mennessä Tommy Lindström | helmi 8, 2022 | Markkinointiviesti
Kaikilla maailmantähdillä on taustajoukkonsa. Metsäntuottajat Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sainiota voi hyvällä omallatunnolla tituleerata reissumieheksi ja suomalaisen puun pr-hahmoksi. Hän laskeskelee kulkeneensa maailmalla yli kolme kalenterivuotta myyntireppu...mennessä Tommy Lindström | tammi 24, 2022 | Markkinointiviesti
Kuuset vapautuvat kuoristaan ja sahanpuru lentää. Työn alla on rakennustarviketta, jota rakastetaan Japanissa asti. Kun pistää vilkun päälle Iisveden sahalle kurvaamisen merkiksi, voi mielessään vain arvailla, miltä nykyaikaisella sahalla näyttää. Millainen porukka...mennessä Tommy Lindström | tammi 13, 2022 | Markkinointiviesti
Iisveden saha on Suomen puunjalostushistorian harvinaisuus, koska se on selvinnyt kohta jo sata vuotta joutumatta liekkien lyömäksi. Ja mikäli on kiinni Sami Matilaisen luotsaamasta, vapaaehtoisista koostuvasta palokuntatiimistä, niin ei tule käymään jatkossakaan....mennessä Tommy Lindström | joulu 29, 2021 | Markkinointiviesti
Aulis Sahimaa tienasi ensimmäisen metsätilinsä jo 6-vuotiaana, kun hän kuori petkele kourissaan tukkeja isänsä apuna. Taksa oli muutaman pennin kappaleelta. Keiteleen maisemista pitkälle työuralleen ponnistanut Iisveden Metsä Oy:n metsäjohtaja on jäämässä nyt...mennessä Tommy Lindström | joulu 15, 2021 | Markkinointiviesti
Iisveden Metsä Oy kuuluu monen paikallisen puheessa ”Piimän Sahana”. Tässä samassa Jauholahden pohjukassa olemme kohta 100 vuotta ahertaneet. Täällä Piimänkadulla on koko Suomen historiassa hyvin erityislaatuinen saha. Omistuspohja on edelleen sama kuin vuonna 1924....loka 7, 2024
Punaisen Kalmarin haarukasta hallitusti laskeutuva paketti on juuri sujahtamassa raskaan yhdistelmäajoneuvon kyytiin. Sinikypäräinen mies heiluttelee perävaunun laidan luona vielä käsiään hieman oikealle viittilöiden ja nostaa kohta peukkunsa pystyyn hyväksyvän nyökkäyksen saattelemana.
Taas on yksi työvuoroon kuuluva mallinosto suoritettu, joita trukin puikoissa Piimän lastauspihalla paketteja kyytiin sovittelemasta yhytetty Joni Turkka saattaa yhteen päiväpuhteeseensa punnertaa jopa tuhansissakin määrin.
Esimerkiksi Kiinaan lähtevään tilaukseen voi olla lastattavana monen mittaista tavaraa eri kokoisissa paketeissa. Joku kuorman paketeista saattaa sijaita aivan varaston perimmäisessä nurkassa. Muut paketit on silloin tietenkin nostettava ensin edestä pois, Turkka avaa syitä sangen suurelta kuulostaville nostojen määrille.
Joskus lastauspihalle karauttaa kymmenenkin autoa peräkkäin, joiden kopeissa ei juurikaan savolaisia sutkauksia kuule. Yhteisymmärryksen löytymiseen kukkii hyvinkin luovia ratkaisuja.
Kerran eräs ulkomaalainen kuljettaja oli etuajassa ja hänen kyytiinsä tuleva kuorma ei ollut vielä lastausvalmis. Minä otin paperin, piirsin siihen kellon viisareineen osoittamaan oikeaa aikaa, ojensin paperin kaverille ja näytin sitten peukkua, Turkka muistaa yhden version.
Joni Turkan pesti Iisveden Metsällä alkoi tutun sutjakkaasti, kun häneltä löytyi passeli ratkaisu sattumalta kohtaamansa työnjohtajan pulmaan.
Trukkikuskin työt aloitin liimapuutehtaalla, jossa oli töissä myös nykyinen työparini Ari Suihkonen. Ari on itseasiassa opettanut minut trukkia ajamaan. Olin välissä vuoden verran metsäkonetta ajamassa. Silloinen työnjohtaja Jussi Rossi tuli minua vastaan ja kertoi, että pitäisi löytää nopealla aikataululla apuun joku sellainen kaveri, jolla on valmiiksi osaamista trukilla tehtävistä töistä ja kysyi minulta, että kiinnostaako. Olinkin sitten jo seuraavana maanantaina työvuorossa, Turkka muistelee vikkelätahtista värväystä, joka on johtanut nyt jo yli kymmenvuotiseen työuraan ”Piimän” leivissä.
Kerran eräs kuski kysyi minulta, syönkö kananmunia. Vähän ihmettelin, että mitäs tämä nyt on? Hän oli hakenut edellisen lastinsa tilalta, jossa on kanala ja ojensi minulle pari kennollista kananmunia. Kysyin seuraavalta saapuvalta kuskilta, ettei sattuisi jauhoja olemaan? Sanoin, että edellinen kuski toi jo munia. Jos vaikka päästäisiin leipomaan, Turkka muistelee tapausta huvittuneena.
Työ itsessään muistuttaa Jonin mielestä luonteeltaan hyvin paljon Tetris-peliä, johon näppituntumaa on haettu jo ennen trukkikorttia.
Pelasin pienenä 90-luvulla sellaisella harmaalla, pienellä ja laatikon muotoisella pelikoneella sitä. Kyllä minä uskon, että pelaamisesta on ollut jotain hyötyä tähän työhön. Paketit voivat olla eri levyisiä ja pituisia. Me yritämme saada ne samalla tavalla sopimaan järkevästi oikeisiin koloihinsa. Pyrimme koko ajan siihen, että jokainen lastaus tapahtuisi mahdollisimman vähillä nostoilla, Turkka selittää ja piirtää samalla paperille kuvaa kuormaamisen taiteesta.
Vähät nostot kuulostavat helpolta ratkaisulta. Helppous tarkoittaa usein myös samalla tehokkuutta. ”Tehokas, mutta lupsakka” tuntuisi osuvan Piimän työporukan keskuudessa hyvinkin loksahtavasti paikalleen kuvaamaan tekemisen meininkiä. Mistä se voisi johtua?
No eikös me savolaiset yleensäkin olla lupsakoita? Joskus on joku eteläsuomalainen kuski maininnutkin, että ihmiset alkavat kummasti rentoutumaan, mitä ylemmäs Suomessa tullaan, Turkka veistää.
”Palapelikuormien” suunnittelusta hän lähettää mielellään kiitosta logistiikkajohtaja Anna Paanaselle, joka vankkumattomasti luottaa hänen ja työpari Ari Suihkosen kykyihin kasata ja nostella kaikki halutut määrät kuormia kyytiin tavoiteajoissa.
Joukkuehenki puhkuu Turkan perheessä myös työpäivän tauottua, sillä hänen poikansa Jiri pelaa jääkiekkoa SuKiKan U10-ikäluokan karhunutussa.
Joskus Jiri viilettää myös astetta vanhemman U12-joukkueen kuusikossa harjoituksissa jäällä, kun veräjälle tarvitaan viimeistä tilkitsevää lukkoa torjuntapuuhiin.
Aina ei ole saatavilla tarpeeksi maalivahteja, niin hän on innoissaan menossa sinne mukaan. Se on kivaa, kun isommat lapset ”lämivät” kovempaa, Turkka kertoo.
Jonin mielestä lasten ja nuorten kiekkoharrastuksen parissa näkee vahvan todisteen yhteenkuuluvuuden tunteesta. Seurapaidan logosta riippumatta.
Olimme juuri syksystä pelaamassa Vesileppis Cup-nimistä turnausta. Siellä KalPan pelaajilla oli omista peleistään tauko. Olin aitiopaikalla todistamassa, miten muutama niistä KalPan kavereista pysähtyi katselemaan SuKiKan peliä ja kannustamaan kurkku suorana SuKiKaa niin, että koko halli raikui. Se oli kyllä hieno hetki, Turkka tuumii.
Harrastus on tuonut Turkan mielestä pelaamisen ilon lisäksi myös kaukalon ulkopuolisiin sosiaalisiin tilanteisiin uudenlaista uskallusta kysyä tuntemattomiakin kavereita leikkimään.
Iisveden Metsä on tällä kaudella mukana tukemassa pelien jatkumista ja toivottaa vauhdikkaita kiekkoiluhetkiä Jirille ja koko U10-joukkueelle.
Joko muuten olet ehtinyt tutustumaan Joni Turkan työpariin, sahan monitoimimieheksi kutsuttuun Ari Suihkoseen? Voit seuraavaa Piimäpostia odotellessa lukea Arin mietteitä tästä.
syys 23, 2024
Iisveden Metsän satavuotisesta tarinasta tunnetaan ehkä harvemmin yhtiön sosiaalinen rooli. ”Piimä” oli nimittäin vuosina 1954–1969 työnantajien sosiaaliyhtymässä rakentamassa ja rahoittamassa Iisvedelle uutta lastentarhaa. Tarha siirtyi myöhemmin Mannerheimin Lastensuojeluliiton omistukseen.
MLL:n Suonenjoen Paikallisyhdistyksen tarina sai alkunsa 1924. Täsmälleen siis samana vuonna kuin Iisveden Metsän. Maanviljelijä Samuli Peuran kerrotaan lohkaisseen lahjoituksena toiminnan käynnistelyyn palasen tonttimaastaan. Varsinainen lastentarhatoiminta saatiin liikkeelle Iisvedellä vuonna 1948. Nyttemmin toiminnan ylläpitäjänä on Suonenjoen Kaupunki.
Onhan se aika selvää, että sahalle töihin saapuneen työväen lapsille on silloin tarvittu työpäivien ajaksi jokin paikka, jossa heistä pidettäisiin hyvää huolta. Toimintaa on autettu esimerkiksi rakennustarvikkeina ja polttopuina, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Suonenjoen paikallisyhdistyksen puheenjohtajana nykyisin vaikuttava Heidi Lappi pohtii.
Lappi lohkaisee oman arkensa hulinaa kuvastavan sanaparin: ”työ ja miljoona harrastusta”.
Kerran leikkipaikalla minulta tultiin kysymään, että enkös minä olekin töissä siellä Mannerheimin Lastensuojeluliitolla. Totesin siihen, että en. Kun se on se minun vapaaehtoistyöni, palkkatyökseen Mansikka Ry:n hanketyötä tekevä Lappi muistelee.
Lähtöjuuriltaan suonenjokinen Lappi on Kuopiossa tankattujen terveydenalan ja kätilön opintojensa jälkeinen paluumuuttaja, vaikka joskus mielipide oli jyrkästi toisenlainen:
Minut lahjottiin aikoinaan Intian reissulla jäämään opiskelemaan Suonenjoelle. Olin kyllä vahvasti silloin sitä mieltä, että en tule tänne koskaan takaisin. Nykyisinhän Suonenjoen Lukiolla on Erasmus-vaihto-ohjelma, johon pääsee aika varmasti halutessaan mukaan, hän vinkkaa kaikille loistavaa tilaisuutta.
