S/S Metsän lähes 150 vuotta jatkunut tarina on kuin suuri jännitysseikkailu – Haastattelussa höyrylaiva-asiantuntija ja Suomen Höyrypursiseuran kunniajäsen Esko Härö

maalis 18, 2024

S/S Metsän lähes 150 vuotta jatkunut tarina on kuin suuri jännitysseikkailu. Haastattelussa höyrylaiva-asiantuntija ja Suomen Höyrypursiseuran kunniajäsen Esko Härö

Täyttä höyryä koko perheen voimin

Espoolaisen Esko Härön höyrylaivakipinä syttyi jo nuorukaisena, kun hänen pohjalaistaustainen lääkärismiesisänsä oli tuttavansa laivahankinnan innoittamana päättänyt ostaa Korpilahden Sahalta kunnostusta vaatineen hinaajan vuonna 1969.

Taunola II-nimellä kutsuttu laiva sai uudessa omistuksessa takaisin alkuperäisen nimensä Juno.

Neljä vuotta minua vanhempi veljeni ja konemestari Oiva Salonen saivat laivan kasaan. Salonen opetti meille myös höyrykoneen käytön. Meillä ei ollut mitään teknistä taustaa. Hankinnan myötä ryhdyimme järjestämään höyrylaivatapaamisia Päijänteellä. Siellä on perheellämme sellainen vanha maalaistalo saaressa. Ensimmäisessä regatassa olin mukana jo vuonna 1972, Härö muistelee.

Laivat ovat olleet siitä lähtien koko Härön perheen ja lähipiirin yhteinen sydämen asia. Nykyisin Suomen Höyrypursiseuran kunniajäsenenä toimivan Härön vuonna 1966 syntynyt sisarkin on aikoinaan perustetun pursiseuran toiminnassa aktiivisesti mukana kommodorina.

Meidän isämme antoi meille lapsille valtuutta ja luottamuksensa. Hän sanoi, että ”ottakaa tuo laiva ja ajakaa sitä, niin kuin haluatte”, Härö tuumii taustasyytä perheen mittavaan kiinnostukseen.

Junosta kaikki alkoi. Sitten koitti kultaisen 80-luvun loppu. Sattuma toi Härön eteen jotain erityisen kiinnostavaa.

”Katos mitä mä ostin!”

Pääsiäisen alla 1989 Esko Härön oli tarkoitus mennä Saarijärvelle puolisonsa Taru Härön kotipaikalle pyhien viettoon. Yksi hänen tuttavistaan sattui vinkkaamaan, että olisi myynnissä muuten yksi höyrylaiva. Uteliaisuus voitti hetkeksi muut suunnitelmat.

Myynnissä oleva laiva oli puoliksi jo uponneena Vesijärvellä, Lahden kaupungin lähistöllä. Edellinen omistaja oli sen sinne hinauttanut. Minulla oli ajokkina sellainen 1303S-mallinen kuplavolkkari, josta olin suunnitellut tekeväni myöhemmin avorättikattoisen mallin. Hieroimme myyjän kanssa kauppoja kuusi tuntia ja myyjä halusi kaupantekoon mukaan autonikin. En ollut millään tavalla valmistautunut ostamaan vielä saman päivän aikana itselleni uutta laivaa. Vaimoni oli iltakahdeksan aikaan jo Saarijärvellä saunomassa, kun saavuin perille. Totesin hänelle vain ”Katos mitä mä ostin!” ja näytin laivan paperit, Härö muistelee naureskellen.

Laiva oli puoliksi jo uponneena Vesijärvellä, Lahden kaupungin lähistöllä. Edellinen omistaja oli sen sinne hinauttanut.
Metsä nousemassa ylös Lahden Satamassa 1989

Häröjen uusi hankinta osoittautui stanssatun rekisterinumeronsa perusteella Tijs Volkerin Dordrechtissä teettämäksi, vuonna 1877 valmistuneeksi Adriana Christina-nimiseksi höyrylaivaksi.

Samassa kylässä ja kenties jopa sataman viereisessä talossa asui muuten Vincent Van Gogh. Hollanti oli jo 1860-luvulla mahdottoman teknisesti kehittynyt valtio. Martin-niminen englantilainen orpopoika oli tullut setänsä konepajalle Dordrechtiin oppipojaksi. Hän osoittautui hyvin lahjakkaaksi insinööriksi ja piirsi vuonna 1875 koneen, joka oli rakennettu V:n muotoon. Näin kone saatiin tehokkaammaksi ja matalammaksi. Näitä V-koneita on olemassa vain kaksi kappaletta. Toinen on Rosalin-nimisessä laivassa, joka myytiin myöhemmin Turkkiin. Meidän ostamamme laivan kone on näistä kahdesta alkuperäisin ja vanhin. Hollantilaisillehan on aivan käsittämätöntä, että yksi tällainen Härön perhe ajelee nyt sellaisella laivalla! Härö kuvailee hankinnan ainutlaatuista luonnetta innostuneesti.

