TARJOA PUUTA MYYNTIIN

Loogista ajattelua ja ongelmanratkaisua

 
Kolmas nainen laulaa biisissään: ”Kuinka sujuu multa maanantai?”. Tero Lempisen hihat on ainakin kääritty jo kukon laulun aikaan kuudelta.
 
Työpäivässä on ehtinyt tapahtua paljon ensimmäiseen kahvitaukoon mennessä. Haastatteluaamuna asennuskohteina ovat olleet tuorelinjan kenno ja kuivalinjan kaapeli. Mikä tässä hommassa kiehtoo?
 

Näiden töiden teko on loogista päättelyä vaativaa ongelmanratkaisua. Prosessin hahmottamista eli mitä pitää tapahtua ensin, että tapahtuisi seuraava asia, Lempinen avaa hieman dominopeliltä kuulostavaa ajattelun kulkua.

 
Sähkötöiden lisäksi, Lempisen ja hänen kollegoidensa tehtäviin kuuluu laajasti kaikenlaiset mekaaniset huoltotyöt.
 
Alan kehittyminen on tuonut mukanaan paljon automatiikkaa, joka mittaa kaiken toimintaa. Koneilla on tietyt raja-arvot.
 

Linjassa on paljon antureita. Jos kone on seis ja annetut toimintarajat ovat kunnossa, pitää kysyä ”mikä estää tätä laitetta toimimasta?”. Onko esimerkiksi joku sulake lauennut, Lempinen avaa tarkemmin työn luonnetta.

 
Sähköllä on täysin kriittinen rooli, sillä kaikki moottorit ja venttiilit pyörivät sähköllä. Jos johonkin halutaan perustaa uusi etäohjauspiste, sinne on vedettävä kaapelit.
 
Jo alan opiskelijana Lempinen huomasi, että sähköasentajan pää pyörii koko ajan kuin telkällä ympärilleen katsellen ja etsien, missä piuhat menevät. Pohtien miten ja miksi ne on vedetty.
 

Koko ajan oppii, kun seuraa, miten toiset ovat ratkaisseet jonkun jutun ja yrittää hyödyntää oppia omassa työssään, Lempinen sanoo.

Sähköä seuraavassa polvessa vuodesta 1983

 
Teron isä Seppo Lempinen aloitti töiden teon Iisveden Metsällä jo vuonna 1983. Isän keikoille Tero on päässyt mukaan käytännössä siitä lähtien, kun on oppinut menemään omin jaloin eteenpäin.
 

Iisveden Metsä on ollut kotona puheissa ahkerasti. Isä jäi viime vuonna jo eläkkeelle, Tero kertoo.

 
Teron tie Piimänkadulle on tuonut perille monen vaiheen kautta. Jo kouluaikanaan hän sai ensimmäisen kesätyönsä sahalta ollessaan toisen ja kolmannen opiskeluvuoden välimaastossa.
 
Armeijan harmaista kotiuduttuaan vuonna 2010, uramatka jatkui Suonenjoen Sähköasennuksen palkkalistoille. 11 vuotta kestänyt jakso tuli päätökseen helmikuussa 2021. Tero sai silloin töitä Tepi Service Oy:ltä, joka vastaa nykyisin kaikista Iisveden Metsä Oy:n sähköasennuksista ja sähköhuollosta. Lisäksi työtehtäviin kuuluvat avustavat kunnossapitotyöt ja mekaaniset huoltotyöt yhdessä sahan oman mekaanisen huollon kanssa.
 
Ympyrä on sulkeutunut.
 

Mystinen kadonnut sähkömies ja 3D-tulostin

 
Stand up-koomikko Ismo Leikolan sketsikappale ”raksamies” vihjailee sähköasentajan näkymättömyydellä. Lempistä käsitys selvästi huvittaa, mutta hänellä on hyvä aavistus, mistä mielikuva johtuu.
 

Rakennusalalla mennään eteenpäin vaihe kerrallaan. Sähkötyöt kulkevat vaiheiden perässä. sähköasentajalle ei ole hommia koko ajan. Siinä sitten puuskahdellaan, että mihin ihmeeseen se ”sähkäri” on taas hävinnyt, Lempinen naureskelee.

 
Tyhjänpanttina seisoskelun sijaan, on huomattavasti tehokkaampaa liikkua sinne, missä sähkötöitä tarvitaan heti.
 
Lempisen mielestä Suomessa on erittäin ammattitaitoinen sähköalan osaaminen ja historiallisen pitkään toimineet edistykselliset ja turvalliset sähköverkot. Niistä tulee kansainvälistäkin kiitosta.
 

Eräs entinen ulkomaalainen asiakkaani on suorastaan kehunut meidän tilannettamme hänen oman kotimaansa vastaavaan tilanteeseen verrattuna, hän toteaa.