Terveysalan opintie vei hänet kohti unelmaa ja vuoden 2012 tammikuun pakkasilla Afrikan itäosassa porottavaan Mosambikiin. Harjoittelu pääkaupunki Maputon synnytyssalissa ja neuvolassa oli pysäytys, jonka hän näyttää muistavan kirkkaasti kuin eilisen paahtavan savannien auringon.
Yhdellä naisella taisi kerran vähäsen ilme värähtää, kun hän kuuli olevansa HIV-positiivinen. Ihmiset olivat niin tottuneita siellä sellaiseen uutiseen. Se oli heille täysin normaalia. Äidit vaelsivat pitkän matkan neuvolaan ja vastaanotolle otettiin kerrallaan vain 10 ihmistä. Kun menee riittävän kauas, osaa näköjään ihan eri tavalla arvostaa kaikkea, mikä täällä on hyvin, Lappi sanoittaa reissusta mieleen taltioituneita ajatuksiaan.
Jälkeenpäin Suonenjoki näyttäytyy hänen silmissään herttaisena paikkana, jossa ihmisten väliset etäisyydet eivät ole kovin pitkät. Se osaltaan mahdollistaa tiiviin yhdessä tekemisen meiningin.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Suonenjoen Paikallisyhdistyksen vapaaehtoisista koostuvan toiminnan ulospäin näkyvimmät osat ovat erilaiset kampanjat, tapahtumat ja Suonenjoen ytimessä Pihlajakadulla maanantaisin 9.30–11.30 välillä ovensa avaava Perhekahvila.
Jos työstä ei saa rahaa, mikä on sellainen voima, joka avaa kiireisestä kalenterista tilaa vapaaehtoiselle työlle?
Hyvä esimerkki oli nyt keväällä järjestämämme isompi tapahtuma Rantapaviljongilla, jossa Iisveden Metsäkin oli omalla tuellaan mukana. Kun näit ne kaikki iloiset lapset, hyväntuuliset perheet ja aurinko paistoi. Ihan itkuhan sitä näkyä katsellessa pääsi, Lappi kertailee tuntojaan liikuttuneeseen sävyyn.
Lappi liittyi aikoinaan itse MLL:n toimintaan, koska kaipasi arkeensa lisää vertaistukea. Yhdessä tekemisen ilo ja uudet ystävät ovatkin sellaisia voimavaroja, joita vapaaehtoistyön tekemisestä löytyy.
Vapaaehtoisiahan ei voi olla koskaan liikaa. Meidän toiminnassamme onkin aina tilaa uusille vapaaehtoisille ja toivoisin, että kiinnostuneet lähestyisivät kysymyksillään ja tiedusteluillaan rohkeasti enemmänkin, Lappi kannustaa.
Keskusteluhetkemme aikana käy erityisen selväksi, että yhdistyksen tahtotilana on saattaa paikallisia ihmisiä ja perheitä kokoon tekemään yhdessä.
Älylaitteet vievät nykyisin lapsilta ja perheiltä ihan älyttömästi aikaa. Kynnys lähteä jonnekin voi olla myös suuri. Esimerkiksi maksuttoman perhekahvilamme tarkoituksena on tarjota helppo kohtaamispaikka ja vertaistukea. Siellä voi purkaa tuntojaan, jos on ollut vaikka huonosti nukuttu yö ja lapselle hampaita tulossa. Monta kertaa on yhdessä nähty, että hieman kehnommin alkanut aamu ei olekaan enää niin katastrofi, vaan päivä onkin muuttunut paremmaksi käynnin jälkeen, Lappi iloitsee.
Heidi Lapin puhelin pirahti ennen kesälomakautta ja toisesta päästä kuului hyvin yllättävä, mutta iloinen uutinen.
Muistan, kun Tommy Lindström soitti minulle ja kertoi, että Iisveden Metsä Oy haluaa osoittaa 100-vuotisjuhlaansa liittyvät onnittelumuistamiset meidän toimintamme hyväksi. Olin hyvin häkeltynyt, että mitä? Lähtiköhän se siitä, kun pyysimme Iisveden Metsää mukaan kevään Rantapaviljongin perhetapahtumaamme? Heidi Lappi tuumii.
Tommy Lindström vitsailee ensin Mannerheimin haamun vain ilmestyneen yöllä Piimän sahureiden uniin, mutta toteaa sitten jaetun satavuotisuuden yhteyden ja yhtiön toimintaan kuuluvan arvoperustan olleen pinkan päällimmäiset syyt.
Paikallisena yrityksenä haluamme kannustaa paikallisia lapsia ja nuoria. Nämä asiat ovat meidän sponsorointipäätöksiimme liittyvän filosofian keskiössä, Lindström kommentoi.
Lopulta yli 5 500 euron suuruiseksi kohonneen lahjoituspotin jokainen euro on arvokas ja Lappi osaa jo nimetä tuelle osoitettuja investointikohteita tulevaisuuteen:
Marraskuussa 9.11 järjestämme Marrasmylläkkä-nimisen tapahtuman. Lähdemme aina siitä, että tapahtumamme olisivat perheille maksuttomia. Näin osallistumismahdollisuus ei aseta ketään eriarvoiseen asemaan. Koska lapset nauttivat hyppimisestä ja liikunta on hyvästä, niin olemme päättäneet hankkia varoilla myös tarkoitukseen sopivan pomppulinnan. Sen voisi jatkossa tilata käyttöön esimerkiksi synttäreille tai tapahtumiin, Lappi visioi.
Yhdistys päätti tänä vuonna järjestää suunnittelukilpailun toiminnan uudelle maskotille. Noin 50 saapuneen ehdotuksen joukkio asetettiin nähtäville ja äänestykseen Suonenjoen Kaupungin järjestämille harraste- ja hyvinvointimessuille. Eniten ääniä keränneiden maskottien laatijoista palkittiin kolme.
Maskotiksemme valikoitui lopulta kahdeksasluokkalaisen nuoren piirtämä sininen ”Hepsu”. Meillä on maskotin valmistamista varten kuvaus, miltä maskotti näyttää edestä ja takaa. Olemme huomanneet, että lapset rakastavat halattavia maskotteja ja tälle maskotille voi tulla jatkossa antamaan tapahtumissa rohkeasti vaikka ”läpsyn”, Lappi sanoo.
Jos muuten sinä, arvoisa lukijamme haluat tukea paikallisyhdistyksen toimintaa, niin meilläkin on oma vinkkimme: Voit lompsia asiointireissullasi tai vaikkapa matkalla perhekahvilaan paikalliseen Suonenjoen Kirjakauppaan ja poimia sieltä lukuusi uuden Iisveden Ikiliikkuja-historiikkimme.
Iisveden Metsä Oy lahjoittaa kaikki myynnistä kertyvät tuotot lyhentämättömänä MLL Suonenjoen Paikallisyhdistyksen hyväksi.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista myös Kuusikabinetista, joka rakennettiin yhdessä Vanhamäki-Säätiön kanssa viime vuoden syksynä tästä.
syys 9, 2024
Harmahtavien pilviversojen lomasta pilkistelevät, loppukesäistä Iisveden pintaa lämmittelevät auringonsäteet ovat nujertaneet vielä tovi sitten ilmassa väijyneen ukkosrintaman uhan.
Iisveden venesataman aallonmurtajan nokassa on joukko paukkuliiveihin sonnustautuneita paikallisia urhoja, jotka täyttelevät ”tsekkilistaa” ja valmistautuvat maanantai-illaksi varattuun pelastusharjoitustehtäväänsä.
Laiturista kohta touviköysiä irrottelevat vesistön sankarit eivät tosin tässä vaiheessa vielä tiedä tehtävän luonnetta. Sisältö on vain Sisä-Savon Järvipelastajat Ry:n aluspäällikkö Aimo Kinnusen tiedossa. Hän ei ole kyydissämme juuri nyt.
Tehtävää ei kerrota meille etukäteen, sillä emme me todellisessakaan tilanteessa etukäteen tietäisi, millaisesta hädästä on kysymys, Matti Hynninen perustelee.
Ruoria tänään pyörittelevälle Ari Hytöselle Iisveden häikäisevän kauniit saaret ja vesistöt ovat tutut jo polvenkorkuisesta nassikasta lähtien, sillä hän on lähtenyt aikoinaan maailmanturuille aivan naapurista eli Rantakylästä. Hytösen isä, Teuvo Hytönen, on ollut entinen pitkän linjan meripelastaja. Onpa hän kuulemma ollut töissä 100 vuotta täyttävän Iisveden Metsä Oy:n eläköityneillä hinaajillakin, Tapiolla ja Metsällä. Saimi-mummo viihtyi puolestaan sahalla aina eläkepäiviinsä saakka, muun muassa lautaa taaplaten.
Pelastusaluksen vahvuudessa on tänään mukana myös Arin poika, Atte Hytönen. Ihmisten auttaminen lienee virtaavana koko perheen geeneissä.
Lapsuudessa meillä oli tapana lähteä aina isovanhempien kanssa uintireissuille näihin saariin heti, kun sahan pilli vislasi vapauttavasti vuoron päättymisen merkiksi, Hytönen jakaa palan muistelmiaan Iisveden aarteenomaisten luonnonhiekkarantojen törmistä.
Kellon viisarit naksahtavat viittä minuuttia vaille iltakuutta näyttävään asentoon. Hynnisen puhelimeen kilahtaa viesti. Nyt alkaa tapahtumaan!
Ilmoituksessa sanotaan, että Pekka Perusjätkä on päättänyt lähteä mustikkaan yhden maissa alkuiltapäivästä. Buster-merkkisellä veneellä liikkeelle lähtenyt Perusjätkä ei vastaa enää mummunsa soittoihin. Mitä on tapahtunut? Huoli kuulumisista on kotona jo kova!
Ennen kuin etsintäpartion PV Iisveden Metsä-meripelastusalus pyrähtää satamalaiturista järvenselkää kohti, Hynninen pyytää miehistön kajuuttaan tehtävänjakoon. Seuraavaksi hän kaivaa esiin aluksesta löytyvän päällikkökansion ja aloittaa etsintäalueen määrittämisen yhdessä nykyisen yhdistyksen toiminnanjohtajan, Matti Saastamoisen kanssa. Saastamoiselle Iisvedellä työstettävä kuusitukki on muuten tuttua närettä, sillä hän on taannoin sitä korjannut lähimetsistä ”Piimän” raaka-ainetarpeisiin kiintomotin poikineen.
Lähtötietojen läpikäyminen auttaa meitä rajaamaan etsintäaluetta. Tuulen suunnan ja nopeuden perusteella voimme päätellä, kuinka kauas vene on mahdollisesti annetussa ajassa ehtinyt ajelehtimaan, Hynninen selittää ja esittelee kansion sivuilta löytyvää laskentataulukkoa.
