eteen, niin kyllä siinä tiedetään, kumpi yhteenotossa häviää, Snellman havainnollistaa esimerkin.
Uutun mielestä nykytilanteesta voi kiitollisena koputella puuta, kun sen suhteuttaa koneiden ja satojatuhansia kuusimotteja käsittäviin vuosituotantomääriin. Isoin kiitos kuuluu kaikille ihmisille, jotka antavat panosta omilla toimillaan ja huomioillaan joka päivä.
Minusta meillä on täällä tosi joustavasti toimiva, idearikas ja kehityshakuinen porukka. Turvalliset työolot ovat työntekijöiden hyvinvoinnin edellytys. Siksi turvallisuus on meidän kaikkien yhteinen etu ja ensiarvoisen tärkeää, Uuttu summaa loppuun.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista miten pitkäaikainen hallintoneuvoston puheenjohtaja Ilmari Airaksinen luonnehti 100-vuotiasta Iisveden Metsää yrityksenä tästä.
![Taitava metsäkoneenkuljettaja on kestäviä päätöksiä tekevä metsänomistajan omaisuudenhoitaja – Taitaja2024-kilpailun tunnelmia](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/taitajat2024-piimaposti.jpg)
Taitava metsäkoneenkuljettaja on kestäviä päätöksiä tekevä metsänomistajan omaisuudenhoitaja – Taitaja2024-kilpailun tunnelmia
![Taitajat2024 | Piimäposti Useilla vuosikymmenillä hallintoneuvoston puheenjohtajan tehtävässä Iisveden Metsä Oy:n kehitystä seurannut ja eteenpäin vienyt Ilmari Airaksinen on tuttu hahmo paikalliselle metsäväelle.](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/taitajat2024-piimaposti.jpg)
Sahurit eivät jää nalkkiin
Alkukesän aurinko loimottaa Savossa ja Kuopio-Hallin kupeissa kuhisee. Nuorisoa on paikalla kuin Elastisen konsertissa. Tänään ei kuitenkaan räpätä lipat vinossa, vaikka taustapoppi hiekkakentän nurkalta kaiuttimista ulos humiseekin.
Tämä päivä on omistettu taitaville nuorille ammattikoululaisille, jotka näyttävät taitojaan ja oppejaan tuleviin työtehtäviinsä. Metsäalan suorituspaikalla on yleisön huomion suhteen jopa epäreilu kilpailuetu, kun järkälemäisten metsäkoneiden kourat kahmivat keskijäreitä ja kauniita kuusitukkeja kuormatilaan.
Sahausrastipaikan tukeissa komeilevat savolaismetsistä tutut vihreät pinolaput Iisveden Metsä Oy:n logolla. Taitaa olla ehtaa Piimän tavaraa työstössä.
Mutta miksi sahausrasti? Kourallahan niitä tukkeja oikeisiin mittoihin katkotaan?
Sahan käytön osaaminen kuuluu tutkintovaatimuksiin. Koskaan ei tiedä, milloin metsäkonekuski joutuu turvautumaan moottorisahaan ja silloin se taito täytyy vaan osata. Voi tulla esimerkiksi voimakas myrsky, jonka seurauksena metsäkone jää nalkkiin tai vajaa laani, josta täytyy poistaa muutama puu. Vaikka sellaista ei tapahtuisi juuri tänään, todennäköisesti se päivä on tulossa, perustelee lajivastaavana kilpailijoiden suorituksia tarkkaileva Aki Taskinen.
![Taitajat2024 sahausrasti | Piimäposti Juha Väätäinen lämpölaitoksen valvomohuoneessa](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/taitajat2024-sahausrasti-piimaposti.jpg)
Tervetuloa alalle – Muista ostaa kumikengät!
Metsäkonekoulutuksen opettajana Savon Ammattiopistolla toimivalla Aki Taskisella on itsellään pitkä puukauppakokemus ja ymmärrys, millaisia ovat hyvän metsänhoidon ratkaisun paikat. Mittaamisosaamisen merkitystä kannattaisi hänen mielestään korostaa nykyistä enemmän.
Osa ihmisistä tyytyy vain toteamaan, että silmä on kyllä harjaantunut näkemään kaiken tarvittavan. Maapohjan tai runkoluvun laskeminen ovat kuitenkin aivan eri asioita, Taskinen heittää esimerkin.
Aluekarttojen ja leimikoiden merkitseminen digitalisoituu jatkuvasti. Kun ennen kaikki suunnitelmat olivat paperisilla arkeilla metsänomistajien piironkien laatikoissa, nykyisin tieto kerätään päidemme yläpuolella hyrisevistä satelliiteista.
Sanoisin, että vain viisi kymmenestä leimikosta rajataan nykyisin punaisilla merkkausnauhoilla. Ainoastaan joissain alueen reunoissa voi olla merkinnät. Metsän henkilökohtainen tuntemus on kuitenkin edelleen tärkeää, sillä digitaalisesta kartasta et voi täysin varmistua asioiden todellisuudesta. Metsäammattilaisen täytyy jatkossakin kumikengät ostaa, Taskinen sanailee naurahtaen.
Kilpailijoiden tehtävärasteihin kuuluvat mm. metsäkoneella sekakuorman tekeminen ja korjuutyön suunnittelu kentän laidalla sijaitsevassa simulaattorikopissa. Ulkopuolella heijastuvasta näytöstä avautuu digitaalinen metsämaisema, josta suorituksia pääsee tarkkailemaan.
Simulaattorilla tehdään metsänkorjuusta suunnitelma. Simulaatiossa on maa-alan mukaiset maaston vaihtelut ja korkeuserot, kuten oikeissakin metsissä. Simulaattori on suunniteltu niin, että se vastaa täysin todellisia olosuhteita yksi yhteen. Suunnittelukyky on iso osa metsäkoneammattilaisen taitoa. Se ratkaisee lopulta koko työn onnistumisen. Se on syy, miksi toinen kuljettaja on vain toista nopeampi, vaikka puumäärät ovat samoja, opettajana ja myös metsäalan työelämämentorina toimiva Pekka Dahlqvist havainnollistaa.
![Taitajat2024 | John Deere | Piimäposti Juha Väätäinen lämpölaitoksen valvomohuoneessa](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/taitajat2024-john-deere-piimaposti.jpg)
Vähemmän rasvainen omaisuudenhoitaja maisemakonttorissa
Molempien opettajien mielestä yleinen mielikuva metsäkonetyöstä voi olla varsin perinteinen ja pelkistetty.
Usein kuvitellaan, että töissä ollaan rämpimässä metsässä haalarit päällä kainaloita myöten rasvan peitossa. Oikeastihan metsäkone on kuin toimisto. Maisemakonttori, jossa on omat jääkaapit ja uunit. Työ on aktiivista päätöksentekoa. Eräs lentokonealalta metsäkoneenkuljettajaksi opiskellut ammattilainen kerran kertoi tekevänsä enemmän päätöksiä metsäkoneen kuin hävittäjän puikoissa, Taskinen kuvailee todellisuutta.
Hänen mielestään Taitaja2024.-kilpailun kaltaiset suurtapahtumat ovat loistava näyteikkuna suuren yleisön tietouden lisääntymiseen ja työhön, jota ammattilaiset päivittäin metsissä tekevät.
Opettajat ovat tyytyväisiä siihen, miten hyvin metsäala on onnistunut pitämään pintansa ja vetovoimansa nuorten opiskeluinnon suhteen. Savon Ammattiopiston edelliseen koulutukseen oli viimeksi 62 hakijaa, joista 48 valittiin koulutukseen. Mistä kiinnostuksen säilyminen johtuu?
Yleinen runsas metsäkeskustelu vaikuttaa siihen. Näen tosi positiivisena asiana, että tästä alasta puhutaan paljon. Tässähän sinä pääset juuri tekemään sen asian kanssa ihan konkreettisesti töitä ja vaikuttamaan, Taskinen korostaa.
Metsänomistajan näkökulmasta taitava metsäkoneenkuljettaja on usein puukaupoissa se varsin näkymätön avainpelaaja, jolla on paljon vaikutusvaltaa tulevaisuuteen.
Ajatellaan rahoitusalan salkunhoitajaa, joka tekee päätöksiä. Hän tekee niitä päätöksiä, että omistajan omaisuuden arvo kasvaisi. Aivan samalla tavalla metsäkoneenkuljettajan tekemät päätökset metsässä vaikuttavat metsän arvoon ja myös sen tulevaan arvoon. Oletko tehnyt siellä kopissa kestäviä päätöksiä? Valinnat näkyvät vuosikymmentenkin päästä. Ammattitaitoinen kuljettaja on metsänomistajan omaisuudenhoitaja, Taskinen tiivistää loppuun.
Iisveden Metsä Oy toimi tänä vuonna valtakunnallisten Taitaja-kilpailuiden metsäkoneen käytön lajiyhteistyökumppanina. Kiitämme Savon Ammattiopistoa yhteistyöstä ja hienosti järjestetystä tapahtumasta.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voit vilkaista, miksi metsäopiskelija Valtteri Kutvosen mielestä metsä on oikein sopivalta vaikuttava paikka opiskelijalle. Lue juttu tästä.