Tijs Volker omisti laivan vuoteen 1912 saakka, kunnes sen matka jatkui Saksan ja Tanskan kautta Ruotsiin Sundin-nimisen paikallisen osakeyhtiön ruoppausurakoita hoitelemaan Ragnar-nimellä. Kovat, maailmansodan jälkeiset ajat olivat kolauttaneet myös länsinaapurissamme ja omistajayhtiö ajautuikin lopulta vararikkoon.

Vuonna 1924 perustettu sahayhtiö Iisveden Metsä Oy kaipasi laivaa hankkimiensa tukkien kuljettamiseen hakkuutyömailta Jauholahden pohjukassa sijaitsevalle uudelle sahalaitokselleen. Samalle paikalle, jossa se toimii yhä ja tismalleen samalla nimelläkin.

Kotimaan tarjontaakin oli yhtiössä tietojeni mukaan katsastettu, mutta ilmeisesti saatavilla olevat vaihtoehdot olivat olleet sahayhtiölle liian kalliita. Niinpä valtuutettiin toukokuussa 1925 herrat Vilpponen ja Holsti matkalle Ruotsiin ja päättämään, mikä laiva ostetaan. Pian tulikin jo ilmoitus, että Linköpingistä on ostettu laiva. Ruotsalaiset saattoivat laivan ajamalla Turkuun, josta se siirtyi Varkauteen Lehtoniemen Konepajalle kunnostettavaksi, ennen kuin se oli valmiina Iisveden Metsä Oy:n palvelukseen, Härö kertaa laivan saapumista Suomeen.

Laiva vihittiin suomessa S/S Metsäksi. Sen aktiiviset palvelusvuodet Iisveden Metsä Oy:n leivissä kestivät 1950-luvun loppupuolelle asti. Yhtiön konemestarin Eino Korhosen kerrotaan todenneen, että Metsä oli hyvä hinaamaan, mutta hurjasti halkoja se söi!

Uskotut savolaisherrasmiehet Vilpponen ja Holsti lähtivät toukokuussa 1925 Iisvedeltä Ruotsiin. Tehtäväksi kaksikolle annettiin laivan ostaminen juuri perustetulle sahayhtiölle. Siitä alkoi vaiherikas, dramaattinen ja jopa hieman hullunkurinenkin tarina uskollisesta sahayhtiön hinaajasta, joka nimettiin S/S Metsäksi.

”Ei täällä mikään pala. Tämähän on höyrylaiva!”

Metsän kohtalona oli jäädä työvuosiensa jälkeen pitkäksi aikaa seisontaan. Se oli käytännössä täysin käyttämätön yhteensä 36 pitkää vuotta. Sillä välin, siitä oli irroteltu paljon osia. Esimerkiksi pronssisia osia sulatettiin sahan muuta käyttöä varten.

Alkuperäiset lyhdyt löytyivät myöhemmin varastoista, painemittari sahan roskalavalta. Laivan mastovalo oli siirtynyt loimottamaan valoisampaa taivalta tulijoille Metsän entisen kipparin Olavi ”Ooppera-Olli” Jauhiaisen kotitalon kuistin oven päälle.

Minä lupasin Jauhiaisille vaihtokauppana uuden lampun, jonka he saisivat itse käydä valitsemassa ja minä sen kustantaisin, Härö muistelee alkuperäisen mastovalon hankinnasta käytyä neuvottelua ja toteaa Iisveden Metsän suhtautuneen aina tosi myötämielisesti Metsän kunnostustoimissa avustamiseen.

Kunnostusurakka itsessään oli kaikkea muuta kuin helppo. Heti hankinnan jälkeisenä keväänä Metsä hinattiin lahdesta pois. Aluksi paatti näytti kelluvan ihan kelvollisesti. Turkkipellin alta löytyi kuitenkin viiden sentin pituinen kapea reikä, josta alkoi pulppuamaan vettä hurjaa tahtia laivan sisään.

Vettä oli kertynyt jo ainakin puoli metriä, kun eräs tuttavani sattui onneksi paikalle. Ryhdyimme yhdessä kauhomaan ämpäreillä vettä laitojen yli. Minä laitoin reikään harjan varren tulpaksi, Härö muistelee dramaattista tapahtumaa Lahden satama-alueella, jonne Metsä oli siirretty erään hinausyhtiön toimesta kunnostusta ja maille nostamista odottelemaan.

Kun pohja oli vihdoin keväällä 1994 kunnossa ja paatti oli valmis vesille, koeajoa lähdettiin suorittamaan Vesijärven selälle. Reissu tulikin huomatuksi virkavaltaa myöten.