Etsintäpartio kiihdyttää konetilassa ärjyvät, tehokkaat moottorit täyteen laukkaan ja noin 25 solmun nopeuteen. Se vastaisi vauhdiltaan viidenkympin posottelua maantiellä.
Kiipeämme Hynnisen kanssa tähystämään selältä avautuvia rantojen pieluksia ja niemennokkia tarkentavien kiikarin linssien läpi.
Olemme saaneet paljon uutta varustusta tähän alukseemme yhteistöiden ja avustusten avulla. Esimerkiksi uuden navigointilaitteiston, tutkan ja valonheittimen. Iisveden Metsä Oy:ltä saamaamme taloudellista tukea pidämme tälle vapaaehtoistoiminnalle erityisen tärkeänä, sillä se kattaa käytännössä polttoaineen tarpeemme, Hynninen kertoo.
Pian hänen silmänsä äkkäävät yhden pienen saaren kupeessa jotain. Olisikohan se etsimämme vene? Ohjaksissa olevat Hytöset kääntävät keulan kohti saarta, sillä yhtään korttia ei voi jättää nyt kääntämättä.
Havaintomme osoittautuu kuitenkin tällä kertaa vesiperäksi: Hahmo on vain erehdyttävästi veneen muotokieltä muistuttava rantakari!
Pysähdymme seuraavaksi tarkistamaan Kunnanniemessä sijaitsevan nuotiopaikan, koska Pekalla on ilmoitustietojen mukaan ollut tapana piipahtaa siellä veneretkillään paistelemassa makkaraa. Rantavesi on kirkasta ja hiedan erottaa pohjasta paljaalla silmällä hyvin vaivatta. Onneksi aluksen peräpään syväys mahdollistaa pääsyn jopa alle metrinkin matalikkoon.
Etsintäpartiostamme Hannu Saari ja Hynninen hyppäävät kokasta laiturille ja tarkastamaan tulipaikan lähimetsikköineen. Pekka on nähtävästi noudattanut tänäänkin tutun rutiininsa, sillä nuotiopaikan hiillos on yhä lämmin. Jokohan alkaisi kohta polttamaan?
Vain kotvanen Kunnanniemestä poistumisen jälkeen, tuntomerkkeihin täsmäävä vene vihdoin yhytetään Musta-nimellä tunnetun saaren luonnonhiekkasärkälle rantautuneena.
Miehistö valmistautuu laskemaan ”beibiksi” tituleeraamansa pelastuskumiveneen vesille. Pelastustöissä kummasti auttava kumivene on onnistuttu hankkimaan toimintaan niin ikään yhteistyökumppaneiden tuella.
Miehistöstämme Saastamoinen huomaa rantahiekkaan painautuneita kengänjälkiä, jotka johtavat mustikan varvuista notkuvaan pusikkoon. Hän, Hannu Saari ja Atte Hytönen ryhtyvät haravoimaan metsikköä sopivin välietäisyyksin sivuttaissuunnassa edeten.
Kaatuneen mäntykelon juurelta kuuluu kohta puhelimen soittoäänen rallatusta. Puurangan pohkeessa makaa liikkumattoman oloinen mies, jonka koukussa oleva oikea käsi näyttää puristavan päättäväisen lujasti mustikkasankoa. Ei epäilystäkään: Pekkahan se siinä!
Ei tässä nyt niin väliä minusta, kunhan mummu vaan saa mustikoita! Pekka murehtii vaikeroiden.
Jokin aika sitten Etelä-Suomessa pelastustekniikan koulutuksessa käynyt Hannu Saari ottaa tuoreesta koulutuksestaan tulleen evästyksensä käyttöön opastaen muuta tiimiä potilaan käsittelyssä. Järvipelastajien aktiivinen toiminta tempaisi Saaren mukaansa parisen vuotta sitten. Jäsenet kouluttautuvat ahkerasti eri pelastustoiminnan osa-alueisiin ympäri Suomen järjestettävillä kursseilla ja kukin pyrkii sitten jakamaan hankkimansa uuden tiedon muille vapaaehtoisille.
Vaikka me näissä harjoituksissamme suoritammekin todellisuutta vastaavia tehtäviä, niin emme keskity tekemään toimenpiteitä nopeasti. Pysähdymme välillä tilanteisiin ja käymme yhdessä keskustellen läpi, miten meidän kannattaisi oikeassa tehtävässä toimia ja edetä, Hynninen tarkentaa.
Harjoituksessa käy ainakin ilmi, että hyvästä fyysisestä kunnosta ei ole haitaksi tehtävien suorituksessa. Pekka Perusjätkää harjoituksessa esittävä tehtävän suunnittelija Aimo Kinnunen ei nimittäin helpota evakuointityötä esimerkiksi istuutumalla rankalaudalla tuetulle ilmapatjalle, vaan rooliin kuuluu liikkumattomuus. Eihän oikeakaan potilas voisi auttaa itse itseään.
No niin. Ja sitten kolmannella ylös. Yksi, kaksi, kolme! Saari opastaa kuuluvalla äänellä, kun potilas on saatu siirtovalmiuteen ja on aika nostaa paarit ylös.
Sillä aikaa, kun rantautunut pelastusporukka on valmistellut potilaan siirrosta, aluksella passia pitänyt Ari Hytönen on informoitu tilanteesta radiopuhelimella. Hytönen on välittänyt viestiä pelastusviranomaisille ja heidän kanssaan on sovittu potilaan kuljetus Säynätsalmelle, johon on saapumassa ambulanssi jatkokuljetusta varten.
Oikeassa tilanteessahan me emme tekisi tällaisia päätöksiä itse, vaan kaikki tilanteen johtaminen ja suora ohjeistus tulisi pelastusviranomaisen johtavalta pelastusyksiköltä. Tilanteen johtaminen ja vastuu tapahtumista on silloin pelastusviranomaisella, Hytönen sanoo.
Sisä-Savon Järvipelastajilla on paikallisten pelastusviranomaisten kanssa solmittu pelastussopimus, jonka myötä he ovat jatkuvassa valmiudessa tarjoamaan pyydettäessä virka-apua erilaisissa hätätilanteissa. Toiminta noudattelee vapaapalokunnan periaatteita.
Kaikki toiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset ovat vaitiolovelvollisia tehtäviin liittyvistä yksityiskohdista ja viranomaisverkon eli VIRVEn välityksellä kuulemastaan radioliikenteestä. Vaitiolovelvollisuudella turvataan tehtäviin kohdistuvat luottamuksellisuutta vaativat kysymykset.
Pelastusharjoituksia Sisä-Savon Järvipelastajat järjestävät avovesikaudella jokaisena maanantaina klo 18 ja harjoitustehtävän suunnittelu valjastetaan vuorovedoin eri jäsenille. Tällä hetkellä toiminnan parissa on noin 100 jäsentä. Heistä 15 on Matti Hynnisen mukaan aktiivisesti mukana harjoituksissa. Mutta kuinkas usein todellisia hälytysilmoituksia ja tiukkoja paikkoja osuu eteen?
Onneksi oikeita tehtäviä on vain muutaman kerran kaudessa. Nyt on kahden edellisen syyslomakauden loppupuolella ollut esimerkiksi saaressa rakennuspaloja, joissa olemme olleet mukana tarjoamassa apua, Hynninen havainnollistaa tehtävien luonnetta.
Kesän loppua kohti illat alkavat hämärtymään. Melko tuliterä valonheitin ja modernista navigointijärjestelmästä löytyvä autopilotti auttavat vesillä suunnistuksessa silloin, kun kiintopisteitä on vaikeaa erottaa horisontista ja näkyvyys on heikompaa. Autopilotti vie meidät malliksi paluumatkalla kohti kotirantaa.
Meripelastusseuran viestintäprotokollan mukaan vasemmalla penkillä navigointilaitetta ja horisonttia seuraava Atte Hytönen ilmoittaa havainnot ja käännökset. Oikealla puolella istuva Ari Hytönen toistaa Aten sanat.
Mistä kaikki tämä innostus ja tahto vapaaehtoistyöhön sitoutumiseen kumpuaa. Tämähän kuitenkin kysyy paljon tarmoa ja myös vapaa-aikaa?
Meillä on täällä ympärillä hyvä porukka. Tässä työssä tuntee myös voivansa olla avuksi ja olonsa tarpeelliseksi, Ari Hytönen kiteyttää.
Kytö vapaaehtoiseen auttamistyöhön yhdistää Iisveden Metsän väkeä ja Järvipelastajia, sillä myös Piimällä on vapaaehtoinen palokunta omassa rivistössään lannistamassa liekkejä sammuksiin tiukan paikan tullen. Löytyisikö miehistön mielestä sieltä uutta ainesta myös vesille?
Kyllä varmastikin. Kiinnostus tätä toimintaa kohtaan riittää jo tosi pitkälle. Mukaan vaan, jos on riittävä uimataito. Vaatimuksena on, että pystyy uimaan 200 metrin matkan. Se on virallinen määritelmä uimataitoisuudesta. Vähän turhankin harvoin meiltä tiedustellaan mahdollisuuksia päästä mukaan. Toivoisimme saavamme halukkailta yhteydenottoja useamminkin, PV Iisveden Metsän kotilaituriin yhdessä poikansa Aten kanssa ohjannut Ari Hytönen kannustaa.
100-vuotias Iisveden Metsä Oy kiittää Sisä-Savon Järvipelastajia merkittävästä panoksesta paikallisen turvallisuuden puolesta. Toivomme myötäisiä tuulia tärkeälle toiminnalle jatkossakin.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista Iisveden Metsän vapaaehtoisen palokunnan toiminnasta lisää tästä.
elo 26, 2024
Autoja. Linja-autoja. Pikkubusseja. Rattaita. Lapsia isien ja äitien käsipielissä. Tältä näytti Piimänkadun pihamailla, kun Iisveden Metsän ovet olivat juuri avautuneet yleisölle.
Harmahtavan pilviharson poskilta tihkui raikasta loppukesän tervehdystä nenän päihin, mutta se ei näyttänyt millään tavalla madaltaneen kenenkään mieltä tai laannuttaneen intoa käyttää harvinaista tilaisuutta hyödykseen.
Jos sitten sadan vuoden päähän vastaaviin juhliin tilataan aurinkoa, hekotteli hyväntuulisena eräs herrasmies odotellessaan keltaiset huomioliivit päällään pääsyä tuotantojohtaja Sami Juntusen luotsaamalle sahan esittelykierrokselle.
Ihmisiä oli saapunut paikalle tasaisesti läheltä ja kaukaa: Pieksämäeltä, Kärkkäälästä, Leppävirralta, viereisestä Tapiolasta ja Kolikkoinmäeltäkin, jolla on vetreä ja erityislaatuinen asema sahan työväen ja sukupolvien sydämissä ja historiassa jo 1930-luvulta lähtien.
Sahan pauke on meille niin tuttu ääni, että sen loppuminen hetkeksi jouluna on suorastaan outoa. Ihan kuin jotain kotoisaa puuttuisi, heitti naapurustosta polvenkorkuisen pojan kanssa liikkeelle lähtenyt vierailijatar.
