mennessä IIS-admin | kesä 19, 2023 | Markkinointiviesti
Kesätyöt ovat toimineet yleisenä reittinä pitkiin, jopa vuosikymmenien kautta eläköitymiseen asti kestäneisiin työuriin Iisveden Metsä Oy:n leivissä. Niko Kumpusalmen ensimmäinen kesä ”Piimällä” sujuu mm. lastauspihalla trukin puikoissa. Millaisia mietteitä Nikolla on...mennessä IIS-admin | kesä 5, 2023 | Markkinointiviesti
Metsäala on Suomen neljänneksi suurin vientiala, joka tarvitsee säännöllisesti uusia osaajia jatkamaan työtä suomalaisten metsien hoidon hyväksi. Saimme toukokuussa kunniavieraita Lapinlahdelta ja Varpaisjärveltä, kun paikallisten koulujen nuoret kävivät tutustumassa...mennessä IIS-admin | touko 22, 2023 | Markkinointiviesti
Varkauteen vievän vitostien poskessa seisovassa valotaulussa välkkyvät toukokuun alussa Keski-Savon ja Soisalon seudun metsänomistajille tutut kasvot. Metsäjohtaja Hennariikka Savolainen on palannut äitiyslomaltaan puunhankintapuuhiin. Savolaisen tie nykyiseen...mennessä IIS-admin | touko 4, 2023 | Markkinointiviesti
Suomen terveysministeriön tutkimusraportit kertovat, että työpaikkaliikuntaan panostaminen tuo yhdellä liikuntaan sijoitetulla eurolla tilalle jopa 5,5 euroa. Piimäpostin toimitus lähti haastamaan työporukkaa sulkapallomatsiin ja otti samalla selvää, millaisia...mennessä IIS-admin | huhti 24, 2023 | Markkinointiviesti
Timo ja Antti Tukiaisen reitti puunkuljetusalan yrittäjiksi on kulkenut isän hytin ja omaehtoisen innostuksen kautta. Pohjois-savolaisen Kalla Forest Oy:n:n osakasyhtiötä H. Tukiainen Oy:tä luotsaavat veljekset luottavat siihen, että hyvinvoivat ja...mennessä IIS-admin | huhti 13, 2023 | Markkinointiviesti
Kari Snellman tuntee Suonenjoen kadut ja isot koneet kuin omat taskunsa. Hänen työelämän tarinassaan sanonta ”oma maa mansikka, muu maa mustikka” istuu kuin hänen pyöräkuormaajansa syöttämä kuusitukki sahalinjaan. Mitä ajatuksia rauhanturvaaja-aika Lähi-Idässä...tammi 4, 2023
Kun keltamustaisten kilpipaitojen kevättalven iltatreenit ovat alkamassa, pukukopin numero 25 saattaa tankata vielä viime hetken energiaa nappaamalla nopeat torkut ennen jäälle hyppäämistä.
Kuopion Prisman vieressä sijaitsevan sähköalan koulun, sataman ja Niiralan Olvi-Areenan välinen kolmio on Onni Snellmanille tuttu kuvio.
Tiistaina herätään klo 7 aikaan aamutreeneihin. Siitä mennään suoraan kouluun. Koulusta mennään suoraan treeneihin. Kotona olen joskus iltaseitsemän ja kahdeksan välissä. Sitten pitäisikin kohta jo ruveta nukkumaan, Onni kuvailee yhden päivänsä sisältöä.
Runkosarjassa pelataan 24 ottelua, joista puolet on vierasotteluita. Matsit painottuvat viikonloppuihin. Kaukaisimmat pelireissut heitetään Raumalla ja Rovaniemellä. Pelimatkat taittuvat nukkuen ja joskus korttia pelaten.
Joskus Onni kohtaa kommentointia, miten hänen arkensa täytyy olla varmasti hyvin rankkaa.
Mutta ei tämä edes oikeasti ole. Kaikkeen kyllä tottuu. Kun muistaa vaan riittävästi levätä ja syödä hyvin, niin homma kyllä toimii, hän murtaa ennakkokäsitystä.
Taistelu peliajasta on kovaa. SuKiKan kasvattina pelivainunsa teroittanut Onni on saanut sauman pelata Suomen korkeimmalla sarjatasolla.
Onni Snellmanin mielestä erilaiset persoonat hitsaavat KalPau18SM-joukkueen tiimihengen hyvin yhteen. Kuva: Mika Marttinen
Jääkiekon, tasapainoisen arjen ja opiskelun yhdistäminen on palapeli, joka on tullut Snellmanin perheessä viime vuosina tutuksi.
Onnin isä, Iisveden Metsän tukkikentällä konetta käskyttävä Kari Snellman oli oman lapsuudenkotinsa vanhin veljes kolmikosta. Karin vanhemmilla oli tärkeä periaate: Yksi harrastus mahdollistetaan jokaiselle. Tuli mitä tuli.
Karin valinta oli jääkiekko. Pelit Suonenjoen Kiekko-Karhuissa jatkuivat täysi-ikäisyyden kynnykselle saakka.
On tosi tärkeää, kun saat olla rakastamasi harrastuksen parissa ja tehdä sitä, mistä itse tykkäät. Koulu kasvattaa elämään, mutta kyllä nämä pikkukylien urheiluseurat kasvattavat ihmisinä. Paljon puuttuisi, jos Suonenjoellakaan ei olisi omia urheiluseuroja aktiivisine vanhempineen, Snellman toteaa pohdiskelevalla äänenpainolla.
Karille päätös lopettamisesta oli aikoinaan iso, sillä yhteisöstä tuli hyvin tärkeä. Vaikka hokkareiden noustessa naulaan yhteydet kavereihin säilyivät, sosiaaliseen elämään syntyi pukukoppikulttuurin mentävä aukko.
Snellmanin vanhempien harrastusten periaatteen perintö on siirtynyt hänenkin periaatteekseen.
Kun KalPasta soitettiin ja kysyttiin Onnia SM-sarjaan, niin ajattelin, että annetaan siihen mahdollisuus. Minäkin arvostan tosi paljon sitä, että oma perhe mahdollisti minun harrastukseni, Kari tuumaa.
Treenien, pelien ja taloudellisesti tarvittavien resurssien määrä harppaa ylös siirryttäessä pienemmistä sarjoista Suomen korkeimmalle tasolle.
Kari Snellmania hieman harmittaa ajatus, miten moni potentiaalinen ja kehityskelpoinen pelaaja voi jäädä vaille mahdollisuutta kohoavien jää- ja varustemaksujen vuoksi.
Jääkiekko on kallis harrastus. Mailat maksavat esimerkiksi 250 euroa kappaleelta. Niitä menee helposti neljästä kahdeksaan kaudessa. Kausibudjetti on kokonaisuudessaan noin kymppitonnin luokkaa, Snellman laskeskelee ja kiittelee samalla Iisveden Metsän tarjoamaa sponsorointitukea.
Hän toivoo, että yhteiskuntakin voisi jotenkin paremmin tukea lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia.
Rahan lisäksi, huippu-urheilun taakse tarvitaan paljon yhteen hiileen puhaltamista.
Ensimmäisellä kaudella treeneissä ja peleissä käytiin autolla Suonenjoelta käsin. Viime kaudelle yhtälö todettiin jo mahdottomaksi, sillä treenejä on paljon ja ne alkavat hyvin aikaisin. Niinpä Onnille päätettiin järjestää asunto Kuopion Satamakadulta.
Lapsilla pitää vielä koulukin toimia. Onnilla on kyllä mennyt koulussakin hyvin. Hän pääsi mukaan urheiluakatemiaan, jossa koulunkäynti suunnitellaan jääkiekon ehdoilla. KalPassa hoidetaan asioita oikein hienosti. On kaikki psykologit, valmennus ja terveydenhuolto. On ihan etuoikeutettu olo päästä näkemään hommaa läheltä, Kari kiittelee seuran toiminnan arvoja ja tekemisen tasoa.
