TARJOA PUUTA MYYNTIIN

Iisveden Metsä Oy:n saha on harvinainen suomalainen teollisuuslaitos. Se on selvinnyt sotavuosista ja ankarista talouskriiseistä säilyttäen kohta lähes 100 vuotta saman nimensä, tuotantopaikkansa ja omistuspohjansa. Tarina olisi voinut päättyä jo toisenlaisiinkin muistelmiin, ellei sen kirjoittajilla olisi vankkaa uskoa pienen ja paikallisen sahan huomispäivään.

Suureristä ja kiskoilta erikoiseriin ja kumipyörille

Yksi Iisveden Metsä Oy:n tämän päivän kilpailuedun rakentamistyön pääarkkitehdeistä on nykyinen Jyväskylässä asusteleva hallintoneuvoston puheenjohtaja Matti Virtanen.

Lahden Teknillisestä Oppilaitoksesta valmistunut Virtanen aloitti metsäteollisuuden työuransa piskuisesta Uimaharjun kylästä vuonna 1972. Tienoon elinvoiman sydämenä puksutti silloin ja yhä edelleenkin Enson sellutehdas, jonka venäläiset perustivat saksalaisilta saamillaan sotakorvauksilla ja jonka Enso Gutzeit myöhemmin osti.

Uimaharjusta lähdin Hämeeseen Oy Kyrö Ab:n palvelukseen, jonka perustivat Hammaren– ja Sumelius-nimiset suvut. Sekään ei vielä tuntunut itselleni oikealta paikalta, joten jatkoin Iisalmen Sahat Oy:lle. Siellä työskentelin yhteensä 7 vuotta sahan teknisenä johtajana, Virtanen kertaa työtaustaansa.

Ensimmäisen kerran Virtanen käväisi Iisvedellä tutustumiskäynnillä erään pohjoiseen suunnanneen reissun lomassa, seuranaan silloinen Iisveden Metsä Oy:n toimitusjohtaja H. Tapio Sivonen.

Vuonna 1988 tuli hakuun toimitusjohtajan paikka ja tulin siihen tehtävään valituksi. Iisveden saha oli silloin hyvin perinteinen, eikä teknisesti ihan parhaassa iskussaan. Jotain oli aika tehdä toisin, Virtanen muistelee.

Ratkaiseva käännekohta savolaisen kuusen maailmanvalloituksen näkökulmasta vaati toimintatapoihin isoja muutoksia.

Sahan tuotanto oli keskittynyt tekemään suuria eriä suurille asiakkaille. Suurerät sisälsivät kuitenkin myös suuret liiketoimintariskit, kun valmistuksen ja myynnin välisenä aikana markkinatilanteet saattoivat metsäalalle tyypilliseen tapaansa notkahdella hyvin lyhyessä ajassa.

Suurten tuotantoerien kuljettaminen junan vaunuissa ja rautateitä pitkin oli myös aika kankeaa. Viimeinen niitti oli VR:n muutos, kun veturia ei saanut tilattua enää Suonenjoelta, Virtanen toteaa.

Tuotannossa päätettiin keskittyä asiakaslähtöiseen malliin, jonka opin aineksia Virtanen oli kartuttanut jo Ylä-Savon vuosinaan. Metsäkoneiden tekniikka kehittyi ja sahalle ryhdyttiin tuomaan jo metsässä määrämittaansa katkottua tukkipuuta, jonka sahausprosessi suoritettiin asiakkaan toiveiden mukaan. Valmiit tuotantoerät lastattiin raiteiden sijaan kumipyörien päälle.

Kumipyöräkuljetukset mahdollistivat meille pienten määrien, jopa yksittäisten kuormien myynnin ja valmistamisen. Pystyimme palvelemaan kokonaan uusia ja pienempiä asiakkaita, Virtanen kuvaa muutoksen myönteistä vaikutusta.

Tästä ketterästä mittatilaustyöstään Iisveden Metsä tunnetaan nyt ympäri maapallon Keski-Euroopasta aina Lähi-Itään ja Japaniin.

Rahoittajat epäilevät – Tekijät osaavat ja luottavat

Muutoksen harjalla elettiin tiukkoja aikoja vuosikymmenen vaihtuessa. Seuraavat vuodet tulisivat olemaan sahan olemassaolon kannalta elämän tai kuoleman hetkiä. 1990-luvun alun devalvaatio ja lama niitti synkeää sarkaansa ankaralla kielellään.

Pankeilta ei hellinnyt pahemmin uskoa sinivalkoista sahaustyötä kohtaan. Rahoituslaitoksen edustaja saattoi käyskennellä tehdasalueen tukkipinoilla ja tivata tiukkasävyisesti pinojen markoiksi muunnettavaa arvoa.

Suomessa meni samana vuonna yhteensä 50 sahaa konkurssiin, kun me investoimme Veisto Oy:n uuteen sahakoneeseen, Virtanen täräyttää.

Lujana onnistumisen ja pärjäämisen runkona Virtanen pitää sitä, että Piimän omalla tontilla luotettiin uuteen tekemiseen ja paikalliset ihmiset seisoivat määrätietoisesti muutosten takana.

Kun pankit kyselivät, mitä edellytyksiä menestykselle meillä muka on, niin mainitsimme osaamisen, sitoutuneen henkilökunnan ja hyvät liikenneyhteydet, Virtanen kuittaa.

Yli 400 omistajan notkea teollinen työpaikka

Nykyisen pestinsä hallintoneuvoston puheenjohtajana Matti Virtanen peri piakkoin 90-vuotissyntymäpäiviään viettävältä, pitkäaikaiselta paikallisesta metsäalan vaikuttajalta Ilmari Airaksiselta.

Puheenjohtajan rooli on yli 400 sahayhtiön metsänomistajaosakkaan osoittama luottamustoimi, jossa ollaan paikalla ja esittämässä näkemyksiä esimerkiksi uusia investointeja koskevassa päätöksenteossa. Hallintoneuvosto kokoontuu normaaleissa olosuhteissa kaksi kertaa vuodessa.

Joskus kuvitellaan, että tällainen omistajarakenne ja hallinto olisi jotenkin jäykkää. Mutta ei se ole, vaan hyvin sujuvaa. Päätöksiä pystytään tekemään meillä hyvin nopeasti, Virtanen toteaa.

Vuonna 2006 toimitusjohtajan kapula siirtyi Virtaselta nykyisen toimitusjohtajan Tommy Lindströmin kouraan. Millaisia terveisiä hänellä oli seuraajalleen?

Sanoin silloin Lindströmille, että tämä on paras teollisuuden työpaikka koko Suomessa, johon voi vain päästä. Saa toimia hyvin yrittäjämäisellä otteella ottamatta yrittäjän riskiä, Virtanen naurahtaa

Vaikka Iisveden Metsä Oy:n ikämittariin kohta 100 vuoden ennätyslukemat omalla teollisuuden sarallaan napsahtaakin, niin samanlaisten arvojen pohjalta yhteishengen ja tekemisen meiningin tuulet puhaltavat kehitysvoimaa myös seuraavan 100 vuoden etapille.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukea lisää Iisveden Metsä Oy:n arvoista tästä..

Juho Palokankaan opinnot Kuopion sähköalalla eivät poikineet koskaan leivänsyrjää kaapelien ja pikasulakkeiden maailmasta. Ainoaksi jääneestä vuodesta ”mualiman navalla” jäi kuitenkin tuomisiksi vapaa-ajan tiiviisti täyttävän Flying Flick Knives-rockyhtyeen tarina. Millainen on Piimän sahan musiikkimiehen arki ja vapaa?

Kahta en vaihda – Toinen on rock

Iisveden Metsä Oy:n sahalinjan monitoimimies Juho Palokangas päätti jo ensimmäisenä ammattiopiskeluvuotenaan muuttaa tulevaisuuden suuntaa ja käväisi opinto-ohjaajansa juttusilla.

Tasaisen varman tilipussin kartuttaminen alkaisi ja jatkuisi valmistumisen jälkeen seuraavat 11 vuotta sähköasennusten sijaan metallialan parissa.

Aika Pohjois-Savon keskuskaupungissa antoi kuitenkin ensimmäiset bensanheitot liekkeihin, kun penkinkulutuksen lomassa vanha yläastekaveri Niko Tissari ja Palokangas päättivät yhdessä perustaa bändin.

Uusi pumppu tarvitsi nimen, joka olisi rock-henkeen sopivan katu-uskottava ja siisti. Koulun kahvilassa ramppaaminen osoittautui hyödylliseksi puuhaksi, sillä ratkaiseva välähdys syntyi linjaston jonossa:

Bändin nimi keksittiin rockabilly-ihmisten mukanaan kantamista stileteistä (flick knife) ja Flying Saucers-yhtyeestä. Siinä palveluvuoroamme odotellessa yhdistimme nämä kaksi asiaa, Palokangas muistelee bändinsä nimikastetta.

