Puukaupassa vankat juuret tyytyväiseen asiakkuuteen syntyvät lupaukset pitäen – Haastattelussa metsäjohtaja Ville Tuhkanen

helmi 24, 2023

Puukaupassa vankat juuret tyytyväiseen asiakkuuteen syntyvät lupaukset pitäen – Haastattelussa metsäjohtaja Ville Tuhkanen
Etelä-Savon Juvalta Pohjois-Savoon ja Iisveden Metsä Oy:n palvelukseen ponnistaneen Ville Tuhkasen pitkä puukauppaura on sisältänyt työnkuvan laajennuksen ja muutoksen maaseudun tuvista monipuoliseksi metsäalan ammattilaiseksi. Mikä on hänen työssään ja työpaikassaan merkitseviä asioita?
 

Suunta metsäalalle oli kuin savolainen metsätie – mutkainen, mutta vei perille

Kuvittele tilanne, että käyt kolmessa eri työpaikassa. Kussakin 2 tuntia kerrallaan.

Ville Tuhkasen arki 2000-luvun aattona ja fysioterapeuttina oli määräaikaisten ja lyhyiden pätkätöiden keskellä sukkulointia. Hänen polkunsa puukaupan tekijäksi ei ollut mikään äidinmaidossa huuhdeltu läpihuutojuttu.

Vanhemmilla on ollut metsätila. Siellä raivaus- ja taimenistutustöissä minäkin olin lapsuudessa paljon mukana. Silloin siihen työhön oli jo jotenkin leipääntynyt, Tuhkanen muistelee ensimmäisiä urapäätöksiään.

 

Hän jäi Pohjois-Karjalan Prikaatissa suoritetun varusmiespalveluksensa jälkeen armeijan kantahenkilöstöön ”kesäkessuksi”.

Varuskunta Ylämyllyllä oli oikein miellyttävä työpaikka. Varteenotettava vaihtoehto jäädä ihan pysyvästi. Jos näin olisi käynyt, olisin ollut eläkkeellä jo 7 vuotta, Tuhkanen laskeskelee leikkimielisesti virne suupielessä.

Matka kuitenkin jatkui kuorma-auton rattiin ja siitä sosiaali- ja terveysalan pariin. Epävarmat työnäkymät eivät kuitenkaan taanneet rakennusaineita tulevaisuuden pitkäjänteisempään suunnitteluun.

Sosiaali- ja terveysalalla oli silloin muuntokoulutukset menossa. Minulla oli jo hakupaperit sisällä. Kyllä siinä monta yötä tuli nukuttua päätöstä tehdessä. Kun näin mielessäni terveyskeskuksen aulan, niin tulin siihen johtopäätökseen, että se ei ole minun paikkani, Tuhkanen muistelee.

Niinpä hän haki metsäalan koulutukseen. Pääsi sisään. Ja nyt yli 20 vuotta myöhemmin keitellään kahvia Iisveden Metsä Oy:n neuvotteluhuoneessa uuden PEFC-sertifiointikoulutuspäivän päätteeksi ja puhutaan siitä, millaista metsäjohtajan työ sahayhtiön palveluksessa on.

Iisveden Metsä Oy | SoMe reality

Periaate: Ei kuuta taivaalta – vaan se, minkä voi pitää

Puukauppauran alkutaivalta Ville Tuhkanen kuvaa maanläheiseksi.

Silloin kierreltiin maaseutua ja käytiin koputtelemassa metsänomistajien oviin. Joidenkin kanssa olimme edellisenä syksynä sopineet etukäteen, että tulen käymään kylässä seuraavana vuonna, Tuhkanen kuvaa yhteydenpitoa.

Aiemmin metsäyhtiöiden puun ostajat keskittyivät tekemään puukauppoja ja metsänhoitoyhdistykset hoitivat kaiken muun. Sitten metsäyhtiöt ryhtyivät muotoilemaan palvelujaan niin, että samalta asiamieheltä voi saada kaiken tarvitsemansa.

Villen mielestä asiakkaiden kanssa ajanviettäminen on metsäjohtajan työssä arvokkainta, sillä siinä pääsee kuulemaan ihmisten erilaiset tarpeet ja toiveet.

Toisille pelkkä puukaupan teko on tärkeää. Toiset haluavat hoitaa kaiken yhden ihmisen kanssa. Jollekin ympäristönäkökulmat merkitsevät eniten, Tuhkanen kuvailee odotuksia

Hän toteaa, että tilannetajun ja avoimuuden kanssa pärjää pitkälle.

Esimerkiksi rehevöityneelle maalle kuusen kasvatus jatkuvan kasvun mallina ei toimi. Silloin sanon ihan suoraan, että tämä ei ole sellainen kohde. Ei onnistu. Tehdään se, mihin pystytään. Ei ryhdytä lupailemaan kuuta taivaalta rakentaen epärealistisia odotuksia, Tuhkanen linjaa periaatteensa.

Nykyisin Siilinjärvellä asustelevan Villen työpaikan osoite Iisveden Metsä Oy:llä löytyi kavereiden rummuttaman puskaradion kautta. Hänen mielestään Iisveden Metsä Oy:ssä on ”vanhan hyvän ajan metsäyhtiöhenkeä”. Mitäs tämä tarkoittaa?

Täällä saa ajatella itsenäisesti. Miettiä, miten työt ovat oikeasti järkevintä tehdä, Tuhkanen toteaa.

Tehtävälistan läpikäynnin järjestyksellä ei ole niin merkitystä, kunhan vastuunsa tuntee ja hommat hoituvat. Aamupäivän voi viettää metsäkatselmuksia tehden, jos herätessään näkee ikkunasta kauniin kevätauringon paistavan.

Maailmanmestaruudet eivät paina metsäosaston pilkkikisoissa

Kevätaurinko nostaa ajankohtaisen ulkoiluharrastuksen eli pilkkimisen mieleen. Metsäosaston edellinen virkistyspäivä vierähti Hankasalmen jäillä. Tuhkasen kollegana työskentelevä Jussi Rossi on parhaillaan ollut pilkkimisen maailmanmestaruuskisoissa Virossa

Edellinen Piimäpostin haastateltava halusi sopivasti tietää, kuka on firman kovin kalastaja? Onko tähän vastaus täysin ilmeinen?

No ei. Kyllä se titteli on meidän Hennariikalla (Savolainen, Varkauden seudun metsäjohtaja). Meillä oli kisa, jossa mitattiin kolmea tulosta: lajien määrää, yhteispainoa ja suurinta kalaa. Katsoipa asiaa mistä vinkkelistä hyvänsä, niin Hennariikka oli kaikissa osa-alueissa porukan ykkönen, Tuhkanen kehuu keski-savolaisen kollegansa kalastustaitoja ja viereisestä huoneesta operaatiojohtaja Santtu Korhonen vahvistaa kertomuksen

Kuvausryhmämme kävi loppusyksystä Villen Volvon kyydissä samoilemassa savolaisessa kuusimetsässä ja taltioimassa metsäjohtajan työpäivän aamukahveista puukaupan tekoon.

Katso tästä videolta, miltä Villen työ näyttää:

Tilaa piimäposti

Tilaa Piimäposti sähköpostiisi