Onnin mielestä kopissa on mukava sekoitus erilaisia persoonia ja englannin kielitaitoakin pääsee treenaamaan ulkomaalaisten joukkuekavereiden kanssa.
Vapaa-aikaakin vietetään yhdessä. Mentiin aina porukassa jonkun kämpille katsomaan futiksen MM-kisoja. Ja sitten pelataan ”änäriä”. Ei me mitään muuta oikeastaan pelatakaan, Onni lisää.
Millaisia tavoitteita Onnilla on jääkiekolle juuri nyt?
Minulle riittää se, että pärjään ja saan pelata oman ikäluokkani parhaassa jengissä. Hyvin kiekkoilu ja koulu sujuu yhdessä, kun on tukea. Vanhemmat tukevat. Kaverit tukevat. Ja äiti laittaa ruokaa valmiiksi kotiin, hän kiteyttää ja lähettää ruokahuollolle vielä oman erityiskiitoksensa lopuksi.
Toivotamme Onnille menestystä kevätkauden peleihin ja koulun pariin.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit tutustua myös sulkapalloa tänäkin vuonna Iisveden koululla ahkerasti lätkivään kunnossapitojohtajaamme Ari ”Sensei” Väätäiseen.
joulu 12, 2022
Sami Juntunen on rantautunut juuri Atlantin takaa Suomeen. Jet lag on pistänyt vuorokausirytmin palaamaan rapakon takaisista asetuksista kotimaiseen elämänkulkuun.
Juntunen osallistui yhdessä työkaverinsa Juha Salon kanssa Wood Safarille, jossa he pääsivät yhdessä muun kansainvälisen retkiryhmän kanssa tutkimaan ja seuraamaan Yhdysvaltain ja Kanadan sahausprosesseja lähietäisyydeltä. Millaisia eroja ilmeni?
Monella Amerikan sahalla ei ole ollenkaan tukkilajittelua. 16-metriset rungot sahataan oikeisiin mittoihinsa vasta paikan päällä. Pätkät otetaan pois runkojen aluista ja lopuista. Meillä Suomessa kaikki ostettu pyritään käyttämään hyödyksi kokonaan, Juntunen kuvaa käyttösuhteeseen ja prosessiin liittyvää eroavuutta.
Tuumamittojen käyttäminen tiputtaa pois pelistä myös kaikki mitta-asteikon välimaastosta sahattavat pituudet ja dimensiot.
Toinen uuden mantereen kummallisuus on paikallisen sahatuotannon höyläämisinto.
Meillä Suomessa kaikki tavara sahataan heti oikeisiin mittoihin ja se myydään sitten höyläämöille. Amerikassa sahaus tehdään ensin reilusti ylimittaan ja sitten vasta höylätään oikeaan kokoon. Sahat saattavat ostaa jo kertaalleen höylättyä rimaa ja höylätä sitä vielä vähän lisää, Juntunen selostaa selvästi huvittuneen oloisena.
Sami Juntunen kiinnostui metsäkonekuljettajan hommista jo Heimolan kyläkoulun ja Kaatron perusasteita kahlatessaan. Vanhemmat puhuivat hänet kuitenkin valitsemaan ylioppilaspolun.
Lakitusten jälkeen, Sami haki opiskelemaan metsätalousinsinöörin tutkintoa Joensuuhun ja Värtsilän Kampukselle. Kolmen ja puolen vuoden opintorupeama sujui serkun yläkerrasta käsin. Karjalaiskulttuuri jäi Samin mieleen puheliaisuudestaan.
Senkin muistan hyvin, kun kävin kaupasta ostamassa nuudelipussin. Kaikki laskivat minut kassajonossa ohi, Juntunen heittää esimerkin paikallisesta kohteliaisuudesta.
Joensuun keikalla Juntunen kohtasi koneinsinööriopiskelijan, joka työskenteli Iisveden Metsä Oy:n kesäpoikana. Ovi avautui pian Samille, kun opiskelukaverin matka jatkui seuraaviin kuvioihin.
Juntunen päätti soittaa Sami Matilaiselle ja ilmaisi itse kiinnostustaan kaikkiin tarjolla oleviin hommiin. Tämä oli lähtölaukaus nykyisen lempinimen synnytyskertomuksessa.
Sain hyvän kuvan linjastotöistä. Tein toimihenkilöharjoittelun metsäpuolella ja työnjohdossa. Olen tuurannut lähes kaikkia työtehtäviä, mitä voi tehdä, Juntunen kertaa
”Nakkikone”-tittelin alkuperä on kotoisin toimitusjohtaja Tommy Lindströmin suusta. Juntunen pitää nimitystään pelkästään positiivisena asiana ja merkkinä siitä, että hän voi auttaa omaa työyhteisöään lähes kaikessa.
Tänä vuonna avautui tilaisuus toimia myös työpaikan filmimannekiinina, kun uuteen ”Iisvesi-Posse ja Vihreän Aarteen Metsästys”-realitysarjaan tarvittiin nopeasti yksi stuntman. Kukapa muukaan olisi tullut tuuraajan saappaisiin mieleen.
Sami Juntunen on kiertänyt kirjaimellisesti lähes kaikki mahdolliset työtehtävät läpi ja lokakuussa alkanut tuotantojohtajan pesti on virallisesti hänen ensimmäinen oma työroolinsa. Millaisia ajatuksia uusi luottamustehtävä herättää?
Olen ollut aina kiinnostunut prosessien kehittämisestä, käyttösuhteiden ja ajoaikojen laskemisesta. Työskentelykokemus suunnittelusta ja työtehtävistä ovat valttikortteja tuotantojohtajan työhön. Tässä pitää 100 % ymmärtää, mitä tapahtuu. Aina voi suunnitella kaikenlaista, mutta suunnitelmat pitää pystyä myös toteuttamaan, Juntunen huomauttaa.
Onko vanhempien hissipuhe ylioppilaslakista ja tuuppaus lukion suuntaan osoittautunut sittenkin kultajyväksi?
Hyvin erilainen urapolku olisi voinut olla, jos olisin mennyt ammattikouluun. Minulla on ollut matkassa tuuria. Mutta olen myös halunnut näyttää itse, että haluan mennä eteenpäin, Juntunen kuvailee tuntojaan.
Kehityksen nälkää ruokkii oikea motivaatio, joka kumpuaa aidosti omasta sisimmästään. Juntunen uskoo, että sitä muutkin arvostavat.
Kun tekee puhtaasta sydämestään hommaa ja on itselleen rehellinen, kaikki kyllä asettuu paikalleen, hän kiteyttää kaiken lopuksi yhteen.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit käydä tekemässä pienen tutustumiskierroksen sahalla Juntusen, Sami Matilaisen, Ari ”Sensei” Väätäisen ja Jani Silkkolan johdolla TÄSTÄ.
marras 22, 2022
1990-luku oli Piimänkadulla uudistumisen ja modernisoitumisen aikaa. Nykyinen tukkilajittelulaitos sai työkasteensa vuonna 1998.
Tänään hinureita ei enää näy. Nyt puuautot karauttavat vuorotellen lajittelulaitoksen kupeeseen, josta kuusirungot nousevat rekan nosturin kouralla linjastoon. Rullat pyörivät vähän kuin katsastusasemalla. Nyt ei kuitenkaan katsasteta kenenkään ”volkkaria”, vaan savolaisen metsän kuusia.
