TARJOA PUUTA MYYNTIIN

Tuhansien järvien Suomi on myös tuhansien pikkukylien maa. Jokaisella kylällä on oma tarinansa kerrottavana. Iisveden tarina tuoksuu puulta ja henkii metsän rikkautta. Muistoja kootaan nyt historian kansiin kyläseurojen kertomana. Mitä Iisvesi-seuran ja Suonenjoki-Seuran väki tietää Iisvedestä eilen ja tänään? Piimäposti otti selvää.

Maailmalla kuuluisa ”pielavetisten amerikka”

Japanilaiset ymmärtävät sanan ”Iisvesi”. Ruotsalaiset purjehtijat ovat nostaneet paattinsa Heinolassa trailerille päästäkseen Iisvedelle.

Iisvesi on pysynyt yhdistelmänä luonnon lumoa ja sahatyön toimeentuloa, jolla on ollut vuosisadan läpi sosiaalisesti merkittävä rooli.

Iisvesi hiihdettiin maailman kartalle jo 1930-luvulla, kun paikallisen Rossin kilpatallin Kalle Jalkaselta tippuivat vuoden 1936 Garmisch-Partenkirchenin olympialaisissa tekohampaat hankeen.

Kalle kääntyi noukkimaan kalliit hampaansa talteen, jolloin norjalainen pääsi edelle. Lopulta hän hiihti etumatkan kiinni, meni ohi ja voitti olympiakultaa, Suonenjoki-Seuran Pekka Korhonen tarinoi.

Korhonen kertoo itsekin syntyneensä sukset jalassa. Kylän lapsille hiihtäminen oli arkipäiväinen tapa liikkua paikasta toiseen.

Puun kanssa eläminen on jättänyt lähtemättömiä muistijälkiä muistelijoiden mieliin, arkistoihin ja valokuviin. Nyt Iisvesi-seura ja Suonenjoki-seura ovat yhdistäneet voimavaransa ja ryhtyneet kokoamaan seudun historiikkia yksiin kansiin. Historiikki on tarkoitus julkaista vuoden 2024 lopulla.

Kaikki seudun työt liittyivät jotenkin puuhun. Sanottiin, että Iisvedellä on puuta, puhdasta vettä ja rautatie, toteaa Suonenjoki-Seuran puheenjohtaja Jarmo Sutinen.

Sutisen mukaan harva edes tietää, miten paljon paikkakunnalla on ollut menemistä ja tulemista. Iisvesi oli aikoinaan Suomen suurin sisävesisatama.

Matkustajaliikenne oli syy, miksi valtion rautatiet rakensivat kiskot Iisvedelle. Kylää sanottiin ”pielavetisten amerikaksi”, Sutinen jatkaa.

Piimän sahalle sijainti Jauholahden pohjukassa määrittyi 1920-luvulla juuri vesistön ehdoilla. Uskolliset hinaajat Metsä ja Tapio pääsivät eläkepäivien viettoon 1980-luvun lopuksi. Suora junaliikenne sahan tontille katosi pian perässä.

1950-luvulla Iisveden Metsä Oy oli luomassa uutta nousua pystyttämällä työväelle asuntoja ja tukemalla kylän uuden päiväkodin rakennustöitä.

Seuratoiminta yhdistää tutut ja myy Iisveden ainutkertaisuutta uusille asukkaille

Iisvesi-seuran nykyisen puheenjohtajan, Laura Rukolan pappa oli perustamassa kylän seuraa yhdessä Armas Angelinin kanssa.

Kotialbumien aarteista löytyy lehtileikkeitä raitin aktiivisesta kauppiaselämästä, Rukolan Kaupan valikoiman ja tilojen laajennoksista sekä ampumahiihtäjien urheilumenestyksestä.

Aktiiviselle ja vapaaehtoiselle seuratoiminnalle on raivattava oma tilansa urbanisoituneen ja nopean maailmanmenon keskellä, mutta Lauralle se on tärkeää.

Olen sydämeltäni aina iisveteläinen. Olinpa missä vaan. Iisvesi on minulle tunne, että olen kotona. Täällä on turvallista. Täällä on aina lämmin vastaanotto, Laura kertoo.