Kopeilla liikkuu huhuja, joiden mukaan Terolla olisi mielenkiintoinen tulostusharrastus. Mistä on kyse?
 

Minulla on kaksi 3D-tulostina. Valmistan niillä erilaisia prototyyppilaitteita. Työn alla on CNC-jyrsinkone. Ensin tulostan koneen osat muovista. Sitten, kun ne hajoavat, voin teettää muovisen mallikappaleen avulla tilalle uudet metalliset osat, Lempinen kertoo.

 
Aktiivisena ampumaharrastajana, kouluttajana ja Onkilammen ampumaradan vastaavana Lempinen on hyödyntänyt 3D-tulostusta mm. paikkatarrojen säilytyslaatikoiden valmistuksessa ja latausapulaitteissa.
 
Erään huippuravintolan uutisoimalle tulostelihaillalliselle Lempinen ei sentään lämpene, mutta näkee toisaalla yhteiskunnallisesti hyvin merkityksellisiä mahdollisuuksia hyödyntää 3D-tulostusta.
 

Jos esimerkiksi korva repeää, tulostimella voidaan tehdä uusi korvanlehti. Samoin, liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneita voidaan auttaa elämään suhteellisen normaalisti, jos alkuperäinen raaja joudutaan amputoimaan, Lempinen kertoo kaksi havaintoa.

 
Moottoroidun käsiproteesin valmistaminen maksaa useita kymmeniätuhansia euroja. Kasvuiässä olevan lapsen käsi kasvaa koko ajan, jolloin kallista proteesiakin jouduttaisiin uudistamaan usein. Sellaiseen ei kaikilla ole varaa.
 

3D-tulostajat kehittivät yhteistyössä moottoroidun käsiproteesin, johon rakennettiin muovinen istukka. Sen avulla pystyttiin uudistamaan ketterästi varsinaista käsiosaa. Lapsi pystyi käymään kouluaan aika normaalisti. Käteen pystyttiin lisäksi tekemään tyylikkäät Spiderman-kuviot, Lempinen viittaa proteesin ulkonäköön liittyvään psykologiseen merkitykseen.

Puhelin pirisee – aina on tilaisuuksia olla avuksi

 
Sähköasentajan avulle on paljon ja monipuolisesti käyttöä. Se näkyy myös Teron arjessa, kun lähipiiristä puhelin pirahtelee tasaisesti.
 
Joskus rautakaupassa käydessä tekee mieli mennä antamaan omat vinkkinsä, kun joku tuumii hyllyjen välissä oikeanlaista katkaisijaa itselleen.
 

Auttaminen on mukavaa, mutta vaatii se toki myös tilannetajua, Lempinen tuumii.

 
Nykyistä toimenkuvaansa Lempinen pitää laajana. Vuodesta 1924 käynnissä pyörineessä sahalaitoksessa halutaan taata, että hommat toimivat tulevanakin vuosisatana. Siksi ennakoivaa huoltoa ja uudistamista tehdään koko ajan.
 
Vaikka tahti on ripeä, työilmapiiri on rento.
 

Tämä saha on sellainen savolaisen letkeä paikka tehdä työtä. Täällä ei ole tiukkapipoista touhua. Sitäkin lajia on tullut keikkatyössä nähtyä, Lempinen summaa lopuksi.

 
Seuraavaa PIIMÄPOSTIA odotellessa, voit lukea mitä vuoden 2021 metsäopettaja Heikki Manninen totesi rennosta ilmapiiristä.
 
Seuraa meitä Facebookissa Instagramissaja Instagramissa.

Metsä veti makeasta pidemmän tikun

 
Heikki Manniselle metsä on luonteva ja tuttu ympäristö, jonka parissa oma elämän polku on kulkenut läpi lapsuudesta työelämään.
 

Olen kotoisin metsätilalta. Molemmilla vanhemmillani on metsäalan koulutus. Heidän touhujensa ympäristö ja vapaus kiehtoi minua. Kai uravalintaan on jotain tullut myös siitä, että äiti teki suurimman osan työurastaan opettajana, Manninen taustoittaa.

 
Rinnalla kulki nuorempana myös vaihtoehto kondiittorin ammatista. Manninen ehti käydä tutustumassa alaan TET-harjoittelujaksossa saakka.
 

Vahvasti käsityöammattihan se on. Ymmärsin, että aamut alkavat aikaisin ja työajat ovat epätyypillisiä. Kävin Antin Konditoriassa Hämeessä ja asustelin sen jakson sukulaisten luona, Manninen muistelee.

Kondiittorin työt jäivät lopulta kakkossijalle ja metsäala vei mennessään. Jo yliopisto-opintojensa aikana Manninen huomasi, millä tavoin metsäalan opetusta voisi viedä eteenpäin.