Kun höyrykone laitettiin käyntiin, laivan kyljestä puski ulos suunnattomat höyrypilvet. Vilkaisin rannalle ja huomasin, että sinne oli kertynyt iso määrä paloautoja ja meitä kohti lähestyi vene. Kyydissä ollut palohenkilöstö kertoi, että heille on annettu suurpalohälytys. Minä totesin vain siihen, että ei täällä kyllä mikään pala – Tämähän on höyrylaiva! Härö muistelee tapausta huvittuneena.

Laivan virallinen paluu kotivesilleen koitti myöhemmin vuonna 1994, kun Iisveden yhdistävä Keiteleen uusi kanava vihittiin käyttöön. Seremonioiden valmisteluun kuulunut tarkastusajo Metsällä kanavan läpi ei sekään sujunut aivan kommelluksitta.

Itse presidentti Martti Ahtisaari oli tulossa avaamaan kanavan käyttöön. Huomasimme harjoitusajossa, että yksi sähköjohto näytti olevan yllättävän matalalla. No mastohan otti siihen tietenkin kiinni ja se taipui hurjasti taaksepäin. Maston päästä irtosi nuppi ja se lennähti kaaressa laivan takakannelle. Luotsipäällikkö oli aivan kauhuissaan. Siitä tuli silloin melkoinen halo, kun seuraavana päivänä oli tarkoitus jo pitää avajaiset. Onneksi sähkölaitos saatiin nopeasti paikan päälle korjaamaan johtoa, Härö tarinoi.

Mitä olisikaan voinut sattua ilman harjoitusajoa, presidentin ollessa paikalla!

S/S Metsä Vääksyn regatassa

Pieni palanen takana, seuraaviin seikkailuihin valmiina

Tänä päivänä Metsä seilaa yhä ylväänä elementissään ja loistossaan huvialuksena. Kaiken tapahtuneen jälkeen Esko Härö pitää suoranaisena ihmeenä, että laiva on säästynyt totaaliselta tuholta. Niin täpärällä tarinan päättyminen on useita kertoja jo ollut.

Tällaisen höyrylaivan säilyttäminen ja sen parissa harrastaminen on erittäin mielekästä, kun ajattelee, että me itse olemme olleet vain pieni osa laivan koko historiaa. Näiden laivojen säilyminen on samalla kaiken teknisen tietotaidonkin säilymistä ja siirtymistä, Härö tuumii.

Hän muistuttaa, etteivät höyrylaivat ole mitään leikkikaluja. Paineastiassa jyllää valtavat energiat.

5000 litraa höyrynpaineen alaista vettä höyrykattilassa on kuin 1000 kiloa dynamiittia. Yksi ainoa litra vapaasti purkautuessaan muuttuu silmänräpäyksessä 1800 litraksi höyryä, hän havainnollistaa vaaran läsnäoloa.

Nykypäivän ihmiselle laivan liikkuminen pelkillä puilla ja koneen hiljainen luonne ovat poikkeuksellisia kummallisuuksia.

Konehuone on kuin iso olohuone, jossa voi helposti seistä kymmenenkin ihmistä. Laivaa ohjataan yhdestä isosta ruorista ja kippari ilmoittaa toiveensa telegrammilla konehuoneeseen. Vierailevat lapset saavat lisätä ajeluilla lämmityskattilaan muutaman halon. Niistä hetkistä jää elinikäisiä muistoja. Voi sitten ylpeänä myöhemmin sanoa, että ”minäkin olen oikeaa höyrylaivaa lämmittänyt”, Härö miettii lämmöllä Metsän parissa koettuja kohtaamisia ihmisten parissa.

Koko Iisveden historian kirjoitukselle hyvin merkityksellinen laiva on ollut Häröille alusta asti koko perheen yhteinen sydämen asia

Vaimoni Taru on ollut koko ajan mukana ja hirveän innostunut laivoista. Kaikki tuttavammekin liittyvät laivoihin, tavalla tai toisella. Eihän tästä mitään muuten tulisi, jos joutuisi laivaa hoitamaan yksin, Härö jakaa kiitoksensa läheisilleen.

Hän katsoo tulevaan luottavaisena ja toivoo, että Metsän matka vesillä jatkuisi mahdollisimman pitkään ja hartaasti. Aika näyttää, mihin seikkailuun seuraavat sukupolvet Iisveden Metsä Oy:n entisen uskollisen hinaajan johdattelevat seuraavan 100 vuoden aikana.

Iisveden Metsä Oy kiittää kunnioittavasti koko Härön perhettä hienosta työstä suomalaisen höyrylaivaperinteen jatkamisesta ja toivoo antoisia retkipäiviä kaikille Metsän kyytiin hyppääville.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voit lukaista Metsänkin kunnostustöissä auliisti apuaan tarjonneen Iisveden Metsä Oy:n nykyisen hallintoneuvoston puheenjohtajan Matti Virtasen mietteitä yhtiön kilpailuedun rakentamisesta 90-luvulla tästä.

Tilaa piimäposti

Tilaa Piimäposti sähköpostiisi