Lauran isä, Iisvesi-seuran hallituksen jäsen Raimo Rukola on seudun pitkän linjan yrittäjä Rantapaviljongin iltatanssien ja näyttävien satamaregattojen taustalta.

Ihmisten yhteen kokoaminen on tärkeä palanen kylän elinvoimaa ja yhteisöllisyyden tunnetta. Niin uusille kasvoille kuin takavuosien tuttavillekin, jotka eivät ole nähneet toisiaan pitkiin aikoihin.

Täällä on ollut niin monessa touhussa mukana. Ihan silläkin olen halunnut olla mukana seuran toiminnassa, jos pystyn vaan jotenkin olemaan avuksi. Nyt on aikaakin, kun työpuuhat ovat vähemmällä, Raimo kertoo.

Jos Lauran sydän on jäänyt lähtemättömästi kylän henkeen ja luontoon – niin on käynyt muillekin: Iisvedelle saumansa antaneet ja ikihyviksi seutuun ihastuneet uudet asukkaat ovat alkaneet kauppaamaan Iisvedellä asumista omille tutuilleenkin!

Ihmiset ovat tulleet tänne kaupunkeja pakoon. Eräs tuntemamme pariskunta muutti Etelä-Suomesta ja sitten he houkuttelivat perässään tänne oman tuttavapariskuntansa, Laura riemuitsee

Iisvesi-seura järjestää tapahtumia, joihin jokaisen on helppo tulla tapaamaan tuttaviaan ja tarinoimaan omia muistelmiaan kylän rikkaasta työ- ja kulttuurielämästä.

Iisvesi-seuran hallituksen jäsen Jaana Oikarinen kertoo, että perinteikäs Iisvesi-päivä pidetään taas Rantapaviljongilla 10.6 lauantaina.

Lisäksi on Iisvesi-kuvien katseluilta Kirin talolla torstaina 4.5 ja Iisveden perinteiden muisteluilta torstaina 25.5. Sunnuntaina 11.6 on Iisveden kyläkävely ja kahvit Kirin talolla, Oikarinen listaa tulevia tapahtumia

Kuusi ja luonnon antimet pitävät pihkassa Iisveteen jatkossakin

Pekka Korhonen muistelee, miten Piimän sahalla pilli soi aina neljästi päivässä. Hän oli mukana työntelemässä puita lautatarhalla. Töihin tultiin hyvissä ajoin, että kerettiin rupatella viimeiset kuulumiset huulilta.

500 sahatyöläisen elämästä ei kyllä vauhtia puuttunut. Työväki paiski yhdessä hommia, rillutteli tanssi-iltamissa ja löi keskenään korttia. Sahojen välillä oli puulaakiotteluita, jossa lajeina olivat esimerkiksi pussitappelu, pölkynheitto ja tukkilautalla juoksu, Korhonen kuvaa sahan ja kylän kuhinaa.

Työläisten vakioharrastuksiin kuuluivat Korhosen mukaan myös innokas kalastaminen, vilkas yhdistystoiminta, teatteriharrastukset ja urheileminen useiden Iisvedellä vaikuttaneiden urheiluseurojen riveissä.

Nyt sahaelämän ja työn jatkumisen lippua kantaa Iisveden Metsä Oy, jonka 100-vuotisjuhlavuosi kolkuttelee ovella vuoden kuluttua.

Laura ja Raimo Rukola nyökkäilevät, että sahan soiminen on Iisveden kylän elämän jatkuvuudelle vankka tunnusmerkki. Sahan merkitys näkyy seuralle valmistetussa uudessa viirissäkin.

Hyvinvoinnin ainekset täydentävät rikkomaton rauha ja runsaat luonnon antimet. Ne pitävät huolta, että Iisveteen on helppo pysyä ikuisesti pihkassa.

Rukolat tunnustautuvat intohimoisiksi sienestäjiksi. Lauran äidiltään tattikankailla perityt opit ovat siirtymässä jo seuraavalle jälkipolvelle. Virkistyksen ja ravitsemuksen ohessa, vahveroilla ja käävillä on ollut myös arkea helpottava bonus.