Löytyipä joukosta entinen eteläkarjalaisen liimapuutehtaan työläinenkin. Hän oli kotoseudulla kyläilemässä ja asustelee nykyisin Savonlinnassa saakka.
Sahan pillin vihellys on jäänyt hyvin mieleeni. Sen perusteella tiesin aina, paljonko kello milloinkin on, hän muisteli ja kellonajatkin näyttivät tulevan ulos sutjakkaasti kuin näre sahan automatisoidusta laatulajittelusta.
Työvoiman määrästä, ikärakenteesta ja työurien pituuksista kyseltiin hanakasti. Työelämän nykytila puhuttaa ihmisiä ihan ymmärrettävästikin, sillä työsuhteiden keskimääräiset pituudet ovat viimeisimpien tietojen mukaan vain noin 3 vuotta.
Iisveden Metsä Oy:n mittakaavassa 3 vuotta on kuitenkin kuin ensimmäinen tutustumisviikko, sillä monissa sahuriperheissä kyseessä on jo vuosikymmeniä jatkunut sukupolvinen tarina. Vanhemmat ja lapset ovat yhteisessä savotassa koneilla, metsissä ja toimistossa parhaillaankin.
Lajittelija ja sahuri pääsivät molemmat vastaamaan esittelykierroksen aikana kiperääkin kiperämpään kysymykseen: Vilistävätkö pyörivät tukit koskaan silmissä ja tulevatko ne joskus uniin? Suoraa tunnustusta ei kummaltakaan lohjennut ja vastuu siirtyi sujuvasti kuulijalle.
Mutta mikä oli lopulta vaikuttavinta? Oliko se kenties tukkilajittelun röntgen? Kuivauskamari, johon mahtuu kerralla rekka-autollinen rimoitettuja nippuja? Vai oliko se veistosahan linjasta ja pyöröterien läpi millintarkasti sekunneissa singahtava priimakuusi?
Minua hämmästytti eniten, miten täällä on näin paljon puuta ja miten valtavan määrän te viette sitä täällä tuotannossa läpi. Ja siitä kaikesta puusta tulee vielä valmista lautaakin! Tällä työllä on pakko olla koko tälle alueelle iso vaikutus, naulasi innostuneena rouvashenkilö, joka oli saapunut nelihenkisen seurueensa kanssa paikalle läheisestä Suonenjoen Metsolasta.
Uusien investointien ansiosta, Iisveden Metsä Oy:n tuotantomäärä on 2000-luvun aikana reilusti yli kaksinkertaistunut 60 000 kuutiometristä noin 140 000 kuutiometriin (Lähde: Äijö, Iisveden Ikiliikkuja, 2024)
Toista ryhmää esittelykierroksella tuotannossa kierrättänyt toimitusjohtaja Tommy Lindström yllätettiin oman kierroksensa päätteeksi, kun Pieksämäen Seudun Metsänomistajat Ry:n väki saapui tervehtimään ja ojentamaan yhdistyksen viirin Iisveden Metsä Oy:lle sadan vuoden uutterasta työstä huomionosoituksena.
Sata vuotta on kyllä todella kova suoritus tällä teidän alallanne. Sellaiseen ei kyllä kovinkaan moni ole tainnut tässä maassa pystyä, kuuluivat kehaisevat keskisavolaiset saatesanat kättelyiden lomassa.
Päivän tapahtumaan varsinaiseksi vetonaulaksi oli ankkuroitunut vuosina 1925–1959 Iisveden Metsä Oy:tä uittopuuhissa tarmokkaasti palvellut S/S Metsä. Rakennusliike Pihatto oli Jani Pursiaisen luotsaamana rakennellut rantaan tuliterän laiturin uskolliselle hinaajalle, jonka ikä huitelee nyt jo liki 150 vuodessa. Kotiinpaluun selustaa oli varmistamassa Sisä-Savon Järvipelastajat Ry:n pelastusalus PV Iisveden Metsä, jonka navigointilaitteita ja valonheittimiä tutkittiin myös antaumuksellisella mielenkiinnolla.
Sahamme monitoimimiehen Harri Vesterisen saattelema vierasjoukko pääsi turvallisesti tukkikentän läpi ihastelemaan S/S Metsää, jonka hollantilainen V:n muotoinen höyrykone on todellinen maailmanluokan harvinaisuus.
Minun poikani ajelee Nurmeksessa ja Joensuussa puita. Siellä kuormia viedään edelleen laivojen kyytiin. Siinä touhussa on lasti saatava liikkumaan ilman viivyttelyä, että laiva pääsee aina takaisin matkaan, tarinoi laiturilla vuoroaan Metsän kannelle odotellut mies rusehtavassa pusakassaan. Käynti höyrypaatin kyydissä olisi ihan ensimmäinen kerta.
Hän tiedusteli myös, vieläkö puita Iisvedellä uittamalla kuljetetaan. Uittotouhuthan sahalla päättyivät jo 80-luvulla, kun rekka-autokuljetukset todettiin kannattavammaksi ja tehokkaammaksi toimintatavaksi.
Myöhemmässä jutustelussa ilmeni, että Piimän tontti on herralle hyvinkin tuttu. Olihan hän aikoinaan auraillut samoja pihoja puhtaiksi aamun varhaisimpina tunteina, kun trukkikuskit olivat vielä sahailemassa kuusitukkeja höyhensaarilla.
Iisveden saha tuntui kytkeytyvän liki jokaisen jututettavan elämään jollakin tavalla. Yleisön joukosta löytyi entisiä sahureita, apureita, kuorijoita, konekuskeja, kesätyöläisiä ja sahureiden lapsia, joiden vanhemmat, isovanhemmat tai serkut olivat olleet joskus Piimän palveluksessa.
Eräs pariskunta oli saapunut tutkimaan ja muistelemaan poikansa entistä työpaikkaa. Kahvipöytäpuheissa oli vuosien varrella toistunut kosolti tyytyväiset nuotit erityisesti työntekijöiden huolenpitoa kohtaan.
1970-luvulla sahan ”juoksutytöksi” värväytynyt ja Karsikonmäen kautta pyörällä töihin hurautellut kävijä muisteli, miten hän oli tasapainoillut lähtevien kuormien päällä lähetyslistoja täytellen.
Kaikkihan täällä ovat töissä, ovat olleet joskus töissä tai tuntevat ainakin jonkun, joka on ollut töissä, hän niputti alleviivaten sahan asemaa paikallisten ihmisten arjessa.
Paikallisten Marttojen emännöimässä kestitysteltassa pullat, makkarat ja kahvi menivät kuin kuumille kiville. Grillin ritilän läpi kypsyi kolmen tunnin rientäessä noin 700–800 makkaraa ja varovaisen arvion mukaan paikalle pääsi noin tuhatpäinen kävijäjoukko.
Runsas osallistuminen henki vahvasti viitteitä, että sahateollisuuden työ kiinnostaa ihmisiä. Suoraan paikan päällä saatu runsas palaute myös korosti sitä:
Ihan mahtavaa, että te järjestitte tällaisen tapahtuman. Eihän tällaisia tilaisuuksia joka päivä tule tavan tallaajille vastaan. Heti kun kuulimme, että tällainen tapahtuma on tulossa, niin päätimme tulla. Toivon, että tällaisia mahdollisuuksia tulisi tarjolle useamminkin, huikkasi makkarajonosta eräs perheen isä, joka oli saapunut paikalle viettämään laatuaikaa tyttärensä kanssa kaksistaan.
Kiitämme lämpimästi kaikkia vieraita käynnistä ja mukavista rupatteluhetkistä. Kiitämme myös kaikkia yhteistyökumppaneitamme hienosti sujuneesta avoimien ovien tapahtumasta.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista mitä kuivaus- ja laatujohtajamme Miia Kiianmies kertoi sahauserän viimeistelevästä kuivausprosessista. Klikkaa juttuun tästä.
elo 1, 2024
Idea Iisveden Metsä Oy:n syntymästä vie meidät vuoteen 1923, kun paikalliset maitotilalliset halusivat ryhtyä hyödyntämään lähiseudun metsien kaunista, hartaasti kasvanutta ja lujaa antia muidenkin iloksi.
Lieneekö lempinimi ”Piimä” vakiintunut juuri siitä, että perustamiskokous pidettiin paikallisella osuusmeijerillä? Sellaistakin on huhuttu, että isännät pöydän ääressä olisivat olleet itse sangen kovia Piimän ystäviä.
Kerrotaan, että kaupallisten tavoitteiden lisäksi yhtiön papereihin kirjattiin myös pyrkimys edistää ”järkiperäistä metsätaloutta ja metsänsuojelusta osakkaidensa metsämailla”, joka näkyi auliina avituksena esimerkiksi siementen, taimien ja metsänhoitotarvikkeiden hankinnassa.
Puuta vieritettiin savotalta veteen ja uitettiin pitkin jokia Jauholahden pohjukkaan, mutta työhön olisi joutuisampikin konsti. Nimittäin höyrylaiva!
Sellainen yhytettiinkin Ruotsista konkurssiin menneeltä telakalta. Tuskinpa silloin kukaan olisi arvannut, miten harvinaisesta paatista on kyse:
Martin-niminen englantilainen orpopoika oli tullut setänsä konepajalle Dordrechtiin Hollantiin 1870-luvulla oppipojaksi. Hän osoittautui hyvin lahjakkaaksi insinööriksi ja piirsi vuonna 1875 koneen, joka oli rakennettu V:n muotoon. Näitä V-koneita on olemassa vain kaksi kappaletta. Meidän ostamamme laivan kone on näistä kahdesta alkuperäisin ja vanhin, kuvaili hankitun S/S Metsän nykyinen omistaja ja kippari Esko Härö höyrylaivan harvinaisuutta Piimäpostille.
Höyrylaivoista Iisveden Metsä Oy:n palveluksesta pitkäikäisin oli kuitenkin Tapio, jonka viimeisenä päällikkönä toimi Olavi Jauhiainen. Tai ”Ooppera-Olli”, niin kuin häntä paikallisella tasolla kuulutaan muisteltavan.
Bomanin Kauko (entinen pitkäaikainen työnjohtaja) rupesi tekemään trukkitarhaa. Ostivat Valmet-traktorin ja siihen etukuormaajaan trukkipiikit. Sain ruveta koneella siirtelemään pieniä paketteja, puoli metriä kanttiinsa. Vuonna 1968 ostivat pyöräkuormaajan, Tracknikin. Sillä tehtiin kaikki työt ja hevonen jouti pois, Rossi muistelee uuden historiikin sivuilla.
Pitkäikäisyys on ollut työurana läpi vuosikymmenten Iisveden Metsä Oy:n kiinteä leimamerkki. Ari Väätäisen tie yli 45 vuoden pituiseen kanssakäymiseen Piimän kanssa alkoi jo vuonna 1978.