Rytmikärpänen puri Palokangasta jo 7-vuotiaana, kun hän näki serkkunsa paukuttavan rumpuja. Niitä oli päästävä tietysti itsekin kokeilemaan. Kapulat vaihtuivat myöhemmin vahvistimeen ja kitaraan käytännöllisten syiden säestämänä.

Olin joskus jo vähän kitaraa soitellut. Meidän oli helpompaa perustaa sellainen bändi, jossa on kitara ja laulu – mieluummin kuin rummut ja laulu, Palokangas sanoo.

Suonenjoen metallilinjalta bändiin yhytettiin mukaan kitaristi Juho Kemppainen. Kontrabassoa pompottelemaan pestattiin Riku Puumalainen ja rumpupallille vauhdikkaita komppeja naputtelemaan Joni Vauhkonen.

Sama kokoonpano on nyt elänyt ja hengittänyt muuttumattomana koko 15 vuoden taipaleensa.

Liekehtivä rokkari tukahduttaa tulipalot

Metallityöt saivat väistyä, kun Juho Palokankaan pesti Iisveden Metsä Oy:n palveluksessa alkoi keväällä 2021. Nykyiset työtehtävät sahalla vaihtelevat hyvin monipuolisesti sahurin jakkaran ja paketointipisteen välillä.

Palokankaan vuorolistoissa on mukana myös palovahtivuoroja, joita tarvitaan esimerkiksi linjastojen huoltotöiden jälkeen. Mitä palovahti oikein tekee?

Palovahti nimensä mukaisesti vahtii työkohdetta tulitöiden aikana ja 2 tuntia töiden päättymisen jälkeen. Sitten hän kiertää tunnin välein työkohteita läpi ja suorittaa ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, kuten kastelua. Palovahti pystyy havaitsemaan ripeästi syttymisen, aloittamaan alkusammutuksen ja hälyttämään palokunnan paikalle, Palokangas kuvaa tehtävää.

Iltamyöhään ja öisin hiljentyneellä saha-alueella vahtivuorolainen voi viihdyttää itseään esimerkiksi pyörälenkeillä, lintujen tiirailulla tai siivoilemalla paikkoja.

Liikuntaa kyllä saa. Siinä voi vuorossa tulla helposti jopa 20 000 askelta kävelyä, Palokangas lupaa.

Iisveden Metsä Oy on toimialallaan sopivan kompakti saha, jossa työnkuvat ovat olleet hyvin laajoja.

11 vuotta kylillä rilluttelua, eikä suotta

Flying Flick Knivesin harjoitustilat sijaitsevat vanhalla Suonenjoen Lukiolla. Tila on jaettu useiden bändien kesken ja tilojen hallinnointiin perustettiin aikoinaan myös oma yhdistys, Suonenjoen Blues- ja Rock-muusikot Ry.

Tilojen ylläpidon lisäksi, yhdistyksen kautta on päästy tekemään erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi helmikuussa 2023 järjestettiin Kino Riossa konsertti, jolla keräsimme varoja Ukrainan sodasta kärsineiden ihmisten hyväksi, Palokangas kertoo.

Hän innostuu tarinoimaan 15.9 julkaistavan ”Razor Sharp”-esikoislevyn tekemisestä. Äänitteen synnytys ja haudutus on kestänyt vaatimattomasti 11 vuotta.

Kolme kertaa on aloitettu kaikki alusta. Ensin teimme äänitykset kokonaan livenä vain todetaksemme, ettei levyä pysty miksaamaan järkevästi. Välillä on ollut pitkiäkin taukoja ja olemme vain tuumineet, että pitäisiköhän sitä levyntekoa joskus jatkaa. Tänä keväänä saimme vihdoin nauhoitukset valmiiksi ja levyä miksattiin vielä pari kuukautta, Palokangas muistelee hieman huvittuneen oloisena.

Rokkaamisen, kylillä rilluttelun ja hienojen amerikanrautojen sanomaa julistava levy tuotetaan CD-levynä. Se siis surffaa rohkeasti digitaalisen musiikin valtavirran aaltoja vastaan. Palokangas näkee satsaukselle kuitenkin tärkeät perusteet:

Ostamalla ja tuottamalla fyysisiä levyjä, tuemme samalla monia hyviä musiikkialan tekijöitä. Kuten esimerkiksi nauhoittajia, miksaajia ja levyjen painajia, Palokangas luettelee.

Lopuksi on vielä pakko hieman udella, mikä merkitys rockabilly-elämäntavalla on. Jos se otettaisiin pois, niin mitä hänelle tapahtuisi?

Olisin varmaan aika tylsä äijä, Palokangas hekottelee.

Nappaamme lopuksi vahvistimeen virrat päälle ja pidämme pienet jamit ennen edessä siintävää iltavuoroa sahan tuotantolinjalla.

Ja Piimäpostia odotellessa, voit lukea myös millaisen vapaa-ajan harrasteen parissa metsäurakointikumppaninamme toimiva Pynnösten perhe viihtyy. Lue lisää tästä.

Rautaa ylös yhteistyön tuella – Haastattelussa RautU Voimailu ja penkkipunnerruksen Euroopan mestari Anton Nykänen

Iisveden Metsä Oy:n trukkikuski Kalle Hänninen ja rautalampilainen lehtori Jani Tuovinen päättivät perustaa voimailuseuran vuonna 2020. Nyt reilut 3 vuotta myöhemmin, RautU Voimailun nostovyöllä on 19 eri SM-mitalia, 5 arvokisamitalia ja tuore penkkipunnerruksen Euroopan mestaruus. Millainen porukka punttisalitreeneistä löytyy ja miten yhteistyökumppaneiden tuki näkyy seuran arjessa käytännössä?

Lukion penkille treenaamaan enemmän penkkiä

Rautalammin ratsastuslukion edessä seisoo kaksi miestä, jotka ovat hartioistaan ja käsivarsistaan päätellen nostelleet hiukan muutakin kuin kahvimukia toimistoissa.

Hetki sitten Ranskan maalta kotiutuneella uunituoreella penkkipunnerruksen Euroopan mestarilla, Anton Nykäsellä, on syytä hymyyn monellakin tavalla:

Viime vuonna olin pronssilla ja nyt voitin. Tosi hyvältähän se tuntuu. Nyt olen armeijasta neljä viikkoa urheilukomennuksella ja valmistautumassa pohjoismaiden mestaruuskisoihin, jotka pidetään syyskuussa, Nykänen taustoittaa

Suonenjokelaisen Nykäsen ”intti” sijaitsee Santahaminassa eli ”Santiksessa”. Kasarmin tahtimarssia tai poteroiden kaivamista Nykänen ei tosin ole pahemmin viime aikoina treenannut, sillä mestaruuden tuoneen Merignacin reissukin kuului urheilukomennusten piiriin, jotka kuuluvat osaksi varusmiespalvelusaikaa.

Sukkuloimme lukiorakennuksen alakertaan, jonka käytävillä kajahtaa äänekäs rymähdys. Nyt taidetaan olla tosissaan painavan asian äärellä.

Viisi vuotta tavoitteellisesti rinnan päältä rautaa ylös punnertanut Nykänen aloitti salitaipaleensa leuoista.

Sitten minulta meni kyynärpäät. Vaihdoin kyykkyyn ja maastavetoon, kunnes kyynärpäät kestivät penkin tekemisen, Nykänen muistelee ja naurahtaa koko saliharrastuksensa alkaneen siitä, kun muutakaan kilpailevaa ajanvietettä ei ollut mielessä.

Oman lukunsa Nykäsen intohimosta mestaruuslajiinsa kertoo hänen opiskelupaikan valintansa:

Menin Suonenjoen Lukioon oikeastaan ihan puhtaasti siksi, että voisin treenata enemmän penkkiä. Ammattikoulut olisivat olleet kauempana Pieksämäellä tai Kuopiossa, Nykänen kertoo ja viittaa siihen, että opiskelumatkat olisivat vieneet paljon ylimääräistä aikaa arjesta

Ei vain ”tämän kylän poikii” – Ovet auki nuorille

Tänään Nykäsen penkkitreeni alkaa leppoisen näköisillä 100 kilogramman toistoilla. Treenin lopuksi tankoon on tarkoitus asettaa 172,5 kilon edestä kuormaa.

Nykäsen saavuttama Euroopan mestaruuskulta heltisi lopulta täysin suvereenisti ja 180 kilon voittotulos on samalla uusi alle 23-vuotiaiden Suomen ennätys. Voittoon olisi riittänyt tosin jo 165 kilon aloitusnostokin.

