Aulis Sahimaa tienasi ensimmäisen metsätilinsä jo 6-vuotiaana, kun hän kuori petkele kourissaan tukkeja isänsä apuna. Taksa oli muutaman pennin kappaleelta. Keiteleen maisemista pitkälle työuralleen ponnistanut Iisveden Metsä Oy:n metsäjohtaja on jäämässä nyt eläkepäiviensä viettoon vuoden 2021 päättyessä. Millaisia käänteitä matkasta on juurtunut muistiin ja mitä mietteitä 40-vuotisen tarinan päätös herättää?
SAVOLAINEN KUUSI ON TUTTU PUU
Metsä ja leimikoiden teko on aina vetänyt Aulista puoleensa. Alalla työskentelyn parissa hän aloitteli metsänhoitoyhdistyksen kirjoilla. Vuonna 1981 hän päätti ryhtyä katselemaan itselleen sopivaa paikkaa, jossa pääsisi hieromaan puukauppaa kylien ihmisten kanssa.
Iisveden Metsä vaikutti mukavan pieneltä ja sympaattiselta paikalta. Kysyin sitten töitä ja sainkin kutsun haastatteluun. Sillä tiellä ollaan edelleen, Aulis muistelee päätymistään pitkäaikaisen leipäpuunsa ääreen piimänkadulle.
40 vuotta jatkunut ura puukaupan parissa on tuonut tullessaan monenlaista kertomusta tupien kahvipöydistä ja savolaisista pihapiireistä.
Auliksen kohdalla voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että hän tuntee Savon metsät hyvin. Alussa hankinta-alue rajoittui Pielaveden, Keiteleen ja Maaningan seudulle. Sieltä hän on tullut viimeisen 20 vuoden aikana ostamaan puuta Kuopion, Vehmersalmen, Leppävirran, Varkauden, Heinäveden ja Joroisten alueelle.
Iisveden Metsä ei hankkinut puuta Kuopiosta joskus ollenkaan, kun seudulla oli vaneritehdas. Minulla oli mahdollisuus toimia täällä yhtiön ostotoiminnan edelläkävijänä, Aulis muistelee uran varrella tapahtunutta laajennusta.
Kuusi on tullut ”Piimän Sahan” palveluksessa tutuksi. Auliksen mielestä Savossa on osattu pitää metsiä hyvässä kunnossa. Nykyisin metsänhoitoon on ilmestynyt monenlaisia vaihtoehtoja. Monipuoliset ja jokaiselle sopivimmat mahdollisuudet hän kokee pelkästään hyväksi asiaksi.
PUUKAUPPA VAUHDIKKAAN MUUTOKSEN NÄKÖALAPAIKKANA
Metsänhoitotyö ja puukauppa on muuttunut vuosien saatossa valtavasti. Auliksen kertomuksessa nousee esiin etenkin nopeus, jolla kaikki lähti kehittymään kultaisella 80-luvulla.
Työmailla saattoi olla 15-20 sahuria, jotka kaatoivat puita moottorisahoilla. Kaadetut tukit pinottiin ja mitattiin. Kuutiot laskettiin taskulaskimella ja käsipelillä. Illansuussa tehtiin laskutoimitukset asiakirjoihin ja raapustettiin sekki metsänomistajalle, Aulis käy läpi puukaupan tekoa uran alusta.
Pian kuvaan astuivat metsäkoneet. Laitteiden ja ohjelmistojen kehitys poisti vaihe kerrallaan käsityötä. Nykyisin monitoimikone osaa hakata metsän annettujen rajausten ja määritysten mukaan. Leimikot merkataan karttoihin sähköisesti. Siitä kartat siirtyvät digitaalista tiedonvälitystä pitkin kuskeille. Metsänomistaja saa tiedon ja mittaustodistuksen, kun savotta on valmis. Enää ei tarvitse sekkivihkoa rintataskusta tapailla esiin.
PUUKAUPAN TEKO ON SOSIAALISTA TYÖTÄ, JOSTA TUNTEITAKAAN EI PUUTU
Aulis on tullut läheiseksi hahmoksi monen savolaisen maatilan pihapiirissä. Kun hänen autonsa karauttaa pihaan, auton ikkunasta päätään nostaa Auliksen reissukaverina pitkään toiminut kääpiösnautseri. Se on todellinen jäänmurtaja.