Vuosi 1998 oli niin hyvä vuosi, että poimimme sieniä myytäväksi välittäjille. Opelin takakontti oli pullollaan niitä. Sienillä kerättiin Lauran ajokorttiin rahat, Raimo ja Laura muistelevat yhdessä hymyillen.

Kertojat vaihtuvat, mutta kylän tarina jatkuu. Ota tulevat tapahtumat kalenteriisi ylös ja seurojen kuulumiset seurantaasi myös Facebookissa.

Keiteleen järven varrella varttuneen maitotilallisen pojasta ei tullutkaan ylioppilasta. Mutta ei se mitään. Sen sijaan hänestä kehkeytyi pilkkimisen Suomen mestari ja metsäjohtaja. Mitkä asiat nostavat Jussi Rossin mielestä savolaisen kuusen ja pilkkijän maailman ykkösluokkaan?
 

Kun ahvenet söivät valkolakin

Aikoinaan Suomen pienimpänä kuntana tietovisoissa esitetty Sumiaisten maaseutupitäjä täyttyy mökkiläisten ja kesäasukkaiden tuomalla kuhinalla, kun talven mahti taittuu lämpöön.

Se on ollut Iisveden Metsä Oy:n metsäjohtaja Jussi Rossin lähtöruutu elämän apajille.

Sumiaisissa kaikki palvelut ovat aivan veden äärellä. Jos et rantaa näe, niin näet vähintäänkin järven. Katsoitpa mistä tahansa. Jos mieli tekee aidosti luonnon keskelle, niin eiköhän kotikonnuilta vielä jokunen myymätön rantatontti löydy, Rossi lohkaisee.

Rossi on jatkanut sukutilansa arjen pyöritystä kylän eteläpuolella sijaitsevassa Peltolassa. Rosseilla oli aikoinaan noin kymmenpäinen lypsytuotantokin. Ajansaatto on kuitenkin muuttanut kuviot monessa navetassa ja torpassa.

Maitotiloja oli parhaillaan kymmeniä. Nyt niitä on jäljellä enää yksi, Rossi toteaa.

Oma koulu on onneksi saatu paikkakunnalla säilymään. Sen opinahjossa Rossi soisi omankin jälkikasvunsa pääsevän vielä yleissivistyksensä tankkaamaan.

Pilkkiminen on vienyt Jussi Rossin mukanaan ala-asteen aapisen tavauksesta lähtien. Kun lukion oppimäärä oli käyty, seuraavan reiän kairaaminen vei ylioppilaskirjoituksilta voiton.

Isä on sanonut, että ahvenet ne söivät pojan valkolakin. Homma meni kuten Jaakko Tepon laulussa eli ”kiittäen hylätty”, Jussi veistää.

Moni on Jauholahdella kokeillut – toiset pysyneet lähes 100 vuotta

Muutama kaveri sai houkuteltua Jussi Rossin hakemaan metsäalan kouluun. Paperit lähtivät vetämään tasan yhteen paikkaan eli Pieksämäellä sijainneeseen Nikkarilaan, jonne ovet myöhemmin myös aukenivat.

Rossin ensimmäiset metsäalan työnantajat olivat suuria pörssiyhtiöitä. Kahden yönseudun varoajalla elämä heitti pienen työlenkin Paltamoonkin, mutta synnyinseudun imu veti nopeasti takaisin Kainuusta kotiin.

Sitten eräänä päivänä työkaveri tuli vinkkaamaan Jussille nähneensä Iisveden Metsä Oy:n hakevan uutta vahvistusta metsäosastolle. Osaston vetäjäksi paljastui järvien jäiltä hyvin tuttu mies.

Me olimme Eeron (Riipinen) kanssa tavanneet ensimmäisen kerran jo 1990-luvun lopulla pilkkikisoissa ja pyörineet samoissa kalapiireissä. Keski-Suomessa taso oli tosi kova ja pärjätäkseen tarvittiin nälkäistä kilpailuhenkeä, Rossi muistelee.

Työpaikan vaihto ei ollut ilmeinen liike, sillä pysyminen lestissään toi varmuutta elämään. ”Piimän” pitkä historia kuitenkin sinetöi lopullisen päätöksen tarttua puhelimeen ja pirauttaa vanhalle tutulle.