Seuran toinen perustaja ja viralliseksi puhemieheksi tunnustautunut Jani Tuovinen on myös itse aktiivikilpailija. Tänään hän on tsemppaamassa paikalle saapunutta treenaajien monimuotoista porukkaa, jossa on ilahduttavan tasajakoisesti naisia ja miehiä.

Arvioisin, että meillä on nyt toiminnassa mukana noin 15 nostajaa, joilla on kilpailulisenssi. Nopeasti laskettuna seuralla on kasassa hieman vajaa 20 SM-mitalia. Se on aika hyvin siihen nähden, että olemme olleet virallisesti toiminnassa vasta vajaat 3 vuotta, Tuovinen taustoittaa seuran tämän hetken tilannetta

RautU Voimailun toiminta-ajatuksen peruskulmakivenä on vahvasti nuorten harrastustoiminta. Seuran emäpitäjäläisjuuristaan ja nimestä huolimatta, ovet ovat laajasti avoimet:

Yksi meidän nostajistamme asuu ihan Helsingissä asti. Kaikki voimailusta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita toiminnan piiriin, Tuovinen painottaa

Tällä hetkellä etenkin huoltotiimiin ja varanhankintaan kaivataan lisää voimaa.

Huollon merkitys on kisareissuilla itseasiassa tosi suuri. Huollon tehtävänä on huolehtia kaikki käytännön asiat, jonka ansiosta nostajat voivat keskittyä itse kilpailemiseen, Tuovinen toteaa

Mitaleita saa helpommin, kun on tankoja ja pääsee kisoihin

Iisveden Metsä Oy on ollut RautU Voimailun taustatukena noin parin vuoden ajan. Millaista konkreettista merkitystä sponsoreilla on seuratoiminnan kehittämiselle?

No esimerkiksi tämä voimanostotanko tässä maksaa noin 1 000 euroa. Samoin nostolava. Molemmat hankinnat on pystytty tekemään sponsoreiden avustuksella. Kisamatkat ovat suuri osa toimintaan tarvittavaa sponsorointia. Esimerkiksi Nykäsen kisamatka Ranskaan maksoi 1 700 euroa, Tuovinen havainnollistaa

Yritykset suhtautuvat Tuovisen mielestä sponsorointikyselyihin tosi hyvin ja useimmat yrittäjät tunnistavat tuen tuoman näkyvyyshyödynkin.

Tällä hetkellä nuorison liikkumattomuus on vakava yhteiskunnallinen hyvinvoinnin solmu, jonka avaaminen tulevaisuudessa toisi tutkitusti miljardeissa euroissa laskettavat säästöt (Lähde: UKK instituutti)

Nuorison liikuntaharrastuksiin panostamista tuetaan selvästi mielellään ja yhteistyötiedusteluja on mukavasti tullut yrityksistä meidänkin suuntaamme, Tuovinen iloitsee

Kun kerran kilpailuhenkeä lihaksistoissa ja mielissä virtaa, niin onko porukalla jotain keskinäisiä kisoja? Nostajien hymyt leviävät merkitsevään virneeseen.

On meillä pikkujoulujen kohokohta ”karvalakkipenkki”. Siinä nostetaan penkistä painot ylös vastaotteella ja karvahattu päässä. Minä nostin 145 kiloa ja voitin, Nykänen naureskelee

Seuraavaksi on vuorossa Nykäsen treenin viimeinen nosto, johon 25 kilon lisämurikat haetaan viereisten laitteiden telineistä. 40 sekuntia myöhemmin lopetuspaino on takaisin punttipenkin haarukoissa ja pelivaraakin jäi.

Iisveden Metsä Oy:n ”record breakers club” toivottaa Nykäselle, Tuoviselle ja koko RautU Voimailulle menestystä nostoihin ja uusien ennätysten murskausta tuleviin kisoihin.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, miten Iisveden Metsä Oy:n kummipelaaja Onni Snellman yhdistää huipputason jääkiekkoilun ja koulun.

Ps. Muista tilata Piimäposti – Saat uusimmat kuulumiset tuoreena suoraan omaan sähköpostiisi.

Metsää työkonttorinaan pitävän Valtteri Kutvosen metsätiedeopiskeluiden harjoittelut ovat vieneet hänet savolaisen havumetsän ytimeen. Mistä Kutvonen antaa kiitosta Helsingin Yliopiston opetusstrategialle ja miten hän päätyi harjoitteluun juuri Iisveden Metsä Oy:lle? Piimäposti otti Kutvosen tenttiin.

Ei se propaganda, vaan ne työllisyysnäkymät ”nääs”

Tampereen ytimestä, Tammerkosken pauhusta ja ratikkapysäkkien kolkkeen keskeltä ei hiljaisia ikimetsiä löytäisi edes sattumalta.

Urbaanista lähtöruudusta huolimatta, paljasjalkaiseksi ”manselaiseksi” osoittautunut Valtteri Kutvonen löysi polun savolaisten kuusimaastojen tunnelmaan vuonna 2022.

Pienemmillä yrityksillä ei ole välttämättä mitään virallisia rekrytointisivuja netissä. Nähtävästi henkilökohtaisesti osoitetulla yhteydenotollakin voi edelleen töitä saada, Kutvonen lohkaisee Iisveden Metsä Oy:n työnhakuprosessin suoraviivaisuudesta.

Mutta palataanpa ensin hippasen verran taaksepäin.

Kaikki sai alkunsa, kun noin kerran vuodessa kaapista päähän puettavan ylioppilashatun tavoittelun lomassa Kutvonen löysi kiinnostuksen kipinän maantietoon.

Lähipiirissä ei ollut ketään, kuka olisi metsäalan kanssa tekemisissä. Ei minulla lukiossa ollut mitään suunnitelmaa vielä. Opintopolusta päädyin etsimään vaihtoehtoja. Maantieto ja metsätiede sieltä nousivat esiin. Kai metsäalan ”markkinointipropaganda” toimi minuun paremmin, Kutvonen naurahtaa.

Todelliseksi syyksi metsäalan pidemmälle korrelle hän otaksuu painottaneensa metsäalan suotuisampia työllisyysnäkymiä.

Teoria penkinkuluttamisesta ja faktat käytännöllisyydestä

”Metsä”– ja ”yliopisto”-sanakaksikolla on korkeinta suomalaista akateemista opinahjoa vähemmän tuntevalle hyvin kirjaviisas kaiku.

Miten käytännöllisesti voi tuntea suomalaista metsää tai ymmärtää metsänomistajien tarpeita opiskelemalla Kehä III:n sisäpuolella?

Olen tosi kiitollinen siitä, että yliopisto ”pakottaa” maisteriopiskelijat pari kertaa käytännön harjoitteluun ja ns. oikeisiin metsäalan töihin. Minulle se sopii oikein hyvin, koska en koe olevani mikään konttori-ihminen. Toki niitäkin työtehtäviä löytyy, jos sellaisia etsii. Ei se kuitenkaan minun juttuni ole, Kutvonen taustoittaa opiskelujen luonnetta.

Helsingin Yliopiston kurssitarjonnasta mieluisimpana yksittäisenä kurssina Kutvonen muistaa opinnot, joissa lähdettiin Lappiin ja kiivettiin niin ylös Pohjois-Suomeen kuin ikinä vain pääsee.

Bussilla lähdimme aamuisin jonnekin metsätien varteen ja siitä sitten ihmettelemään paikallisten metsien erikoisuuksia. Kurssin tarkoitus oli monipuolistaa näkökulmaa suomalaisista metsistä, Kutvonen muistelee.

Hän arvioi, että metsätieteisiin suuntautuneiden opiskelijoiden käytäntöannos on todennäköisesti Helsingin Yliopiston opinpoluilla laajimmasta päästä.

Eikä ne ”monimuotoiset työ- ja uramahdollisuudet” yliopistotutkinnon avulla nyt niin turhanpäiväistä mainoshumppaa ole: Onhan esimerkiksi Iisveden Metsä Oy:n toimitusjohtaja Tommy Lindströmkin ammentanut metsäasiain sivistystaustansa samasta oppilaitoksesta.

”Tuossa voisi olla minulle harjoittelupaikka”

Valtteri Kutvosen perhepiirin kesäpaikka sijaitsee Rautalammilla, vain kivenheiton päässä vahvan Nokisenkosken kohinasta ja kesäkioskin herkullisista grilliannoksista.

Mökille vievän 545-tien varresta on osunut ohikulkumatkoilla useasti silmiin teollisuuslaitos. Oikein sopivalta vaikuttava paikka opiskelijalle, jonka pääsuuntauksena on puuteknologia.