Lisäksi olen utelias luonne. Aina olisi kiva oppia uutta, eikä malta pysähtyä kehityksen äärellä, Manninen muistelee.

Palaute ja maasto-opetus ovat korvaamattomat kehityksen raaka-aineet

 
Viime vuonna Manninen sai työstään erittäin arvostetun, Metsäalan Opiskelijat Ry:n myöntämän Vuoden Metsäopettaja-tunnustuksen.
 

Kyllähän se valinta mieltä lämmitti aidosti. Ei kai siihen auta muuta kuin suhtautua nöyrin mielin. Vähintään sama taso pidetään jatkossakin, Manninen lupaa.

 
Opettaja pystyy vaikuttamaan omalla panoksellaan paljonkin siihen, miten hyvin asioita omaksutaan. Manninen kuuntelee tarkasti opiskelijoilta tulevaa palautetta.

Kommenttien perusteella, opiskelijat arvostavat työelämälähtöisyyttä ja vaativuutta. Tehdään töitä rennolla meiningillä, mutta tavoitteellisesti ja tosissaan. Aikaa käytetään tehokkaasti, Manninen havainnollistaa nykypäivän opiskelijan toiveita.

 
Manninen sanoo, että lähi- ja maasto-opetus ovat kokemuksen ja harjaantumisen kannalta täysin välttämättömiä nyt ja jatkossakin. Vaikka työtehtävä olisi konttorityötäkin.

Maasto-opetus on metsäinsinööriopintojen kannalta täysin korvaamatonta. Vain siten saa todellisen käsityksen ja kokonaiskuvan Manninen korostaa.

Myös kuunteleminen ja ajan tehokas hyötykäyttö korostuu.

Maastossa saa helposti aikaa kulumaan kaikenlaiseen oheistoimintaan, kuten makkaranpaistoon. Opettajana pitää seurata ryhmää. Huolehtia, että tehtävät ovat sopivan haastavia ja todellisia. Motivaatio säilyy ja opiskelija kokee kehittyvänsä. Tehdään sellaisia asioita, mitä oikeissakin töissä tehdään, Manninen listaa.

Manninen lopuksi alleviivaa, miten tärkeää on kysyä ihmisiltä palautetta. Palautteen saaminen on paras tapa analysoida, miten opetus onnistui.

Palanen sydäntä Iisvedellä

 
Nykyinen XAMKin lehtori on saanut olla mukana myös Iisveden Metsä Oy:n arjessa työskennellessään vuosina 2016-2017 sahan puunhankinnassa. Tästä on jäänyt lämpimät muistot.
 

Suurella mielenkiinnolla seuraan sahan kehitystä. Sahalla vietetty jakso työelämästä on antanut valtavasti omalle uralle. Sanoisin, että pala sydäntäni on jäänyt ikuisesti Jauholahden pohjukkaan, Manninen kiteyttää.

 
Sahan ammattilaisista Eero Riipisellä ja Jussi Rossilla on ainakin kuution verran pilkettä silmäkulmassa.
 

He ovat velikultia, joiden tekemisen taso ja tavoitteet ovat korkealla. Konttorilla vietetyt kahvitunnit olivat ehdottomasti päivän hauskimpia hetkiä. Siinä kahvituntien lomassa syntyi puolivahingossa samalla hyviä ideoita, Manninen muistelee hymyillen.

Sahan verkkosivuilla vapaasti käytössä oleva virtuaalinen tehdaskierros on Mannisen digitaalinen kädenjälki sahan arjen kuvaukseen. Mitä kaikkia mahdollisuuksia digitaalinen aika on tuonut metsäopetukseen?

Joillekin opiskelijoille on parempi, että asioihin saa keskittyä omassa rauhassaan ja itselle sopivimmalla hetkellä. Toiset oppivat paremmin visuaalisuuden kautta. Pelillistämisellä ja lisätyllä todellisuudella voi kasvattaa opiskelumotivaatiota. Digitaalisuus antaa myös joustoa työelämän ja opiskelun yhdistämiseen, Manninen listaa hyviä puolia.

Metsä seuraa mukana myös koulun ovien sulkeutuessa

Edellisessä Piimäpostissamme jututettu Jake Fräntilä halusi tietää, miten kesäsi on mennyt?

Oikein rentouttavasti. Energisenä lukukausi aloitetaan. Vaikka lehdissä on kerrottu, että opettajat eivät ehdi kesällä palautua, niin minä palauduin kyllä hyvin, Manninen vastaa.

Hänen päiväohjelmaansa metsä kuuluu työpäivien jälkeenkin. Hyvää oloa ja tasapainoa pitää yllä hänelle eräs erittäin tärkeä harrastus.