Ensimmäiset kesähommat lautatarhalla ovatkin jääneet itseään ”ikuiseksi kesäpojaksi” mainostamalleen Väätäiselle hyvin mieleen:
Ensimmäinen työviikko oli kuormitusporukassa. Meitä oli neljä miestä siinä. Minä olin sen viikon aikana joka päivä kuin uitettu koira, kun läksin kotia. Ne tekivät testin, kun olin nipun päällä vastaanottamassa. Kolme miestä työnsi sieltä ylhäältä tavaraa niin paljon kuin ehtivät. Ei siinä äkkinäinen osannut laittaa tavaraa nippuun, vaan kasat levisivät. Perjantaina tuumasi vanhin miehistä, Arvo Jauhiainen: Kyllä sinusta poika sahamies tulee, kun et lähtenyt kesken viikon kotia, Väätäinen muistelee sahurikastettaan Ikiliikkujassa.
Hallintojohtaja Kirsi Hämäläisen työura alkoi vuonna 1980 ”postityttönä”. Työtehtäviin kuuluivat esimerkiksi yhtiön pankkiasioiden hoitaminen, kahvinkeitto hellalla ja hakevaunujen tarkastus. Koputtelemalla junan vaunuun kuuli, onko vaunussa jo tavarat sisässä vai ei.
Täsmällisyys on tänäkin päivänä Hämäläisen työpöydällä näkyvissä oikein asettuvina desimaaleina esimerkiksi laskukoneena, jolla hän saattaa näpytellen tarkistaa jonkin laskutoimituksen. Piimäpostille Hämäläinen kertoi, että se auttaa nykyaikaisen taulukkolaskentaohjelman rinnalla hahmottamaan, miten johonkin lopputulokseen päästään.
Esihenkilöään Helvi Hakkaraista Hämäläinen muistelee historiikissa näin:
Hakkarainen oli hyvin tarkka ja vaativa, mutta ihmisenä hyvin mukava. Hyvin tulin toimeen hänen kanssaan. Ei sellaista asiaa ollut, mitä ei olisi voinut lähteä kysymään. Hän jaksoi aina auttaa ja paneutua muiden ongelmiin.
Junan vaunujen koputtelu työtehtävänä katosi 1990-luvulle tultaessa, kun tavarantoimitukset päätettiin siirtää lopullisesti rekka-autojen kyyditettäviksi.
Keskuskauppakamari muisti Hämäläistä ansiokkaasta työurastaan suomalaisen elinkeinoelämän hyväksi kultaisella elämäntyömerkillä vuonna 2021.
Kyröskosken, Iisalmen ja Uimaharjun sahatöiden kautta Iisveden Metsä Oy:n johtoon tuli vuonna 1989 puuteollisuusinsinööri Matti Virtanen. Virtasen tehtävänä oli modernisoida Iisveden Metsä Oy:n toiminta aikaansa vastaavaan uuteen iskuun.
Suomessa meni samana vuonna yhteensä 50 sahaa konkurssiin, kun me investoimme uuteen Veisto Oy:n sahakoneeseen. Kun pankit kyselivät meiltä, mitä edellytyksiä menestykselle meillä muka on, niin mainitsimme osaamisen, sitoutuneen henkilökunnan ja hyvät liikenneyhteydet, Virtanen muisteli Piimäpostille uudistumisen käännekohtia vuonna 2023.
Onnistumisen kannalta elintärkeänä asiana Virtanen pitää edelleen sitä, että omalla tontilla puhkuttiin yhteen hiileen ja pidettiin yhtä.
Henki oli koko ajan hyvä ja työntekijät yrittivät parhaansa. Yrityksen kehittäminen olisi ollut paljon hitaampaa, jos olisi ollut hankalampaa työntekijöiden kanssa, Virtanen toteaa uudessa historiikissa.
Arvoisa lukija. Olet varmaankin huomannut, että tätä tarinaa ei olisi olemassa ilman periksiantamattomia ihmisiä. Kaikkia metsissä, lautatarhoilla, toimistossa, johdossa, ratissa ja linjalla.
Iisveden Metsä Oy:llä on tänä päivänä asiakkaita 25 eri maassa ja säännöllisesti maltilla kasvanutta, tiheäsyistä savolaista kuusitavaraa hankkii hankkeisiinsa noin sata asiakkuutta.
Jotain asiakasuskollisuudesta kielii, että Keski-Euroopasta oltiin nykyisen tuotantojohtajan Sami Juntusen heiton mukaan valmiita tulemaan satamalakkojen aikaan hakemaan tuotteet vaikka itse. Vain paras, terve ja pienioksainen laatu kelpaa italiassa. Hehän ovat tokaisseet Iisveden laadun passaavan jopa itselleen Julius Caesarille!
Nykyisen toimitusjohtajan, Tommy Lindströmin aikaan Iisvedellä on tehty uusia investointeja yli 25 miljoonalla eurolla ja tuotantomäärät ovat moninkertaisesti suuremmat kuin koskaan aiemmin sahan historiassa. Mikä on hänen mielestään resepti tällaisiin tekoihin?
Raaka-aineeseen ja ihmisiin tämä työ oikeastaan keskittyy. Kun nämä ovat kunnossa, pitäisi kyllä pärjätä. Tehdään hyvää tuotetta ja löydetään sille oikeat asiakkaat, jotka haluavat ostaa meiltä lisää, Lindström summaa historiikin sivuilla.
Henkilökunnan t-paidan selustassa komeilee tänään teksti ”Record Breakers Club”. Se antanee osuvaa osviittaa siitä, että 100-vuotinen tarina on valmis jatkumaan myös seuraavat sata vuotta. Muistot ovat valmiit siirtymään opeiksi ja uusiksi mahdollisuuksiksi tuleville Piimän Sahan sukupolville.
Tässä oli kaikista onnistumisten ja kriittisten hetkien vuosista ja kertomuksista vain pieni pintaraapaisu. Koko Iisveden Metsä Oy:n väki toivottaa sinulle antoisia lukuhetkiä uuden historiikkimme parissa!
Lataa ja ilmainen ”Iisveden Ikiliikkuja”-historiikkimme tästä
kesä 29, 2024
Osingonjako Vuodelta 2023
Yhtiökokous on 28.6.2024 päättänyt jakaa osinkona EUR 2,50 / osake. Osingonjako päätettiin aloittaa 5.7.2024.
kesä 17, 2024
Millintarkat terät, tauotta pyörivät laitteet ja tonneja painavat koneet ovat kaikki edellytyksiä sille, että maailma saa maineikkaan lujaa savolaista kuusisahatavaraa käyttöönsä ”Piimän” tuotantolinjaston päässä syntyvistä paketeista.
Sanotaan, että tekevälle sattuu. Paljon tekevälle sattuu paljon. Sahalla tähdätään kuitenkin siihen, että tekeminen kohdistuu 100 % tarkkuudella laatuun ja sattuminen olisi nolla.
Työturvallisuuden kehittämistyötä tiiviisti tekevä henkilöstöjohtaja Kaisa Uuttu kuvailee olevansa työporukan keskellä ”herättelijä” ja ”ihmettelijä”. Mitäs ihmettä se mahtaa tarkoittaa?
Sumennumme omaan arkeemme helposti. Töissä piilevät vaaranpaikat muodostuvat meille itsellemme hyvin tavallisiksi. Olen viettänyt työporukan seassa paljon aikaani ymmärtääkseni paremmin työnteon nykytilanteen. Saatan kysellä täällä ihmisiltä, että ”miksi tämä homma tehdään näin?” tai ”mitäs mieltä olet, voisiko tässä tilanteessa sattua jotakin?”, Uuttu kuvailee itselleen lanseeraamaansa titteliä.
Herättelevä kysymys poikii hänen mielestään kuulijan pääkoppaan enemmän pohdiskelua kuin valmiiksi pureskeltu vastaus.
Uutun puheissa on terää myös käyttäytymispsykologisen tutkimustiedon näkövinkkelistä: Tiedostamattomat rutiinit ja toistot muodostavat yhdessä jopa 95 % kaikesta elämämme sisällöstä (Lähde: Martin, unconscious mental processes 2011). Niissä siis piilevät arjen hienoudet, mutta kääntöpuolena myös riskit.
Sahan luottotrukkikuski Joni Turkalla on näkemys, miksi työtään linjassa tai koneen puikoissa tekevän ammattilaisen ääni turvallisuuden eteen on tärkeä:
Ei kaikkia asioita huomaa millään kukaan sellainen, joka kulkee jostain paikasta ohi vain kerran, hän tiivistää ytimekkäästi.
Työturvallisuuden toimenpiteisiin on viime vuosina tullut Uutun johdolla hyviä uusia kehitysaskeleita esimerkiksi suojavarusteiden ja työpisteiden turvallisuusohjeiden muodossa.
Suojakypärän ja suojalasien käytölle on määritelty yhdessä riskipaikat, joissa suojaimien pitäminen on kaikille pakollista. Työpisteille on laadittu työpistekohtaiset turvallisuuskortit, joiden sisältö on käyty yhdessä keskustellen läpi. Esimerkiksi kesätyöntekijät tai työpisteen tuuraajat voivat käyttää kortteja apunaan turvallisuusasioissa.
Työyhteisössä pyritään nyt aktiivisesti raportoimaan erilaisia työturvallisuushavaintoja ja läheltä piti-tilanteita. Raportoinnille on omistettu sahalla ikioma sähköpostiosoite. Näin tuikitärkeät huomiot eivät pääse hukkumaan muiden saapuvien sähköpostien sekaan. Kuinkahan satoisaa havaintojen keräys on?
Aloitteita tulee meille noin 5–10 kappaletta kuukausittain. Joskus voi tulla enemmänkin. Noin puolet kaikista havainnoista käsitellään turvallisuusasioille perustetussa aloitetoimikunnassa. Toimikunnassa on edustus kunnossapidosta, sähköosastolta ja työnjohdosta. Lisäksi tapaamisiin osallistuu minun lisäksi tuotantojohtaja Sami Juntunen, Kaisa Uuttu valottaa aloitteiden käsittelyn kulkua.
Aloitteet ovat versoneet ja järeytyneet käytännön toimenpiteiksi. Uuttu havainnollistaa niistä kaksi esimerkkiä:
Kimmo huomasi riskitekijän kuivaamoiden välisessä solassa, kun trukki ohitti toistuvasti täydessä lastissaan siivoojien auton. Nyt havainnon ansiosta ei pääse vahingossakaan käymään niin, että kuorma tipahtaisi joskus auton päälle.
Minttu havaitsi, että roskaraapan turvakytkin oli epäkäytännöllisessä paikassa ja sen paikkaa siirretään lähemmäs raapan käyttöpaikkaa käytön helpottamiseksi.
Kaikki voivat seurata käsiteltyjä turvallisuusaloitteita ja kehittämisuutisia digitaalisilta infonäytöiltä, joita löytyy esimerkiksi kaikista taukotiloista.
Turvallisuuskulttuuri on kokenut kasvojen kohotuksen ja tietoisuus sen merkityksestä on selkeästi lisääntynyt. Työporukka on lähtenyt tosi hyvin mukaan huomioimaan erilaisia vaaratekijöitä ja nostamaan niitä esiin. Turvallisuus lähtee ennen muuta asenteesta ja suhtautumisesta, Uuttu toteaa.