Kun ryhdyin etsimään kandityöhöni harjoittelupaikkaa, kokosin listan yrityksistä, joista harjoittelupaikkaa lähden hakemaan. Tampereen seudultakin pari sahaa löytyy. Pitkään minun ei tarvinnut harjoittelupaikkaa etsiä, kun heti ensimmäisellä yrityksellä onnistuin, Kutvonen kertaa.

Listan ensimmäisenä komeili kohta 100-vuotisjuhliaan viettävän Iisveden Metsä Oy:n nimi. Vuoden 2022 kandiopintojen harjoittelun jälkeen, Kutvonen rohkeni kysyä tammikuussa 2023 töitä jopa uudelleen!

Ilmeisesti olin tarpeeksi hyvä, kun kelpasin tänne uudelleen tänä kesänä, Kutvonen naureskelee

Iisveden Metsä Oy on toimialallaan sopivan kompakti saha, jossa työnkuvat ovat olleet hyvin laajoja.

Taaksejäävä harjoittelukesä on koostunutkin hyvin monipuolisista ja vastuullisista työtehtävistä. Kutvosen erityisvastuualueena on ollut havukuljetuksista tehtävien kuljetustilien tekeminen.

Maasto on toiminut vahvasti Kutvosen konttorina. Ja mikäs siinä: Sellaisella konttorilla on tutkitusti suotuisat terveysvaikutuksetkin!

Maastossa on ollut paljon kuvioiden tekemistä ja nauhoitustöitä. Sitten on ollut valvontatehtäviä, kuten hakkuujäljen tarkastuksia ja metsän uudistamisen tarkastuksia. Muutaman metsänostotarjouksenkin olen tehnyt. Täällä on päässyt oikeasti tekemään kaikenlaisia töitä ja tykkäänkin juuri sellaisesta työstä, jossa saa kantaa itse vastuunsa, Kutvonen toteaa tyytyväisenä

Harjoittelujakson ajalta hän kokee kiitollisuutta kaikesta luottamuksesta, joka on osaltaan mahdollistanut itsenäisen toiminnan, päätöksenteon ja laajan kokemuspohjan karttumisen metsäasiantuntijan työhön.

Toinen erityinen kiitos kohdistuu kaikille Iisveden Metsä Oy:n ihmisille:

Tämä on sellainen läheinen työyhteisö. Jos olisin täällä töissä muutaman vuoden, niin uskoisin tuntevani siinä ajassa jokaisen työntekijän vähintäänkin nimeltä. Hyvä työporukka vaikuttaa paljon siihen, kuinka hyvä työpaikka kokonaisuudessaan on, Kutvonen summaa kokemuksensa yhteen.

Keskustelun päätteeksi seuraa vielä pikkunäppärä sanaleikki eli mitä Kutvoselle tulee ensimmäiseksi mieleen seuraavista sanoista:

– Laanipaikka? – Puukasa
– Metsäenergia? – Risukasa
– Metsänomistaja? – Maanviljelijä
– Kuusi? – Numero
– Tommy Lindström? – Yllättävän rento

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit katsastaa miten sujui kesälomia tuuranneen Niko Kumpusalmen ensimmäinen kesä Piimällä.

Ps. muista tilata Piimäposti – Saat uusimmat kuulumiset tuoreena suoraan omaan sähköpostiisi.

Kesätyöt ovat toimineet yleisenä reittinä pitkiin, jopa vuosikymmenien kautta eläköitymiseen asti kestäneisiin työuriin Iisveden Metsä Oy:n leivissä. Niko Kumpusalmen ensimmäinen kesä ”Piimällä” sujuu mm. lastauspihalla trukin puikoissa. Millaisia mietteitä Nikolla on työstään kahden kuukauden kokemusten pohjalta? Piimäposti päätti ottaa selvää ja hyppäsi trukin kyytiin.

Lastauspihan Tetristä ja paketit oikeisiin kyyteihin

Karttulassa sijaitsevalla kotimaatilallaan metsänhoidon käytännön oppimääränsä halkonut Niko Kumpusalmi tottui viettämään arkensa rekan ratissa. Jopa yli 12-tuntisiksi vierähtäneiden ajopäivien aikana kypsyi päätös kokeilla uusien tuulien havinaa.

”Kun oli kuukaudessa noin 200 tuntia työtä, niin ei siihen paljoa muuta elämää mahtunut. Niinpä päätin kysyä olisiko sahalla hommia. Metsäala oli tullut jo rekan ratissa tutuksi, kun olin nähnyt mistä tavara tulee ja mihin se menee, Kumpusalmi kertaa päätymistään kesätuurarin pestiin.

Iisveden Metsä Oy:ltä löytyi Kumpusalmelle entuudestaan tuttu kasvo, kun aiempi koulu- ja kämppäkaveri Heikki Häyrinen työskentelee myös lastauspihalla ja linjastotöiden ääressä.

Haastattelumme hetkellä Kumpusalmi tuuraa trukkikuski Kalle Hännisen lomakautta. Trukin ohjaaminen onkin lupsakan luontevaa ja varmaotteista.

Raskaiden ajokkien käsittelykokemusvuosien lisäksi, Kumpusalmen logistiikka-alan ammattikoulutukseen kuului Tanskassa läpäisty 1,5 viikon trukkikurssi. Sen tunnelma ja laatu karaisivat nostojen ja lastausten tarkkaavaiseen suorittamiseen.

Loppukokeessa 4-5 valvojaa seurasivat koko ajan kaikkea, mitä teit. Se oli aika kuumottavaa. Yhtenä tehtävänä oli sovittaa 12 metriä leveä palkki 7 metriä leveästä oviaukosta sisään. Valvojat myös testasivat keskittymiskykyä häiritsemällä tahallisesti suoritusten tekemistä kyselemällä kokeen aikana kaikenlaista kummallista, Kumpusalmi muistelee hieman huvittuneena.

Hytissä näkyvistä ohjauspaneeleista ja pakettien siirtelystä näytön karttapohjalla tulee mieleen väistämättä 1980-luvun menestyspeli Tetris. Kuten pelissäkin, pakkauslinjan päähän ilmestyy aina uusi pakkaus, jota sovitellaan ja ladotaan oikeisiin koloihin. Sitten se katoaa lastauspihalta oikeaan kyytiinsä.

Ei se koko, vaan yhteiset tulokset

Ensimmäiset kaksi kuukautta kesätyöpestistä ovat synnyttäneet positiivisen mielikuvan työstä ja työyhteisöstä.

Mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia ei ole tullut eteen. Maalaisjärjellä täällä pärjää hyvin pitkälle. Kun kuormat ovat keskenään erilaisia, kahta samanlaista päivää ei oikeastaan ole, Kumpusalmi kuvailee tuntemuksiaan.

Kun Kumpusalmesta tiedustelee, onko hän havainnut toiminnassa jotain yllättävää, hän miettii hetken. Sitten hän nostaa esiin työporukan hitsautuneen yhteistyön merkityksen.

Onhan tämä pieni saha verrattuna moneen muuhun tällä alalla, mutta isoakin tulosta saadaan pienellä porukalla tehtyä, kun yhteishenki on näin hyvää ja kaikki tulevat toimeen keskenään, Kumpusalmi toteaa.

Kun paketit on lastattu, viheriöt kutsuvat

Trukin käskyttämisen vastapainona Nikolle toimii frisbeegolf, jota hän pelailee harrastehengessä kavereidensa kanssa.

Kuopion Puijolta löytyy lähin SM-tasoinen rata, mutta Suonenjoen oivalliset lajiolosuhteet ja niihin satsaaminen saavat Kumpusalmelta vuolaasti kehuja.

Suonenjoen Jäähallin kupeesta lähtevää rataa on kehitetty siitä lähtien, kun se perustettiin. Alussa rata oli 9-väyläinen. Nyt se on kasvanut jo 23-väyläiseksi, Uuttu vastaa

Frisbeegolfin sääntöihin pätevät samankaltaiset säännöt kuin golfiin. Väylillä on omat tasoituslukutavoitteensa, joita kuvataan par-luvuilla. Par 2-väylät ovat helpoimpia. Vitosväylät ovat normaalimpia.

Frisbeegolfia voi pelata talvisinkin, jos haluaa. Minulla ei kyllä tule pelattua, kun näpit jäätyvät, Kumpusalmi naureskelee

Tällä hetkellä elämä kuljettaa entistä automiestä päivä kerrallaan eteenpäin. Kesähommiin on moni tullut ja ensimmäisissä hommissa voi piillä pitkäikäisen tulevaisuuden alkujuuret.