Ei tämä opetustyö sinne kouluun jää. Mutta kun on aito kiinnostus, niin ei se häiritse. Käytän kaiken vapaa-aikani suunnistukseen. Kun SM-kisaputki alkaa, niin suunnistuksen parissa mennään joka viikonloppu, Manninen kuvaa suhdettaan urheiluharrastukseensa.

Manninen on myös aktiivinen harrasterakentaja ja remontoija. Kuusi on hänen mielestään kaunis ja hyväntuoksuinen raaka-aine.

Ja luotettava. Kuten Iisveden Metsä, Manninen lopettaa juttutuokiomme.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista, mitä kaikkea aiemmin mainittu metsäjohtaja Eero Riipinen kertoo omasta työstään ja puukaupasta.

Seuraa meitä myös Instagramissa ja Facebookista.

Lappalaismaisemista ja etäisyydestä Savon ytimeen ja läheisyyteen

 
Jake syntyi Pelkosenniemelle. Se on 924 asukkaan lappalaiskunta. Maakuntansa pienin. Jotain kunnan koosta kertoo, että kahden neliökilometrin alueella asustaa keskimäärin vain yksi ihminen.
 

– Muutin vanhempien mukana sieltä tänne Savoon. Olin silloin 8-vuotias. Suurin kulttuuriero oli nähdä, miten ihmiset asuvat täällä todella paljon lähempänä toisiaan, Jake kertoo.

 
Fräntilä kuvailee perhettään ”uus-suonenjokelaiseksi”. Ensi talvena tulee kuluneeksi 4 vuotta siitä, kun muuttokuorma saapui Varkaudesta kylille.
 

Iloisuus, valoisuus ja lämminhenkisyys on parasta. Olemme sopeutuneet tänne todella hyvin. Lupsakalla asenteella pärjää. Ja tietenkin pienellä varauksella, Fräntilä veistää hymy suupielissä ja viittaa legendaariseen ”vastuu on kuulijalla”-sanontaan

Kahta en vaihda. Toinen on konetyöt ja toinen on…

 
Jakelle on ollut lapsuuden hiekkalaatikkoleikeistä lähtien melko selkeää, että elämässä tullaan pelaamaan isojen koneiden kanssa. Kaikilla työmailla oli ehdottomasti päästävä räpläämään ja kokeilemaan kaikenlaisia nappuloita.
 

Palomieshän minusta ihan ensin piti tulla. Mutta tässä on käynyt nyt hyvin, kun olen työtehtävien lisäksi mukana sahan vapaaehtoisessa palokuntatoiminnassa. Sain molemmat, Jake tuumii.

 
Lumien aurauksista alkanut konekuskin ura toi ensin Iisveden Metsälle 3,5 vuotta sitten. Nyt vuonna 2022 ollaan tukkikentällä Volvon ohjaksissa.

Fräntilän tavoitteena oli löytää itselleen työpaikka mekaanisen metsäteollisuuden parista. Sähköpostin laittaminen ja haastattelu työnjohtaja Juha Halosen kanssa johti lopulta työkutsuun.

Se oli hyvä juttu. Olen tykännyt tosi paljon olla täällä töissä. Ihmisistä huolehditaan ja ollaan inhimillisiä. Ymmärretään sekin, että aina ei ole paras päivä, mutta kaikesta selvitään. Jousto toimii puolin ja toisin, kun sille on tarvetta, Fräntilä toteaa

 
Jake harrasti nuorempana taekwondoa kilpatasolla. Kamppailulajien maailmasta on tarttunut hyvät motoriset valmiudet tukemaan konekuskin työtä. Tietynlainen tyyneyskin on erityisen merkitsevässä roolissa, kun montaa asiaa tapahtuu yhtä aikaa.

Tässä hommassa pärjää, kun on rennot ja rauhalliset liikkeet. Jos esimerkiksi tukit pinoaa liian hätäisesti, sen huomaa heti seuraavalla reissulla. Hosumalla tulee nopeasti noutaja, Jake kertoo.

Koneet parkkiin ja lauteille – kelloon tuijottelematta

 
Kun Volvo pysäytetään päivän päätteeksi parkkiin ja työmaan portit menevät perässä kiinni, niin kotona odottavaa mieluisinta ajanvietettä Jaken ei tarvitse kauaa pohtia:
 

Sauna. Sellainen aito, perinteinen puusauna. Saunassa käyn pitkän kaavan kautta. Löylyissä menee helposti kolmekin tuntia. Minulla on sellainen tapa, että iltavuoron jälkeisenä aamuna lämmitän aina saunan. Seuraavaa iltavuoroa aina ihan odottaa, hän innostuu fiilistelemään.

 
Saunan tärkeää roolia kuvaa sekin, että joskus kiuas lämpenee vielä iltayhdentoista maissakin.
 