Jos yritys on ollut olemassa lähemmäs sataa vuotta, niin tuskin se siitä heti nyykähtää. Niin sen mielessäni järkeilin. Jauholahden ympärillähän on monta sahaa ollut, mutta tämä on kaikista se, joka on yhä pystyssä, Rossi toteaa.

Työhakemukseksi Rossi näpytteli Riipiselle lyhyen sähköpostiviestin: ”haen tätä avoinna olevaa työpaikkaa”. Ja loppu on tuonut nykyhetkeen.

Hyvä kasvatus takaa laadun, jolla pötkitään jopa pitkälle

Rossin mielestä hyvä paikallinen metsänhoito, toimiva yhteistyö ja Iisveden Metsä Oy:n hankinta-alueelle ominaiset kasvuolosuhteet luovat jatkossakin sen laadun, josta paikallinen kuusi maailmalla tunnetaan.

Vuodenkierto on täällä sopivaa. Eurooppalainen ja harvasyisempi puu on hauraampaa. Nopeasti kasvanut motti ei ole lujuudeltaan ja laadultaan läheskään samaa tasoa kuin hitaasti kasvanut savolainen motti, kun se ajetaan sahasta läpi. Laadulla me menemme näissä kisoissa tosi pitkälle, Rossi sanoo.

Metsäammattilaiset voivat omalla asiantuntijuudella ohjata metsänomistajia tekemään hyviä päätöksiä, joilla saadaan suomalainen metsänhoito ja metsien kasvu pysymään aktiivisena.

Rossin ja muun metsäosaston väen työtehtäviin kuuluu myös säännölliset kohtaamiset lasten ja nuorten metsäkasvatuksen parissa.

Pidän tosi tärkeänä sitä, että lapsille puhutaan metsän arvon ja vaikutuksen kaikista puolista. Työllisyydestä, luontoarvoista, hyvinvoinnista, taloudellisesta puolesta ja suojelusta. Tämän tärkeyttä pysähtyy pohtimaan erityisesti silloin, kun joku ei tunnista kuusta männystä tai tiedä, mitä hehtaari tarkoittaa, Rossi sanoo.

Pilkkiminen on talvella parasta mitä voi tehdä housut jalassa

Rossi on juuri palannut pilkkimisen mormyskoinnin maailmanmestaruuskisoista Virosta. Mormyskointi ja ahkera kairaus ovat antaneet hänelle tilaisuuden nähdä paljon maailmaa
Edellinen Piimäpostin haastateltava halusi sopivasti tietää, kuka on firman kovin kalastaja? Onko tähän vastaus täysin ilmeinen?

Yksi työkaveri houkutteli mukaan kilpapilkintään vuonna 1998. Olen ollut kaksi kertaa Suomessa järjestetyissä MM-koissa. Sen lisäksi ainakin Amerikassa, Valko-Venäjällä, Liettuassa, Bulgariassa, Kazakstanissa, Latviassa ja Ukrainassa, Jussi luettelee.

Ensi vuonna kisapaikkana on vuorossa Mongolia. Maa kuulostaa eksoottiselta ja taitoja punnitsevalta, sillä jääkerros oli siellä tänä talvena jopa 1,5 metriä paksua.

Edellisten vuosien meriittejä ei pidetä mittatikkuna, vaan tie kisoihin käy jokaisella tarjokkaalla karsinnan kautta. Niissä on pärjättävä, jos oman paikkansa kilpailijarivistöstä aikoo lunastaa.

Jos metsän kasvussa hitaus on valttia, niin pilkillä nopeus on Jussin avainsana.

Minä en ole pilkkijänä sellainen jumittunut ja rauhallinen auringonottaja. Jos kala ei syö, niin paikka vaihtuu hyvin äkkiä seuraavaan. Kalat eivät tule pilkkijän luo, pilkkijän on itse mentävä kalojen luo, Jussi kuvaa lajifilosofiansa.

Loppuun hän tokaisee, että pilkkiminen on parasta mitä ihminen voi talvella housut jalassa tehdä.

Toivotetaan Jussille ja Suomen maajoukkueelle hyviä tärppejä ja kireitä siimoja kisoihin jatkossakin.