Uutta juttua odotellessa voit lukea, miten kesätyöntekijäksi sahalle viisi vuotta sitten tulleen Sami Juntusen työura eteni ja millaisia ajatuksia hänellä on nykyisetä tuotantojohtajan pestistään.

Pääset lukemaan jutun tästä.

Metsäala on Suomen neljänneksi suurin vientiala, joka tarvitsee säännöllisesti uusia osaajia jatkamaan työtä suomalaisten metsien hoidon hyväksi. Saimme toukokuussa kunniavieraita Lapinlahdelta ja Varpaisjärveltä, kun paikallisten koulujen nuoret kävivät tutustumassa metsäalan työhön Iisvedellä.

Tiedossa on uuden kasvun siemen

Kotimainen metsäteollisuus työllistää noin 74 000 ihmistä. Käytännössä tällä työntekijämäärällä asutettaisiin noin 11 kertaa Suonenjoen kokoinen paikkakunta. (Lähde: Metsäteollisuus.)

Iisveden Metsä Oy:n työntekijä Jouni Vehviläinen saa pian metsätalousinsinöörin paperit näppiinsä Karelia Ammattikorkeakoulun metsäalan opintolinjalta. Millaisena nuoret näkevät metsäalan Jounin mielestä?

Monelle metsäala on vieras. Harva edes ymmärtää, mitä kaikkea se tarkoittaa. Mahdollisuudet ovat monipuoliset ja opiskelu antaa valmiudet laajasti erilaisiin tehtäviin, Vehviläinen avaa ajatuksiaan.

Koska uuden työvoiman tarve on Iisvedellä tiedossa, nuorten ja alan vaihtajien tietoisuutta on ryhdytty nostamaan avaamalla ovet työpaikan ja työntekijöiden arkeen.

Järjestimme toukokuussa kaksi vierailupäivää Lapinlahden ja Varpaisjärven koulujen kanssa. Vierailut ovat osa maaseutukuntien oppilaitosten omaa yrittäjyyskasvatustyötä, jossa maa- ja metsäelinkeino tehdään tutuksi seuraavalle sukupolvelle.

Jo koronavuosien aikana ideoimme, että voisimme ryhtyä pitämään jonkinlaisia avoimia ovia. Nyt näitä vierailupäiviä on pidetty noin 3–4 kertaa vuodessa, sahan tuotantojohtaja Sami Juntunen taustoittaa.

Liivit päälle ja kierrokselle

Odotamme operaatiojohtaja Santtu Korhosen kanssa kahta bussia tukkilajittelun parkkipaikan vieressä olevassa risteyksessä. Korhonen on toiminut yhteyshenkilönä Lapinlahdella sijaitsevan Matin Ja Liisan kouluun, josta kyydeissä olevat vieraat kohta saapuvat.

Henkilöstöjohtaja Kaisa Uuttu on valmiina ottamassa vieraat vastaan ja jakamassa keltaisia huomioliivejä kaikille.

Saha-alueella liikkumisen turvallisuus ja terveys otetaan tosissaan: Huomioliiveillä varmistetaan, että sahan pihalla liikkuvien työkoneiden kuskit erottavat pihoilla liikkuvat ryhmät helposti. Käteen jaetuilla korvatulpilla varmistetaan, että kuulo on asianmukaisesti suojattu.

Kysäisen eräältä nuorukaiselta, mitä hän odottaa näkevänsä sahakierroksella.

Ainakin paljon kaikenlaista puuta eri muodoissa, on napakka ja pirtsakka vastaus.

Ja hyvin oikeaan se osuu. Tukkikenttä on täynnä noin 100 kilometrin säteeltä sijaitsevista lähimetsistä tuotuja kuusirunkoja, jotka pääsevät lajittelupisteelle kuntotarkastukseen.

Vieraillamme on myös yllättävän tarkka käsitys, kuinka monta tukkia lajittelulaitos saattaa käsitellä yhden vuorokauden aikana.

Olisiko noin 30 000 tukkia, eräs nuorukaisista heittää ja vierestä arvataan 10 000 kappaletta.

Tukkilajittelupisteellä haastateltu sahan monitoimimies Harri Vesterinen paljasti viime syksyn Piimäpostissa, että parhaimpina tuotantopäivinä lajittelupisteestä läpikulkeva määrä on jopa 10 000 tukkia.

Sahausprosessissa irtoavat sivutuotteet eli kuoret, purut ja hakkeet käytetään enimmäkseen lämpöenergian tuotantoon. Vuoden 2022 sivuvirtojen tuotantomäärillä olisi voitu kattaa laskennallisesti noin 2 760 sähkölämmitteisen omakotitalon lämmitystarve (kts. juttu metsäenergiasta)

Tehdasalueen ympäristön tuoksukin tulee monelle vierailijalle yllätyksenä. Tehtaiden miljööt mielletään helposti savuttavina ja haisevina paikkoina.

Iisveden Metsä Oy:n tuotantolaitosten kattojen piipuista virtaava tuprutus on höyrystynyttä vettä ja alueella pystyy jatkuvasti aistimaan nenänpäässään miellyttävän kuusen tuoksun.

Työt tekijäänsä opettavat – tuotantojohtajankin ura alkoi kesäharjoittelusta

Kierroksemme saapuu sahurin kopille. Ryhmän mukana kulkeva opettaja kysyy Kaisa Uutulta linjatyön opiskeluvaatimuksista.

Näihin linjaston töihin ei ole mitään varsinaista opiskeluvaatimusta. Työt opitaan tekemällä. 18 vuoden ikää olemme pitäneet harjoittelijoiden kelpoisuusvaatimuksena, lähinnä turvallisuusasioiden näkökulmasta, Uuttu vastaa

Sahan terähuone on selvästi kierroksen jännittävin elämys. Seinähyllyillä komeilevat terät keräävät katseita ja porinaa.

Yritämme parhaamme mukaan havainnollistaa peukulla ja etusormella 0,5 millimetrin väliä. Se on tarkkuus, jolla sahausprosessin valmis tavara voidaan asiakkaan tilaustoiveesta tuottaa.

Kierroksen päätteeksi siirrymme sahan entiseen höylärakennukseen, jossa komeilee parkissa Iisvesi Rescueksi vihityn sahan vapaaehtoispalokunnan nelivetoinen ”johtotähti”.

Viisi vuotta sitten kesäharjoitteluun Iisveden Metsä Oy:lle saapunut Sami Juntunen tuntee hyvin työuraan liittyvät edut ja kehitysmahdollisuudet.

Nuoret valpastuvat kuuntelemaan tarkkaavaisesti, kun Juntusen esittelypuhe siirtyy palkkaan ja etenemismahdollisuuksiin.

Meillä kesäharjoittelusta lähtien ansaitaan jo 18–19 euron tuntipalkkaa. Esihenkilötehtävissä on eduksi, jos koulussa panostaa matematiikkaan. Etenemismahdollisuudet ovat hyvät, kun omaa kiinnostusta ja tahtoa riittää. Minäkin olin vain 5 vuotta sitten harjoittelija ja nyt jo tuotantojohtaja, Juntunen toteaa

Juntunen myös lisää, että ala kaipaa lisää uusia ja innokkaita nuoria, jotka haluavat kehittää työpaikan kilpailuetua. Hän näkee, että etenkin esihenkilötehtäviin on nykyisin haastavaa saada uusia kykyjä.

Meidän erityispiirteenämme on myös, että omistajat ovat kotimaisia ja paikallisia. Heitä on satoja, joten työn tuottavuus ei perustu muutamien harvojen yksilöiden voitontavoitteluun. Käytännössä kaikki voitot investoidaan takaisin yhtiöön ja tuotannon kehittämiseen, Juntunen jatkaa

Viimeisen kysymyskierroksen jälkeen on aika kiittää hieman yli 30-henkistä vierailijajoukkoa seurasta ja käynnistä.

Varpaisjärven koulun yhdeksäs luokka saapui visiitille heti seuraavan viikon maanantaina.

Molempien retkien järjestymisen mahdollistivat Lapinlahden 4H-yhdistys, Suomen Metsäsäätiö, Lapinlahden Yrittäjät Ry ja Varpaisjärven Yrittäjät Ry. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille tuesta.

Haluaisitko sinä tutustua sahaan jo nyt? Voit tehdä metsäopettaja Heikki Mannisen suunnitteleman virtuaalisen sahakierroksen.

Katso myös Jouni Vehviläisen tähdittämä Iisvesi-Posse Ja Vihreän Aarteen Metsästys-sarja. Sarjan kaikki jaksot löytyvät Facebook- ja Instagram-tileiltämme.