– Silloin saa olla löylyissä kaikessa rauhassa, kun muu perhe jo nukkuu. Lauteilla rentoutuu ja mahdolliset murheet karisevat tehokkaasti. Ihan parasta, Jake tokaisee

Juttutuokio päättyy ja on aika toivottaa Jakelle hyvää työpäivän jatkoa. Haastattelun aikana on tallentunut pieni pätkä videota työn touhusta. Näet videon Iisveden Metsä Oy:n Instagramissa ja uudessa TikTok-kanavassa. Tervetuloa seuraamaan.

Seuraavaa PIIMÄPOSTIA odotellessa, voit lukea missä lajissa energia-asiantuntija ja operaatiojohtaja Santtu Korhonen on Suomen mestari.

Löydät meidät myös ja Facebookista.

Yli 100 puulajin kokemuksella

 
Santtu Korhonen on hurauttanut Lapinlahdelta Iisvedelle käynnistelemään uutta työpäivää. Hän näyttää älypuhelimensa ruudulta kuvaa, jossa puun lehdistö hehkuu punaisena.
 

Näytin tätä kuvaa kerran yhdelle kaverilleni. Sanoi, että onpas siinä komea ruska. Minä sitten siihen tokaisin, että ei se ole mikään ruska. Se on punaleppä, Santtu heittää.

 
Erilaisten puulajien kasvattaminen on Korhosen intohimoinen harrastus. Hänellä on tälläkin hetkellä kasvatuksessaan yli 100 eri lajia. Mm. villiomenapuu, joka on harvinainen ja uhanalainen luonnonlaji.
 

Isäni oli metsuri. Luonto on tuntunut aina omalta paikalta olla ja rauhoittua. Olen aina tykännyt hoitaa metsiä, Korhonen sanoo.

 
Korhonen aloitti keväällä työt Iisveden Metsä Oy:n metsäosaston operaatiojohtajana. Mitäs sellainen toimenkuva pitää sisällään?
 

Minun vastuullani ovat metsäenergiaan ja metsänhoidollisiin töihin liittyvät toimenpiteet. Siihen kuuluu esimerkiksi yhteydenpitoa tehtaiden kanssa. Oikeat poltettavat tuotteet löytävät tiensä oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan, Korhonen kuvailee

 
Peruskoulun jälkeen Santulla oli mielessään kaksi urasuuntaa: Puolustusvoimat tai metsäala. Kainuun Prikaatin harmaissa metsäala veti lopulta pidemmän korren.
 

Tampereella opiskellessani huomasin paikkakuntien väliset murre-erot. Kun kysyin kaveriltani ”oletko pihassa?”, niin minulle vastattiin, että ”En. Kun tulin juuri sisälle”, Korhonen muistelee hymyillen.

Talkoilla opintomatkalle Kanadaan

 
Opiskeluaikanaan, Santtu pääsi näkemään erilaisen metsänhoitokulttuurin, kun talkoovoimilla kerätyillä varoilla lähdettiin Kanadaan ja Malaspina Universityn vieraaksi.
 

Se oli hyvin silmiä avaava kokemus. Kanadassa tehdään todella paljon käsityötä. Siellä puita ei katkota määrämittaan metsässä niin kuin meillä Suomessa. Siellä saattaa olla vain yksi kokonainen puu kuljetusauton kyydissä. Minä näin esimerkiksi auton, jonka kyydissä oli vain neljä puuta, Korhonen avaa kokemustaan.

 
Hän toteaa, että Suomessa metsänhoito on hyvissä käsissä.
 

Täällä metsälaki velvoittaa perustamaan kaadetun metsän tilalle uuden. Kotimainen puu on hyvä raaka-aine jo siksi, että sen voi käyttää kokonaan hyödyksi. Siitä ei liukene mikromuoveja veteen, Korhonen listaa puun hyviä puolia.

 
Kotimainen puu kasvaa sadevedellä, toisin kuin puuvilla. Sitä joudutaan keinokastelemaan.

Puusta saa tehtyä myös kaikkea kaunista. Minulla on esimerkiksi kotimaisesta puusta tehtyjä paitoja. Jos suomalaisesta puusta valmistettaisiin enemmän tekstiilejä, niitä ei tarvitsisi tuoda Suomeen Aasiasta, Korhonen toteaa.

Suomen mestari Santtu Korhonen

 
Metsän parissa työskentely on sosiaalista puuhaa. Iisveden Metsällä työkavereiden kasvot olivat jo entuudestaan tuttuja. Puhetta riittää, mutta mitä työkaveritkaan eivät Korhosesta vielä tiedä?