Yleensä se huomataan ikkunasta ja perheen lapset rientävät sitä hoivaamaan. Se on oppinut muistamaan kaikki osoitteet, missä se on saanut erityisen hyvää huolenpitoa. Juoksee edeltä käsin koputtelemaan ovea, Aulis naureskelee
Aulis pitää inhimillistä otetta ja tilannetajua työssään tärkeänä. Hän kertoo esimerkin eräästä kohtaamisesta virastossa. Kun virkailijalle alkoi puhumaan muustakin kuin itse asiasta, hänenkin asiakeskeinen kuorensa avautui.
Minä en ole oikeastaan koskaan ollut sellainen ”virkamiesmäinen”. Jos on jossakin talossa sattunut vaikka lehmä poikimaan, niin siihen tilanteeseen on osannut suhtautua oikein, Aulis luonnehtii itseään.
Kaupanteko on vuosien saatossa muuttanut muotoaan. Kaikki asiointi oli edellisellä vuosituhannella hyvin läheistä ja henkilökohtaista. Tutustumista, metsän tutkimista ja kuulumisten vaihtoa. Hintaneuvotteluja käytiin talojen peräkammareissa kahvikupin ääressä.
Viime vuosina yli puolet kaikista kaupoista on syntynyt niin, ettei metsänomistajaa näe koko tapahtuman aikana kertaakaan. Aulis sanoo, että korona on osaltaan karsinut henkilökohtaista kanssakäymistä, mutta arvelee, että etäkauppa on myös luonnollista kehitystä siitä, kun ihmiset muuttavat maalta kaupunkeihin.
Metsän myyjät ovat edelleen aika perinteistä porukkaa. Keski-ikä liikkuu kuusissakymmenissä. Nuoremmat haluavat kysellä paljon, mutta kyllähän luonnosta vieraantumista on nähtävillä. Ennen asuttiin maalla, nyt kaupungissa. Kun sitten perintönä saadaan omistukseen metsiä, joillakin voi olla jopa arkuutta metsänhoitoa kohtaan. He käyvät metsäkursseilla ja sanovat sielläkin, että ovat vasta oppimassa asioita, Aulis kuvailee nykyistä metsänomistajakuntaa.
Omistaminen ja perinteet herättävät tunteita. Edellisten sukupolvien tukkanuottaset saattavat siirtyä seuraaville tilanpitäjille. Mielipiteiden ristitulessa tarvitaan diplomaattista kykyä. Enimmäkseen kuitenkin asiat sujuvat sopuisasti.
Kerran eräs tuttu suurmetsätilallinen asiakkaani tokaisi, että tällä kertaa saattaa olla viimeinen puukauppa, kun tytär on luonnonsuojelija. Sitten koitti isot metsäverot. Tytär antoi valtakirjan metsänhoitoyhdistykselle ja minä tein kaupat, Aulis muistelee.
Keskustelu erilaisten sidosryhmien ja mielipiteiden välillä on lisääntynyt. Ainakin keskellä Suomea ymmärretään hyvin metsänhoidollisia toimenpiteitä.
MILLAISEN TYÖPAIKAN IISVEDEN METSÄ ON PUUKAUPALLE 40 VUOTTA TARJONNUT?
Auliksen puheessa pitkäaikainen työnantaja kuuluu yhteisöllisenä, yhtä köyttä vetävänä ja rentona paikkana. Työtä tehdään tosissaan, mutta vitsit lentävät ja huumori kukkii.
Tämä on ollut hyvin itsenäistä työtä. Minun aikanani talossa on ollut kolme eri toimitusjohtajaa ja aina olen kokenut saavani tukea ja luottamusta johdolta. Täällä on ollut minun aikanani pitkiä, eläköitymiseen jatkuneita työuria paljon. Ihmisiä ymmärretään ja heidän parasta osaamistaan osataan hyödyntää. Harvoin on myöskään näin vapaata työpaikkaa tarjolla. Toki se tarkoittaa myös vastuuta samalla kaikesta. Puunhankintaankin on oltu tyytyväisiä kaikki nämä vuodet, Aulis käy läpi tärkeimpiä syitä.
Vaikka Aulis poistuu nyt leimikkoja rajaamasta ja kuusitukin hankinnasta, metsä ei tule katoamaan hänen elämästään minnekään. Omien metsien hoitotyöt jatkuvat. Metsään on mukava lähteä vaikka koiran kanssa kävelylle. Sanomalehden ja kahvikupin ehtii nautiskella jatkossa hieman verkkaisemmin.
Iisveden Metsä Oy kiittää Aulista kaikista kuusentuoksuisista yhteistyövuosista ja toivottaa hyvin ansaittuja, rentouttavia eläkepäiviä.