Etelä-Savon Juvalta Pohjois-Savoon ja Iisveden Metsä Oy:n palvelukseen ponnistaneen Ville Tuhkasen pitkä puukauppaura on sisältänyt työnkuvan laajennuksen ja muutoksen maaseudun tuvista monipuoliseksi metsäalan ammattilaiseksi. Mikä on hänen työssään ja työpaikassaan merkitseviä asioita?
 

Suunta metsäalalle oli kuin savolainen metsätie – mutkainen, mutta vei perille

Kuvittele tilanne, että käyt kolmessa eri työpaikassa. Kussakin 2 tuntia kerrallaan.

Ville Tuhkasen arki 2000-luvun aattona ja fysioterapeuttina oli määräaikaisten ja lyhyiden pätkätöiden keskellä sukkulointia. Hänen polkunsa puukaupan tekijäksi ei ollut mikään äidinmaidossa huuhdeltu läpihuutojuttu.

Vanhemmilla on ollut metsätila. Siellä raivaus- ja taimenistutustöissä minäkin olin lapsuudessa paljon mukana. Silloin siihen työhön oli jo jotenkin leipääntynyt, Tuhkanen muistelee ensimmäisiä urapäätöksiään.

 

Hän jäi Pohjois-Karjalan Prikaatissa suoritetun varusmiespalveluksensa jälkeen armeijan kantahenkilöstöön ”kesäkessuksi”.

Varuskunta Ylämyllyllä oli oikein miellyttävä työpaikka. Varteenotettava vaihtoehto jäädä ihan pysyvästi. Jos näin olisi käynyt, olisin ollut eläkkeellä jo 7 vuotta, Tuhkanen laskeskelee leikkimielisesti virne suupielessä.

Matka kuitenkin jatkui kuorma-auton rattiin ja siitä sosiaali- ja terveysalan pariin. Epävarmat työnäkymät eivät kuitenkaan taanneet rakennusaineita tulevaisuuden pitkäjänteisempään suunnitteluun.

Sosiaali- ja terveysalalla oli silloin muuntokoulutukset menossa. Minulla oli jo hakupaperit sisällä. Kyllä siinä monta yötä tuli nukuttua päätöstä tehdessä. Kun näin mielessäni terveyskeskuksen aulan, niin tulin siihen johtopäätökseen, että se ei ole minun paikkani, Tuhkanen muistelee.

Niinpä hän haki metsäalan koulutukseen. Pääsi sisään. Ja nyt yli 20 vuotta myöhemmin keitellään kahvia Iisveden Metsä Oy:n neuvotteluhuoneessa uuden PEFC-sertifiointikoulutuspäivän päätteeksi ja puhutaan siitä, millaista metsäjohtajan työ sahayhtiön palveluksessa on.

Periaate: Ei kuuta taivaalta – vaan se, minkä voi pitää

Puukauppauran alkutaivalta Ville Tuhkanen kuvaa maanläheiseksi.

Silloin kierreltiin maaseutua ja käytiin koputtelemassa metsänomistajien oviin. Joidenkin kanssa olimme edellisenä syksynä sopineet etukäteen, että tulen käymään kylässä seuraavana vuonna, Tuhkanen kuvaa yhteydenpitoa.

Aiemmin metsäyhtiöiden puun ostajat keskittyivät tekemään puukauppoja ja metsänhoitoyhdistykset hoitivat kaiken muun. Sitten metsäyhtiöt ryhtyivät muotoilemaan palvelujaan niin, että samalta asiamieheltä voi saada kaiken tarvitsemansa.

Villen mielestä asiakkaiden kanssa ajanviettäminen on metsäjohtajan työssä arvokkainta, sillä siinä pääsee kuulemaan ihmisten erilaiset tarpeet ja toiveet.

Toisille pelkkä puukaupan teko on tärkeää. Toiset haluavat hoitaa kaiken yhden ihmisen kanssa. Jollekin ympäristönäkökulmat merkitsevät eniten, Tuhkanen kuvailee odotuksia

Hän toteaa, että tilannetajun ja avoimuuden kanssa pärjää pitkälle.