Vuosikymmenien varrella, lajitteluun on tullut useita päivityksiä ja parannuksia. Viimeisimpänä 3D- ja röntgenmittareiden asennus vuonna 2018. Jokainen puu saadaan läpivalaistua, viat etsittyä ja puu lajiteltua kuorettomaan läpimittansa.
Harri Vesterinen on tullut lajittelulaitoksen toimistoon iltavuoroon. Vesterisen työskentelypenkki muistuttaa pelituolia, jossa on nappuloita kuin entisen viinurin kassakoneessa. Missään ei kuitenkaan lue ”annosvesi”. Tilalla on painikkeet esimerkiksi ”mutkalle” tai ”laholle”.
Näytöillä pyörii erilaisia lukuja. Joukossa lukee ”Lenko”. Mikä ihme sellainen lenko on?
Se tarkoittaa puun mutkaisuutta, joka ilmaistaan lenkoluvulla. Alle seitsemään menevä lenko pitäisi olla. Esimerkiksi tämä nyt menevä runko oli kolmonen, Vesterinen selittää ja laskee tukin läpi.
Tuolin vasemmalla ja oikealla puolella roikkuu telineissään näytöt, joissa on nelisen pikkuruutua puolellaan. Vähän kuin TV-valvomossa, jossa jokaista kameran kulmaa ja katkoa ohjataan tarkasti.
Tarkkaavaisuus tässä hommassa onkin tärkeää. Pää pyörii jatkuvasti ympyrää. Monesta suunnasta on tehtävä havaintoja yhtä aikaa, Vesterinen jatkaa.
Hän osoittaa sormellaan toimiston sivuikkunaa ja kertoo, että lokeroiden täyttymistä pitää valvoa. Täyttyvästä lokerosta ilmoitetaan pyöräkuormaajan kuljettajalle.
Maallikon silmissä lajittelukenttä näyttää kokoelmalle samannäköisiä kuusiröykkiöitä ja liikkuvia koneita, mutta kaikella on paikkansa ja tarkoituksensa.
Tässä on silmä harjaantunut vapaa-ajalle asti. Kun metsällä näkee hyviä runkoja, niin saattaa sitten tokaista omistajalle, että myy vaan puusi Iisveden Metsälle, Vesterinen myhäilee.
Miten Vesterinen yhtyeineen erottaa, mikä on mistäkin suunnasta tullutta kuusta ja keneltä?
Puuauton kuljettajat ilmoittavat tulossa olevasta erästä ennakkoon ja sitten tänne järjestelmään kirjataan asiakas- ja rekisterinumero, Vesterinen näyttää jälleen yhden näytön ruutua.
Numeroiden perusteella pystytään yksilöimään, mistä mikäkin puukuorma on tulossa ja kuka on puuerän hankintavastaavana. Vastaanottolistasta nähdään tarkat kuutiomäärät.
Minkä verran lajittelulaitoksessa kulkee puuta päivittäin läpi?
Nyt ollaan menossa näköjään 4762 tukin kohdalla. Parhaina päivinä saatetaan vetää läpi parikymmentätuhattakin runkoa, Vesterinen sanoo ja näyttää sormellaan näytöltä kohtaa, missä saldoluku on kohoamassa.
Viereisen näytön ruudulla on röntgenkuva viimeisimmästä puusta, joka on mennyt tarkastuksen läpi.
Härveli röntgenkopin takana on kääntäjä. Se nimensä mukaisesti kääntää puun 90 asteen kulmassa eteenpäin ja lokeroita kohti. Ja sitten on vielä metallinpaljastin.
Harri Vesterinen tuli noin vuosi sitten Iisveden Metsälle hommiin maanmittaustöistä. Harrin puheesta nousee esiin erityisesti kaksi asiaa, mitkä ilahduttavat nykyisessä työssä:
Töihin on nyt vain 21 kilometriä matkaa. Ennen piti ajaa ensin 500 kilometriä, ennen kuin työt edes alkoivat. Siihen tuli mitta täyteen, Rautalammilla asusteleva Vesterinen toteaa tyytyväisenä.
Hirmuisen hyvä porukka täällä on. Aina löytyy varmasti joku, jolla on aikaa auttaa tai vastata kysymykseen, jos nykäisee hihasta. Täällä on yksinkertaisesti kivaa. Ei sitä oikein muuten osaa selittää, Vesterinen sanoo.
Savon metsiä hän kuvaa toteamalla, että ”hyvät on”. Vesterinen tietää mistä puhuu, sillä metsästys on hänelle tärkeää ajanvietettä. Porukat ovat monimuotoisia.
Nyt ajetaan hirveä. Sitä ajetaan omalla porukalla. Jänistä ajaa eri porukka. Kettumetsällä on talvella eri porukka. Jonkun verran ikääntymistä on nähtävissä kaikissa metsästysporukoissa. Jotkut aloittavat aiemmin, jotkut vanhemmalla iällä. Kun ei jaksa enää juosta baareissa, niin sitten lähdetään metsälle, Vesterinen vitsailee.
Vesterinen on ollut metsästysporukoissa mukana reilusti yli 30 vuotta. Tytär on jatkamassa perinnettä. Hän on ollut isänsä mukana jahdissa pienestä pitäen.
Lajittelulaitoksen läpi kulkevista rungoista tulee loppupäässä sitä kaunista, vähäoksaista ja kestävää puutavaraa, jonka tilauksia virtaa maailman turuilta Iisvedelle
Tänäänkin valmistetaan asiakkaan toivomiin mittoihin räätälöityä materiaalia, jonka kutsuminen pelkästään laudaksi on Piimäpostiin helmikuussa haastatellun Metsäntuottajat Oy:n toimitusjohtajan Pekka Sainionkin mielestä melkoista vähättelyä.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukea Pekan mietteet savolaisesta kuusesta täältä.
Ota meidät seurantaan myös Facebookissa ja Instagramissa.
marras 8, 2022
Seinäjulisteissa lukee ”See what we saw” ja ”Iisvesi-Posse”. Salamavalot räpsähtelevät. Henkilöstöjohtaja Kaisa Uuttu kierrättää prikkaa, joka on täyttynyt poreilevista Collins-laseista. Sitruuna ja katajanoksa vihjailevat, että nyt on hyvät kemut alkamassa.
Vain punainen matto ja pääsylippujen kulmia valkoisin sormikkain raksautteleva komeljanttari oven suusta puuttuu. Muuten voisi kuvitella olevansa hienossa seurapiirigaalassa.
”Kyllä tässä Giniä on!”, kuuluu eräs toteamus hieman yllättyneellä äänellä. Tervetuliaismaljaksi tarkoitetun cocktailin sekoitus on kuitenkin maanantaisen autoilijaystävällinen.
Aurinkoinen maanantai-iltapäivä on sahan muussa arjessa suhteellisen tavallinen. Ikkunasta näkyy pyöräkoneiden ja trukkien kurvailua tukki- ja lautalasteissa. Koneet käyvät. Saha soi.
Elinkeinoelämän vaikuttajista koostuva vieraskaarti on istahtanut kahvikuppien kanssa penkkeihin kuuntelemaan, mikä sydänsavolaisessa sahassa sykähdyttää maailmalla.
Meillä on täällä oma juttumme. Savolainen kuusi kasvaa sopivan hitaasti tiheäsyiseksi. Oksat ovat pieniä ja terveitä. Teemme asiakkaamme pyynnöstä hassujakin dimensioita. Vaikka yhden kontillisen kerrallaan, tovi sitten vielä parkkipaikalla liikenteenohjaushommissa käsiään heilutellut toimitusjohtaja Tommy Lindström kuvailee Iisveden Metsä Oy:n kilpailuetuja.