Varkauteen vievän vitostien poskessa seisovassa valotaulussa välkkyvät toukokuun alussa Keski-Savon ja Soisalon seudun metsänomistajille tutut kasvot. Metsäjohtaja Hennariikka Savolainen on palannut äitiyslomaltaan puunhankintapuuhiin. Savolaisen tie nykyiseen unelma-ammattiinsa on haastanut useimmat tilastolliset todennäköisyydet. Millä mietteillä Savolainen palaa takaisin metsäosaston riveihin?

Opo ohjasi ja mutsi pakotti

Hennariikka Savolainen päätti jo 10-vuotiaana, että hän lähtee suorittamaan asepalveluksen isona. Silloin tulevasta ammatista ei ollut mielessä vielä edes parasta hehtaariarvausta.

”Lukion loppupuolella kerroin opolleni, etten tiedä, mitä haluan tehdä työkseni. Hän ojensi minulle opiskelijan oppaan ja käski vetämään ruksit kaikkien sellaisten ammattien kohdalle, jotka eivät kiinnosta, Savolainen muistelee.

Reippaan harvennuksen jälkeen vaihtoehtoja jäi silmien eteen tasan kaksi: sairaanhoitajan ja metsätalousinsinöörin ammatti.

Opiskelupaikka Joensuun Ammattikorkeakoulun metsäalalle avautui, mutta ensin oli saapunut aika toteuttaa lapsuuden päätös ja astella merivoimien riveihin Upinniemeen heinäkuussa 2004.

Meinasin silloin perua jo hyväksytyn opiskelupaikkani ja hakea myöhemmin fysioterapiaopintoihin. Äitini sanoi siihen, että et kyllä varmana peru sitä paikkaa. Olen siis metsäalalla, koska äiti ”pakotti”, Savolainen vitsailee veikeästi.

Myöhemmin hän kotiutui reserviin varuskuntapalveluksen aikana anotun siirron myötä Mikkelin Karkialammilta lääkintämiehenä.

Tylypahkalla loihdittiin puron varsia puista puhtaiksi

Hennariikalle tarjoutui opiskeluaikana mahdollisuus lähteä maistelemaan metsäsektorin kansainvälisiä tuulia ja pian hän löysikin itsensä Pohjois-Walesin juna-asemalta Bangorista.

Bongasin asemalta hahmon, jolla oli Haltin reppu selässään ja otaksuin, että hänkin on suomalainen. Olimme menossa samaan paikkaan, tosin eri aloille, Savolainen muistelee.

Yliopistorakennus loi taianomaisen ensivaikutelman. Savolainen kuvailee näyn olleen kuin Harry Potter-elokuvista, joissa velho-oppilaat laukovat linnan kivikäytävillä loitsujaan ja lentelevät luudillaan huispausta pelaten.

Hän näyttää läppärinsä ruudulta kuvaa Bangor Universitystä, eikä juuri hetki sitten saatua käsitystä opinahjon ulkonäöstä voi ryhtyä millään kiistämään.

Sen muistan, että siellä opetettiin ottamaan purojen varsilta kaikki puut pois. Eihän niin täällä Suomessa tehdä. Monimuotoisuutta tai luontoarvoja siellä ei silloin käsitelty muutenkaan millään tavalla, Savolainen mietiskelee ja huomauttaa, että aika on toki juossut eteenpäin tuosta jo yli 15 vuotta.

Bangorin yliopistorakennuksesta tulee helposti mieleen Harry Potter-elokuvat (kuva: Wikidata)

Positiivisesti kaikkia todennäköisyyksiä vastaan

Elinkeinoelämän Keskusliiton keräämä palkkadata kertoo, että metsäteollisuuden parissa työskentelevien naisten osuus oli vuonna 2021 vain 21 %.

Muistelen, että metsäkoulun 20 opiskelijan ryhmässämme naisia oli 4 tai 5. Nykyisten tietojeni mukaan minä olen meistä ainoa, joka on porukasta vielä metsäalan töissä, Savolainen toteaa.

Hän näkee, että metsäalan miesvoittoisuuteen voi löytyä hyvin luonteviakin selityksiä.

Yksityiset metsänomistajat ovat perinteisesti olleet useammin miehiä (nykyisin n. 60 %). Miehet ovat hoitaneet metsään liittyviä hoitotöitä tai puukauppoja. Perheen pojat on otettu sitten mukaan metsään raivaustöiden tekoon. Eli pojat ovat kotonaan kasvaneet ja oppineet metsätöiden pariin, Savolainen pohtii

Hän viittaa myös siihen, että metsäkoulussa pulpettia kuluttaneet naiset olivat enimmäkseen ns. ”maatalon tyttöjä”, toisin kuin Savolainen itse. Hänhän on päätynyt alalle Leppävirran taajamasta ja lukion penkiltä.

Savolainen ei ole havainnut työssään ennakkoasenteita. Pikemminkin positiivisia havaintoja ja asiakeskeistä suhtautumista myös silloin, kun diplomatian taitoja ongelmatilanteissa tarvitaan.

Miesten keskellä työskentely on minulle hyvin luontevaa, kun olen tottunut olemaan heidän joukossaan niin koulussa kuin armeijassakin, Savolainen tuumaa

Takaisin tuttujen metsien ja kuvioiden ääreen

Savolainen työskenteli pitkään koivutukin hankinnan parissa ja teki edellisen työnantajansa leivissä yhteistyötä hyvin moneen suuntaan.

Isoin vastuualueeni oli 20 kuntaa. Siinä pääsin tutustumaan hyvin laajaan metsäalan toimijaverkostoon. Iisveden Metsä Oy:n osalta pidin yhteyttä Eeron (Riipinen) ja Auliksen (Sahimaa, nyt jo eläkkeellä) kanssa, Savolainen kertoo

Myöhemmin hän kuuli ehdotuksen hakea ”Piimälle” töihin. Hankintaraaka-aine vaihtuisi koivusta kuuseen.

Hyvä vaikutelma syntyi jo haastattelussa. Se tilaisuus ei ollut ”virkamiesmäinen”, vaan rentoa juttelua. Kun minulle sitten ilmoitettiin, että paikka olisi tarjolla, niin ei siinä tarvinnut miettiä vastausta viikonlopun yli, Savolainen naurahtaa

Hyvin sosiaaliseksi ihmiseksi tunnustautuva Hennariikka on iloinen päästessään palaamaan takaisin normaaliin rytmiin ja loistavan työporukan pariin. Tuhkasen Villen kertomat jutut ovat kuulemma osaston parhaita, mutta Villellä onkin siihen salainen ase:

Paljon Ville puhuu Pipsasta (Villen koira). Koirajutut yhdistävät koiraihmisiä, Savolainen toteaa ja viittaa tilojen pihoille kyydissä matkaavaan Marttaan, joka on hänen 3-vuotias kultainennoutajansa.

Martta on toiminut helposti mieleenpainuvana käyntikorttina asiakkaiden kohtaamisissa. Voi olla, että Hennariikan ja Martan paluu tullaan huomaamaan, kun kuusitukkien päihin alkaa ilmestymään tiheämpään tahtiin Iisveden Metsän pinolappuja.

Koko sahan väki toivottaa Hennariikan tervetulleeksi takaisin puunhankinnan pariin.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voit lukea hallintojohtajamme Kirsi Hämäläisen mietteitä yli 40 vuotta kestäneen työuran varrelta tästä.

Hennariikan työkaveri Martta

Suomen terveysministeriön tutkimusraportit kertovat, että työpaikkaliikuntaan panostaminen tuo yhdellä liikuntaan sijoitetulla eurolla tilalle jopa 5,5 euroa. Piimäpostin toimitus lähti haastamaan työporukkaa sulkapallomatsiin ja otti samalla selvää, millaisia mietteitä Iisveden Metsä Oy:n henkilökunnalla on työpaikkaliikunnasta.

Verkot pystyyn ja pistejahtiin

Kun torstai-iltapäivä kääntyy illan suuhun, työnjohtaja Sami Matilaisen auto kurvaa Iisveden Koulun eteen.

Pian on alkamassa toinen Iisveden Metsä Oy:lle varatuista viikoittaisista salivuoroista. Työporukka on kokoontumassa läiskimään sulkapalloa.

Väätäisen Ari oli pelannut Iisveden Kirin porukoissa sulkapalloa jo vuosikymmenet. Noin 6 vuotta sitten minut houkuteltiin mukaan. Siitä tämä homma pikkuhiljaa on lähtenyt liikkeelle, Matilainen muistelee viritellessään verkkoja pelikuntoon.

Sulkapallomestariksi työporukassa tituleerattu Väätäinen on tänään iltavuorossa. Arkivuoroon pääsee osallistumaan työvuorosuunnittelujen ehdoilla. Viikon toinen vuoro sunnuntaisin antaa sopivasti liikkumavaraa virallisten työaikojen ulkopuolella.