Esimerkiksi rehevöityneelle maalle kuusen kasvatus jatkuvan kasvun mallina ei toimi. Silloin sanon ihan suoraan, että tämä ei ole sellainen kohde. Ei onnistu. Tehdään se, mihin pystytään. Ei ryhdytä lupailemaan kuuta taivaalta rakentaen epärealistisia odotuksia, Tuhkanen linjaa periaatteensa.

Nykyisin Siilinjärvellä asustelevan Villen työpaikan osoite Iisveden Metsä Oy:llä löytyi kavereiden rummuttaman puskaradion kautta. Hänen mielestään Iisveden Metsä Oy:ssä on ”vanhan hyvän ajan metsäyhtiöhenkeä”. Mitäs tämä tarkoittaa?

Täällä saa ajatella itsenäisesti. Miettiä, miten työt ovat oikeasti järkevintä tehdä, Tuhkanen toteaa.

Tehtävälistan läpikäynnin järjestyksellä ei ole niin merkitystä, kunhan vastuunsa tuntee ja hommat hoituvat. Aamupäivän voi viettää metsäkatselmuksia tehden, jos herätessään näkee ikkunasta kauniin kevätauringon paistavan.

Maailmanmestaruudet eivät paina metsäosaston pilkkikisoissa

Kevätaurinko nostaa ajankohtaisen ulkoiluharrastuksen eli pilkkimisen mieleen. Metsäosaston edellinen virkistyspäivä vierähti Hankasalmen jäillä. Tuhkasen kollegana työskentelevä Jussi Rossi on parhaillaan ollut pilkkimisen maailmanmestaruuskisoissa Virossa

Edellinen Piimäpostin haastateltava halusi sopivasti tietää, kuka on firman kovin kalastaja? Onko tähän vastaus täysin ilmeinen?

No ei. Kyllä se titteli on meidän Hennariikalla (Savolainen, Varkauden seudun metsäjohtaja). Meillä oli kisa, jossa mitattiin kolmea tulosta: lajien määrää, yhteispainoa ja suurinta kalaa. Katsoipa asiaa mistä vinkkelistä hyvänsä, niin Hennariikka oli kaikissa osa-alueissa porukan ykkönen, Tuhkanen kehuu keski-savolaisen kollegansa kalastustaitoja ja viereisestä huoneesta operaatiojohtaja Santtu Korhonen vahvistaa kertomuksen

Kuvausryhmämme kävi loppusyksystä Villen Volvon kyydissä samoilemassa savolaisessa kuusimetsässä ja taltioimassa metsäjohtajan työpäivän aamukahveista puukaupan tekoon.

Katso tästä videolta, miltä Villen työ näyttää:

Varkautelaisen Tuomaisten perheen elämäntyö on ollut tiiviisti mukana Iisveden Metsä Oy:n maailmanvalloituksessa jo vuosikymmenten ajan. Tänään kuulemme toimitusjohtaja Sami Tuomaiselta, mitkä kaksi asiaa ovat kuljetusliikkeen arjessa tärkeimpiä, kun keula kääntyy tästä päivästä kohti huomista.
 

Ajat nopeutuvat ja suunnat vaihtuvat

 
Ysitiellä rullaa Scania, jonka perävaunun kylki kääntää katseita. Kuvassa komeilee mystisen näköinen pipomies, joka mittailee katseellaan sahatun savolaisen kuusitavaran kauneutta. Taustalla siintää Alppien jono.

Kiituri kuuluu Kuljetus Raimo Tuomainen Oy:n kalustoon, jonka kuljetustoiminnan nokkamies Sami Tuomainen on saapunut kaluston tarkastuskäynnille Piimänkadulle.

Sami hyppäsi isänsä Raimon kyytiin tutustumaan autoiluun jo pikkupoikana. Hänelle uravalinta kuljetustoiminnan parissa on ollut hyvin selkeä ratkaisu.

Ennen vanhaan oli helppo lähteä kyytiin, kun tehtailla liikkumisesta ei oltu niin tarkkoja. Saapuville kuormille oli aina ihmisiä vastaanottajina tiedustelemassa tuomisista. Nykyisin kuljettajat hoitavat kaiken hyvin itsenäisesti, eivätkä välttämättä edes tapaa määränpäässään ketään, Tuomainen muistelee ja pohtii toimintatapojen muutoksia.