Työnjohtaja Sami Matilainen komppaa myös, että ratkaisu turvallisuuskysymyksiin on jokaisen henkilökohtaisten korvien välissä.
Havainnoista myös palkitaan. Muutoinkin, kuin taputtamalla lämpimästi olalle kiitokseksi. Turvallisuusaloitteista nimittäin maksetaan ideakohtainen rahapalkkio ja läheltä piti-tilanteiden raportoinnista tarjotaan lounas.
Palkitsemisella on haluttu osoittaa, että turvallisuusasioiden kehittäminen on koko yhtiötasolla tärkeää ja siksi siihen panostetaan muutenkin kuin pelkällä sanallisella kannustuksella.
Onhan täällä voinut ennenkin sanoa suoraan, jos on ollut vaaratilanteita. Mutta kyllä niitä ideoita varmaan tulee enemmän, kun niistä myös palkitaan. Jos on vain sanonut jotain, se on voinut myöhemmin unohtua. Kun ideat laitetaan ylös, ne saadaan vietyä myös eteenpäin, Joni Turkka tuumii parannuksia.
Tehdasalue pihoineen on riskialtis ympäristö myös sahan ulkopuoliselle kulkijalle. Vaikka 100 vuotta täyttävän Iisveden Metsä Oy:n historia Jauholahden pohjukassa kiinnostaisi kovasti historiallisena ja luontorikkaana kulttuurielämyksenä, niin kyläily sahamiljöössä tulee tehdä aina sovitusti.
Saha-alueelle tuleminen ilman lupaa on kiellettyä. Minulla on tapana noutaa vierailijoita henkilökohtaisesti parkkipaikalta, jos he ovat tulossa esimerkiksi tutustumaan sahaan tai myymään meille mattoja. Tämä on osa meidän vierailijaohjettamme ja toimintakäytäntöjämme, Uuttu napakasti muistuttaa.
Tonneja painavaa pyöräkonetta tukkipihalla päivittäin ajava Kari Snellman on samoilla linjoilla Uutun kanssa.
Jos tukkipinon takaa ilmestyy yhtäkkiä joku lintubongarin pikkuauto eteen, niin kyllä siinä tiedetään, kumpi yhteenotossa häviää, Snellman havainnollistaa esimerkin.
Uutun mielestä nykytilanteesta voi kiitollisena koputella puuta, kun sen suhteuttaa koneiden ja satojatuhansia kuusimotteja käsittäviin vuosituotantomääriin. Isoin kiitos kuuluu kaikille ihmisille, jotka antavat panosta omilla toimillaan ja huomioillaan joka päivä.
Minusta meillä on täällä tosi joustavasti toimiva, idearikas ja kehityshakuinen porukka. Turvalliset työolot ovat työntekijöiden hyvinvoinnin edellytys. Siksi turvallisuus on meidän kaikkien yhteinen etu ja ensiarvoisen tärkeää, Uuttu summaa loppuun.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista miten pitkäaikainen hallintoneuvoston puheenjohtaja Ilmari Airaksinen luonnehti 100-vuotiasta Iisveden Metsää yrityksenä tästä.
touko 27, 2024
Alkukesän aurinko loimottaa Savossa ja Kuopio-Hallin kupeissa kuhisee. Nuorisoa on paikalla kuin Elastisen konsertissa. Tänään ei kuitenkaan räpätä lipat vinossa, vaikka taustapoppi hiekkakentän nurkalta kaiuttimista ulos humiseekin.
Tämä päivä on omistettu taitaville nuorille ammattikoululaisille, jotka näyttävät taitojaan ja oppejaan tuleviin työtehtäviinsä. Metsäalan suorituspaikalla on yleisön huomion suhteen jopa epäreilu kilpailuetu, kun järkälemäisten metsäkoneiden kourat kahmivat keskijäreitä ja kauniita kuusitukkeja kuormatilaan.
Sahausrastipaikan tukeissa komeilevat savolaismetsistä tutut vihreät pinolaput Iisveden Metsä Oy:n logolla. Taitaa olla ehtaa Piimän tavaraa työstössä.
Mutta miksi sahausrasti? Kourallahan niitä tukkeja oikeisiin mittoihin katkotaan?
Sahan käytön osaaminen kuuluu tutkintovaatimuksiin. Koskaan ei tiedä, milloin metsäkonekuski joutuu turvautumaan moottorisahaan ja silloin se taito täytyy vaan osata. Voi tulla esimerkiksi voimakas myrsky, jonka seurauksena metsäkone jää nalkkiin tai vajaa laani, josta täytyy poistaa muutama puu. Vaikka sellaista ei tapahtuisi juuri tänään, todennäköisesti se päivä on tulossa, perustelee lajivastaavana kilpailijoiden suorituksia tarkkaileva Aki Taskinen.
Metsäkonekoulutuksen opettajana Savon Ammattiopistolla toimivalla Aki Taskisella on itsellään pitkä puukauppakokemus ja ymmärrys, millaisia ovat hyvän metsänhoidon ratkaisun paikat. Mittaamisosaamisen merkitystä kannattaisi hänen mielestään korostaa nykyistä enemmän.
Osa ihmisistä tyytyy vain toteamaan, että silmä on kyllä harjaantunut näkemään kaiken tarvittavan. Maapohjan tai runkoluvun laskeminen ovat kuitenkin aivan eri asioita, Taskinen heittää esimerkin.
Aluekarttojen ja leimikoiden merkitseminen digitalisoituu jatkuvasti. Kun ennen kaikki suunnitelmat olivat paperisilla arkeilla metsänomistajien piironkien laatikoissa, nykyisin tieto kerätään päidemme yläpuolella hyrisevistä satelliiteista.
Sanoisin, että vain viisi kymmenestä leimikosta rajataan nykyisin punaisilla merkkausnauhoilla. Ainoastaan joissain alueen reunoissa voi olla merkinnät. Metsän henkilökohtainen tuntemus on kuitenkin edelleen tärkeää, sillä digitaalisesta kartasta et voi täysin varmistua asioiden todellisuudesta. Metsäammattilaisen täytyy jatkossakin kumikengät ostaa, Taskinen sanailee naurahtaen.
Kilpailijoiden tehtävärasteihin kuuluvat mm. metsäkoneella sekakuorman tekeminen ja korjuutyön suunnittelu kentän laidalla sijaitsevassa simulaattorikopissa. Ulkopuolella heijastuvasta näytöstä avautuu digitaalinen metsämaisema, josta suorituksia pääsee tarkkailemaan.
Simulaattorilla tehdään metsänkorjuusta suunnitelma. Simulaatiossa on maa-alan mukaiset maaston vaihtelut ja korkeuserot, kuten oikeissakin metsissä. Simulaattori on suunniteltu niin, että se vastaa täysin todellisia olosuhteita yksi yhteen. Suunnittelukyky on iso osa metsäkoneammattilaisen taitoa. Se ratkaisee lopulta koko työn onnistumisen. Se on syy, miksi toinen kuljettaja on vain toista nopeampi, vaikka puumäärät ovat samoja, opettajana ja myös metsäalan työelämämentorina toimiva Pekka Dahlqvist havainnollistaa.
Molempien opettajien mielestä yleinen mielikuva metsäkonetyöstä voi olla varsin perinteinen ja pelkistetty.
Usein kuvitellaan, että töissä ollaan rämpimässä metsässä haalarit päällä kainaloita myöten rasvan peitossa. Oikeastihan metsäkone on kuin toimisto. Maisemakonttori, jossa on omat jääkaapit ja uunit. Työ on aktiivista päätöksentekoa. Eräs lentokonealalta metsäkoneenkuljettajaksi opiskellut ammattilainen kerran kertoi tekevänsä enemmän päätöksiä metsäkoneen kuin hävittäjän puikoissa, Taskinen kuvailee todellisuutta.
Hänen mielestään Taitaja2024.-kilpailun kaltaiset suurtapahtumat ovat loistava näyteikkuna suuren yleisön tietouden lisääntymiseen ja työhön, jota ammattilaiset päivittäin metsissä tekevät.
Opettajat ovat tyytyväisiä siihen, miten hyvin metsäala on onnistunut pitämään pintansa ja vetovoimansa nuorten opiskeluinnon suhteen. Savon Ammattiopiston edelliseen koulutukseen oli viimeksi 62 hakijaa, joista 48 valittiin koulutukseen. Mistä kiinnostuksen säilyminen johtuu?
Yleinen runsas metsäkeskustelu vaikuttaa siihen. Näen tosi positiivisena asiana, että tästä alasta puhutaan paljon. Tässähän sinä pääset juuri tekemään sen asian kanssa ihan konkreettisesti töitä ja vaikuttamaan, Taskinen korostaa.
Metsänomistajan näkökulmasta taitava metsäkoneenkuljettaja on usein puukaupoissa se varsin näkymätön avainpelaaja, jolla on paljon vaikutusvaltaa tulevaisuuteen.
Ajatellaan rahoitusalan salkunhoitajaa, joka tekee päätöksiä. Hän tekee niitä päätöksiä, että omistajan omaisuuden arvo kasvaisi. Aivan samalla tavalla metsäkoneenkuljettajan tekemät päätökset metsässä vaikuttavat metsän arvoon ja myös sen tulevaan arvoon. Oletko tehnyt siellä kopissa kestäviä päätöksiä? Valinnat näkyvät vuosikymmentenkin päästä. Ammattitaitoinen kuljettaja on metsänomistajan omaisuudenhoitaja, Taskinen tiivistää loppuun.
Iisveden Metsä Oy toimi tänä vuonna valtakunnallisten Taitaja-kilpailuiden metsäkoneen käytön lajiyhteistyökumppanina. Kiitämme Savon Ammattiopistoa yhteistyöstä ja hienosti järjestetystä tapahtumasta.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voit vilkaista, miksi metsäopiskelija Valtteri Kutvosen mielestä metsä on oikein sopivalta vaikuttava paikka opiskelijalle. Lue juttu tästä.
touko 20, 2024
Kellon heiluri naksahtelee tunnelmallisesti sekuntien tahtiin Airaksisten kodin keittiössä Sakarilassa. Tilan isäntä, Ilmari Airaksinen tottui jo pienenä poikana kulkemaan isänsä mukana savotoilla ja metsissä. Puut hän tuntee kuin omat taskunsa. Siitä ei jää epäilyksen pilkettäkään.
Tiedätkös sinä, mikä on tuo vasemmalla puolella näkyvä puu tuossa rannassa? Se on luonnontilainen metsälehmus. Toin ja istutin sen siihen ihan itse, hän viittoilee kämmenellään ikkunasta ulos kotirannan törmälle.
Airaksisen pihan metsälehmukset ovat tuliaisia hänen Jalkalassa, Museokanavan edustalla sijaitsevalta saareltaan. Pihapiirin toisena puulajierikoisuutena komeilee kultakuusi. Sen neulaset ovat tyypillisen vihreän ilmiasun sijaan kullanväriset.