Kun koulu on kiinni kesällä, niin pelaamme beach volleytä tällä samalla porukalla tuossa viereisellä koulun hiekkakentällä, Matilainen jatkaa.

Tänään kasaan saadaan kuuden hengen porukka. Tämän jutun kirjoittajan viimeisistä palloralleista on vierähtänyt aikaa yli 10 vuotta ja tarvittavat pelivarusteet on hommattu kalkkiviivoilla paikallisesta sekatavarakaupasta.

Halpamailan jänteet herättävät hilpeyttä ja laatu antaakin periksi jo heti ensimmäisen erän jälkeen. Onneksi Matilaisella on vaihtomaila matkassa. Pelit jatkuvat.

Edut tukevat hyvinvointia – Oma motivaatio voida hyvin on tärkein

Iisveden koulun salivuorot ovat työpaikan kustantamat. Lisäksi hyvinvoinnillisiin työsuhde-etuihin kuuluu mm. ePassi, jossa on liikunnan tukemisen lisäksi kulttuurillinen ulottuvuus tarjolla.

Uusimpana työsuhde-etuna työntekijöille tarjotaan myös mahdollisuus hankkia pyörä. Pyörä voi olla perinteinen tai sähköavusteinen ja sen voi hankkia vapaasti valitsemastaan ostopaikasta.

Ari kysyi, että saako pyöräksi valita ”Harrikan”. Siihen tämä meidän pyöräetumme ei valitettavasti ihan vielä veny, Henkilöstöjohtaja Kaisa Uuttu naurahtaa makeasti.

Pyöräetua on hyödynnetty Uutun mielestä jo nyt ilahduttavan aktiivisesti. Yhteen vuoronvaihtoon ja työpaikan kahvitupaan on saattanut ilmestyä jopa 7 henkilöä ajotamineissaan.

Modernin ajan sahateollisuuden työssä on paljon automaatiota. Fyysisiä työsuorituksia on huomattavasti vähemmän kuin ennen. Työergonomia ja oikeanlaiset työasennot korostuvat.

Työfysioterapeutti on kiertänyt työpisteitä läpi ja havaintojen pohjalta on tehtykin uusia panostuksia. Esimerkiksi teräkoppiin uudistettiin pakantekopöytä, Uuttu mainitsee.

Uuttu haluaa kuitenkin alleviivata, mikä on työhyvinvoinnin tärkein ydin:

Työhyvinvointi ja ergonomisesti toimiminen lähtee erityisesti siitä, että ihminen haluaa itse toimia niin. Kyselyissä nousee esiin, että työpaikallamme edut ovat henkilökunnan mielestä jo tosi hyvät. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin oma motivaatio huolehtia itsestään, Uuttu linjaa.

Ottelupallo kotiin ja uusi ennätys tiskiin

Kello lähestyy iltaseitsemää. Sulkapallolle on annettu nelinpelien merkeissä kyytiä noin 2 tuntia. Verkolla on taisteltu välillä pisteistä näyttäviäkin tiikerisyöksyjä salin lattiaan heittäen.

Vaikka pelissä on vauhtia, niin ei näiden vuosien varrella ole vielä koskaan mitään sattunut – pieniä selän notkahduksia lukuunottamatta, tuotantojohtaja Sami Juntunen toteaa.

Sahalinjan monitoimityömiehen, Juho Palokankaan kotona lämpenee vuoron jälkeen sauna. Kylältä tulee toisinaan noudettua pientä kaloritankkaustakin matkaan. Palokangas on ollut selvästi tänään ”pelipäällä”.

Sen sijaan, tämän jutun kirjoittajalle on jostain syystä tullut tunne, että häviämisellä ja hänen peliparikseen joutumisella on ollut koko illan mystinen yhteys.

Toukokuun alku tuo uuden juhlan merkin sahalle, kun huhtikuussa syntynyttä uutta tuotantoennätystä tuuletetaan kakkukahvien merkeissä. Saavutuksen siivittämänä ePassien käyttöbudjettiakin päätettiin nostaa vuodelle 2023 tuntuvasti.

Kyllä me haluamme aina muistaa ja kiittää koko porukkaa hyvistä suorituksista. Eihän tämä meidän hommamme edes pyörisi ilman näitä hyviä ihmisiä, a Uuttu summaa lopuksi.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voit lukaista, mitä hyvinvointi ja ihmisten johtaminen merkitsee yhteistyökumppanillemme Kalla Forestille.

Timo ja Antti Tukiaisen reitti puunkuljetusalan yrittäjiksi on kulkenut isän hytin ja omaehtoisen innostuksen kautta. Pohjois-savolaisen Kalla Forest Oy:n:n osakasyhtiötä H. Tukiainen Oy:tä luotsaavat veljekset luottavat siihen, että hyvinvoivat ja asiakaspalvelutaitoiset kuskit ovat menestyvän kuljetusbisneksen tehokkain moottori.
 

Ensin hypättiin kyytiin – myöhemmin päätettiin yrittää

Tukkilajittelun parkkipaikalle kaartaa hopeanharmaa pakettiauto, josta nousee ylös kolme herrasmiestä. Jokaisen takissa ja lippiksessä lukee ”since 1952”. Helsingin olympialaisten ja ensimmäisten suomalaisten Coca-Cola-pullojen vuosi. Samaan aikaan Pohjois-Savon Kaavilla sai alkunsa Unto Tukiaisen perustama kuljetusyritys, joka toimii nyt jo kolmannessa polvessa.

Nyt yli 70 vuotta myöhemmin, H. Tukiainen Oy:n omistajien Timo ja Antti Tukiaisen lisäksi kädenpuristuksensa tarjoaa Timon poika Otto Tukiainen.

Haastatteluhetken aattona Itävallassa jääkiekkoturnauksessa kultaa voittaneella Otolla on menossa TET-harjoittelujakso. Isän kyytiin ja huoltohallin touhuihin mukaan hyppääminen on ollut luonteva ratkaisu.

”Ajamaan ei olla ihan vielä päästy. Tämä viikko on mennyt selvittely- ja huoltotöitä tehdessä”,

 

Veljekset Antti ja Timo ovat kulkeneet keskenään hyvin samanlaisen reitin puun ajoon 1980-luvulta alkaen. Ensin kavuttiin isä-Heikin Volvon kuljettajan penkin taakse ja hyttiin. Siitä matka jatkui ammattikoulun penkille Kuopioon ja kuljetusalan opintoihin.

”Armeijassa ajoimme rekkakortit. Myöhemmin suoritimme liikennelupakurssin. Siitä meni vielä monta vuotta, kun päätettiin jatkaa yrittäjinä. Olemme käyneet yrittäjän ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. Ne ovat antaneet paljon oppia siihen, miten liiketoimintaa pyöritetään. Nyt olemme olleet MKY:n kautta mukana metsäalan johtamisakatemiassa. Se on puhtaasti johtamiskoulutusta”, Antti ja Timo käyvät läpi opintojen polkua.

Kalpassa hyökkääjänä maaleja mätkivä Otto ei ole tehnyt vielä lopullista päätöstään urasuunnasta. Timo korostaa, että omaehtoisuus on ammatin valinnassa tärkeää.

”Ei meitäkään ole kotona mitenkään pakotettu tätä yritystoimintaa jatkamaan. Ihan omasta halusta kaikki on lähtenyt. Ja niinhän sen pitäisi ollakin”, hän linjaa.

Puukuski on käyntikortti – tuli mitä tuli

Puun kuljettamista pidetään autoilun kuninkuuslajina. Haastavimpana tehtävänä Tukiaiset pitävät puiden kuormaamisen ja siirtämisen pois laanipaikoilta talviolosuhteissa. Puukuskin todellista ammattitaitoa mittaavat kannukset ovat monen asian summa.

”Kuskin pitää hallita tietokoneet, nosturin käyttö ja ajaminen. Sen lisäksi on oltava asiakaspalvelutaitoa. Puukuski on yleensä se viimeinen kontakti metsänomistajaan. Vaikka tämä on hyvin itsenäistä työtä, niin hyvistä sosiaalisista taidoista on paljon hyötyä”, Timo sanoo.

Kaikilla on omat kiireensä. Joskus voi olla kitkoja vuorovaikutustilanteissa. Kireissäkin tunnelmissa pitää kuitenkin huomioida, että metsätien varressa ollaan edustustehtävissä.

”Kun tukin päässä lukee metsäyhtiön nimi, niin helposti se huonosta käytöksestä annettu palaute kohdistuu sinne. Kuskin toiminta on työn tärkein käyntikortti”, Antti alleviivaa.