 

Alasta on tullut myös hektisempi. Aiemmin ajoreitti ja järjestys oli usein tiedossa. Se kulki Iisvedeltä Jämsän Kaipolaan ja sieltä Varkauteen. Nyt kuormien ja autojen suunnat vaihtuvat tiheämpään.

Kuskin apupojan penkiltä perheyhtiön ohjaksiin

Sami Tuomainen muistelee käyneensä Iisveden sahalla ensimmäisen kerran jo vuonna 1985.

Isä perusti yrityksen vuonna 1968. Kaikki alkoi silloin hänestä ja yhdestä autosta. Minä tulin virallisesti mukaan hommiin vuonna 1991. Silloin meidän lisäksi oli yksi työntekijä. Nyt täysperävaunullisia autoja on jo 12 ja kokoaikaisia työntekijöitä kuljetuspuolella 28, Tuomainen kuvaa kehityskaarta.

Tuomaisten perheyrityksen liiketoiminta jakautuu metsäteollisuuden sivutuotekuljetuksiin, pyöräkonevuokraukseen ja kaluston huoltoon. Samilla on ohjakset kuljetustoiminnasta ja Samin veli Mikko pyörittää Varkaudessa huoltoliiketoimintaa, jonka leivissä on 7 työntekijää.

Hake-, puru- ja kuorilastien kuljetusten lisäksi Iisveden Metsä Oy:n lajittelupihalla ärjyy 6 Volvon pyöräkuormaajaa, jotka ovat kaikki Tuomaisten kalustoa.

Vuokraus aloitettiin aikoinaan yhdestä koneesta. Siitä sitten yhteistyö alkoi laajentumaan, kun saha alkoi hävittämään omia koneitaan pois, Tuomainen kertoo.

Tällä tarkastuskäynnillä Tuomainen arvioi, että seuraavaksi kahden pyöräkoneen rengassarjat menevät uusintaan.

Raskaassa sarjassa myös rengaskustannukset ja kulutusvauhti ovat perusmaasturin kesänakkikierrokseen verrattuna aivan omassa luokassaan. Hieman päälle 40 000 euron investoinnilla kone rullaa ilman havereita eteenpäin taas seuraavat 2 vuotta.

Pakko tietysti kysyä, että miten perheen kesken sopu sijaa antaa vai tuleeko paljon ”kolareita”?

Samia kysymys selvästi hieman huvittaa.

Tietysti kun oman perheen kanssa on touhuttu niin kauan, niin mielipiteet jokaisella on. Olemme joskus laskeneet kaikki omat tarjouksemme ja vertailleet niitä sitten toisiinsa. Siten on nähty, onko ajatuksemme keskenään edes sinnepäin, Sami heittää esimerkin.

Tuomainen kiittää perheyrittäjyydessä erityisesti helppoa ja valmiiksi perehtynyttä varajärjestelmää, jos tulee tarvetta olla hetken aikaa pois.

Kuljetusalalla pärjää, kun kaksi tärkeää asiaa toimii

Sami Tuomainen kokee, että kuljetusalan työhön suhtaudutaan positiivisesti. Ihmiset ymmärtävät työn merkitystä, vaikka joukossa tien tukkimisista syyttäviä satunnaisia vähemmistösoraääniä joskus kuuleekin.

Tuomainen iloitsee, että yhtiön henkilöstö on monimuotoista ja rattiin on löytynyt oikeanlaista kipinää.

Meillä on nuoria ja vanhempia kuskeja. Yli 20-vuotisia työsuhteita. Jotkut jo eläkkeelle päässeetkin saattavat käydä ajamassa vuoroja. Meillä on miehiä ja naisia. Joskus joku on saattanut kysyä, että ”miten tyttö on pärjännyt?”. Olen siihen vastannut ihan yksin tein, että hyvin. Ei tämä ole työtä kummempaa. Kuljetusala on asennehommaa, Tuomainen korostaa.

Iisveden Metsä Oy:n toimintatavoille hän antaa mielellään kiitosta. Henkilökunnankin kanssa on vuosirenkaiden myötä tultu tutuiksi. Joulun alla on ollut tapana käydä konekuskien kanssa yhteisellä lounaalla.