Isäni möi saksalaisille ratapölkkyjä. Olin niitä silloin hänen kanssaan vuolemassa ja sahaamassa. Ostajat eivät ymmärtäneet juurikaan vieraita kieliä. Äitini oli onneksi äärimmäisen kielitaitoinen. Me laittelimme isän kanssa rannalla pölkkyjä valmiiksi ja äiti toimi saksalaisille tulkkina, Airaksinen kertailee muistelmiaan kansainvälisestä kaupankäynnistä koko perheen voimalla.
Kansainvälisiä asiakkaitaan lujassa savolaisessa kuusessa pitävän Iisveden Metsä Oy:n historian alkuaikoina puut tuotiin sahalle uittamalla. Metsänomistajaisännät tekivät järvien poskiin tukkilaanit, joista tukit vieritettiin järveen. Kuljetusten pääteasemana sijainneen Jauholahden juurella toimi tuolloin useampikin saha.
Iisveden Metsän nimi ei ollut Airaksiselle entuudestaan tuttu. Siihen oli oma syynsä:
Isäni oli aktiivinen metsänhoidon asiamies. Olin hänen mukanaan paikallisen metsänhoitoyhdistyksen kokouksissa. Menin sitten kerran Iisveden Metsän kokoukseen. Katsoin, että täällähän on paikalla tuttuja ihmisiä. Ei siihen aikaan kukaan puhunut Iisveden Metsästä. Kun metsänomistajat tiedustelivat toisiltaan kenelle he ovat puitansa myyneet, he vastasivat: ”Piimälle”, Airaksinen muistelee.
Piimä-nimen synnylle on montakin aprikoitua selitystä, mutta todennäköisimmin vastaus liittyy perustajien harjoittamaan maatalouteen ja perustamiskokouksen pitopaikkaan. Sellaisena toimi paikallinen osuusmeijeri.
Erityisen hyvin Airaksisen mieleen ikuistui kohtaaminen helsinkiläisen vuorineuvos Aarne Pelkosen kanssa, joka toimi Iisveden Metsä Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajana vuosina 1974-1979.
Vuorineuvos Pelkonen osoitti minua sormella uutta hallintoneuvostoa valittaessa ja sanoi, että ”sinut Ilmari valitaan sitten hallituksen jäseneksi”. Hän oli sellainen ystävällinen herrasmies ja osasi suhtautua hyvin tällaisiin kaltaisiini pikkupoikiin, Airaksinen veistää hymyillen.
Hän myöntää silloin pohdiskelleensa syytä, miksi isosta kaupungista kotoisin oleva vuorineuvos jaksaa välittää Piimän kaltaisesta pikkuruisesta sahasta.
Tiedustelin kerran sitä häneltä suoraan. Hän vastasi minulle: ”Kuule Ilmari. Asia on sillä tavalla, että isoissa yhtiöissä pistetään asioita suurempaan lukuun. Mutta kaikki asiat ovat aivan yhtä tärkeitä myös näissä pienemmissä yrityksissä. Muistakaa pitää puolenne!”, Airaksinen sanoo alleviivaten vuorineuvoksen sanomaa.
Vuorineuvos Pelkosen siirtyessä hallintoneuvoston puheenjohtajan tehtävästään sivuun, hän esitti tilalleen Airaksista.
Ilmari Airaksinen ennätti olla hallintoneuvoston puheenjohtajan tehtävässä useammalla vuosikymmenellä vuodesta 1981 alkaen. Sinä aikana Iisveden Metsä Oy:n ja koko sahatoimialan konekanta kehittyi ja automatisoitui voimakkaasti.
Airaksinen oli katsellut työntekijöitä taaplaamassa lautoja vesisateessa ja tuuminut, että nopeampi uudistuminen olisi kyllä ehdottomasti tarpeen. Tukkien käsin syöttäminen ja sahaaminen raamilla eivät vaikuttaneet enää ajan henkeä noudatteleville toimintatavoille.
Olin toimitusjohtaja H. Tapio Sivosen kanssa etsimässä yhtiölle uutta johtajaa. Matti Virtasesta meille molemmille tuli silloin sama oivallus. Siinä on nuori insinööri, jolla on oikeaa näkemystä konekantaan siirtymiseen. Juuri sellaista Iisveden Metsä jatkossa kaipaisi, Airaksinen muistelee Virtasen saapumista toimitusjohtajan tehtäviin.
Virtasessa hän näki oikeanlaista kyvykkyyttä arvioida uusien teknologioiden tuottavuuksia ja hankintojen pitkän aikavälin tuomia kannattavuuksia. Airaksinen ja Virtanen tekivät yhdessä ulkomailla reissuja, joiden aikana käytiin tutustumassa kansainvälisten sahojen toimintaan.
Sivosta Airaksinen luonnehtii johtajana enemmän puun ostajaksi.
Johtaja Sivonen kierteli ahkerasti yhtiön leimikoita katselemassa ja merkkailemassa tukkeja leimakirveellä. Niin kauan kuin Sivonen pystyi liikkumaan, niin kauan hän kulki itse metsänomistajien luona, Airaksinen kertoo.
Koneellistamisen aikakaudesta tupsahtaa mieleen yksi huvittavakin tapaus:
Eräs hyvin varttunut paikallinen henkilö tuli minulle juttelemaan. Kysyi: ”Mitenkähän huonosti sillä sahalla nyt menee, kun keväällä pihalla näkyi vain kaksi lautataapelia pystyssä?”. Vastasin hänelle, että nyt menee paremmin. Kuivaamoiden rakentamisen ansiosta, Airaksinen hekottelee.
Suhdettaan henkilöstöön Airaksinen muistelee erityisellä lämmöllä. Hänen mielestään keskusteluyhteys oli aina äärimmäisen hyvä ja osa työporukasta jopa kyläili silloin tällöin Sakarilassa Airaksisten kotona.
Airaksinen ehti olla hallintoneuvoston puheenjohtajan roolissa valitsemassa yhtiölle myös nykyistä toimitusjohtajaa vuonna 2006. Tommy Lindströmiä hän kuvailee ”nuorekkaan tomeraksi johtajaksi, jolla on kykyä katsoa enemmän eteenpäin kuin menneisyyteen”.
Hallintoneuvoston puheenjohtajan tehtävät Airaksinen luovutti eteenpäin toimitusjohtajan tehtävistä silloin väistyneelle Matti Virtaselle.
Mitä Iisveden Metsän 100-vuotias tarina ja työ hänen mielestään merkitsee lähiseudulle?
Yhtiön arvo on ollut omalle paikkakunnalleen kyllä äärettömän rikas. Työntekijät arvostavat sahaa työpaikkanaan tosi paljon. Jokainen miettii yhdessä, miten yhtiö menestyy paremmin, Airaksinen summaa loppuun.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voit lukea tarkemmin, millä kaikilla tavoilla Iisveden Metsä Oy:n toimintaa uudistettiin 90-luvun lamavuosina. Lue Matti Virtasen haastattelu tästä.
touko 6, 2024
Näin voisi ytimekkäästi kuvata tapahtuman, kun Helmi ja Hilla Haataja pääsivät ensimmäistä kertaa hepan selkään.
Talleista ja hevosista tuli kiinteä osa koko Haatajan perheen päivärytmiä, kun kansainvälisellä tasolla kenttäratsastuskisoja kiertänyt suonenjokelainen Linda Immonen pyysi kerran 11-vuotiaita Helmiä ja Hillaa ratsastamaan hänen pikkusiskonsa ponilla.
Ensin tytöillä meni tallilla pari tuntia illassa. Sitten kolme. Sitten jossain vaiheessa aloimme jo ihmettelemään, että eivätkö ne tule sieltä tallilta enää kotiin ollenkaan, perheen äiti Piia Haataja muistelee innostuksen imua huvittuneena.
Lukion ensimmäisen vuoden opintomäärää parhaillaan tankkaavat sisarukset tietävät hyvin päiviensä sisältösuunnitelmat ennakkoon:
Koulupäivän jälkeen tehdään läksyt ja sitten lähdetään tallille. Tallin töihin kuuluu esimerkiksi pihattojen ja karsinoiden siivoamista sekä vesien ja ruokien jakamista. Siinäpä ne illat sitten menevätkin, Hilla Haataja kertoo.
Ratsastusharrastus vaatii paljon pitkäjänteistä sitoutumista vähemmän esillä oleviin puoliin, joita olosuhteiden kunnossapito ja eläimet vaativat:
Mielikuva tästä hommasta on usein se, että eihän täällä tarvitse muuta tehdä kuin vain käydä vähäsen ratsastamassa hevosilla. Käytännössä ratsastus on pieni osa ja isompi osa kaikkea muuta, kuten tallitöitä ja hevosten hoitamista, Helmi Haataja valottaa totuutta lajin parissa vierähtävien tuntien käytöstä.
Mikä tekee hevosurheilusta sitten niin mielenkiintoista, että sen parissa viihtyy vuodesta toiseen ja on valmis tekemään kaiken sen työn harrastuksen eteen?
Parasta on, kun saa olla tekemisissä eläinten kanssa. Niiden kanssa ei tule yhtään tylsää hetkeä. Ja maastoesteiden hyppääminen on parasta. Se on parasta siksi, kun pääsee hyppäämään isoja esteitä ja laukkaamaan kovaa, sisarukset innostuvat kuvailemaan lajin tarjoamaa vauhtia ja jännitystä.
Lyhyen ajomatkan päässä Pieksämäen puolella sijaitsevan Teittilän Tallin Veera Manninen on vuonna 2024 lähdössä Pariisin olympiakisoihin edustamaan Suomea kenttäratsastuksessa.
Esimerkki innostaa myös Helmi ja Hilla Haatajaa suuntamaan unelmiaan korkealle:
Arvokisoihin olisi kiva päästä mukaan. Ensin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin ja sitten Euroopan mestaruuskisoihin. Tähtäin on mahdollisimman korkealla, toteaa Hilla Haataja päättäväisen oloisesti ja vierestä Helmi komppaa samat visiot.
Nousu huipulle on mahdollista, mutta se edellyttää oikeita olosuhteita ja riittävää tukea.
Maajoukkueleiritykselle yritysten antama tuki on aivan elinehto. Esimerkiksi yksi leirireissu kuukaudessa Ypäjälle matkoineen ja majoituksineen maksaa n. tonnin. Meidän tapauksessamme sponsorit ovat ainoa toivo, päästä kisaamaan ulkomaille. Eihän sponsoreiden saaminen helppoa ole, kun yritystenkin kannalta on ollut huonoja aikoja. Muutamatkin sataset tukea auttavat aina eteenpäin. Onhan siinäkin jo melkein puolikas Suomen kisareissu, Piia Haataja kuvaa tilannetta.
Yhteydenottoihin suhtaudutaan positiivisesti, mutta tieto maailmanluokan kilpatasosta tulee yrittäjille yleensä täytenä yllätyksenä.
Tällä kylällä ei ole yrityksissä edes tiedetty, millä tasolla täällä ratsastetaan. Jotkut ovatkin halunneet vaihtaa sponsoroimaansa lajia välillä tähän meidän lajiimme, Piia Haataja toteaa kiitollisena.