Santtu tuumii pitkän tovin, sillä hän on omien sanojensa mukaan hyvin avoin. Mutta sitten vastaus löytyy:
 

He eivät ehkä tiedä, että olen Suomen mestari. 4H-yhdistys järjesti aikoinaan puhetaidon Suomen mestaruuskisat. Aihe oli vapaamuotoinen. Monet pitivät puheen harrastuksistaan. Minun aiheenani oli tietysti erikoispuut,Santtu muistelee.

 
Palkinnoksi rapsahti 500 vanhaa mummonmarkkaa ja itsensä näyttelijätärsuuruus Ulla Tapanisen kirjoittama mestaruusdiplomi. Se koristaa edelleen Korhosen vanhan huoneen seinää.
 
Puista on paljon iloa.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, lukaise sahurina työskentelevän Jani Silkkolan mietteet puolen millin tarkkuudesta ja mikä hupaisa joukkuelaji vetää hänet joka kesä kotiseudulleen Vesannolle.
 

Pysy kuulumisista perillä ja ota meidät seurantaan Instagramissa ja Facebookissa.

Touko- ja kesäkuussa Piimän sahan arkea on seurattu tiiviisti linssien läpi. Nyt halutaan ottaa selvää ja näyttää näyttävästi muillekin, millaisia mahdollisuuksia työura metsäalan, sahateollisuuden ja Iisveden Metsä Oy:n parissa tarjoaa.

”Aivokas päivä” ja piimäpurkin mysteeri

Tukkilajittelun puolella sijaitsevan parkkipaikan autorivistöön on ilmestynyt kummajainen. Musta pakettiauto, jonka kyljessä komeilee sana ”BrainyDay”. ”Aivokas päivä”.

Tulitaistelijan varustukseen sonnustautunut Sami Matilainen tervehtii maskinsa ja sahan paloauton ratin takaa samalla, kun hän peruuttelee liekkien kauhuksi hankittua ”johtotähteä” takaisin pilttuuseensa.

Mitä kummaa Piimänkadulla on tänään oikein meneillään?

”Olkaa hyvä!”, kajahtaa korkea ja hieman tenorivoittoinen ääni, joka lähettää matkaan keltaisissa huomioliiveissä astelevan Jouni Vehviläisen, jolla näkyy piimätölkki oikeassa kädessään.

”Tiedätkö sinä, mikä tämä piimäpurkki on?”, hän utelee Samilta, jolla ei ole vastauksen perusteella harmainta aavistustakaan koko asiasta.

Seuraavaksi herrat lähtevät astelemaan tukkilajittelun suuntaan.

”Teen sinulle tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä”

Jouni Vehviläinen opiskelee Karelia Ammattikorkeakoulun Värtsilän Kampuksella metsätaloutta. Hänen metsätalousinsinöörin opintojensa ohjelmaan kuuluu toimihenkilöharjoittelu, jota hän on käymässä läpi Iisveden Metsä Oy:n palveluksessa.

Olen ollut aiemmin jo kolmena kesänä täällä töissä. Porukka on entuudestaan tuttua, Vehviläinen taustoittaa.

Suonenjoelta kotoisin olevan Jounin mukaan, metsän parissa työskentely on hyvin luontevaa, kun on lähtöisin maatilalta. Metsä on ollut aina lähietäisyydellä.

Monelle nuorelle tämä ala on vieras. Harva edes ymmärtää, mitä kaikkea metsäala tarkoittaa. Mahdollisuudet ovat hyvin monipuoliset ja opiskelu antaa valmiudet työskennellä hyvin erilaisissa tehtävissä, Vehviläinen avaa.

Vehviläiselle tarjoutui tuhannen taalan paikka auttaa uravalintojaan pohtivia nuoria tutustumaan sahateollisuuden ja metsätalouden arkeen, kun Iisveden Metsä Oy:n tuotantojohtaja ja Vehviläisen harjoittelun ohjaaja Jussi Rossi sai idean tosi-tv-henkisestä sarjasta.

En ole aiemmin ollut mukana missään tuotannoissa. Kun kuulin tästä ideasta Jussilta, niin eihän siitä voinut kieltäytyä, Vehviläinen hymyilee.

Ensimmäinen tulikaste pääosaroolissa ja linssin edessä on sujunut Vehviläisen mukaan varsin mutkattomasti. Tuotantoryhmän ohjaaja, Samuli Hahl on antanut ennakkoon Vehviläiselle kotitehtäväksi harjoitella itsenäisesti kuvattavana olemista.

Videoprojekteissa on tosi tärkeää, että saa jännityksen laskemaan ja kuvattavan rentoutumaan. Täällä on hommat menneet tosi hienosti, kun on valmistauduttu hyvin ja on päässyt tutustumaan porukkaan, Hahl kommentoi.

Yhdessä tehdään – ja seuraavaksi tietenkin kuusimetsään!