![”Yhtiön arvo on ollut paikkakunnalleen äärettömän rikas” – Haastattelussa Iisveden Metsä Oy:n pitkäaikainen hallintoneuvoston puheenjohtaja Ilmari Airaksinen](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/piimaposti_airaksinen.jpg)
”Yhtiön arvo on ollut paikkakunnalleen äärettömän rikas” – Haastattelussa Iisveden Metsä Oy:n pitkäaikainen hallintoneuvoston puheenjohtaja Ilmari Airaksinen
![Ilmari Airaksinen | Piimäposti Useilla vuosikymmenillä hallintoneuvoston puheenjohtajan tehtävässä Iisveden Metsä Oy:n kehitystä seurannut ja eteenpäin vienyt Ilmari Airaksinen on tuttu hahmo paikalliselle metsäväelle.](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/piimaposti_airaksinen.jpg)
Useilla vuosikymmenillä hallintoneuvoston puheenjohtajan tehtävässä Iisveden Metsä Oy:n kehitystä seurannut ja eteenpäin vienyt Ilmari Airaksinen on tuttu hahmo paikalliselle metsäväelle. Millaisia mietteitä ja muistoja hänellä on satavuotiaasta ”Piimästä” tänään ja mitkä helsinkiläisen vuorineuvoksen sanat yhtiöstä jäivät hänelle erityisesti mieleen?
”Muistakaa pitää puolenne!”
Kellon heiluri naksahtelee tunnelmallisesti sekuntien tahtiin Airaksisten kodin keittiössä Sakarilassa. Tilan isäntä, Ilmari Airaksinen tottui jo pienenä poikana kulkemaan isänsä mukana savotoilla ja metsissä. Puut hän tuntee kuin omat taskunsa. Siitä ei jää epäilyksen pilkettäkään.
Tiedätkös sinä, mikä on tuo vasemmalla puolella näkyvä puu tuossa rannassa? Se on luonnontilainen metsälehmus. Toin ja istutin sen siihen ihan itse, hän viittoilee kämmenellään ikkunasta ulos kotirannan törmälle.
Airaksisen pihan metsälehmukset ovat tuliaisia hänen Jalkalassa, Museokanavan edustalla sijaitsevalta saareltaan. Pihapiirin toisena puulajierikoisuutena komeilee kultakuusi. Sen neulaset ovat tyypillisen vihreän ilmiasun sijaan kullanväriset.
Isäni möi saksalaisille ratapölkkyjä. Olin niitä silloin hänen kanssaan vuolemassa ja sahaamassa. Ostajat eivät ymmärtäneet juurikaan vieraita kieliä. Äitini oli onneksi äärimmäisen kielitaitoinen. Me laittelimme isän kanssa rannalla pölkkyjä valmiiksi ja äiti toimi saksalaisille tulkkina, Airaksinen kertailee muistelmiaan kansainvälisestä kaupankäynnistä koko perheen voimalla.
Kansainvälisiä asiakkaitaan lujassa savolaisessa kuusessa pitävän Iisveden Metsä Oy:n historian alkuaikoina puut tuotiin sahalle uittamalla. Metsänomistajaisännät tekivät järvien poskiin tukkilaanit, joista tukit vieritettiin järveen. Kuljetusten pääteasemana sijainneen Jauholahden juurella toimi tuolloin useampikin saha.
Iisveden Metsän nimi ei ollut Airaksiselle entuudestaan tuttu. Siihen oli oma syynsä:
Isäni oli aktiivinen metsänhoidon asiamies. Olin hänen mukanaan paikallisen metsänhoitoyhdistyksen kokouksissa. Menin sitten kerran Iisveden Metsän kokoukseen. Katsoin, että täällähän on paikalla tuttuja ihmisiä. Ei siihen aikaan kukaan puhunut Iisveden Metsästä. Kun metsänomistajat tiedustelivat toisiltaan kenelle he ovat puitansa myyneet, he vastasivat: ”Piimälle”, Airaksinen muistelee.
Piimä-nimen synnylle on montakin aprikoitua selitystä, mutta todennäköisimmin vastaus liittyy perustajien harjoittamaan maatalouteen ja perustamiskokouksen pitopaikkaan. Sellaisena toimi paikallinen osuusmeijeri.
Erityisen hyvin Airaksisen mieleen ikuistui kohtaaminen helsinkiläisen vuorineuvos Aarne Pelkosen kanssa, joka toimi Iisveden Metsä Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajana vuosina 1974-1979.
Vuorineuvos Pelkonen osoitti minua sormella uutta hallintoneuvostoa valittaessa ja sanoi, että ”sinut Ilmari valitaan sitten hallituksen jäseneksi”. Hän oli sellainen ystävällinen herrasmies ja osasi suhtautua hyvin tällaisiin kaltaisiini pikkupoikiin, Airaksinen veistää hymyillen.
Hän myöntää silloin pohdiskelleensa syytä, miksi isosta kaupungista kotoisin oleva vuorineuvos jaksaa välittää Piimän kaltaisesta pikkuruisesta sahasta.
Tiedustelin kerran sitä häneltä suoraan. Hän vastasi minulle: ”Kuule Ilmari. Asia on sillä tavalla, että isoissa yhtiöissä pistetään asioita suurempaan lukuun. Mutta kaikki asiat ovat aivan yhtä tärkeitä myös näissä pienemmissä yrityksissä. Muistakaa pitää puolenne!”, Airaksinen sanoo alleviivaten vuorineuvoksen sanomaa.
Vuorineuvos Pelkosen siirtyessä hallintoneuvoston puheenjohtajan tehtävästään sivuun, hän esitti tilalleen Airaksista.
Lautatarhat tyhjenivät – Silti menee paremmin
Ilmari Airaksinen ennätti olla hallintoneuvoston puheenjohtajan tehtävässä useammalla vuosikymmenellä vuodesta 1981 alkaen. Sinä aikana Iisveden Metsä Oy:n ja koko sahatoimialan konekanta kehittyi ja automatisoitui voimakkaasti.
Airaksinen oli katsellut työntekijöitä taaplaamassa lautoja vesisateessa ja tuuminut, että nopeampi uudistuminen olisi kyllä ehdottomasti tarpeen. Tukkien käsin syöttäminen ja sahaaminen raamilla eivät vaikuttaneet enää ajan henkeä noudatteleville toimintatavoille.
Olin toimitusjohtaja H. Tapio Sivosen kanssa etsimässä yhtiölle uutta johtajaa. Matti Virtasesta meille molemmille tuli silloin sama oivallus. Siinä on nuori insinööri, jolla on oikeaa näkemystä konekantaan siirtymiseen. Juuri sellaista Iisveden Metsä jatkossa kaipaisi, Airaksinen muistelee Virtasen saapumista toimitusjohtajan tehtäviin.
Virtasessa hän näki oikeanlaista kyvykkyyttä arvioida uusien teknologioiden tuottavuuksia ja hankintojen pitkän aikavälin tuomia kannattavuuksia. Airaksinen ja Virtanen tekivät yhdessä ulkomailla reissuja, joiden aikana käytiin tutustumassa kansainvälisten sahojen toimintaan.
Sivosta Airaksinen luonnehtii johtajana enemmän puun ostajaksi.
Johtaja Sivonen kierteli ahkerasti yhtiön leimikoita katselemassa ja merkkailemassa tukkeja leimakirveellä. Niin kauan kuin Sivonen pystyi liikkumaan, niin kauan hän kulki itse metsänomistajien luona, Airaksinen kertoo.
Koneellistamisen aikakaudesta tupsahtaa mieleen yksi huvittavakin tapaus:
Eräs hyvin varttunut paikallinen henkilö tuli minulle juttelemaan. Kysyi: ”Mitenkähän huonosti sillä sahalla nyt menee, kun keväällä pihalla näkyi vain kaksi lautataapelia pystyssä?”. Vastasin hänelle, että nyt menee paremmin. Kuivaamoiden rakentamisen ansiosta, Airaksinen hekottelee.
Suhdettaan henkilöstöön Airaksinen muistelee erityisellä lämmöllä. Hänen mielestään keskusteluyhteys oli aina äärimmäisen hyvä ja osa työporukasta jopa kyläili silloin tällöin Sakarilassa Airaksisten kotona.
![H. Tapio Sivonen Juha Väätäinen lämpölaitoksen valvomohuoneessa](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/sivonen-piimaposti.jpg)
Äärettömän rikas 100 vuotta – Tomerasti seuraavaa satasta kohti
Airaksinen ehti olla hallintoneuvoston puheenjohtajan roolissa valitsemassa yhtiölle myös nykyistä toimitusjohtajaa vuonna 2006. Tommy Lindströmiä hän kuvailee ”nuorekkaan tomeraksi johtajaksi, jolla on kykyä katsoa enemmän eteenpäin kuin menneisyyteen”.
Hallintoneuvoston puheenjohtajan tehtävät Airaksinen luovutti eteenpäin toimitusjohtajan tehtävistä silloin väistyneelle Matti Virtaselle.
Mitä Iisveden Metsän 100-vuotias tarina ja työ hänen mielestään merkitsee lähiseudulle?
Yhtiön arvo on ollut omalle paikkakunnalleen kyllä äärettömän rikas. Työntekijät arvostavat sahaa työpaikkanaan tosi paljon. Jokainen miettii yhdessä, miten yhtiö menestyy paremmin, Airaksinen summaa loppuun.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voit lukea tarkemmin, millä kaikilla tavoilla Iisveden Metsä Oy:n toimintaa uudistettiin 90-luvun lamavuosina. Lue Matti Virtasen haastattelu tästä.