Kansainväliset asiakkaat tuntuvat huomanneen laadun ja asiakaslähtöisen toimintatavan. Sen huomaa ainakin kahdesta asiasta:
Meidän asiakkaamme ovat usein pieniä ja paikallisia perheyrityksiä. Asiakassuhteet ovat olleet hyvin pysyviä. Jotkut ovat alkaneet jo 90-luvulla. Italialaiset saisivat kyllä kuusensa lähempääkin, mutta silti he ottavat yhteyttä mieluummin tänne Iisvedelle, Lindström kuvailee asiakkaiden laatutietoisuutta ja yhteistyön arvostusta.
Toinen tosiasia on, että viimeiset 5 vuotta ovat tuoneet Iisveden Metsä Oy:n tuotantoon 40 % kasvuhypyn. Lindström ohjaa tästä kiitosta investoinneille ja kaikelle yhteistyöavulle, mainiten mm. ELY-keskuksen roolin uuden tuorelinjan rakennustöissä vuosina 2018-2019.
Nykyisin saha on 52 oman työntekijän ja noin 35 urakoitsijan leipäpuu.
Perheiden sisäistäkin suositusta on ilmeisesti ollut, kun samasta suvusta ollaan jo viidennessä sukupolvessa täällä töissä. Minulla ei ainakaan ole mitään vaikeuksia mennä illalla nukkumaan huonon omantunnon kanssa, hän kiteyttää ajatustaan nykyisen kasvun taimikoista.
Konttorin eteisessä on liivien ja korvatulppien jako. Ennen kotoisasti kuusentuoksuista kävelylenkkiä tukkilajittelua kohti, päätetään näpsäyttää konttorin kuistilla pienet yhteispotretit. Tiedä, vaikka otokset päätyisivät pian julkaistavaan 100-vuotishistoriikkiin?
Kansanedustajavieraaksi saapunut Kokoomuksen Marko Kilpi mainitsee ennen sahakierroksen alkua aikatauluteknisistä paineista.
No onneksi tämä on pieni saha, niin ei meillä kierroksessa kauaa mene, Lindström veistelee.
Upouudella sahurin kopilla pysähdymme seuraamaan, kuinka uutta toimituserää ajetaan sahalinjasta läpi. Erikoispituuksia ja hassuja dimensioita ”Piimän” tapaan tietenkin. Tänään määränpäinä ovat Saudi-Arabia, Japani ja Irak.
Asiakaslähtöisyys ymmärretään meillä Suomessa kyllä aivan eri tavalla kuin muualla. Esimerkiksi kiinalaiset tilaavat tavaransa siinä mitassa, miten ne junan vaunuihin vaan parhaiten sopivat, Sahateollisuus Ry:ssä lokakuuhun saakka toimitusjohtajan tehtäviä hoitanut Kai Merivuori kommentoi.
Merivuoren jäädessä eläkkeelle, toimitusjohtajan työssä juuri aloittanut Tino Aalto on ollut myös mukana päivässä välittämässä terveisiä päätöksentekoon. Kaulahuivistaan päätellen ilmiselvä Tepsin mies.
Kierroksen päätteeksi loppusyksyä lämpimänä pitävä aurinko paistaa vieläkin. Päivään on varauduttu sateenvarjoin, jotka annetaan vierailijajoukolle muistoksi mukavasta päivästä. Se nyt vaan on realismia, että Suomessa saattaa syksyllä jopa sataa!
Päivän annissa on ollut selvästi samansuuntainen yksimielisyys siitä, että proaktiivisuutta ja ennakointia tarvitaan metsä- ja teollisuuskysymyksissä.
Olkoon vallinnut paiste ja paikan päällä nähty tekemisen meininki hyviä merkkejä kaikelle tulevalle, mitä noin 430 paikallisen metsänomistajan yhdessä omistama ja Suomen vanhin edelleen samassa paikassa toimiva saha voi ympärilleen tuoda.
Melko vaikuttavaa, kehtaa savolaisenkin sanoa.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista toukokuussa ylöskirjatuista yhtiön arvoista tästä.
Huom! Muista ennen poistumistasi tilata Piimäposti itsellesi – Se on nimittäin täysin ilmaista ja pysyt tuntumalla, mitä Iisvedellä tapahtuu.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Instagramissa
loka 26, 2022
Suurin osa meistä savolaisista vielä nukkuu, kun Pasi Pynnösen herätyskello Hankasalmella soi. Työpäivän ohjelma muotoutuu. Siirtotyöt ovat päivälleen tiedossa jo ennakkoon.
Koneiden siirtoja olen koko ajan tehnyt itse. Ajokonetta tuurailen silloin tällöin. Alkuun tuli puitua ”motolla” 21 vuotta. Nyt olen viimeiset vuodet keskittynyt yrityksen johtamiseen. Välillä käydään etukäteen palstalla katselemassa esimerkiksi kääntöpaikkoja, Pynnönen kuvailee tyypillisen työpäivänsä sisältöä.
Kipinä koneiden päälle syttyi jo pikkupoikana, kun puunkorjuu alkoi koneellistumaan ja erilaisia koneita käytiin Hankasalmen talvihangilla hiihtämällä katsomassa.
En tiedä, onko tämä ollut ihan geeneissä. Minulle oli hyvin selvää, että konetta ruvetaan ajamaan heti, kun koulut on käyty. Nikkarilassa (nykyinen XAMK) kävin yhden vuoden metsätalousjakson. Muuten metsäkoneen ajaminen on opeteltu ihan kantapään kautta, Pynnönen kuvailee uran alkutaivalta.
Pasin Tauno-isä aloitti koneyrittäjänä vuonna 1974. Kaksi vuotta myöhemmin, hän perusti Veljekset Pynnönen Ky:n yhdessä Erkki Pynnösen kanssa. Vuonna 1992 omistajapohjaa muutettiin, kun Pasi tuli Erkin tilalle yhtiöön ja yhtiön nimeksi muutettiin Metsäkoneurakointi T ja P Pynnönen Oy.
Hakkuita rupesin tekemään vuonna 1988. Moniin metsiin mentiin koneiden kanssa silloin ensimmäisiä kertoja. Se oli metsänomistajille uutta. Nykyisin metsänomistajia näkee paljon vähemmän, kun maaseudullakin asutaan vähemmän, Pynnönen kuvailee vuosikymmenten muutoksia.
Vaikka kohtaamiset työn merkeissä ja metsässä ovat harventuneet, Pynnönen kokee edelleen työn olevan sosiaalista kanssakäymistä monessakin mielessä.
Joskus tullaan edelleen juttusille, kun ollaan konetta viemässä tai tuomassa. Joku voi tulla keskustelemaan esimerkiksi laanipaikasta. Kun olemme pitkään pyörineet näillä alueilla, niin joku voi tulla siviilissä jutulle kaupassa käydessä, Pynnönen havainnollistaa
Vuonna 2010 liiketoiminta siirtyi kokonaan Pasin hoteisiin. Käytössä oleva konearsenaali on kirjavaa Komatsun, Ponssen ja John Deeren väreissä. Neljän perheenjäsenen lisäksi, Pynnösten liiketoiminta työllistää kokoaikaisesti 16 henkilöä. Päälle on muutamia osa-aikaisia kuskeja.
Iisveden Metsän kumppanina Pynnösten yritys on ajanut puuta kohta kahden vuoden ajan. ”Reilu savolainen firma” on ollut tuntuma kuvaamaan yhteistyötä yhdellä lauseella. Kasvot yhteistyön takana ovat olleet kuitenkin Pasille jo entuudestaan tuttuja.
Ei ole varmaan tästä suoraa kolmeakaan kilometriä, mistä Riipisen Eero (metsäjohtaja) on kotoisin. Ja Sumiaisissa asuvan Rossin Jussin (metsäjohtaja) kanssa olemme olleet hyvinkin paljon joskus aiemminkin tekemisissä. Aika hauska sattumus, Pasi tokaisee.