Iisveden Metsä Oy:n väestä rooleissa tullaan näkemään Vehviläisen, Matilaisen ja Rossin lisäksi mm. metsäosaston Eero Riipinen ja Santtu Korhonen. Myönteinen suhtautuminen projektiin kuvastaa hyvin henkeä, jonka Vehviläinen mielellään vahvistaa.

Tämä on hyvä tilaisuus kertoa Iisveden Metsä Oy:stä työnantajana. Porukka on hyvin yhteistyökykyinen. Ajatellaan yhdessä koko firman etua, Vehviläinen kuittaa.

Seuraavan purkitetun pätkän jälkeen lähdetään kahvitauolle palopäällikön määräyksellä. Menomatkalla valvomosta kohti seuraavaa etappia Vehviläinen ja Hahl suunnittelevat, miten GoPro-kameran saisi kiinnitettyä linjastolla liikkuvaan tukkiin.

Seuraavana päivänä kuvaukset jatkuvat Vuorelan kuusimetsissä, johon yhteistyökumppaniksi on saatu mukaan Matti Tossavainen Ky ja Kalla Forest Oy.

Sarjan nimi on vielä hetken aikaa mysteeri, mutta se paljastuu pian. Ensiesitys on luvassa syksyllä Iisveden Metsä Oy:n sosiaalisen median kanavissa.

Ota seurantaan Facebook- ja Instagram – ja pysyt perillä!

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukea, mitä Kalle Hännisen

työpäivät trukin puikoissa ja sahan lastauskentällä tuovat tullessaan.

Mittatilaustyötä puolen millin tarkkuudella

Jani Silkkola tervehtii terämiehen kopilla kädellään uteliasta kulkijaa. Hänen normaali työpisteensä on hallin toisesta päästä löytyvä sahurin koppi, mutta nyt hän on tuuraamassa parasta aikaa terämiehen kesälomaa.

Keskittynyt haukankatse on teräholkkien ja terien asetuksissa. Tarkistus koneen näytöltä ja pian oikeat palaset löytävät toisensa. Kaikki on valmiina työstöön.

Piti hieman tehdä korotuksia jakopaloihin, Jani huikkaa.

Terien asetukset ja reagointikyky ratkaisevat paljon, kuinka hyvin asiakkaan toiveeseen pystytään vastaamaan.

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten, sahatavaran vaatimukset eivät olleet läheskään yhtä tiukkoja. Nyt tilaaja odottaa poikkeuksetta parasta mahdollista lujuutta, täsmällistä sopivuutta ja kaunista ulkonäköäkin.

Meillä on olemassa koneella sahauslistat, joiden mukaan terät säädetään ja tavaraa sahataan. Sahaus voidaan suorittaa jopa 0,5 millimetrin väleillä. Joskus ihan miettii, mikä järki siinä on. Mutta kyllä siinä on. Erittäin suurikin, Silkkola kuvailee pikkutarkkuutta pieni virne suupielessä.

Jos puolikasta milliä mallaa sormien välillä, etusormi ja peukku eivät paljon toisistaan irtoa. Hieman kauempaa, eroa ei voi edes silmällä havaita!

Kuinka nopeasti toiveisiin voidaan terien säädön puolesta reagoida?

Yleensä säädöt tiedetään yhden päivän varoitusajalla. Meidän tavassamme on se hyvä puoli, että valmistettavalle tavaraerälle on ostaja valmiiksi tiedossa. Eli ensin myydään ja sitten vasta tehdään. Pienimmillään teemme vaikka yhden kuorman, jos se on asiakkaan tarve, Silkkola kuvaa toimintatapaa.

90-luvun lama-aika aloituspotkuna sahurin uralle

Jani Silkkolan tie Iisveden Metsä Oy:n sahurin koppiin sai alkusysäyksen, kun 90-luvulla talonrakennuspuolen työtilanne notkahti. Jani oli juuri samoihin aikoihin valmistunut alan koulusta.

Päädyin ensin Keitelepohjassa sijainneelle parrusahalle kuorintahommiin. Sitten Timber Team (eli nykyinen FM Timber Oy) perusti uuden sahalaitoksen Pihtiputaalle. Kävin sahausalan ammattitutkinnon samalla, kun siellä sitä sahaa rakennettiin, Jani muistelee.

Kyllä se saattaa olla. Virosta tulee kyllä yllättävän kovia joukkueita. Muuten osallistujat ovat ympäri Suomen. Hopea on toistaiseksi paras saavutus Kerkonkosken porukallemme. Olisi mukava pelata joskus finaalissa toista rautalampilaista joukkuetta vastaan, Jani toteaa.

Liikuntaharrastukset ovat Janille muutenkin tärkeitä. Parasta hänen nykyisellä asuinpaikkakunnallaan eli Rautalammilla ovat lukion punttisali ja savolaiset immeiset.