![Haatajan sisarukset tähyävät kenttäratsastuksessa kansainväliselle huipulle – ”Paikallinen taso on tullut monelle yllätyksenä”](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/haatajan-sisarukset-piimanposti-.jpg)
Haatajan sisarukset tähyävät kenttäratsastuksessa kansainväliselle huipulle – ”Paikallinen taso on tullut monelle yllätyksenä”
![Haatajan sisarukset tähyävät kenttäratsastuksessa kansainväliselle huipulle – ”Paikallinen taso on tullut monelle yllätyksenä” Urbas on tuotannon lämpöomavaraisuuden ydin – Käyttöekspertti Juha Väätäinen kertoo, mikä merkitys sahan omalla lämpölaitoksella on](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/haatajan-sisarukset-piimanposti-.jpg)
Harrastus, joka vei mennessään
Näin voisi ytimekkäästi kuvata tapahtuman, kun Helmi ja Hilla Haataja pääsivät ensimmäistä kertaa hepan selkään.
Talleista ja hevosista tuli kiinteä osa koko Haatajan perheen päivärytmiä, kun kansainvälisellä tasolla kenttäratsastuskisoja kiertänyt suonenjokelainen Linda Immonen pyysi kerran 11-vuotiaita Helmiä ja Hillaa ratsastamaan hänen pikkusiskonsa ponilla.
Ensin tytöillä meni tallilla pari tuntia illassa. Sitten kolme. Sitten jossain vaiheessa aloimme jo ihmettelemään, että eivätkö ne tule sieltä tallilta enää kotiin ollenkaan, perheen äiti Piia Haataja muistelee innostuksen imua huvittuneena.
Lukion ensimmäisen vuoden opintomäärää parhaillaan tankkaavat sisarukset tietävät hyvin päiviensä sisältösuunnitelmat ennakkoon:
Koulupäivän jälkeen tehdään läksyt ja sitten lähdetään tallille. Tallin töihin kuuluu esimerkiksi pihattojen ja karsinoiden siivoamista sekä vesien ja ruokien jakamista. Siinäpä ne illat sitten menevätkin, Hilla Haataja kertoo.
Ratsastusharrastus vaatii paljon pitkäjänteistä sitoutumista vähemmän esillä oleviin puoliin, joita olosuhteiden kunnossapito ja eläimet vaativat:
Mielikuva tästä hommasta on usein se, että eihän täällä tarvitse muuta tehdä kuin vain käydä vähäsen ratsastamassa hevosilla. Käytännössä ratsastus on pieni osa ja isompi osa kaikkea muuta, kuten tallitöitä ja hevosten hoitamista, Helmi Haataja valottaa totuutta lajin parissa vierähtävien tuntien käytöstä.
Mikä tekee hevosurheilusta sitten niin mielenkiintoista, että sen parissa viihtyy vuodesta toiseen ja on valmis tekemään kaiken sen työn harrastuksen eteen?
Parasta on, kun saa olla tekemisissä eläinten kanssa. Niiden kanssa ei tule yhtään tylsää hetkeä. Ja maastoesteiden hyppääminen on parasta. Se on parasta siksi, kun pääsee hyppäämään isoja esteitä ja laukkaamaan kovaa, sisarukset innostuvat kuvailemaan lajin tarjoamaa vauhtia ja jännitystä.
Maailmanluokan taso yllättänyt paikalliset yrittäjät
Lyhyen ajomatkan päässä Pieksämäen puolella sijaitsevan Teittilän Tallin Veera Manninen on vuonna 2024 lähdössä Pariisin olympiakisoihin edustamaan Suomea kenttäratsastuksessa.
Esimerkki innostaa myös Helmi ja Hilla Haatajaa suuntamaan unelmiaan korkealle:
Arvokisoihin olisi kiva päästä mukaan. Ensin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin ja sitten Euroopan mestaruuskisoihin. Tähtäin on mahdollisimman korkealla, toteaa Hilla Haataja päättäväisen oloisesti ja vierestä Helmi komppaa samat visiot.
Nousu huipulle on mahdollista, mutta se edellyttää oikeita olosuhteita ja riittävää tukea.
Maajoukkueleiritykselle yritysten antama tuki on aivan elinehto. Esimerkiksi yksi leirireissu kuukaudessa Ypäjälle matkoineen ja majoituksineen maksaa n. tonnin. Meidän tapauksessamme sponsorit ovat ainoa toivo, päästä kisaamaan ulkomaille. Eihän sponsoreiden saaminen helppoa ole, kun yritystenkin kannalta on ollut huonoja aikoja. Muutamatkin sataset tukea auttavat aina eteenpäin. Onhan siinäkin jo melkein puolikas Suomen kisareissu, Piia Haataja kuvaa tilannetta.
Yhteydenottoihin suhtaudutaan positiivisesti, mutta tieto maailmanluokan kilpatasosta tulee yrittäjille yleensä täytenä yllätyksenä.
Tällä kylällä ei ole yrityksissä edes tiedetty, millä tasolla täällä ratsastetaan. Jotkut ovatkin halunneet vaihtaa sponsoroimaansa lajia välillä tähän meidän lajiimme, Piia Haataja toteaa kiitollisena.
Kenttäratsastus ei ole Suomessa sellainen laji, joka keräisi puoleensa näyttäviä uutisjuttuja tai mediahuomiota viikoista toiseen.
Kisa- ja treenikuulumisten päivittely ja näkyvyys ovat olleet sisarusten henkilökohtaisten sosiaalisten median kanavien varassa. Millaista palautetta ihmiset antavat?
Kommentointi on ollut tosi kannustavaa. Meitä on tsempattu ja on toivoteltu onnea kisoihin, Helmi sanoo.
Esteiden ylittämistä ja hevosten ylläpitoa sponsoroivan Iisveden Metsä Oy:n toiminta ja ihmiset ovat olleet Haatajan perheelle entuudestaan jo tuttuja. Olihan perheen Jyrki-isä pitkään tarjoamassa omaa työpanostaan yhtiön luottosahurina.
Monet kevätretket on kyllä tullut tehtyä Iisveden sakissa. Talonrakennusurakkamme aikana vuonna 2004 Iisveden kanssa tehty reissu olikin ainoa tauko ja viikonloppuvapaa koko 8 kuukautta kestäneen projektimme aikana, Piia Haataja muistelee.
Hän sanoo nostavansa hattua kaikelle sille kehitystyölle, mitä ”Piimän Sahalla” on vuosien varrella tehty ja olevansa muutenkin iloinen, että Suonenjoen kaltaisella pienellä paikkakunnalla on olemassa Iisveden Metsä Oy:n kaltainen 100-vuotias maailmanluokan yritys.
![kenttäratsastus Lammi | Piimäposti Juha Väätäinen lämpölaitoksen valvomohuoneessa](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/kenttaratsastus_lammi-piimaposti.jpg)
Aina kannattaa tsempata loppuun saakka – Viimeinenkin voi voittaa!
Haatajat ovat haastattelun alla kotiutuneet juuri Viroon suuntautuneelta kilpailureissultaan.
Hilla oli kisaamassa ensimmäistä kertaa uudella hevosellaan, jonka koulurata meni hyvin ja rataesteilläkään ei pudonnut yhtään estettä. Maastoesteillä tuli yksi kielto, joka hieman verotti radan suoritusaikaa.
Helmin hevonen jännitti hieman kouluradalla. Rata- ja maastoesteillä se oli kuitenkin aivan innoissaan ja hyppäsi nolla virhepistettä. Helmi oli myös luokan ainoa osanottaja, joka suoritti maastoradan ilman virhepisteitä.
Hevoset ja ratsastajat ovat erilaisia, mutta kaikki lajin osa-alueet tulisi monipuolisesti hallita. Kokonaissuorituksella on suuri merkitys aivan viimeiseen loppukiriin saakka.
Esimerkiksi Helmi oli Virossa kouluradan jälkeen viimeisenä, mutta sijoittui lopulta yhteistuloksissa toiseksi. Koulu- ja rataesteradan jälkeen johdossa ollut ratsukko vastaavasti hylättiin maastoradalla. Loppuun asti kannattaa siis tsempata tosissaan, sillä sijoitusten suhteen voi tapahtua mitä vain, Piia Haataja kuvaa kisan jännittävää luonnetta.
Mitkä ominaisuudet tekevät ratsastajasta hyvän ratsastajan?
Hillan mielestä hyvä ratsastaja kestää kisan tuomat paineet ja pystyy ratsastamaan erilaisia hevosia. Hyvä ratsastaja pystyy auttamaan kokematonta hevosta suoriutumaan hyvin.
Sinnikkyys harjoitteluun on myös tosi tärkeää. Ja kunnon pitää olla hyvä, sillä maastorata voi kestää jopa 5–10 minuuttia ja ratsastajan pitää jaksaa tukea hevosta koko radan suorituksen ajan, Helmi lisää.
Helmin ja Hillan esikuvana ja valmentajanakin toimiva Linda Immonen saa jutellessamme paljon kiitosta perheeltä kaikesta tuestaan ja avustaan, joka osaltaan tasaa tietä ulkomaille ja kisaamaan parhaista parhaiden kanssa.
Sisarusten mukaan Immonen on valmentajana vaativa, mutta taitava ja neuvova.
Hän lähtee mielellään mukaan esimerkiksi maajoukkueleirityksiin ja kisareissuihin. On aito halu auttaa, Piia Haataja tiivistää lopuksi.