Kun kerran Jussi nyt otetaan puheisiin, niin toki on kysyttävä, onko yhdessä kairattu jäätä ja istuttu talvipäiviä pilkillä?
Sitä ei olla kyllä tehty. Mutta mato-onkimista ollaan harrastettu, hän naurahtaa.
Koneet ja moottorit näkyvät Pynnösen perheessä vapaa-ajallakin. Pasilla ja hänen pojallaan Antilla on tallissa Ford Escort RS2000-rmalliset ralliautot.
80-luvulla mentiin ihan oikeaa rallia Escortilla ja nelivetoisella Audi Quattrolla. Vanhemmat autot olivatkin oikein kunnon ralliautoja! B-ryhmässä putken päästä lensi metrinen tuli ja pauke vain kuului. Nykyisin autojen ajettavuus ja esimerkiksi iskunvaimennus on kehittynyt niin, että pienemmillä tehoilla päästään nopeammin, Pasi kertoo.
Perheen Escorteilla käydään edelleen vauhdikkaasti lennättämässä soraa erilaisissa kyläkilpailuissa. Muutamia viikkoja takaperin haastatteluhetkestä oltiin juuri mukana Laukaassa järjestetyssä kisassa.
Pasi Pynnönen pitää hyvänä asiana, että nuoret ja koululaiset pääsevät metsään tutustumaan puunkorjuutyöhön. Luokat saapuvat linja-autokyydityksillä. Puiden kokoa arvioidaan ja sitten katsotaan, kuinka monta mottia niistä syntyy.
Pieksämäeltä käy usein tulevia konekoululaisia. Siinä vietetään päivää yhdessä. Keitetään nuotiolla kahvit ja paistetaan makkaraa. Ne ovat olleet oikein hyvin järjestettyjä hetkiä, Pynnönen antaa kiitosta seuraavan sukupolven metsäkasvatustyölle.
Koneiden ja teknologioiden kehitys on vauhdikasta. Muutoksen keskellä on Pasin mielestä voitava mukautua ajan henkeen. Lapset ovat jo nyt mukana yrityksen toiminnassa ajamassa konetta ja lavettiautoa.
Vielä tässä mukana ollaan. Mutta jos innostusta jatkamaan löytyy, niin ei kun vaan. En minä aio estellä, Pynnönen päättää juttutuokion.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukea toisestakin yhteistyökumppanistamme Vesannon Kuljetus Oy:stä ja Koljosten veljesten mietteitä.
Seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa.
loka 10, 2022
Kolmas nainen laulaa biisissään: ”Kuinka sujuu multa maanantai?”. Tero Lempisen hihat on ainakin kääritty jo kukon laulun aikaan kuudelta.
Työpäivässä on ehtinyt tapahtua paljon ensimmäiseen kahvitaukoon mennessä. Haastatteluaamuna asennuskohteina ovat olleet tuorelinjan kenno ja kuivalinjan kaapeli. Mikä tässä hommassa kiehtoo?
Näiden töiden teko on loogista päättelyä vaativaa ongelmanratkaisua. Prosessin hahmottamista eli mitä pitää tapahtua ensin, että tapahtuisi seuraava asia, Lempinen avaa hieman dominopeliltä kuulostavaa ajattelun kulkua.
Sähkötöiden lisäksi, Lempisen ja hänen kollegoidensa tehtäviin kuuluu laajasti kaikenlaiset mekaaniset huoltotyöt.
Alan kehittyminen on tuonut mukanaan paljon automatiikkaa, joka mittaa kaiken toimintaa. Koneilla on tietyt raja-arvot.
Linjassa on paljon antureita. Jos kone on seis ja annetut toimintarajat ovat kunnossa, pitää kysyä ”mikä estää tätä laitetta toimimasta?”. Onko esimerkiksi joku sulake lauennut, Lempinen avaa tarkemmin työn luonnetta.
Sähköllä on täysin kriittinen rooli, sillä kaikki moottorit ja venttiilit pyörivät sähköllä. Jos johonkin halutaan perustaa uusi etäohjauspiste, sinne on vedettävä kaapelit.
Jo alan opiskelijana Lempinen huomasi, että sähköasentajan pää pyörii koko ajan kuin telkällä ympärilleen katsellen ja etsien, missä piuhat menevät. Pohtien miten ja miksi ne on vedetty.
Koko ajan oppii, kun seuraa, miten toiset ovat ratkaisseet jonkun jutun ja yrittää hyödyntää oppia omassa työssään, Lempinen sanoo.
Teron isä Seppo Lempinen aloitti töiden teon Iisveden Metsällä jo vuonna 1983. Isän keikoille Tero on päässyt mukaan käytännössä siitä lähtien, kun on oppinut menemään omin jaloin eteenpäin.
Iisveden Metsä on ollut kotona puheissa ahkerasti. Isä jäi viime vuonna jo eläkkeelle, Tero kertoo.
Teron tie Piimänkadulle on tuonut perille monen vaiheen kautta. Jo kouluaikanaan hän sai ensimmäisen kesätyönsä sahalta ollessaan toisen ja kolmannen opiskeluvuoden välimaastossa.
Armeijan harmaista kotiuduttuaan vuonna 2010, uramatka jatkui Suonenjoen Sähköasennuksen palkkalistoille. 11 vuotta kestänyt jakso tuli päätökseen helmikuussa 2021. Tero sai silloin töitä Tepi Service Oy:ltä, joka vastaa nykyisin kaikista Iisveden Metsä Oy:n sähköasennuksista ja sähköhuollosta. Lisäksi työtehtäviin kuuluvat avustavat kunnossapitotyöt ja mekaaniset huoltotyöt yhdessä sahan oman mekaanisen huollon kanssa.
Ympyrä on sulkeutunut.
Stand up-koomikko Ismo Leikolan sketsikappale ”raksamies” vihjailee sähköasentajan näkymättömyydellä. Lempistä käsitys selvästi huvittaa, mutta hänellä on hyvä aavistus, mistä mielikuva johtuu.
Rakennusalalla mennään eteenpäin vaihe kerrallaan. Sähkötyöt kulkevat vaiheiden perässä. sähköasentajalle ei ole hommia koko ajan. Siinä sitten puuskahdellaan, että mihin ihmeeseen se ”sähkäri” on taas hävinnyt, Lempinen naureskelee.
Tyhjänpanttina seisoskelun sijaan, on huomattavasti tehokkaampaa liikkua sinne, missä sähkötöitä tarvitaan heti.
Lempisen mielestä Suomessa on erittäin ammattitaitoinen sähköalan osaaminen ja historiallisen pitkään toimineet edistykselliset ja turvalliset sähköverkot. Niistä tulee kansainvälistäkin kiitosta.
Eräs entinen ulkomaalainen asiakkaani on suorastaan kehunut meidän tilannettamme hänen oman kotimaansa vastaavaan tilanteeseen verrattuna, hän toteaa.
Kopeilla liikkuu huhuja, joiden mukaan Terolla olisi mielenkiintoinen tulostusharrastus. Mistä on kyse?
Minulla on kaksi 3D-tulostina. Valmistan niillä erilaisia prototyyppilaitteita. Työn alla on CNC-jyrsinkone. Ensin tulostan koneen osat muovista. Sitten, kun ne hajoavat, voin teettää muovisen mallikappaleen avulla tilalle uudet metalliset osat, Lempinen kertoo.
Aktiivisena ampumaharrastajana, kouluttajana ja Onkilammen ampumaradan vastaavana Lempinen on hyödyntänyt 3D-tulostusta mm. paikkatarrojen säilytyslaatikoiden valmistuksessa ja latausapulaitteissa.