Nuorempana juoksin kilpaa. Tykkään juosta kesällä, hiihtää talvella ja retkeillä. Etelä-Konneveden kansallispuisto tarjoaa hyviä juoksuhetkiä, josta ei kommelluksiakaan puutu, Jani listaa.

Jani Silkkolan työ on vahvasti mukana ruudulla myöhemmin syksyllä julkaistavassa reality-videosarjassa, joka esitetään Iisveden Metsä Oy:n sosiaalisen median kanavissa.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, lue mitä sahan lastauskentällä trukkia ajavan Kalle Hännisen työ pitää sisällään.

Ota meidät seurantaan Instagramissa ja Facebookissa.

Onnistunut lastaus vaatii tarkkuutta ja 3D-hahmotusta – joskus jopa viittomista

 
Kesäaurinko paistaa ja iltapäivä on alullaan. Aurinkolasien takaa katseellaan tervehtivä Kalle Hänninen on tullut iltavuoroon lastaamaan asiakkaiden kyytiin oikeita lautapaketteja. Työkaluna on KALMARin uudenkarhea punainen trukki, jonka koppia koristaa erilaiset peilit ja nappulat.
 

Työergonomia on tosi tärkeää. Tässä trukissa on esimerkiksi kädensijassa miniratti, minkä ansiosta ei tarvitse koko päivää kurotella isompaan rattiin. Menee niskat ja hartiat muuten tosi äkkiä jumiin, jos 8 tuntia pyörittelet rattia, Kalle valottaa uuden trukin hyviä puolia.

 
Raskaat koneet ovat Kallelle monipuolisesti tuttuja. Välillä työkalu vaihtuu pyöräkuormaajaan.
 

Samanlaiset öljythän näissä samoja periaatteita noudattaen kiertää, Hänninen tuumii.

 
Metsäkoneen ohjaksissa Kallen saattoi tavata vielä vuoden 2021 alussa. Neljän vuoden jälkeen tuli olo, että homma on nyt nähty.
 

Kuulin tuttavilta, että täällä sahalla voisi olla kesäksi hommia. Ensin mentiin kesätöissä ja sitten sopimusta jatkettiin, Kalle muistelee siirtymistään Iisveden Metsän lastauskentälle.

 
Onnistuneeseen kuorman lastaukseen tarvitaan kolmiulotteista hahmotuskykyä. Kun tapit ovat tiukat ja laakerit kunnossa, nostoissa ei tule viiden sentin heilumisliikkeitä.
 

Lähetystrukkia ajaessa pakettien kasaaminen oikeaan järjestykseen on haastavaa. Meillä on onneksi hyvin ammattitaitoista väkeä, Kalle viittaa työkavereihinsa Joni Turkkaan ja Ari Suihkoseen.

 
Yhteinen kielikin aina löydetään, vaikka kuljetusliikkeiden rekkojen kopeista alkaa virtaamaan kansainvälisempää puheensorinaa.
 

Viimeistään viittomalla ja elehtien, Kalle naurahtaa.

Tavoitteellisesti vapaalla ja töissä

 
Kalle Hänninen oli mukana perustamassa voimannostoseuraa Rautalammille. Voimannostossa kehittymisen ja tulosten parantamisen pohjana toimii nousujohteinen treenaaminen ja terveet elämäntavat, kuten riittävä uni.
 

Voimannostokisoissa olen muutaman kerran käynyt. Enemmän se on sellaista itseään vastaan kilpailemista, Hänninen tokaisee.

 
Itsensä haastaminen heijastuu myös työssä. Kallen mielestä työn parasta antia on oman kehittymisen huomaaminen. Aina jonkun asian pystyy tekemään nopeammin tai helpommin. 
 

Täällä ei ole sellaista komentamista komentamisen perään. Kun keksit jonkun hyvän idean, miten tuotantoa voi tehostaa, sitä tuetaan ja siitä palkitaan, Kalle iloitsee.

 
Metsätalouden insinööriopinnot kiinnostavat tulevaisuudessa metsän parissa hyvin viihtyvää Kallea, josta tuli myös perheenisä tänä kesänä.
 

Kunnon teknolla tehoa peliin!

 
Kysäisen Kallelta, näkyykö koneiden tai autojen sielunelämä vapaa-ajalla. Tuning kuului harrastusten kirjoon nuorempana. Laitettavat autot olivat hyvin klassisia käyttöautoja.
 

Volvo 740. Sitten oli vanhoja Mersuja. Yksi ”Väyrynenkin”, jossa oli 750 000 kilometriä mittarissa. Se ei oikein lähtenyt mihinkään, Kalle muistelee tallissa piipahtaneita projekteja.