Iisveden Metsän väki toivottaa vauhdikasta laukkaa ja hienoja ylityksiä sisarusten ja koko perheen kisakauteen.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista toisesta vauhdikkaasta lajista, jota kunnossapitotiimin luottopeluri Jani Tenhunen harrastaa vapaa-ajallaan tästä.
![Paikallinen metsänomistaja Riku Mehto kunnostaa lähes 150-vuotiasta Nipurin Kartanoa uuteen loistoon ja rahoittaa urakkaansa 100-vuotiaan puukauppatuotoilla](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/nipurin-kartanon-isanta-riku-mehto.jpg)
Paikallinen metsänomistaja Riku Mehto kunnostaa lähes 150-vuotiasta Nipurin Kartanoa uuteen loistoon ja rahoittaa urakkaansa 100-vuotiaan puukauppatuotoilla
![Nipurin kartanon isäntä Riku Mehto Urbas on tuotannon lämpöomavaraisuuden ydin – Käyttöekspertti Juha Väätäinen kertoo, mikä merkitys sahan omalla lämpölaitoksella on](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/nipurin-kartanon-isanta-riku-mehto.jpg)
Paluu juurille – Vankat materiaalit seuraavalle 150 vuodelle
Konnevedellä asustelevaa Riku Mehtoa kohtasi muutamia vuosia sitten melkoinen yllätyspaukku, kun Rautalammin muinaisen nimismiehen Ivar Fredrik Lindbohmin Vuonna 1875 rakentaman Nipurin Kartanon edellinen omistaja päätti tehdä hänelle lahjoituksen. Hänestä tulisi pian seuraava historiallisesti merkittävän kartanon omistaja.
Hämmästyttävästi vain neljän vuoden työllä valmistuneen jämerän ja kolossaalisen kartanon tekoon käytettiin vankkoja, hitaasti tiheäsyisiksi kasvaneita puumateriaaleja.
Museoviraston asiantuntijan kanssa otettiin ulkovuorauksesta näytepala. Kuten näet, niin täällä alla on vastassa heti kovaa puuta. Asiantuntija arveli, että voisin hyvin pärjätä tällä vuorauksella vielä seuraavatkin 150 vuotta, Riku Mehto kertoo osoittaessaan kartanorakennuksen seinustalta palasta, josta vuorauksen pintaa on hieman verotettu.
Mehdon molemmat vanhemmat ovat kotoisin Rautalammilta, josta he muuttivat nykyiseen kotikuntaansa Konnevedelle asustelemaan 1980-luvun lopulla. Keskustelun edetessä ilmenee, että hänen rakennusinsinööri-isänsä on asunut juuri Nipurin Kartanossa ensimmäiset 8 elinvuottaan.
Mehto on itse koulutukseltaan koneinsinööri. Nipurin kunnostusurakkaa varten hänellä ei ole ollut minkäänlaista opiskelu- tai työtaustaa rakentamistöistä.
Olen ammentanut remontoinnin oppia esimerkiksi talotohtori Panu Kailan kirjoista, Perinnemestarin Remonttikirjasta ja sitten tietysti netistä. Googlaamalla löytää kaikenlaisia neuvoja ja niiden seasta on pitänyt itse päätellä, mikä tieto on oikeaa ja mikä ei, Mehto listaa omatoimista tiedonkartuttamistaan.
Projektin haastavin osuus on hänen mielestään ollut vanhan kaakeliuunin purkutyö. Ylväänä avaran salin nurkkaseinustalta kohonnut perinneuuni oli vuosikausia jatkuneen käyttämättömyyden ja kosteusrasituksen vuoksi päässyt murenemaan kunnostuskelvottomaksi.
Minulla oli kyllä hyvää tuuria matkassa, kun projektissa apuna olleella museoviraston asiantuntijalla Teemu Kuivalaisella oli paljon kokemusta juuri kaakeliuunien purkutöistä. Se oli tosi tarkkaa ja varovaisuutta vaativaa hommaa, koska emme halunneet uunin kaatuvan ja rikkovan kartanon salin vanhoja lattialankkuja, Mehto kertaa tapahtumia.
Hän esittelee onnistuneen urakan alta säästyneitä jykeviä lankkunippuja, jotka ovat edelleen lujaa tekoa 149 vuoden jälkeenkin. Hän aprikoi, olisiko ponttivapaiden lankkujen sivuihin työstetty höylällä aikoinaan hieman elämisvaraa.
Ympärilleen katsellessa voi todeta, että urakan luonne on pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä omistajaltaan vaativaa puuhaa. Voisipa kuuluisaksi ”hullun hommaksikin” kuvata. Mikä antaa Mehdolle kipinää viedä urakkaa eteenpäin päivästä toiseen?
Tässä on koko ajan jännitystä mukana. Ihan kuin olisin aarrejahdissa. Vieläköhän täältä löytyy joku aarre joskus? Paljon on edelleen tiloja ja paikkoja, joihin ei olla vielä ollenkaan katsottu, Mehto maalailee.
![Nipurin kartano | Piimäposti | Iisveden Metsä Oy Juha Väätäinen lämpölaitoksen valvomohuoneessa](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/nipurin-kartano-piimanposti-iisveden-metsa.jpg)
Kuusikolla uusi katto – henkilökohtaiselle palvelulle kiitos
Riku Mehto kertoo harrastaneensa aiemmin osakesijoittamista. Ensimmäinen isän kanssa yhdessä 4 vuotta sitten ostettu 36 hehtaarin kuusivaltainen metsätila tuntui kuitenkin heti erilaiselta sijoitukselta.
Osakesijoittaminen tuntui ihan siltä, etten omista mitään, koska osakkeet eivät ole mitään konkreettista. Omaan metsään voin mennä kulkemaan koska vain kuin omaan yhtiööni ja esimerkiksi harrastustoimintaa varten täytyy lupaa neuvotella vain itsensä kanssa. Löysin metsästä oman lähteenkin, Mehto kuvailee suhdettaan metsäomaisuuteen.
Myöhemmin hän hankki 11 hehtaarin määräalan lisää metsää Törmälän läheisyydestä.
Tällaisen ison kartanon kunnostaminen vie paljon rahaa. Vaihtoehtoina minulla oli ottaa projektiin joko remonttilaina tai sitten metsälaina, jonka puukauppatuotoilla voisin rahoittaa remonttia. Iisveden Metsä Oy maksoi minulle muuten juuri ennakon ensi talvena toteutuvasta harvennuksesta, jonka avulla saadaan nyt tulevana kesänä kartanolle uusi peltikatto, Mehto kertoo.
Puukauppa oli järjestyksessään kolmas, jonka Mehto solmi tänä vuonna jo 100 vuotta täyttävän Iisveden Metsän kanssa. Metsäjohtaja Jussi Rossin henkilökohtainen palveluote on tehnyt häneen Iisveden metsäasiakkaana ison vaikutuksen.
Jussilta olen voinut kysyä suoraan, mitä hän itse tekisi, jos olisi metsäni omistaja. Häneltä olen saanut rehdit vastaukset mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Aina kun minulla on jokin kysymys mielessä, saan hänet heti kiinni. Hän myös ottaa minun asiani heti työkseen. Hänellä on iso ammattitaito, joka ei rajoitu vain puukauppaan tai puusta saatavaan rahaan. Menimme esimerkiksi kerran sukset jalassa tuolla metsässäni ja suunnittelimme sinne yhdessä metsäautotien, Mehto kiittelee yhteistyötä.
Paikallisen sahayhtiön kanssa puukaupan hieronnassa hän on nähnyt taloudellisestikin mieluisan ja tervetulleen edun.
Kun myy kuusimetsäänsä läheltä, niin Iisveden Metsä pystyy maksamaan puusta hyvän hinnan ihan jo siitäkin syystä, että logistiset matkat tuotantopaikalle ovat hyvin lyhyet, Mehto toteaa tyytyväisenä.
Mehdon seuraavana askeleena on saada remonttia edistymään huone kerrallaan niin, että muuttaminen vasempaan siipeen asumaan olisi mahdollista. Silloin edestakainen Konneveden ja Rautalammin välinen kilometrien rullaaminen tipahtaisi arjen rutiineista pois.
Kunnostusurakassa uusimista kaipaavissa puumateriaaleissa tullaan luottamaan taattuun, kansainvälisestikin lujan ja pitkäikäisen tavaran maineessa olevaan Iisveden laatuun.
Mitä muita tulevaisuuden suunnitelmia Mehto näkee nyt Nipurin varalle sitten, kun kunnostusurakka on aikanaan valmis?
Jotain yritystoiminnan tynkää tähän olisi tarkoitus kehitellä. Kartanon sali on niin tilava ja valoisa, että se kävisi hyvin tilaksi erilaisille näyttelyille. Tähän voisi perustaa kotieläinpihan, jonka eläimet ovat perinteisiä kotimaisia kotieläimiä. Olisi mukavaa voida tuottaa lisää iloa ja elämyksiä lähiseudun ihmisille ja kansallispuistossa käyvälle matkailijaväelle tällä paikalla, Mehto listailee visioitaan lopuksi.
Iisveden Metsän väki toivottaa menestystä urakan pariin.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voit tutustua toiseen 150 vuotta jatkuneeseen tarinaan, kun Esko Härö kertoo Piimän entisen hinaajan S/S Metsän uskomattomasta ja jopa hieman hullunkurisestakin seikkailusta tähän päivään saakka.