Antti Tukiainen, Otto Tukiainen ja Timo Tukiainen.

Tutut naamat ja sujuvampi arki puukauppiaallekin

Antin ja Timon luotsaama H. Tukiainen Oy on yksi neljästä vuonna 2015 perustetun Kalla Forest Oy:n osakasyhtiöstä. Puuajoneuvoyhdistelmiä Kalla Forestilla on liikenteessä yhteensä 12.

Kalla Forestin ja Iisveden Metsä Oy:n yhteistyön alkujuuret ajoittuvat vuoden 2020 alkuun. Silloin aiemmasta työpaikastaan veljeksille tuttu metsäjohtaja Ville Tuhkanen otti yhteyttä ja kyseli yhteistyöhalukkuutta.

Iisveden Metsän hankinta-aluetta oltiin silloin laajentamassa Kallaveden pohjoispuolelle. Yhteistyöneuvottelujen kautta ryhdyimme sitten ajamaan puuta. Olemme tykänneet siitä, että yhteydenpidossa on mukana pieni ydinporukka ja kaikella toiminnalla on kasvot”, Antti kehuu.

Kiitosta on tullut myös toisesta suunnasta, kun Kalla Forest Oy:n työnjohdosta vastaava PuuJuitsarit Oy on voinut huolehtia keskitetysti yhteydenpidosta kaikkiin puuautoihin. Se on säästänyt metsäjohtajan aikaa muuhun työhön.

Hyvinvoiva kuski tykkää työstään ja pysyy talossa

Suomalainen metsäalan työ ja puukuljetusalan taso kestää vertailun maailmalla. Saksassa tehdyn työn kautta Tukiaiset ovat kuitenkin huomanneet, että eurooppalaista työhyvinvointiajattelua voisi rahdata tuliaisiksi suomalaisille kuljetustyöpaikoille vielä lisää.

”Vanhemmassa autoilusukupolvessa on arvostettu aika paljon työn määrää. Nykyisin alalle saapuvilla ihmisillä ei ole kiinnostusta täyttää elämäänsä tien päällä kellon ympäri. Eikä sen asian niin pidä mennäkään”, Timo linjaa ja Antti vieressä nyökkää vahvistuksen.

Hyvinvointiajattelun lopputulos on näkynyt sitoutuneena henkilökuntana ja erittäin pienenä vaihtuvuutena. Tasapuolinen kohtelu on arjen johtamisen kiinteä peruspilari.

”Yhteistyöstä kaikki lähtee. Tullaan toimeen keskenämme ja ollaan avoimia. Pidämme kehityskeskusteluita ja ihmisillä on tunne, että he pystyvät vaikuttamaan työhönsä. Se ylläpitää motivaatiota”, Timo painottaa ihmislähtöisen johtamisen merkitystä.

Oman arjen avaaminen saa uudetkin tulokkaat liikkeelle

H. Tukiainen Oy:n Instagram-tili laulaa säännöllisesti kuvia metsätaipaleilta ja lastauspaikoilta. Joidenkin alan ihmisten kirjoissa sosiaalinen media lasketaan hömpäksi. Timo ja Antti näkevät kuitenkin postausten tekemisessä useitakin myönteisiä puolia.

””Sosiaalinen media on hyvä mahdollisuus tuoda esiin koko alaa. Meille on tullut sitä kautta työpaikkakyselyitäkin. Esimerkiksi viimeisin rekrytoimamme uusi kuljettaja tuli meille töihin juuri sosiaalisesta mediasta”, Antti nostaa ylös näkyvyyden parhaita puolia ja lisää, että asioita on uskallettava tehdä eri tavalla.

Liiketoiminnan kasvaminen ja työtilaisuudet ulkomailla ovat antaneet oman energiasysäyksensä siihen, että Timo ja Antti kääntävät virta-avaimesta moottorin käyntiin huomennakin. Pyörät savolaisen metsän hyödyntämisen eteen pysyvät pyörimässä.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit tutustua myös toisen kuljetusalan kumppanimme Kuljetus Raimo Tuomainen Oy:n Sami Tuomaisen mietteisiin tästä.

Kari Snellman tuntee Suonenjoen kadut ja isot koneet kuin omat taskunsa. Hänen työelämän tarinassaan sanonta ”oma maa mansikka, muu maa mustikka” istuu kuin hänen pyöräkuormaajansa syöttämä kuusitukki sahalinjaan. Mitä ajatuksia rauhanturvaaja-aika Lähi-Idässä herätti? Mitä hän ajattelee nykyisestä työstään?
 

Sopivan toimiva oman maan mansikka

Maanantai-aamuna lautasiilojen välissä näkyy pipopäinen, keltaiseen työtakkiin sonnustautunut sahatyön sankari, joka huikkaa hyväntuulisena kädellään tervehdyksen työnjohtokopin edustalta.

Järkälemäisen kokoinen Volvon pyöräkuormaaja on hurauttamassa kopin ohitse. Kari Snellman huikkaa työkaverilleen ehdotuksen pikkupaussista. Saamme lainata konetta komeaa potrettikuvaa varten. Kunhan muistamme palauttaa.

Iisveden Metsä Oy:n lajittelupihalla sahan ruokkimisesta tukkikoneella huolta pitävä Kari on paljasjalkainen suonenjokelainen.

Täällä Suonenjoella oli joskus runsas ammattikoulutarjonta. Muistan, kun Lintharjun koulun nykyisellä ruokasalin paikalla oli rakennuslinja, talonrakentajan koulutuksen vuosina 1990-1992 kahlannut Snellman muistelee.

Snellmanin työura alkoi aikoinaan samalta 545-tien suoralta, entisen Suonenjoen Sementtituote Oy:n eli nykyisen Rudus Oy:n muonavahvuudesta.

Aloin kiinnostumaan silloin metallialasta, mutta koulutuksia ei ollut alkamassa, Snellman kertailee muistoja mielensä arkistoista.

Armeijan väreihin suuntautuneen kutsun jälkeen Snellman ajoi trukkia Valion hillotehtaan pakkasvarastolla ja heitti pienen työlenkin myös Etelä-Suomessa.

Sipoossa huomasin, mikä kaikki on Suonenjoella hienosti. Täällä ei ole ruuhkassa ajamista. Täällä on tuttuja ihmisiä. Siellä ei tuntenut oikein ketään. Minusta Suonenjoki on sopivan toimiva pieni kaupunki. Halusin palata takaisin ja 90-luvun loppupuolella siirryin Maitomaalle varastoesimiehen tehtäviin, Snellman kertoo.

Good morning Libanon! Koetus, pysäytys ja ikuinen ystävyys

Vuonna 1999 Snellman sai Niinisalon Varuskunnasta puhelun. Tarjolla oli komennus Lähi-itään ja Libanoniin rauhanturvatehtäviin. Harkinta-aika oli harras, mutta lyhyt.

Puhelimen päästä kysyttiin halukkuutta lähteä matkaan. Puhelun ja repun pakkaamisen välillä oli aikaa vain 2 päivää. Se oli sellainen todellinen parisuhteen koeaika, Snellman muistelee noin vuoden kestänyttä reissuaan.

Libanonin reissu oli murrekylpy, kun kymmenellä Snellmanin kaverilla oli samassa saapumiserässä oma paikallisslanginsa. Samalla kaikki nähty ja koettu oli silmien avaus.

Kun oli elänyt niin surutonta ja huoletonta elämää, niin toisenlaisen arjen näkeminen oli pysäyttävää. Silloin näki omin silmin ja ymmärsi, miten hyvin meillä Suomessa asiat ovat, Snellman kertoo vakavaan äänensävyyn.

Lähi-idän kokemus antoi eväiksi repullisen yhteystietoja ja kasvoja, joiden kanssa yhteydenpito on jatkunut vuosien varrella nykyhetkeen saakka.

Soittaminen on kuin ei olisi oltu erossa ollenkaan. Juttu jatkuu siitä, mihin se viimeksi pysähtyi, Snellman tokaisee.

Työpaikan ulkopuolella Snellmanin perheen arjen pitää liikkeellä jääkiekko ja Karin parhaat hetket kasetin tyhjennykseen tapahtuu suksien päällä, hiljaisilla korpisaloilla.

Kainuun erämaassa käyn samoilemassa ja harrastamassa latvalinnustusta. Kiantajärven maisemissa asuu eräs tuttu kaveri. Siellä sielu rauhoittuu, Snellman toteaa ja vinkkaa, että hyvin hangilla kantavat eräsukset ovat pitkät ja leveät.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, lukaise miten Karin pojan, Onni Snellmanin arki huipputason jääkiekkoilun parissa toimii. Pääset lukemaan jutun tästä.