Kenttäratsastus ei ole Suomessa sellainen laji, joka keräisi puoleensa näyttäviä uutisjuttuja tai mediahuomiota viikoista toiseen.
Kisa- ja treenikuulumisten päivittely ja näkyvyys ovat olleet sisarusten henkilökohtaisten sosiaalisten median kanavien varassa. Millaista palautetta ihmiset antavat?
Kommentointi on ollut tosi kannustavaa. Meitä on tsempattu ja on toivoteltu onnea kisoihin, Helmi sanoo.
Esteiden ylittämistä ja hevosten ylläpitoa sponsoroivan Iisveden Metsä Oy:n toiminta ja ihmiset ovat olleet Haatajan perheelle entuudestaan jo tuttuja. Olihan perheen Jyrki-isä pitkään tarjoamassa omaa työpanostaan yhtiön luottosahurina.
Monet kevätretket on kyllä tullut tehtyä Iisveden sakissa. Talonrakennusurakkamme aikana vuonna 2004 Iisveden kanssa tehty reissu olikin ainoa tauko ja viikonloppuvapaa koko 8 kuukautta kestäneen projektimme aikana, Piia Haataja muistelee.
Hän sanoo nostavansa hattua kaikelle sille kehitystyölle, mitä ”Piimän Sahalla” on vuosien varrella tehty ja olevansa muutenkin iloinen, että Suonenjoen kaltaisella pienellä paikkakunnalla on olemassa Iisveden Metsä Oy:n kaltainen 100-vuotias maailmanluokan yritys.
Haatajat ovat haastattelun alla kotiutuneet juuri Viroon suuntautuneelta kilpailureissultaan.
Hilla oli kisaamassa ensimmäistä kertaa uudella hevosellaan, jonka koulurata meni hyvin ja rataesteilläkään ei pudonnut yhtään estettä. Maastoesteillä tuli yksi kielto, joka hieman verotti radan suoritusaikaa.
Helmin hevonen jännitti hieman kouluradalla. Rata- ja maastoesteillä se oli kuitenkin aivan innoissaan ja hyppäsi nolla virhepistettä. Helmi oli myös luokan ainoa osanottaja, joka suoritti maastoradan ilman virhepisteitä.
Hevoset ja ratsastajat ovat erilaisia, mutta kaikki lajin osa-alueet tulisi monipuolisesti hallita. Kokonaissuorituksella on suuri merkitys aivan viimeiseen loppukiriin saakka.
Esimerkiksi Helmi oli Virossa kouluradan jälkeen viimeisenä, mutta sijoittui lopulta yhteistuloksissa toiseksi. Koulu- ja rataesteradan jälkeen johdossa ollut ratsukko vastaavasti hylättiin maastoradalla. Loppuun asti kannattaa siis tsempata tosissaan, sillä sijoitusten suhteen voi tapahtua mitä vain, Piia Haataja kuvaa kisan jännittävää luonnetta.
Mitkä ominaisuudet tekevät ratsastajasta hyvän ratsastajan?
Hillan mielestä hyvä ratsastaja kestää kisan tuomat paineet ja pystyy ratsastamaan erilaisia hevosia. Hyvä ratsastaja pystyy auttamaan kokematonta hevosta suoriutumaan hyvin.
Sinnikkyys harjoitteluun on myös tosi tärkeää. Ja kunnon pitää olla hyvä, sillä maastorata voi kestää jopa 5–10 minuuttia ja ratsastajan pitää jaksaa tukea hevosta koko radan suorituksen ajan, Helmi lisää.
Helmin ja Hillan esikuvana ja valmentajanakin toimiva Linda Immonen saa jutellessamme paljon kiitosta perheeltä kaikesta tuestaan ja avustaan, joka osaltaan tasaa tietä ulkomaille ja kisaamaan parhaista parhaiden kanssa.
Sisarusten mukaan Immonen on valmentajana vaativa, mutta taitava ja neuvova.
Hän lähtee mielellään mukaan esimerkiksi maajoukkueleirityksiin ja kisareissuihin. On aito halu auttaa, Piia Haataja tiivistää lopuksi.
Iisveden Metsän väki toivottaa vauhdikasta laukkaa ja hienoja ylityksiä sisarusten ja koko perheen kisakauteen.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista toisesta vauhdikkaasta lajista, jota kunnossapitotiimin luottopeluri Jani Tenhunen harrastaa vapaa-ajallaan tästä.
1§
Toiminimi ja kotipaikka
Yhtiön toiminimi on Iisveden Metsä Oy ja kotipaikka Suonenjoki.
2§
Toimiala
Yhtiön toimialana on harjoittaa puunjalostusteollisuutta sekä kaikkea laillista liiketoimintaa.
3§
Suostumus osakkeiden hankintaan
Osakkeen hankkimiseen luovutustoimin vaaditaan yhtiön suostumus. Oikeus merkitä ja muutoin hankkia yhtiön osakkeita on jokaisella yksityisellä ja yhteisöllä, jotka hallintoneuvosto hyväksyy hallituksen esittäminä uusina osakkaina merkitsemään ja hankkimaan osakkeita.
4§
Osakkeiden lunastusoikeus
Jos yhtiön Osake siirtyy yhtiön ulkopuoliselle uudelle omistajalle, on siirronsaajan viipymättä ilmoitettava siitä hallitukselle, ja yhtiöllä on oikeus lunastaa osake seuraavilla ehdoilla:
1) Lunastusoikeus koskee kaikkia saantoja.
2) Vastikkeellisissa saannoissa lunastushinta on siirtäjän ja siirronsaajan sopima hinta, mutta kuitenkin enintään EUR 10 /osake. Jos saanto on vastikkeeton, lunastushinta on EUR 10 / osake.
3) Mikäli yhtiö käyttää lunastusoikeuttaan, hallituksen on tehtävä lunastusvaatimus osakkeen saajalle kahden kuukauden kuluessa siitä, kun osakkeen siirtymisestä on ilmoitettu hallitukselle.
4) Lunastushinta on suoritettava siirronsaajalle käteisenä rahana, pankkisiirrolla tai pankin varmentamalla shekillä kahden viikon kuluessa lunastusvaatimuksen tekemisestä lukien tai mainitussa ajassa talletettava ulosoton haltijalle.
5) Lunastusoikeutta ja lunastushinnan määrää koskevat erimielisyydet on siirrettävä välimiesten ratkaistaviksi välimiesmenettelystä annetun lain (967/92) mukaisessa järjestyksessä.
5§
Hallitus
Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, ellei asia tämän yhtiöjärjestyksen mukaan kuulu hallintoneuvostolle. Hallitukseen kuuluu 3-5 jäsentä, joista yksi on toimitusjohtaja sekä lisäksi kaksi varajäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenten ja varajäsenten toimikausi on kaksi vuotta luettuna varsinaisesta yhtiökokouksesta varsinaiseen yhtiökokoukseen.
6§
Toimitusjohtaja
Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka tulee hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaan hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa. Hallitus valitsee keskuudestaan varatoimitusjohtajan.
7§
Yhtiön edustaminen
Yhtiötä edustaa paitsi hallitus, toimitusjohtaja yksin, kaksi hallituksen jäsentä yhdessä tai hallituksen jäsen yhdessä hallituksen yhtiön edustamiseen valtuuttaman henkilön kanssa. Hallitus voi antaa edustamisoikeuksia.
8§
Hallintoneuvosto
Yhtiökokous valitsee yhtiön osakkaista kymmenjäsenisen hallintoneuvoston kolmeksi vuodeksi kerrallaan luettuna varsinaisesta yhtiökokouksesta varsinaiseen yhtiökokoukseen. Hallintoneuvoston jäsenistä eroaa kahtena vuotena kolme ja kolmantena neljä vuoron mukaan. Hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan.
9§
Hallintoneuvoston tehtävät
Hallintoneuvoston tehtävänä on
1) Valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa yhtiön hallintoa.
2) Antaa lausuntonsa varsinaiselle yhtiökokoukselle tilinpäätöksen ja tilintarkastuksen johdosta.
3) Kutsua yhtiökokouksen koolle.
4) Valita hallitus ja määrätä hallituksen jäsenten palkkiot. Hallintoneuvoston kokouksissa on hallituksen jäsenillä oikeus olla läsnä ja lausua mielipiteensä.
5) Tehdä metsätalouden edistämiseen tähtääviä aloitteita.
10§
Tilinpäätös
Tilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen ja muiden yhtiön toimintaa koskevien pöytä- ja asiakirjain tulee olla viimeistään neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä valmiina jätettäväksi hallintoneuvostolle.
11§
Tilintarkastajat
Yhtiössä on yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja. Mikäli varsinaiseksi tilintarkastajaksi valitaan hyväksytty tilintarkastusyhteisö, ei varatilintarkastajaa tarvitse valita. Tilintarkastajat valitaan vuodeksi kerrallaan.
12§
Yhtiökokouksen koollekutsuminen
Kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava julkaisemalla se viimeistään 2 viikkoa ennen kokouspäivää yhtiön kotipaikassa ilmestyvässä sanomalehdessä tai yhtiön internetsivuilla. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat. Kaikki mainittuihin asioihin kuuluvat ehdotukset ja asiakirjat on kahdeksan päivän ajan ennen kokousta pidettävä osakkeenomistajien nähtävillä yhtiön konttorissa sen aukioloaikoina. Muut tiedonannot osakkaille on toimitettava samalla tavoin kuin kutsu yhtiökokoukseen.13§
Yhtiökokouksen sisältö
Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallintoneuvoston määräämänä päivänä kuuden (6) kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.
Kokouksessa on: esitettävä
1) tilinpäätös ja toimintakertomus
2) hallintoneuvoston lausunto tilinpäätöksestä
3) tilintarkastuskertomus päätettävä
4) tilinpäätöksen vahvistamisesta
5) toimenpiteistä, joihin taseen osoittama voitto tai tappio antaa aihetta
6) vastuuvapaudesta hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle
7) hallintoneuvoston jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista valittava
8) hallintoneuvoston jäsenet
9) tilintarkastajat käsiteltävä
10) mahdolliset muut kokouskutsussa mainitut asiat.
14§
Äänileikkuri
Osakkeenomistajalla on äänivalta hänen omistamiensa osakkeiden lukumäärän mukaan siten, että
1-2 osakkeesta on 1 ääni
3-5 " " 2 ääntä
6-10 " " 3 ääntä
ja lisäksi jokaisesta seuraavasta 10 osakkeesta 1 ääni. Sen äänioikeus, joka samalla edustaa toista osakkeenomistajaa, määrätään kaikkien hänen edustamiensa osakkeenomistajien yhteenlasketun osakemäärän mukaan.
15§
Yhtiökokouksen puheenjohtajan valinta
Yhtiökokouksen avaa hallintoneuvoston puheenjohtaja, minkä jälkeen kokouksen osanottajat henkilöluvun mukaan valitsevat puheenjohtajan.
16§
Yhtiöjärjestyksen muuttaminen
Yhtiöjärjestyksen muuttamisesta päättää yhtiökokous. Päätös on pätevä vain, mikäli osakkeenomistajat, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista, ovat sitä kannattaneet.