Lue Härön haastattelu tästä.
![Urbas on tuotannon lämpöomavaraisuuden ydin – Käyttöekspertti Juha Väätäinen kertoo, mikä merkitys sahan omalla lämpölaitoksella on](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/urbas-on-tuotannon-lampoomavaraisuuden-ydin-.jpg)
Urbas on tuotannon lämpöomavaraisuuden ydin – Käyttöekspertti Juha Väätäinen kertoo, mikä merkitys sahan omalla lämpölaitoksella on
![Urbas on tuotannon lämpöomavaraisuuden ydin Urbas on tuotannon lämpöomavaraisuuden ydin – Käyttöekspertti Juha Väätäinen kertoo, mikä merkitys sahan omalla lämpölaitoksella on](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/urbas-on-tuotannon-lampoomavaraisuuden-ydin-.jpg)
Puuta jo toisessa polvessa
Vesantolaiselle Juha Väätäiselle maatilan arki on tuttua kuin meille useimmille aamupuuro. Hänen kasvualustansa elämän savotoille on ollut vahvasti peltojen ja metsien ympäröimää.
Meidän perheellämme on Vesannolla viljatila, jossa tuotamme ja pakkaamme esimerkiksi kauraa, ohraa, heinää ja apilaa. Joskus aiemmin meillä oli lehmiäkin. Traktorilla ryhdyin ajelemaan käytännössä heti, kun jalat ylsivät polkimille, Väätäinen muistelee.
Ajoharjoitteluissa traktorimallina toimi kotimaisen maatalouskoneteollisuuden klassikko eli sinapinkeltainen Valmet 502-malli.
Väätäinen on toisen sukupolven ”piimäläinen”, sillä hänen isänsä Esa Väätäinen teki pitkän ja ansiokkaan työuran sahan puunostotoiminnan toimihenkilönä. Maatilatalouden koulutusta Suonenjoen entisessä maatalousoppilaitoksessa käydessään Juha sai vuonna 2004 vinkin, että sahan korjaamoverstaalla voisi olla huoltohommia kesäksi.
Vuonna 2008 sain vakituisen paikan. Kysäisin silloin nyt jo entiseltä työnjohtajalta Veijo Bomanilta töitä. Hän tuumasi pienen hetken kysymystäni ja tokaisi sitten takaisin ”tuleppa huomenna iltavuoroon”, Väätäinen muistelee varsin suoraviivaisesti tapahtunutta työhönottoa.
Myöhemmin Väätäinen on täydentänyt omaa ammattitaitoaan painelaitetekniikan koulutuksella, joka on nyt johdatellut hänet mukaan sahan lämpöomavaraisuuden takuumieheksi eli valvomaan toiminnalle elintärkeän lämpölaitoksen toimintaa.
”Hukkapätkät”, joista ei hukata pätkääkään
Kun pyöräkoneen kuormain nostaa kuusitukin sahalinjan nieluun, tukki saa ensin täsmäparturoinnin kuoristaan. Linjan loppupäässä kameralajittelun saha-automatiikka pätkäisee tavarat täysiin särmiin ja oikeisiin mittoihin.
Sahauksessa syntyvät kuoret ja hukkapätkät eivät suinkaan lentele jätelavalle tai tontin poskeen toimettomina lojumaan. Niillä on arvokas ja kiertotalouden näkökulmasta erityisen fiksu tehtävä: Ne tuottavat kaiken tuotantolinjan ja kuivaamoiden lämmön.
Iisveden Metsä Oy:n tontilla tuotetusta kuusitukista ei jää käyttämättä käytännössä mitään, sillä kaikesta sivutuotteesta tuotetaan bioenergiaa tai jalostetaan kemiallisen metsäteollisuuden tuotteita.
![Juha Väätäinen valvomossa | Iisveden Metsä Oy Juha Väätäinen lämpölaitoksen valvomohuoneessa](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/juha-vaatainen-valvomo-iisveden-metsa-.jpg)
Kuoret ja hakkeet ajetaan pyöräkuormaajalla tuohon siiloon. Siilossa on syöttölähetin, joka syöttää tavaraa polttoon. Meillä poltetaan päivittäin noin 200-300 kuutiota tavaraa. Määrä vastaa arviolta noin kolmea rekan täysperävaunullista, Väätäinen osoittelee näyttöä havainnollistaen sormellaan.
Toisin kuin perinteisten tupien leivinuunien lämmityksen ohjeistuksissa neuvotaan, ”Piimän” lämpölaitokselle ei parane syöttää kuivaa tavaraa.
Ei tämä laitos tosiaan millään koivuhaloilla toimisi. Polttoaineen kosteuden tulee olla 20-30 asteen välissä. Jos puu on liian kuivaa, lämpö ei tartu veteen, Väätäinen avaa varsin hullunkurista yksityiskohtaa takkojen sytyttelyyn verrattuna.
Urbaksen primäärikierron veden lämpötila on noin 124 astetta. Lämmönvaihtimen jälkeisessä lämpöverkossa sen tulisi pysyä 117 asteen tuntumassa. Jos lämpötila laskisi alle 110 asteen, laitos antaisi hälytyksen toimintahäiriöstä.
Viikoittaiset huoltotoimenpiteet liittyvät tuhkien poistoon ”tuubeiksi” kutsutuista vesiputkiloa muistuttavista laitoksen osista.
Muutoin tämä nykyinen lämpölaitoksemme on tosi automatisoitu. Aiempi lämpölaitos oli noin kolme kertaa pienempi ja sille tarvittiin kaksi lämmittäjää. Nykyisin laitoksen työtehtävät ovat lämmittämisen sijaan valvontatöitä. Minä toimin varakäytönvalvojana ja Ari Suihkonen on meidän pääkäytönvalvojamme, Väätäinen valottaa.
Vanhan höylän ja huoltorakennuksen välissä seisova lämpölaitos ei ehkä kerää sahalla vierailevien ryhmien ensimmäisiä katseita kauniita kuusitavaranippuja sisältävien varastokatosten lomassa.
Ihasteltavien nippujen kuivaaminen asiakkaille prikulleen tilattuihin kosteusasteisiin olisi kuitenkin ilman sen puhinaa joko erittäin kallista, ympäristöä kuluttavaa tai jopa kokonaan mahdotonta.
Ei tämä meidän hommamme kyllä toimisi mitenkään näin ilman tätä lämpölaitosta, Väätäinen vahvistaa.
Juha Väätäinen on mukana myös sahan vapaaehtoisessa palokunnassa. Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista millaista vapaaehtoistoiminta on ja millainen on sahan oma paloauto. Pääset lukemaan jutun tästä.
![S/S Metsän lähes 150 vuotta jatkunut tarina on kuin suuri jännitysseikkailu – Haastattelussa höyrylaiva-asiantuntija ja Suomen Höyrypursiseuran kunniajäsen Esko Härö](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/ss-metsa-piimaposti.jpg)
S/S Metsän lähes 150 vuotta jatkunut tarina on kuin suuri jännitysseikkailu – Haastattelussa höyrylaiva-asiantuntija ja Suomen Höyrypursiseuran kunniajäsen Esko Härö
![S/S Metsän lähes 150 vuotta jatkunut tarina on kuin suuri jännitysseikkailu S/S Metsän lähes 150 vuotta jatkunut tarina on kuin suuri jännitysseikkailu. Haastattelussa höyrylaiva-asiantuntija ja Suomen Höyrypursiseuran kunniajäsen Esko Härö](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/ss-metsa-piimaposti.jpg)
Täyttä höyryä koko perheen voimin
Espoolaisen Esko Härön höyrylaivakipinä syttyi jo nuorukaisena, kun hänen pohjalaistaustainen lääkärismiesisänsä oli tuttavansa laivahankinnan innoittamana päättänyt ostaa Korpilahden Sahalta kunnostusta vaatineen hinaajan vuonna 1969.
Taunola II-nimellä kutsuttu laiva sai uudessa omistuksessa takaisin alkuperäisen nimensä Juno.
Neljä vuotta minua vanhempi veljeni ja konemestari Oiva Salonen saivat laivan kasaan. Salonen opetti meille myös höyrykoneen käytön. Meillä ei ollut mitään teknistä taustaa. Hankinnan myötä ryhdyimme järjestämään höyrylaivatapaamisia Päijänteellä. Siellä on perheellämme sellainen vanha maalaistalo saaressa. Ensimmäisessä regatassa olin mukana jo vuonna 1972, Härö muistelee.
Laivat ovat olleet siitä lähtien koko Härön perheen ja lähipiirin yhteinen sydämen asia. Nykyisin Suomen Höyrypursiseuran kunniajäsenenä toimivan Härön vuonna 1966 syntynyt sisarkin on aikoinaan perustetun pursiseuran toiminnassa aktiivisesti mukana kommodorina.
Meidän isämme antoi meille lapsille valtuutta ja luottamuksensa. Hän sanoi, että ”ottakaa tuo laiva ja ajakaa sitä, niin kuin haluatte”, Härö tuumii taustasyytä perheen mittavaan kiinnostukseen.
Junosta kaikki alkoi. Sitten koitti kultaisen 80-luvun loppu. Sattuma toi Härön eteen jotain erityisen kiinnostavaa.
”Katos mitä mä ostin!”
