”Nakkikone”, ”Sensei” ja muut Piimänkadun moniosaajat huolehtivat Uwelle tarkasti sahattua laatulautaa – Miten kaikki tapahtuu?

tammi 24, 2022

Kuuset vapautuvat kuoristaan ja sahanpuru lentää. Työn alla on rakennustarviketta, jota rakastetaan Japanissa asti. Kun pistää vilkun päälle Iisveden sahalle kurvaamisen merkiksi, voi mielessään vain arvailla, miltä nykyaikaisella sahalla näyttää. Millainen porukka hallien kupeesta löytyy?

”TUNNEMME SINUN KUUSESI – OKSAN TARKKUUDELLA”

Tukkipinot toivottavat vierailijan tervetulleeksi oikeaan osoitteeseen. Toimistokoppiin astuessa, silmien eteen ilmestyy kaksi pöydällistä näyttörivistöä. Ruuduilta voi nähdä sahattujen tukkien sisällön oksien tarkkuudella.

Päivän aikana meillä sahataan 20-30 puuautollista tukkeja. Toimitukset eri maihin ovat hieman eri kokoisia. Esimerkiksi Italiaan lähtee 60- ja Hollantiin 50-mottisia kuormia. Suomessa määrä voi olla jopa 100 mottia, projektijohtajana sahalla työskentelevä Sami Juntunen taustoittaa.

Sami tuli Iisveden Metsän leipiin kesätöihin 2017. Ensimmäisenä työtehtävänä toiminut ”rimamättö” on nyt jo automatisoitu. Sillä tarkoitetaan kuivausrimojen asettamista sahattujen lautaerien väliin.

Tänne on tehty viime vuosina isoja investointeja. Esimerkiksi uusi lämpölaitos, joka mahdollistaa nopeamman puutavaran kuivauksen, Juntunen kertoo.

Sami jatkoi metsätalousinsinööriopintojensa ohella työskentelyä sahalla. Nyt hänet tunnetaan työporukassa ”nakkikoneena”, joka ottaa homman kuin homman hoitaakseen. Toista linjastoa valvova Sami Matilainen vieressä vahvistaa, että porukka on täynnä moniosaajia. Eri tehtävien kesken vuorottelu on sujuvaa ja tuo notkeutta, jos on esimerkiksi poissaoloja.

HARRASTUKSET TEKEVÄT MESTARIN – JOSKUS JOPA ”SENSEIN”

”Kuiva ajettu”, Matilaisen radiopuhelimen kaiutin kohahtaa. Märkänä ja kuivana käsiteltäville kuusierille on omat linjansa. Viestittely tapahtuu sisäisellä radioliikenteellä.

Yleensä alkuviikot ovat meillä hiljaisempia radioliikenteen kanssa. Viikonloppua kohti vauhti kiihtyy ja perjantaina on jo sitten aika levotonta, Juntunen ja Matilainen naureskelevat.

Sitten seuraamme ilmestyy ”sensei”, joka tunnetaan myös Ari Väätäisenä. Ari on Juntusen tavoin tullut sahan kuusikoplaan kesähommien kautta. Seuraava kesä on jo neljäskymmenesneljäs. Mutta mistä nimi ”sensei”?

Se tulee sulkapallosta. Meillä on torstaina ja sunnuntaina Iisveden koululla pelivuorot. Minä olen pelannut nyt 35 vuotta, Ari kertoo firman yhteisestä harrastuksesta.

Juntunen toteaa vierestä, että sensein arvonimeä ei saa, jos häviää paljon. Väätäinen kuittaa vaatimattomasti, että muilla on vain huonoa tuuria.

RÖNTGENIÄ JA METALLINPALJASTIN – MITÄ IHMETTÄ, TÄMÄHÄN ON SAHA?

Tukit tanssivat linjastolla rytmikkäästi eteenpäin kuin tietokonepeleissä. Tunnelmaa täydentää pelituolin näköisessä penkissä joystick kädessään tilannetta tarkkaileva Timo Pesonen.

Tuosta näytöstä näkee röntgenkuvat tukeista. Joskus joukossa voi olla mutkainen, hajonnut tai sisältä laho puu. Ne saadaan pois tässä vaiheessa, Juntunen viittoo kuvaruutuihin ja selvittää prosessia.

Yhdessä näytössä rulettipyörää muistuttava vekotin pyörittelee raskaita tukkeja kuin mitäkin kepeitä keppejä. Siinä on sahan metallinpaljastin. Siitä mitä? Emmehän me sentään missään lentokentällä ole! Mihin sitä tarvitaan?

Metallinpaljastin kertoo, jos puuhun on jäänyt rautaa. Esimerkiksi vanhoja piikkilankoja tai nauloja. Kyllä niitä tulee ihan säännöllisesti vastaan, Juntunen toteaa.

KUUSIMETSÄN VOI OMISTAA TIETÄMÄTTÄÄNKIN

Lankkua syntyy näppärästi. Hihnat, sahanterät ja kuljettimet laulavat. Välillä sahurin kopissa työskentelevälle Jani Silkkolalle tulee terämieheltä ohjeita. Nyt otetaan 2,5 milliä alalaudasta pois.

Me olemme kaikki täällä tottuneet hyvin tarkkaan työhön. Siitä on tullut meille rutiini. Tiedämme koko ajan, mitä missäkin linjassa tehdään ja millä tavalla. Välillä käyn myös tutustumisreissuilla muilla laitoksilla. Aina voi oppia ja kehittyä lisää, Sami Juntunen kuvaa sahan toimintakulttuuria.

Tällä hetkellä Suomessa on Juntusen mukaan paljon metsänomistajia, jotka eivät edes tiedä omistavansa metsää. Miten semmoinen on mahdollista?

Joskus metsä on perintöä. Ei oikein tiedetä, mitä sille pitäisi tehdä. Kukaan ei ota metsänhoitoa vastuulleen. Sitten koko metsä unohtuu. 20 vuoden päästä omistaja ei enää edes tiedä koko metsästä, kun häneltä kysytään, pitäisikö metsälle jotain tehdä. Ei tämä niin yleistä ole meillä Savossa. Mutta yleistyy, mitä etelämmäs mennään, Juntunen antaa esimerkin tämän hetken metsänhoidon haasteesta.

Päätämme kierroksen pakkauslinjalle, jossa valmis rakennusmateriaali verhoutuu sievään pakettiin. Uusia kääreitä koristaa Alpit ja tavaran laatua ihasteleva Uwe, joka saa pian hienostuneen suojakuoren omalle hiihtomajallensa näistä savolaisista tykötarpeista.

Jos sinä haluat tutustua sahan toimintaan tarkemmin, niin voit tehdä tästä virtuaalisen tehdasvierailun
Ota meidät seurantaan Facebookissa – ja Instagramissa

Tilaa piimäposti

Tilaa Piimäposti sähköpostiisi