Erään huippuravintolan uutisoimalle tulostelihaillalliselle Lempinen ei sentään lämpene, mutta näkee toisaalla yhteiskunnallisesti hyvin merkityksellisiä mahdollisuuksia hyödyntää 3D-tulostusta.
Jos esimerkiksi korva repeää, tulostimella voidaan tehdä uusi korvanlehti. Samoin, liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneita voidaan auttaa elämään suhteellisen normaalisti, jos alkuperäinen raaja joudutaan amputoimaan, Lempinen kertoo kaksi havaintoa.
Moottoroidun käsiproteesin valmistaminen maksaa useita kymmeniätuhansia euroja. Kasvuiässä olevan lapsen käsi kasvaa koko ajan, jolloin kallista proteesiakin jouduttaisiin uudistamaan usein. Sellaiseen ei kaikilla ole varaa.
3D-tulostajat kehittivät yhteistyössä moottoroidun käsiproteesin, johon rakennettiin muovinen istukka. Sen avulla pystyttiin uudistamaan ketterästi varsinaista käsiosaa. Lapsi pystyi käymään kouluaan aika normaalisti. Käteen pystyttiin lisäksi tekemään tyylikkäät Spiderman-kuviot, Lempinen viittaa proteesin ulkonäköön liittyvään psykologiseen merkitykseen.
Sähköasentajan avulle on paljon ja monipuolisesti käyttöä. Se näkyy myös Teron arjessa, kun lähipiiristä puhelin pirahtelee tasaisesti.
Joskus rautakaupassa käydessä tekee mieli mennä antamaan omat vinkkinsä, kun joku tuumii hyllyjen välissä oikeanlaista katkaisijaa itselleen.
Auttaminen on mukavaa, mutta vaatii se toki myös tilannetajua, Lempinen tuumii.
Nykyistä toimenkuvaansa Lempinen pitää laajana. Vuodesta 1924 käynnissä pyörineessä sahalaitoksessa halutaan taata, että hommat toimivat tulevanakin vuosisatana. Siksi ennakoivaa huoltoa ja uudistamista tehdään koko ajan.
Vaikka tahti on ripeä, työilmapiiri on rento.
Tämä saha on sellainen savolaisen letkeä paikka tehdä työtä. Täällä ei ole tiukkapipoista touhua. Sitäkin lajia on tullut keikkatyössä nähtyä, Lempinen summaa lopuksi.
Seuraavaa PIIMÄPOSTIA odotellessa, voit lukea mitä vuoden 2021 metsäopettaja Heikki Manninen totesi rennosta ilmapiiristä.
Seuraa meitä Facebookissa Instagramissaja Instagramissa.
syys 26, 2022
Heikki Manniselle metsä on luonteva ja tuttu ympäristö, jonka parissa oma elämän polku on kulkenut läpi lapsuudesta työelämään.
Olen kotoisin metsätilalta. Molemmilla vanhemmillani on metsäalan koulutus. Heidän touhujensa ympäristö ja vapaus kiehtoi minua. Kai uravalintaan on jotain tullut myös siitä, että äiti teki suurimman osan työurastaan opettajana, Manninen taustoittaa.
Rinnalla kulki nuorempana myös vaihtoehto kondiittorin ammatista. Manninen ehti käydä tutustumassa alaan TET-harjoittelujaksossa saakka.
Vahvasti käsityöammattihan se on. Ymmärsin, että aamut alkavat aikaisin ja työajat ovat epätyypillisiä. Kävin Antin Konditoriassa Hämeessä ja asustelin sen jakson sukulaisten luona, Manninen muistelee.
Kondiittorin työt jäivät lopulta kakkossijalle ja metsäala vei mennessään. Jo yliopisto-opintojensa aikana Manninen huomasi, millä tavoin metsäalan opetusta voisi viedä eteenpäin.
Lisäksi olen utelias luonne. Aina olisi kiva oppia uutta, eikä malta pysähtyä kehityksen äärellä, Manninen muistelee.
Viime vuonna Manninen sai työstään erittäin arvostetun, Metsäalan Opiskelijat Ry:n myöntämän Vuoden Metsäopettaja-tunnustuksen.
Kyllähän se valinta mieltä lämmitti aidosti. Ei kai siihen auta muuta kuin suhtautua nöyrin mielin. Vähintään sama taso pidetään jatkossakin, Manninen lupaa.
Opettaja pystyy vaikuttamaan omalla panoksellaan paljonkin siihen, miten hyvin asioita omaksutaan. Manninen kuuntelee tarkasti opiskelijoilta tulevaa palautetta.
Kommenttien perusteella, opiskelijat arvostavat työelämälähtöisyyttä ja vaativuutta. Tehdään töitä rennolla meiningillä, mutta tavoitteellisesti ja tosissaan. Aikaa käytetään tehokkaasti, Manninen havainnollistaa nykypäivän opiskelijan toiveita.
Manninen sanoo, että lähi- ja maasto-opetus ovat kokemuksen ja harjaantumisen kannalta täysin välttämättömiä nyt ja jatkossakin. Vaikka työtehtävä olisi konttorityötäkin.
Maasto-opetus on metsäinsinööriopintojen kannalta täysin korvaamatonta. Vain siten saa todellisen käsityksen ja kokonaiskuvan Manninen korostaa.
Myös kuunteleminen ja ajan tehokas hyötykäyttö korostuu.
Maastossa saa helposti aikaa kulumaan kaikenlaiseen oheistoimintaan, kuten makkaranpaistoon. Opettajana pitää seurata ryhmää. Huolehtia, että tehtävät ovat sopivan haastavia ja todellisia. Motivaatio säilyy ja opiskelija kokee kehittyvänsä. Tehdään sellaisia asioita, mitä oikeissakin töissä tehdään, Manninen listaa.
Manninen lopuksi alleviivaa, miten tärkeää on kysyä ihmisiltä palautetta. Palautteen saaminen on paras tapa analysoida, miten opetus onnistui.
Nykyinen XAMKin lehtori on saanut olla mukana myös Iisveden Metsä Oy:n arjessa työskennellessään vuosina 2016-2017 sahan puunhankinnassa. Tästä on jäänyt lämpimät muistot.
Suurella mielenkiinnolla seuraan sahan kehitystä. Sahalla vietetty jakso työelämästä on antanut valtavasti omalle uralle. Sanoisin, että pala sydäntäni on jäänyt ikuisesti Jauholahden pohjukkaan, Manninen kiteyttää.
Sahan ammattilaisista Eero Riipisellä ja Jussi Rossilla on ainakin kuution verran pilkettä silmäkulmassa.
He ovat velikultia, joiden tekemisen taso ja tavoitteet ovat korkealla. Konttorilla vietetyt kahvitunnit olivat ehdottomasti päivän hauskimpia hetkiä. Siinä kahvituntien lomassa syntyi puolivahingossa samalla hyviä ideoita, Manninen muistelee hymyillen.
Sahan verkkosivuilla vapaasti käytössä oleva virtuaalinen tehdaskierros on Mannisen digitaalinen kädenjälki sahan arjen kuvaukseen. Mitä kaikkia mahdollisuuksia digitaalinen aika on tuonut metsäopetukseen?
Joillekin opiskelijoille on parempi, että asioihin saa keskittyä omassa rauhassaan ja itselle sopivimmalla hetkellä. Toiset oppivat paremmin visuaalisuuden kautta. Pelillistämisellä ja lisätyllä todellisuudella voi kasvattaa opiskelumotivaatiota. Digitaalisuus antaa myös joustoa työelämän ja opiskelun yhdistämiseen, Manninen listaa hyviä puolia.
Edellisessä Piimäpostissamme jututettu Jake Fräntilä halusi tietää, miten kesäsi on mennyt?