Pääsiäisen alla 1989 Esko Härön oli tarkoitus mennä Saarijärvelle puolisonsa Taru Härön kotipaikalle pyhien viettoon. Yksi hänen tuttavistaan sattui vinkkaamaan, että olisi myynnissä muuten yksi höyrylaiva. Uteliaisuus voitti hetkeksi muut suunnitelmat.
Myynnissä oleva laiva oli puoliksi jo uponneena Vesijärvellä, Lahden kaupungin lähistöllä. Edellinen omistaja oli sen sinne hinauttanut. Minulla oli ajokkina sellainen 1303S-mallinen kuplavolkkari, josta olin suunnitellut tekeväni myöhemmin avorättikattoisen mallin. Hieroimme myyjän kanssa kauppoja kuusi tuntia ja myyjä halusi kaupantekoon mukaan autonikin. En ollut millään tavalla valmistautunut ostamaan vielä saman päivän aikana itselleni uutta laivaa. Vaimoni oli iltakahdeksan aikaan jo Saarijärvellä saunomassa, kun saavuin perille. Totesin hänelle vain ”Katos mitä mä ostin!” ja näytin laivan paperit, Härö muistelee naureskellen.
![S/S Metsä Lahden satamassa 1989 Laiva oli puoliksi jo uponneena Vesijärvellä, Lahden kaupungin lähistöllä. Edellinen omistaja oli sen sinne hinauttanut.](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/ss-metsa-lahden-satamassa-1989.jpg)
Häröjen uusi hankinta osoittautui stanssatun rekisterinumeronsa perusteella Tijs Volkerin Dordrechtissä teettämäksi, vuonna 1877 valmistuneeksi Adriana Christina-nimiseksi höyrylaivaksi.
Samassa kylässä ja kenties jopa sataman viereisessä talossa asui muuten Vincent Van Gogh. Hollanti oli jo 1860-luvulla mahdottoman teknisesti kehittynyt valtio. Martin-niminen englantilainen orpopoika oli tullut setänsä konepajalle Dordrechtiin oppipojaksi. Hän osoittautui hyvin lahjakkaaksi insinööriksi ja piirsi vuonna 1875 koneen, joka oli rakennettu V:n muotoon. Näin kone saatiin tehokkaammaksi ja matalammaksi. Näitä V-koneita on olemassa vain kaksi kappaletta. Toinen on Rosalin-nimisessä laivassa, joka myytiin myöhemmin Turkkiin. Meidän ostamamme laivan kone on näistä kahdesta alkuperäisin ja vanhin. Hollantilaisillehan on aivan käsittämätöntä, että yksi tällainen Härön perhe ajelee nyt sellaisella laivalla! Härö kuvailee hankinnan ainutlaatuista luonnetta innostuneesti.
Tijs Volker omisti laivan vuoteen 1912 saakka, kunnes sen matka jatkui Saksan ja Tanskan kautta Ruotsiin Sundin-nimisen paikallisen osakeyhtiön ruoppausurakoita hoitelemaan Ragnar-nimellä. Kovat, maailmansodan jälkeiset ajat olivat kolauttaneet myös länsinaapurissamme ja omistajayhtiö ajautuikin lopulta vararikkoon.
Vuonna 1924 perustettu sahayhtiö Iisveden Metsä Oy kaipasi laivaa hankkimiensa tukkien kuljettamiseen hakkuutyömailta Jauholahden pohjukassa sijaitsevalle uudelle sahalaitokselleen. Samalle paikalle, jossa se toimii yhä ja tismalleen samalla nimelläkin.
Kotimaan tarjontaakin oli yhtiössä tietojeni mukaan katsastettu, mutta ilmeisesti saatavilla olevat vaihtoehdot olivat olleet sahayhtiölle liian kalliita. Niinpä valtuutettiin toukokuussa 1925 herrat Vilpponen ja Holsti matkalle Ruotsiin ja päättämään, mikä laiva ostetaan. Pian tulikin jo ilmoitus, että Linköpingistä on ostettu laiva. Ruotsalaiset saattoivat laivan ajamalla Turkuun, josta se siirtyi Varkauteen Lehtoniemen Konepajalle kunnostettavaksi, ennen kuin se oli valmiina Iisveden Metsä Oy:n palvelukseen, Härö kertaa laivan saapumista Suomeen.
Laiva vihittiin suomessa S/S Metsäksi. Sen aktiiviset palvelusvuodet Iisveden Metsä Oy:n leivissä kestivät 1950-luvun loppupuolelle asti. Yhtiön konemestarin Eino Korhosen kerrotaan todenneen, että Metsä oli hyvä hinaamaan, mutta hurjasti halkoja se söi!
![S/S Metsä Uskotut savolaisherrasmiehet Vilpponen ja Holsti lähtivät toukokuussa 1925 Iisvedeltä Ruotsiin. Tehtäväksi kaksikolle annettiin laivan ostaminen juuri perustetulle sahayhtiölle. Siitä alkoi vaiherikas, dramaattinen ja jopa hieman hullunkurinenkin tarina uskollisesta sahayhtiön hinaajasta, joka nimettiin S/S Metsäksi.](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/ss-metsa-historiakuva.jpg)
”Ei täällä mikään pala. Tämähän on höyrylaiva!”
Metsän kohtalona oli jäädä työvuosiensa jälkeen pitkäksi aikaa seisontaan. Se oli käytännössä täysin käyttämätön yhteensä 36 pitkää vuotta. Sillä välin, siitä oli irroteltu paljon osia. Esimerkiksi pronssisia osia sulatettiin sahan muuta käyttöä varten.
Alkuperäiset lyhdyt löytyivät myöhemmin varastoista, painemittari sahan roskalavalta. Laivan mastovalo oli siirtynyt loimottamaan valoisampaa taivalta tulijoille Metsän entisen kipparin Olavi ”Ooppera-Olli” Jauhiaisen kotitalon kuistin oven päälle.
Minä lupasin Jauhiaisille vaihtokauppana uuden lampun, jonka he saisivat itse käydä valitsemassa ja minä sen kustantaisin, Härö muistelee alkuperäisen mastovalon hankinnasta käytyä neuvottelua ja toteaa Iisveden Metsän suhtautuneen aina tosi myötämielisesti Metsän kunnostustoimissa avustamiseen.
Kunnostusurakka itsessään oli kaikkea muuta kuin helppo. Heti hankinnan jälkeisenä keväänä Metsä hinattiin lahdesta pois. Aluksi paatti näytti kelluvan ihan kelvollisesti. Turkkipellin alta löytyi kuitenkin viiden sentin pituinen kapea reikä, josta alkoi pulppuamaan vettä hurjaa tahtia laivan sisään.
Vettä oli kertynyt jo ainakin puoli metriä, kun eräs tuttavani sattui onneksi paikalle. Ryhdyimme yhdessä kauhomaan ämpäreillä vettä laitojen yli. Minä laitoin reikään harjan varren tulpaksi, Härö muistelee dramaattista tapahtumaa Lahden satama-alueella, jonne Metsä oli siirretty erään hinausyhtiön toimesta kunnostusta ja maille nostamista odottelemaan.
Kun pohja oli vihdoin keväällä 1994 kunnossa ja paatti oli valmis vesille, koeajoa lähdettiin suorittamaan Vesijärven selälle. Reissu tulikin huomatuksi virkavaltaa myöten.
Kun höyrykone laitettiin käyntiin, laivan kyljestä puski ulos suunnattomat höyrypilvet. Vilkaisin rannalle ja huomasin, että sinne oli kertynyt iso määrä paloautoja ja meitä kohti lähestyi vene. Kyydissä ollut palohenkilöstö kertoi, että heille on annettu suurpalohälytys. Minä totesin vain siihen, että ei täällä kyllä mikään pala – Tämähän on höyrylaiva! Härö muistelee tapausta huvittuneena.
Laivan virallinen paluu kotivesilleen koitti myöhemmin vuonna 1994, kun Iisveden yhdistävä Keiteleen uusi kanava vihittiin käyttöön. Seremonioiden valmisteluun kuulunut tarkastusajo Metsällä kanavan läpi ei sekään sujunut aivan kommelluksitta.
Itse presidentti Martti Ahtisaari oli tulossa avaamaan kanavan käyttöön. Huomasimme harjoitusajossa, että yksi sähköjohto näytti olevan yllättävän matalalla. No mastohan otti siihen tietenkin kiinni ja se taipui hurjasti taaksepäin. Maston päästä irtosi nuppi ja se lennähti kaaressa laivan takakannelle. Luotsipäällikkö oli aivan kauhuissaan. Siitä tuli silloin melkoinen halo, kun seuraavana päivänä oli tarkoitus jo pitää avajaiset. Onneksi sähkölaitos saatiin nopeasti paikan päälle korjaamaan johtoa, Härö tarinoi.
Mitä olisikaan voinut sattua ilman harjoitusajoa, presidentin ollessa paikalla!
![S/S Metsä Vääksyn regatassa S/S Metsä Vääksyn regatassa](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/ss-metsa-vaaksyn-regatta.jpg)
Pieni palanen takana, seuraaviin seikkailuihin valmiina
Tänä päivänä Metsä seilaa yhä ylväänä elementissään ja loistossaan huvialuksena. Kaiken tapahtuneen jälkeen Esko Härö pitää suoranaisena ihmeenä, että laiva on säästynyt totaaliselta tuholta. Niin täpärällä tarinan päättyminen on useita kertoja jo ollut.
