Rieponlahti ja järvi kutsuu – lomalla kuin arkena
Mökiltä on vesimittari mennyt vaihtokuntoon. Ari Väätäinen on käväissyt Suonenjoelta hakemassa uudet tarvikkeet juuri ennen juttuhetkeämme. Joskus asiointireissut sujuivat pyöräillen. Nykyisin mennään enemmän autolla.
Tämä Iisvesi on ollut aikanaan virkeä kylä. Täällä oli monta kauppaa. Lappalaisen kenkäkauppa ja Immosen vaatekauppakin, Ari Väätäinen muistelee.
Iisveden Metsä Oy:n kunnossapitojohtajana työskentelevä Ari viihtyy hyvin Rieponlahdella sijaitsevalla mökillä.
Paikka on vain 30 kilometrin päässä kodista. Vesille tulee lähdettyä usein työvuorojen jälkeenkin. Yleensä olen järvellä sen aikaa, kun syömäkalat ovat kasassa. Joskus reissut voivat kestää työpäivänkin mitan, kun oikein viihtyy, Ari kuvaa mökin roolia omassa elämässään.
Kalastuksesta ei tietenkään osaa puhua kysymättä tärkeimpiä: Eli miten on tärpännyt ja mitä kalastusniksejä Väätäisellä on valttikortteina hihassaan?
Nyt on noussut hyvin kuhaa ylös. Parhaat apajat on vain etsittävä. Sekin vaikuttaa, sataako vai paistaa. Karikko-uistimet uivat hyvin 4-5 metrissä ilman lisäpainoja, Väätäinen summaa omia vinkkejään.
Takaisin Tapiolaan ja koti kuntoon – taatulla Iisveden laadulla
Ari Väätäinen on syntynyt 500 metrin päässä nykyisestä Tapiolan kodistaan. Muutto Käpylän omakotitalosta takaisin kotimaisemiin ja työpaikan naapuriin tapahtui vuonna 1988.
Sattui tulemaan myyntiin vanha halpa mökki. Tähän taloon ei tullut silloin edes vettä. Siitä sitten pikkuhiljaa laiteltiin paikkoja. Lautatavarana on käytetty tietysti taattua Iisveden laatua, Väätäinen kuvailee paluuta lapsuuden seudulle.
Työmaa on sijainnut jo viiden vuosikymmenen ajan viereisellä tontilla. Aiemmin rengasliikkeessä työskennellyt Ari kyseli armeijasta päästyään vuonna 1978 kesähommia silloiselta työnjohtajalta, Kauko Bomanilta.
Tänä vuonna on jo 44 vuotta menty näin. Minä olen meillä sellainen ikuinen kesäpoika, Väätäinen virnistää.
Saha on hyvin kiinteä osa Väätäisten kotialbumia monessakin mielessä. Joskus aikoinaan, Ari innostui viljelemään mansikkaa viereisellä tontilla, joka oli ”Piimältä” vuokralla.
Silloin raivasin lepikot ja poltin pajukot. Ilmoitin palokunnalle, että jos joku soittelee, niin älkää tulko, Minä se vain olen. 2005 mansikanviljely alkoi käydä pienelle viljelijälle raskaaksi. Tuli kaikkia EU-kuvioita. Siihen se homma sitten loppui, Väätäinen muistelee.
Arin mummo on ollut sahalla palo- ja yövahtina. Isä oli mukana kuormien teossa ja taaplauksessa, kunnes jäi ansaittujen eläkepäivien viettoon 1990-luvulla.
Nykyisin kaksi muutakin perheenjäsentä on sahan korjaamolla töissä ja yksi lapsista on käynyt siellä koneasentajan tutkinnonkin, Ari listaa sahan paikkaa perheen arjessa.
Sopuisat välit ja kehitysmyönteisyys takaavat pärjäämisen
Väätäinen on ehtinyt olla työurallaan vuosikymmeniä erilaisissa luottamustehtävissä. Esimerkiksi Pääluottamusmiehenä 20 vuotta ja työsuojeluvaltuutettunakin 30 vuotta.
Olen ehtinyt olemaan nyt kolmen toimitusjohtajan aikana talossa töissä ja aina on saatu sovittua kaikki asiat paikallisesti. Luottamus ja yhteisymmärrys on kunnossa, Ari kiteyttää kokemuksensa henkilöstön edustamisesta.
Väätäisen mielestä sahalla seurataan markkinaa ja uudistetaan laitteistoa markkinan tarpeiden mukaan. Huolto- ja kunnossapito-osaston on pysyttävä kehityksen tahdissa. Siten laitteita osataan huoltaa ja tarvittaessa korjata.
Meillä on minusta hyvin kehitysmyönteinen johto. Lindströmin Tommy tuli toimitusjohtajaksi Helsingistä vuonna 2006. Minun mielestäni Tommy on kyllä enemmän savolainen kuin me savolaiset itse, Ari heittää keskinäisestä ymmärryksestä ja hörähtää kepeään nauruun.
Sitten tärkein – eli totuus sulkapallosta ja punaisesta hatusta
Väätäinen on harrastanut sulkapalloa yli 30 vuoden ajan. Hän muistelee, että Jussi Tiirikka sai hänet aikoinaan houkuteltua Iisveden Kirin porukkaan, joka kokoontui pelaamaan kahtena iltana viikossa.
Nykyisin meillä on töistä sellainen 6-7 hengen porukka, jonka kanssa pelataan Iisveden koululla torstaisin ja sunnuntaisin. Siinä saa mukavasti hien pintaan ja pääsee sen jälkeen kotiin löylyihin. Kyllä minusta tuntuu sille, että pelaaminen on auttanut pysymään hyvässä kunnossa, Ari avaa sulkapallon parhaita puolia.
Henkilöstöjohtaja Kaisa Uuttu halusi tietää, kuinka napataan kaikki verkon yli vauhdikkaasti viuhuvat lyönnit. Miten siis on?
No siten, että laittaa mailan vaan eteen, Ari vastaa kysymykseen lyhyesti ja pilke silmäkulmassa.
Punaisesta lippalakista on tullut toinen Väätäisen tavaramerkki. Mikäs tarina sen takana on?
No ei oikeastaan mikään. Se on vaan ollut kymmenkunta vuotta nyt päässä. Jos laittaisin jonkun toisen hatun päähän, niin joku kuitenkin tiedustelisi minulta, että missäs se punainen hattu on. Hattuja on vielä parikymmentä jäljellä. Olen luvannut joskus, että olen töissä niin pitkään kuin niitä riittää. Mutta ei se taida ihan pitää paikkaansa, Ari veistää.
Ari toteaa lopuksi, että töissä on paljon mukavampaa, kun ei olla hampaat irvessä. Huumori pitää mielen virkeänä ja auttaa jaksamaan.
Seuraavaa PIIMÄPOSTIA odotellessa, voit lukaista, mitä mieltä henkilöstöjohtaja Kaisa Uuttu on Iisveden Metsä Oy:n menestystekijöistä. Pääset juttuun TÄSTÄ.
Lue myös tarkemmin, mitä Arin ja muiden Piimänkadun moniosaajien työpäivä sisältää TÄSTÄ.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Instagramamissa .