Oikein rentouttavasti. Energisenä lukukausi aloitetaan. Vaikka lehdissä on kerrottu, että opettajat eivät ehdi kesällä palautua, niin minä palauduin kyllä hyvin, Manninen vastaa.
Hänen päiväohjelmaansa metsä kuuluu työpäivien jälkeenkin. Hyvää oloa ja tasapainoa pitää yllä hänelle eräs erittäin tärkeä harrastus.
Ei tämä opetustyö sinne kouluun jää. Mutta kun on aito kiinnostus, niin ei se häiritse. Käytän kaiken vapaa-aikani suunnistukseen. Kun SM-kisaputki alkaa, niin suunnistuksen parissa mennään joka viikonloppu, Manninen kuvaa suhdettaan urheiluharrastukseensa.
Manninen on myös aktiivinen harrasterakentaja ja remontoija. Kuusi on hänen mielestään kaunis ja hyväntuoksuinen raaka-aine.
Ja luotettava. Kuten Iisveden Metsä, Manninen lopettaa juttutuokiomme.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista, mitä kaikkea aiemmin mainittu metsäjohtaja Eero Riipinen kertoo omasta työstään ja puukaupasta.
Seuraa meitä myös Instagramissa ja Facebookista.
syys 14, 2022
Jake syntyi Pelkosenniemelle. Se on 924 asukkaan lappalaiskunta. Maakuntansa pienin. Jotain kunnan koosta kertoo, että kahden neliökilometrin alueella asustaa keskimäärin vain yksi ihminen.
– Muutin vanhempien mukana sieltä tänne Savoon. Olin silloin 8-vuotias. Suurin kulttuuriero oli nähdä, miten ihmiset asuvat täällä todella paljon lähempänä toisiaan, Jake kertoo.
Fräntilä kuvailee perhettään ”uus-suonenjokelaiseksi”. Ensi talvena tulee kuluneeksi 4 vuotta siitä, kun muuttokuorma saapui Varkaudesta kylille.
Iloisuus, valoisuus ja lämminhenkisyys on parasta. Olemme sopeutuneet tänne todella hyvin. Lupsakalla asenteella pärjää. Ja tietenkin pienellä varauksella, Fräntilä veistää hymy suupielissä ja viittaa legendaariseen ”vastuu on kuulijalla”-sanontaan
Jakelle on ollut lapsuuden hiekkalaatikkoleikeistä lähtien melko selkeää, että elämässä tullaan pelaamaan isojen koneiden kanssa. Kaikilla työmailla oli ehdottomasti päästävä räpläämään ja kokeilemaan kaikenlaisia nappuloita.
Palomieshän minusta ihan ensin piti tulla. Mutta tässä on käynyt nyt hyvin, kun olen työtehtävien lisäksi mukana sahan vapaaehtoisessa palokuntatoiminnassa. Sain molemmat, Jake tuumii.
Lumien aurauksista alkanut konekuskin ura toi ensin Iisveden Metsälle 3,5 vuotta sitten. Nyt vuonna 2022 ollaan tukkikentällä Volvon ohjaksissa.
Fräntilän tavoitteena oli löytää itselleen työpaikka mekaanisen metsäteollisuuden parista. Sähköpostin laittaminen ja haastattelu työnjohtaja Juha Halosen kanssa johti lopulta työkutsuun.
Se oli hyvä juttu. Olen tykännyt tosi paljon olla täällä töissä. Ihmisistä huolehditaan ja ollaan inhimillisiä. Ymmärretään sekin, että aina ei ole paras päivä, mutta kaikesta selvitään. Jousto toimii puolin ja toisin, kun sille on tarvetta, Fräntilä toteaa
Jake harrasti nuorempana taekwondoa kilpatasolla. Kamppailulajien maailmasta on tarttunut hyvät motoriset valmiudet tukemaan konekuskin työtä. Tietynlainen tyyneyskin on erityisen merkitsevässä roolissa, kun montaa asiaa tapahtuu yhtä aikaa.
Tässä hommassa pärjää, kun on rennot ja rauhalliset liikkeet. Jos esimerkiksi tukit pinoaa liian hätäisesti, sen huomaa heti seuraavalla reissulla. Hosumalla tulee nopeasti noutaja, Jake kertoo.
Kun Volvo pysäytetään päivän päätteeksi parkkiin ja työmaan portit menevät perässä kiinni, niin kotona odottavaa mieluisinta ajanvietettä Jaken ei tarvitse kauaa pohtia:
Sauna. Sellainen aito, perinteinen puusauna. Saunassa käyn pitkän kaavan kautta. Löylyissä menee helposti kolmekin tuntia. Minulla on sellainen tapa, että iltavuoron jälkeisenä aamuna lämmitän aina saunan. Seuraavaa iltavuoroa aina ihan odottaa, hän innostuu fiilistelemään.
Saunan tärkeää roolia kuvaa sekin, että joskus kiuas lämpenee vielä iltayhdentoista maissakin.
– Silloin saa olla löylyissä kaikessa rauhassa, kun muu perhe jo nukkuu. Lauteilla rentoutuu ja mahdolliset murheet karisevat tehokkaasti. Ihan parasta, Jake tokaisee
Juttutuokio päättyy ja on aika toivottaa Jakelle hyvää työpäivän jatkoa. Haastattelun aikana on tallentunut pieni pätkä videota työn touhusta. Näet videon Iisveden Metsä Oy:n Instagramissa ja uudessa TikTok-kanavassa. Tervetuloa seuraamaan.
Seuraavaa PIIMÄPOSTIA odotellessa, voit lukea missä lajissa energia-asiantuntija ja operaatiojohtaja Santtu Korhonen on Suomen mestari.
Löydät meidät myös ja Facebookista.
elo 29, 2022
Santtu Korhonen on hurauttanut Lapinlahdelta Iisvedelle käynnistelemään uutta työpäivää. Hän näyttää älypuhelimensa ruudulta kuvaa, jossa puun lehdistö hehkuu punaisena.
Näytin tätä kuvaa kerran yhdelle kaverilleni. Sanoi, että onpas siinä komea ruska. Minä sitten siihen tokaisin, että ei se ole mikään ruska. Se on punaleppä, Santtu heittää.
Erilaisten puulajien kasvattaminen on Korhosen intohimoinen harrastus. Hänellä on tälläkin hetkellä kasvatuksessaan yli 100 eri lajia. Mm. villiomenapuu, joka on harvinainen ja uhanalainen luonnonlaji.
Isäni oli metsuri. Luonto on tuntunut aina omalta paikalta olla ja rauhoittua. Olen aina tykännyt hoitaa metsiä, Korhonen sanoo.
Korhonen aloitti keväällä työt Iisveden Metsä Oy:n metsäosaston operaatiojohtajana. Mitäs sellainen toimenkuva pitää sisällään?
Minun vastuullani ovat metsäenergiaan ja metsänhoidollisiin töihin liittyvät toimenpiteet. Siihen kuuluu esimerkiksi yhteydenpitoa tehtaiden kanssa. Oikeat poltettavat tuotteet löytävät tiensä oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan, Korhonen kuvailee
Peruskoulun jälkeen Santulla oli mielessään kaksi urasuuntaa: Puolustusvoimat tai metsäala. Kainuun Prikaatin harmaissa metsäala veti lopulta pidemmän korren.
Tampereella opiskellessani huomasin paikkakuntien väliset murre-erot. Kun kysyin kaveriltani ”oletko pihassa?”, niin minulle vastattiin, että ”En. Kun tulin juuri sisälle”, Korhonen muistelee hymyillen.
Opiskeluaikanaan, Santtu pääsi näkemään erilaisen metsänhoitokulttuurin, kun talkoovoimilla kerätyillä varoilla lähdettiin Kanadaan ja Malaspina Universityn vieraaksi.