Tällaisen höyrylaivan säilyttäminen ja sen parissa harrastaminen on erittäin mielekästä, kun ajattelee, että me itse olemme olleet vain pieni osa laivan koko historiaa. Näiden laivojen säilyminen on samalla kaiken teknisen tietotaidonkin säilymistä ja siirtymistä, Härö tuumii.
Hän muistuttaa, etteivät höyrylaivat ole mitään leikkikaluja. Paineastiassa jyllää valtavat energiat.
5000 litraa höyrynpaineen alaista vettä höyrykattilassa on kuin 1000 kiloa dynamiittia. Yksi ainoa litra vapaasti purkautuessaan muuttuu silmänräpäyksessä 1800 litraksi höyryä, hän havainnollistaa vaaran läsnäoloa.
Nykypäivän ihmiselle laivan liikkuminen pelkillä puilla ja koneen hiljainen luonne ovat poikkeuksellisia kummallisuuksia.
Konehuone on kuin iso olohuone, jossa voi helposti seistä kymmenenkin ihmistä. Laivaa ohjataan yhdestä isosta ruorista ja kippari ilmoittaa toiveensa telegrammilla konehuoneeseen. Vierailevat lapset saavat lisätä ajeluilla lämmityskattilaan muutaman halon. Niistä hetkistä jää elinikäisiä muistoja. Voi sitten ylpeänä myöhemmin sanoa, että ”minäkin olen oikeaa höyrylaivaa lämmittänyt”, Härö miettii lämmöllä Metsän parissa koettuja kohtaamisia ihmisten parissa.
Koko Iisveden historian kirjoitukselle hyvin merkityksellinen laiva on ollut Häröille alusta asti koko perheen yhteinen sydämen asia
Vaimoni Taru on ollut koko ajan mukana ja hirveän innostunut laivoista. Kaikki tuttavammekin liittyvät laivoihin, tavalla tai toisella. Eihän tästä mitään muuten tulisi, jos joutuisi laivaa hoitamaan yksin, Härö jakaa kiitoksensa läheisilleen.
Hän katsoo tulevaan luottavaisena ja toivoo, että Metsän matka vesillä jatkuisi mahdollisimman pitkään ja hartaasti. Aika näyttää, mihin seikkailuun seuraavat sukupolvet Iisveden Metsä Oy:n entisen uskollisen hinaajan johdattelevat seuraavan 100 vuoden aikana.
Iisveden Metsä Oy kiittää kunnioittavasti koko Härön perhettä hienosta työstä suomalaisen höyrylaivaperinteen jatkamisesta ja toivoo antoisia retkipäiviä kaikille Metsän kyytiin hyppääville.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voit lukaista Metsänkin kunnostustöissä auliisti apuaan tarjonneen Iisveden Metsä Oy:n nykyisen hallintoneuvoston puheenjohtajan Matti Virtasen mietteitä yhtiön kilpailuedun rakentamisesta 90-luvulla tästä.
![”Monen rekan lavalla on tullut käytyä” – Haastattelussa Piimän konetaituri Ari Suihkonen](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/piimaposti_ari-suihkonen.jpg)
”Monen rekan lavalla on tullut käytyä” – Haastattelussa Piimän konetaituri Ari Suihkonen
![”Monen rekan lavalla on tullut käytyä” - Haastattelussa Piimän konetaituri Ari Suihkonen Joulu Jokaiselle-keräys tuo lohtua paikallisten ihmisten ahdinkoon – ”Tarpeet olisivat täysin välttämättömiä”](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/piimaposti_ari-suihkonen.jpg)
Numeroslangilla paketit kyytiin ja liinat kiinni
Iisveden Metsä Oy:n lastauspihalle kaartaa ajoneuvoyhdistelmä, jonka rekisterikilpi ja kuski ovat nähtävästi kotimaamme rajojen ulkopuolelta. Näin toistuu noin 80 % kaikista kerroista, kun kyseessä on ulkomaille lähtevä toimitus.
Lähetyksen punaista trukkia kohti saapuu varmoin askelin sänkipartainen ja harteikas mies, jonka suusta pulppuava puhe muistuttaa läheisesti omaa kieltämme.
Tämä on näköjään Viron kuorma, lähetyksen trukkia komentava Ari Suihkonen vinkkaa.
Syntymäkonnuiltaan Rautalammilta alakoulun toiselle luokalle Suonenjoelle asustelemaan asettuneelle Suihkoselle riittää yhteiseksi kieleksi kuljettajan kännykältä näyttämä referenssinumero. Sen avulla oikea lähetys löytää oikeaan kyytiin järjestelmistä.
Kun paketit on haarukoitu huolellisesti lavalle, Suihkonen hyppää usein avustamaan kuskia vielä kuorman sidonnassa ja kiinnityksessä.
Hommat pitää hoitaa aina tehokkaasti, mutta kuitenkin rauhallisesti. Kuormien on pysyttävä siistinä. Ne mitoitetaan leveydestään ja korkeudestaan hyvin tarkasti, ettei suotta maailmalle mitään ilmoja täältä ajella. Monen rekan lavalla tässä työssä on kyllä tullut käytyä, Suihkonen miettii palvelufilosofiaa.
Lieneekö ote asiakaspalveluun paikallista kulttuuriperimääkin, kun Suihkosen mielestä Suonenjoen parhaimpia etuja asuinpaikkakuntana näkee juuri palveluissa.
Olin kerran rautakaupassa ostamassa tuulensuojalevyjä. Kävin nopeasti hakemassa hyllystä tarvittavat ruuvit ja menin kassan kautta ulos. Kun palasin autolle, niin siellä trukkikuski oli jo auton vieressä valmiina odottamassa pakettien kanssa. Sellaista ei kyllä tapahdu ihan joka paikassa, hän heittää esimerkin.
![Ari Suihkonen | Iisveden Metsä Oy | Piimäposti Flying flick knives](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/ari-suihkonen-trukki.jpg)
Säntillistä luottamustoimintaa
Ari Suihkosta voi reilusti nimittää kokeneeksi konkariksi koneiden kanssa, sillä hänen ensimmäiset ajotuntinsa trukin ohjaksissa raksuttivat mittariin jo 24 vuotta sitten naapuritontilla sijaitsevan palkkitehtaan leivissä.
Vuonna 2011 nyt jo entinen Iisveden Metsä Oy:n työnjohtaja kävi luonani kerran jutuilla ja kysäisemässä, olisiko kiinnostusta tulla sahalle hommiin, Suihkonen muistelee tuloaan ”Piimän” vahvuuteen.
Suihkosen luottoparina lähteviä kyytejä lastaamassa on jo entisestä työpaikastakin tuttu Joni Turkka, jolle hän jakaa mielellään yhteistyöstä kiitosta. ”Säntillinen työkaveri”, kuten hän tiivistää yhteistyön toimivuuden.
Koneiden kanssa puuhastelu ei suinkaan lopu kellon lyödessä tasaa, sillä kahden vanhan talon parissa traktorista ja kaivurista on osoittautunut olevan kummasti apua vapaa-ajan touhuissa.
Perheen koon kasvaessa on pitänyt hieman talonkin kasvaa, Suihkonen mallaa
Entä totuus huhuun ”monessa mukana”?
Työporukan parissa Suihkosesta on versonut sanojille mieleen sanat ”monessa mukana”. Totuudeksihan veistely alkaakin paljastua, sillä lähetyksen trukkitöiden lisäksi hän on jäsenenä sahan vapaaehtoisessa palokunnassa ja hoitaa lisäksi sahan oman lämpölaitoksen käytönvalvojan tehtäviä.
Kyllähän sitä kaikkeen vaan tulee lähdettyä mukaan. Ei varmaan osaa sanoa ”ei”, Suihkonen vitsikkäästi tuumii itsestään.
Millaista puuhaa palokunnan harjoitukset pitävät sisällään?
Siellä ajellaan paloautolla, tehdään letkujen tarkastuksia ja leikitään vesitykillä. On meillä ollut kerran evakuointiharjoituskin, jossa kannettiin yhtä meistä paareilla alas, Suihkonen muistelee.
Potilasta harjoituksissa saattoi näytellä konekuskina sahan pihalla ahertava palokuntakaveri Jake Fräntilä. ”Huumorimiehiä”, Suihkonen häntä kuvailee ja viittaa selityksen ilmenevän kyllä vilkaisemalla Fräntilän sosiaalisen median päivityksiä.
Suihkonen päätti aloittaa energia-alan ammattitaitoon tähtäävät oppisopimusopinnot vuonna 2020. Hän on nyt pätevöitynyt B-koneenkäyttäjä. Kirjain ”B” viittaa lämpölaitoksen teholuokkaan, joka Piimänkadulla on suurin piirtein vastaavaa luokkaa kuin Savon Voiman Lämpölaitoksella Mansikkaraitilla.
Minun tehtäviini kuuluu huolehtia siitä, että laitosta käytetään oikein, kaikki tarkastukset tehdään ajoissa ja mahdolliset muutostyöt ilmoitetaan viranomaisille. Meillä on laitoksen hoidossa päivystysvuorot. Laitosta voi ohjata myös etänä kotoa käsin, Suihkonen kertaa ja samalla myös laitoksen toimintaa seuraavan tietokoneen ruudulla osoitin liikkuu ”itsestään”.