Edellinen Piimäpostin haastateltava halusi jättää seuraavalle tentattavalle kysymyksen. Pieni uskon kipinä on, että kysyjä saattaa olla Tuomaiselle hyvinkin tuttu. Eli kenen ääni soi parhaiten Iisveden Metsä Oy:n karaokessa?

Tuomainen pohtii tarkasti ja heittää sitten veikkauksensa:

Kyllä se taitaa olla Lehtinen. Tuomainen toteaa.

Työ kiitoteillä jatkuu ja koneet pitävät sahan ruokinnassa. Savo pysyy pyörillään.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, vvoit lukea Iisveden Metsä Oy:n ja Savon Voiman viime vuonna alkaneesta metsäenergiayhteistyöstä jolla savolaisia koteja pidetään lämpimänä.

Vuosi 2022 käynnisti Savon Voiman ja Iisveden Metsän välillä yhteistyön, jonka tuotoksesta voimme nauttia jo nyt lämpimästi lähiseudun kodeissamme. Savon Voiman uuden hankintayhtiön, Itä-Suomen Biomassa Oy:n toimitusjohtaja Tommi Kauhanen ja sahan metsäenergia-asiantuntija Santtu Korhonen kertoivat Piimäpostille, miksi metsäenergian hyödyntämiseen satsaaminen kannattaa.
 

Iiksenvaaran Kesäharjoittelusta alkukipinä pitkälle energiauralle

 
Haastatteluhetkeen ajoittuva joulun aika saa savolaisväen kiiruhtamaan kaupoilla ja valmistautumaan vuoden suurimpaan kulutusjuhlaan.

Alkukuusta metsiin, teiden poskiin ja puiden latvoihin tupruttanut lumikerros on saanut viime päivinä vesikylvyn, joka vie liukastaessaan renkaiden ja kenkien alla enimpiä menohaluja pois.

Itä-Suomen Biomassa Oy:n toimitusjohtaja Tommi Kauhanen kuvailee alijäähtyneen veden hangen päälle rakentamaa jääkalvoa ja puiden latvoista vinhasti alas ropissutta tykkylumisadetta itselleen vielä ennen kokemattomaksi metsäelämykseksi.

Kauhasen polku yli 20 vuotta jatkuneeseen voimalaitosten ja polttoaineiden maailmaan alkoi kesäharjoittelupaikasta Joensuun Iiksenvaaralta.

Löysimme vaimon kanssa Pohjois-Karjalasta molemmat itsellemme sopivat koulutusalat. Olin kolme kesää harjoittelussa kaukolämmön ja sähkön parissa. Voimalaitospäällikkö kysyi sitten minulta, haluaisinko jäädä paikkakunnalle vähän pidemmäksi aikaa, Kauhanen muistelee alkusysäystä tulevaan.

 

Vuonna 2014 Kauhanen pääsi hyppäämään polttoaineiden hankintapäällikön saappaisiin, kun silloin Fortumin omistuksessa olleen Joensuun voimalaitoksen aiempi hankintapäällikkö eläköityi.

Kun sitten Fortum myi liiketoimintansa Savon Voimalle vuonna 2020, niin hankinta-alueeni laajeni samalla Savon Voiman laajuiseksi.

 
Myöhemmin Taaleri ryhtyi suunnittelemaan biohiilivoimalaitoksen perustamista Joensuuhun ja vuoden 2021 rullatessa eteenpäin hanke alkoi muuttumaan toteutukseksi.

Itä-Suomen Biomassa Oy päätettiin perustaa viime vuonna Savon Voiman ja Joensuu Biocoal Oy:n yhteiseksi polttoaineiden hankintayhtiöksi.

Minulle ehdotettiin tästä yhtiöstä vetovastuuta. Nyt olemme reilun puolen vuoden ajan hankkineet biomassaa voimalaitoksille polttoon, Sami Juntunen Kauhanen kuvaa nykytilannetta.

Kauhasen kipinää polttoaineiden hankintaan pitää yllä energia-alan vuosittain kiihtyvä muutosvauhti fossiilivapaampiin energiamuotoihin.