Nappuloilla ja mittareilla mutkat suoriksi
1990-luku oli Piimänkadulla uudistumisen ja modernisoitumisen aikaa. Nykyinen tukkilajittelulaitos sai työkasteensa vuonna 1998.
Tänään hinureita ei enää näy. Nyt puuautot karauttavat vuorotellen lajittelulaitoksen kupeeseen, josta kuusirungot nousevat rekan nosturin kouralla linjastoon. Rullat pyörivät vähän kuin katsastusasemalla. Nyt ei kuitenkaan katsasteta kenenkään ”volkkaria”, vaan savolaisen metsän kuusia.
Vuosikymmenien varrella, lajitteluun on tullut useita päivityksiä ja parannuksia. Viimeisimpänä 3D- ja röntgenmittareiden asennus vuonna 2018. Jokainen puu saadaan läpivalaistua, viat etsittyä ja puu lajiteltua kuorettomaan läpimittansa.
Harri Vesterinen on tullut lajittelulaitoksen toimistoon iltavuoroon. Vesterisen työskentelypenkki muistuttaa pelituolia, jossa on nappuloita kuin entisen viinurin kassakoneessa. Missään ei kuitenkaan lue ”annosvesi”. Tilalla on painikkeet esimerkiksi ”mutkalle” tai ”laholle”.
Näytöillä pyörii erilaisia lukuja. Joukossa lukee ”Lenko”. Mikä ihme sellainen lenko on?
Se tarkoittaa puun mutkaisuutta, joka ilmaistaan lenkoluvulla. Alle seitsemään menevä lenko pitäisi olla. Esimerkiksi tämä nyt menevä runko oli kolmonen, Vesterinen selittää ja laskee tukin läpi.
Tuolin vasemmalla ja oikealla puolella roikkuu telineissään näytöt, joissa on nelisen pikkuruutua puolellaan. Vähän kuin TV-valvomossa, jossa jokaista kameran kulmaa ja katkoa ohjataan tarkasti.
Tarkkaavaisuus tässä hommassa onkin tärkeää. Pää pyörii jatkuvasti ympyrää. Monesta suunnasta on tehtävä havaintoja yhtä aikaa, Vesterinen jatkaa.
Hän osoittaa sormellaan toimiston sivuikkunaa ja kertoo, että lokeroiden täyttymistä pitää valvoa. Täyttyvästä lokerosta ilmoitetaan pyöräkuormaajan kuljettajalle.
Silmä harjaantuu hyville rungoille
Maallikon silmissä lajittelukenttä näyttää kokoelmalle samannäköisiä kuusiröykkiöitä ja liikkuvia koneita, mutta kaikella on paikkansa ja tarkoituksensa.
Tässä on silmä harjaantunut vapaa-ajalle asti. Kun metsällä näkee hyviä runkoja, niin saattaa sitten tokaista omistajalle, että myy vaan puusi Iisveden Metsälle, Vesterinen myhäilee.
Miten Vesterinen yhtyeineen erottaa, mikä on mistäkin suunnasta tullutta kuusta ja keneltä?
Puuauton kuljettajat ilmoittavat tulossa olevasta erästä ennakkoon ja sitten tänne järjestelmään kirjataan asiakas- ja rekisterinumero, Vesterinen näyttää jälleen yhden näytön ruutua.
Numeroiden perusteella pystytään yksilöimään, mistä mikäkin puukuorma on tulossa ja kuka on puuerän hankintavastaavana. Vastaanottolistasta nähdään tarkat kuutiomäärät.
Minkä verran lajittelulaitoksessa kulkee puuta päivittäin läpi?
Nyt ollaan menossa näköjään 4762 tukin kohdalla. Parhaina päivinä saatetaan vetää läpi parikymmentätuhattakin runkoa, Vesterinen sanoo ja näyttää sormellaan näytöltä kohtaa, missä saldoluku on kohoamassa.
Viereisen näytön ruudulla on röntgenkuva viimeisimmästä puusta, joka on mennyt tarkastuksen läpi.
Härveli röntgenkopin takana on kääntäjä. Se nimensä mukaisesti kääntää puun 90 asteen kulmassa eteenpäin ja lokeroita kohti. Ja sitten on vielä metallinpaljastin.
479 kilometriä lyhempi työmatka ja kivaa – Mitäpä muuta savolainen edes tarvitsee?
Harri Vesterinen tuli noin vuosi sitten Iisveden Metsälle hommiin maanmittaustöistä. Harrin puheesta nousee esiin erityisesti kaksi asiaa, mitkä ilahduttavat nykyisessä työssä:
Töihin on nyt vain 21 kilometriä matkaa. Ennen piti ajaa ensin 500 kilometriä, ennen kuin työt edes alkoivat. Siihen tuli mitta täyteen, Rautalammilla asusteleva Vesterinen toteaa tyytyväisenä.
Toinen asia on tunne siitä, että töissä on mukava olla.
Hirmuisen hyvä porukka täällä on. Aina löytyy varmasti joku, jolla on aikaa auttaa tai vastata kysymykseen, jos nykäisee hihasta. Täällä on yksinkertaisesti kivaa. Ei sitä oikein muuten osaa selittää, Vesterinen sanoo.
Savon metsiä hän kuvaa toteamalla, että ”hyvät on”. Vesterinen tietää mistä puhuu, sillä metsästys on hänelle tärkeää ajanvietettä. Porukat ovat monimuotoisia.
Nyt ajetaan hirveä. Sitä ajetaan omalla porukalla. Jänistä ajaa eri porukka. Kettumetsällä on talvella eri porukka. Jonkun verran ikääntymistä on nähtävissä kaikissa metsästysporukoissa. Jotkut aloittavat aiemmin, jotkut vanhemmalla iällä. Kun ei jaksa enää juosta baareissa, niin sitten lähdetään metsälle, Vesterinen vitsailee.
Vesterinen on ollut metsästysporukoissa mukana reilusti yli 30 vuotta. Tytär on jatkamassa perinnettä. Hän on ollut isänsä mukana jahdissa pienestä pitäen.
Kaikella on tarkoitus – maailmalla kuuluisa sellainen
Lajittelulaitoksen läpi kulkevista rungoista tulee loppupäässä sitä kaunista, vähäoksaista ja kestävää puutavaraa, jonka tilauksia virtaa maailman turuilta Iisvedelle
Tänäänkin valmistetaan asiakkaan toivomiin mittoihin räätälöityä materiaalia, jonka kutsuminen pelkästään laudaksi on Piimäpostiin helmikuussa haastatellun Metsäntuottajat Oy:n toimitusjohtajan Pekka Sainionkin mielestä melkoista vähättelyä.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukea Pekan mietteet savolaisesta kuusesta täältä.
Ota meidät seurantaan myös Facebookissa ja Instagramissa.