Energia-alan opinnot ovat tuoneet kehitystä ja mukavasti vaihteluakin arkeen. Iisveden Metsää työpaikkana Suihkonen kuvaa kokonaisuudessaan työntekijöitään mukavasti huomioivaksi. Se ilmenee esimerkiksi henkilöstöetujen muodossa.
Muuten: Suihkonen oli mukana suunnittelemassa yhtiön henkilöstölle tarjoamaa polkupyöräetuakin!
Monessa mukana.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista logistiikkajohtaja Anna Paanasen mietteitä lähetyksen tiimityöstä TÄSTÄ.
![Jo sata vuotta sahapitäjän väkeä sivistänyt Iisveden Alakoulu on kuin yhteinen perhe – ”Meillä kaikki keinotekoiset ikärajat häviävät”](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/iisveden-alakoulu-piimaposti-iisveden-metsa.jpg)
Jo sata vuotta sahapitäjän väkeä sivistänyt Iisveden Alakoulu on kuin yhteinen perhe – ”Meillä kaikki keinotekoiset ikärajat häviävät”
![Jo sata vuotta sahapitäjän väkeä sivistänyt Iisveden Alakoulu on kuin yhteinen perhe – ”Meillä kaikki keinotekoiset ikärajat häviävät” Joulu Jokaiselle-keräys tuo lohtua paikallisten ihmisten ahdinkoon – ”Tarpeet olisivat täysin välttämättömiä”](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/iisveden-alakoulu-piimaposti-iisveden-metsa.jpg)
Rajatonta sopivuutta, niin lapsena kuin aikuisena
”Ei liian iso. Ei liian pieni. Sopivan kokoinen.”
Näin ytimekkäästi tiivistää kolmosten ja nelosten yhdysluokkaa kipparoiva Keijo Roschier tiedusteluun, mikä tekee Iisveden Alakoulusta vahvan opinahjon lähiseudun nuorisolle.
Meillä kaikki keinotekoiset ikärajat häviävät, kun pienemmät leikkivät isompien kanssa. Liikuntatunneilla saadaan aina pelit käyntiin. Kun samasta perheestä kulkee monta sisarusta täällä oppimassa, niin tunnemme myös perheet. On helppoa tulla toimeen, kun tunnemme kaikki toisemme, Roschier avaa kiteytystään tarkemmin.
Vuonna 1924ja hieman yli 90 oppilaan voimin ensimmäiset sivistyksen versonsa seudulle kasvattanut Iisveden Alakoulu on tullut Roschierille tutuksi myös pulpetissa vuosina 1975–1976.
Olen täältä Iisveden kylältä itse kotoisinkin. Muistan vieläkin hyvin kaikki lapsuuden äänimaisemat. Miten ”Piimän” ja Peuran Sahan pillit puhalsivat merkkiäänensä. Ihmisiä meni ja tuli tasaisena virtana polkupyörillään. Järveltä kuului hinaajien putputusta, hän nostalgisoi syntymäseutunsa henkeä ja rytmiä.
Kitaraa näppäileväksi musiikkimieheksi keskustelussa paljastuva ja vuonna 2008 pestinsä alakoulussa aloittanut Roschier tuumaa, että ihmisten pitkä kosketus ja kuuluminen sahaympäristöön näkyvät tienoolla edelleen vahvasti.
Yhden tutun hahmon nykyisestä Iisveden Metsän henkilöstökokoonpanosta hän yhyttää mieleensä kuin tietokirjan sivuilta:
Minä se olen teidän nykyistä tuotantojohtajaanne Sami Juntustakin opettanut. Hänhän on entisen Suonteen Heimolan Koulun kasvatteja. Sami pärjäsi koulussa kyllä tosi hyvin ja sen voi toki nyt nähdäkin, hän virkkoo hymynkare äänessään.
![Vanha saha | Piimäposti | Iisveden Metsä Flying flick knives](https://www.iisveden.fi/wp-content/uploads/vanha-saha-piimaposti-iisveden-metsa-scaled.jpg)
Kansainvälisesti liikuttava ja taiteellinen 100-vuotias
Iisveden alakoulun satavuotinen taival näkyy vuonna 2024 värikkäästi, vaikuttavasti ja monipuolisesti. Varsinaiset juhlallisuudet osuvat yksiin lukuvuoden päättymisen aikaan, kun yleisölle avoimet ovet on suunniteltu pidettävän 30.5 torstaina ja varsinainen juhlapäivä 1.6 lauantaina.
Ohjelmaan askarrellaan parhaillaan valokuvanäyttelyä, joka koostaa koulun kehityksen askeleita ja muistoja kylän väen ja vierailijoiden näytille.
Meillä on tässä kevään mittaan pohjatöiden teko näyttelyyn vauhdissa ja yritämmekin nyt koko ajan kerätä valokuvia näyttelyyn, Roschier kertoo ja samalla vinkkaa, että kuvia saa ehdottomasti kotialbumeista tarjota lainaan näyttelyä varten.
Paikallisen Suonenjoen Taideseuran kanssa on tarkoitus toteuttaa myös yhteinen projekti, jossa läheinen alikulkutunneli maalataan koulun teemaa ja juhlan henkeä kunnioittavaksi. Tunnelimuraalin julkistamistilaisuus pidetään 28.5 tiistaina.
Taide ja seudulle ominaisleimallinen puun työstö ovat näkyneet merkitsevästi alakoulun elämässä myös kansainvälisten oppilaitosyhteistyöprojektien merkeissä. Maalaisopinahjoon on saapunut vieraita esimerkiksi Espanjasta tai Italiasta. Vastavuoroisesti Iisvedeltä on lähdetty maailmalle tutustumaan sikäläisiin koululaisarkiin.
Mitä maailman opiskeluelämästä on avartunut nuorisolle ja opettajille kansainvälisten projektien parissa?
Lapset ovat tietysti samankaltaisia lapsia maasta riippumatta. Urheilusta löytyy yhteisiä puheenaiheita, kuten Zlatan (Ibrahimovic – tunnettu jalkapalloilija). Joissakin maissa jalkapallolla on iso rooli, kun taas vastavuoroisesti me täällä Suomessa luistelemme. Britanniassa pääsimme kerran seuraamaan kummallista keilailua nimeltään ”skittles”, jossa nuori poika juoksi keiloja pystyyn. Islannissa puun käsittely oli erilaista, kun siellä saarellahan ei ole puita. Meille puut ja puun työstö ovat itsestäänselvyyksiä, kun puuhyllyt notkuvat käytettävästä tavarasta, Roschier luettelee päällimmäiset huomionsa.
Huippuiskussa seuraavaa 100 vaikuttavaa vuotta kohti
Koulut ovat tunnetusti ja tutkitustikin omien seutujensa elinvoiman vankkoja pystypilareita. Perinteikkäiden ja kompaktien kyläkoulujen puolesta sydämellään vahvasti äänestävä Roschier katsoo luottavaisin mielin tulevaan.
Koulurakennus on juuri juhlallisuuksia edeltävän vuosikymmenen varrella remontoitu uuteen huippuiskuun. Tulevana kesänä Iisveden Metsä Oy avustaa myös koulun pururadan ehostuksessa, jolla varmistetaan lisää olosuhteita seudun lasten ja nuorten liikkumisen riemulle. Uuden pururadan avajaisia vietellään juhlasuunnitelmien mukaan 27.5 maanantaina.
Koulun käytävillä ja pihoilla toistuvissa perinteissä voi nähdä myös yhteiskunnallisesti tärkeää ja osallistavaa roolia.
Viikkotasolla perjantaisin järjestettävä peliperjantai ruokkii lähiseudun historiallisesti menestyksekkään urheilun ja elintapoihin juurtuvan arkiliikunnan jatkumoa. Alkusyksyn odotettu kohokohta on oppilaiden keskuudessa oppilaskunnan hallituksen vaalit.
Oppilaat pitävät meillä niitä vaaleja tosi tärkeinä. Vaaleihin tehdään ihan oikeat mainoskampanjat, joihin luodaan valokuvia, julisteita ja iskulauseita. Koulun keskusradion kautta voi kuulla ehdokkaiden radiomainoksia. Äänestämisellä pystymme osoittamaan, että omalla äänellä on merkitystä ja sillä voi vaikuttaa asioiden kulkuun. Kyllä minä uskon, että sieltä hyviä eväitä matkaan tulevaisuutta varten tarttuu, Roschier iloitsee.
Joskus kuulee sanottavan, että koulussa parasta ovat välitunnit. Mikä on muuten ”open” oma näkemys tähän?
No kyllä sanonta pitää minun mielestäni ihan paikkansa. Välitunnit sujuvat täällä meillä niin sopuisasti ja rauhallisesti, että ne antavat opettajallekin sopivasti aikaa ja tilaa haukata hieman happea, hän kuittaa naurahtaen ja tyytyväiseen sävyyn lopuksi.
Iisveden Metsä Oy onnittelee vireää naapuriaan toivottaen pitkää ikää, oppia ja menestystä. Kannustamme samalla jakamaan kuvia koululle ja merkkaamaan avoimet ovet kotiallakoihin jo ylös.
Kuvia Iisveden Alakoulun näyttelyyn voi toimittaa sähköisesti osoitteeseen iisvesi@edu.suonenjoki.fi, koulun Facebook-sivulle tai paperisina Roschierille Iisveden koululle. Kuvat palautetaan omistajille.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voit lukaista lisää tarinoita, joita Iisveden seudusta kerrotaan viimeisen sadan vuoden ajalta tästä.