Se oli hyvin silmiä avaava kokemus. Kanadassa tehdään todella paljon käsityötä. Siellä puita ei katkota määrämittaan metsässä niin kuin meillä Suomessa. Siellä saattaa olla vain yksi kokonainen puu kuljetusauton kyydissä. Minä näin esimerkiksi auton, jonka kyydissä oli vain neljä puuta, Korhonen avaa kokemustaan.
Hän toteaa, että Suomessa metsänhoito on hyvissä käsissä.
Täällä metsälaki velvoittaa perustamaan kaadetun metsän tilalle uuden. Kotimainen puu on hyvä raaka-aine jo siksi, että sen voi käyttää kokonaan hyödyksi. Siitä ei liukene mikromuoveja veteen, Korhonen listaa puun hyviä puolia.
Kotimainen puu kasvaa sadevedellä, toisin kuin puuvilla. Sitä joudutaan keinokastelemaan.
Puusta saa tehtyä myös kaikkea kaunista. Minulla on esimerkiksi kotimaisesta puusta tehtyjä paitoja. Jos suomalaisesta puusta valmistettaisiin enemmän tekstiilejä, niitä ei tarvitsisi tuoda Suomeen Aasiasta, Korhonen toteaa.
Metsän parissa työskentely on sosiaalista puuhaa. Iisveden Metsällä työkavereiden kasvot olivat jo entuudestaan tuttuja. Puhetta riittää, mutta mitä työkaveritkaan eivät Korhosesta vielä tiedä?
Santtu tuumii pitkän tovin, sillä hän on omien sanojensa mukaan hyvin avoin. Mutta sitten vastaus löytyy:
He eivät ehkä tiedä, että olen Suomen mestari. 4H-yhdistys järjesti aikoinaan puhetaidon Suomen mestaruuskisat. Aihe oli vapaamuotoinen. Monet pitivät puheen harrastuksistaan. Minun aiheenani oli tietysti erikoispuut,Santtu muistelee.
Palkinnoksi rapsahti 500 vanhaa mummonmarkkaa ja itsensä näyttelijätärsuuruus Ulla Tapanisen kirjoittama mestaruusdiplomi. Se koristaa edelleen Korhosen vanhan huoneen seinää.
Puista on paljon iloa.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, lukaise sahurina työskentelevän Jani Silkkolan mietteet puolen millin tarkkuudesta ja mikä hupaisa joukkuelaji vetää hänet joka kesä kotiseudulleen Vesannolle.
Pysy kuulumisista perillä ja ota meidät seurantaan Instagramissa ja Facebookissa.
elo 16, 2022
Touko- ja kesäkuussa Piimän sahan arkea on seurattu tiiviisti linssien läpi. Nyt halutaan ottaa selvää ja näyttää näyttävästi muillekin, millaisia mahdollisuuksia työura metsäalan, sahateollisuuden ja Iisveden Metsä Oy:n parissa tarjoaa.
Tukkilajittelun puolella sijaitsevan parkkipaikan autorivistöön on ilmestynyt kummajainen. Musta pakettiauto, jonka kyljessä komeilee sana ”BrainyDay”. ”Aivokas päivä”.
Tulitaistelijan varustukseen sonnustautunut Sami Matilainen tervehtii maskinsa ja sahan paloauton ratin takaa samalla, kun hän peruuttelee liekkien kauhuksi hankittua ”johtotähteä” takaisin pilttuuseensa.
Mitä kummaa Piimänkadulla on tänään oikein meneillään?
”Olkaa hyvä!”, kajahtaa korkea ja hieman tenorivoittoinen ääni, joka lähettää matkaan keltaisissa huomioliiveissä astelevan Jouni Vehviläisen, jolla näkyy piimätölkki oikeassa kädessään.
”Tiedätkö sinä, mikä tämä piimäpurkki on?”, hän utelee Samilta, jolla ei ole vastauksen perusteella harmainta aavistustakaan koko asiasta.
Seuraavaksi herrat lähtevät astelemaan tukkilajittelun suuntaan.
Jouni Vehviläinen opiskelee Karelia Ammattikorkeakoulun Värtsilän Kampuksella metsätaloutta. Hänen metsätalousinsinöörin opintojensa ohjelmaan kuuluu toimihenkilöharjoittelu, jota hän on käymässä läpi Iisveden Metsä Oy:n palveluksessa.
Olen ollut aiemmin jo kolmena kesänä täällä töissä. Porukka on entuudestaan tuttua, Vehviläinen taustoittaa.
Suonenjoelta kotoisin olevan Jounin mukaan, metsän parissa työskentely on hyvin luontevaa, kun on lähtöisin maatilalta. Metsä on ollut aina lähietäisyydellä.
Monelle nuorelle tämä ala on vieras. Harva edes ymmärtää, mitä kaikkea metsäala tarkoittaa. Mahdollisuudet ovat hyvin monipuoliset ja opiskelu antaa valmiudet työskennellä hyvin erilaisissa tehtävissä, Vehviläinen avaa.
Vehviläiselle tarjoutui tuhannen taalan paikka auttaa uravalintojaan pohtivia nuoria tutustumaan sahateollisuuden ja metsätalouden arkeen, kun Iisveden Metsä Oy:n tuotantojohtaja ja Vehviläisen harjoittelun ohjaaja Jussi Rossi sai idean tosi-tv-henkisestä sarjasta.
En ole aiemmin ollut mukana missään tuotannoissa. Kun kuulin tästä ideasta Jussilta, niin eihän siitä voinut kieltäytyä, Vehviläinen hymyilee.
Ensimmäinen tulikaste pääosaroolissa ja linssin edessä on sujunut Vehviläisen mukaan varsin mutkattomasti. Tuotantoryhmän ohjaaja, Samuli Hahl on antanut ennakkoon Vehviläiselle kotitehtäväksi harjoitella itsenäisesti kuvattavana olemista.
Videoprojekteissa on tosi tärkeää, että saa jännityksen laskemaan ja kuvattavan rentoutumaan. Täällä on hommat menneet tosi hienosti, kun on valmistauduttu hyvin ja on päässyt tutustumaan porukkaan, Hahl kommentoi.
Iisveden Metsä Oy:n väestä rooleissa tullaan näkemään Vehviläisen, Matilaisen ja Rossin lisäksi mm. metsäosaston Eero Riipinen ja Santtu Korhonen. Myönteinen suhtautuminen projektiin kuvastaa hyvin henkeä, jonka Vehviläinen mielellään vahvistaa.
Tämä on hyvä tilaisuus kertoa Iisveden Metsä Oy:stä työnantajana. Porukka on hyvin yhteistyökykyinen. Ajatellaan yhdessä koko firman etua, Vehviläinen kuittaa.
Seuraavan purkitetun pätkän jälkeen lähdetään kahvitauolle palopäällikön määräyksellä. Menomatkalla valvomosta kohti seuraavaa etappia Vehviläinen ja Hahl suunnittelevat, miten GoPro-kameran saisi kiinnitettyä linjastolla liikkuvaan tukkiin.
Seuraavana päivänä kuvaukset jatkuvat Vuorelan kuusimetsissä, johon yhteistyökumppaniksi on saatu mukaan Matti Tossavainen Ky ja Kalla Forest Oy.
Sarjan nimi on vielä hetken aikaa mysteeri, mutta se paljastuu pian. Ensiesitys on luvassa syksyllä Iisveden Metsä Oy:n sosiaalisen median kanavissa.
Ota seurantaan Facebook- ja Instagram – ja pysyt perillä!
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukea, mitä Kalle Hännisen
työpäivät trukin puikoissa ja sahan lastauskentällä tuovat tullessaan.