Lapsuuden haaveammatissa ison koneen ratissa – Haastattelussa Jake Fräntilä

syys 14, 2022

Yhdessä paremmiksi – Iisveden Metsä Oy lanseerasi yhtiön arvot
Jake Fräntilä hyppäsi lajittelukentän pyöräkoneen puikkoihin 1,5 vuotta sitten. Pohjoisesta kotoisin olevan Jaken sydäntä lämmittää työpaikan inhimillinen työkulttuuri ja kotona odottavat kunnon löylyt. Millaista konekuskin työ on? Hypätäänpä hetkeksi Fräntilän kyytiin.
 

Lappalaismaisemista ja etäisyydestä Savon ytimeen ja läheisyyteen

 
Jake syntyi Pelkosenniemelle. Se on 924 asukkaan lappalaiskunta. Maakuntansa pienin. Jotain kunnan koosta kertoo, että kahden neliökilometrin alueella asustaa keskimäärin vain yksi ihminen.
 

– Muutin vanhempien mukana sieltä tänne Savoon. Olin silloin 8-vuotias. Suurin kulttuuriero oli nähdä, miten ihmiset asuvat täällä todella paljon lähempänä toisiaan, Jake kertoo.

 
Fräntilä kuvailee perhettään ”uus-suonenjokelaiseksi”. Ensi talvena tulee kuluneeksi 4 vuotta siitä, kun muuttokuorma saapui Varkaudesta kylille.
 

Iloisuus, valoisuus ja lämminhenkisyys on parasta. Olemme sopeutuneet tänne todella hyvin. Lupsakalla asenteella pärjää. Ja tietenkin pienellä varauksella, Fräntilä veistää hymy suupielissä ja viittaa legendaariseen ”vastuu on kuulijalla”-sanontaan

Iisveden Metsä Oy | SoMe reality

Kahta en vaihda. Toinen on konetyöt ja toinen on…

 
Jakelle on ollut lapsuuden hiekkalaatikkoleikeistä lähtien melko selkeää, että elämässä tullaan pelaamaan isojen koneiden kanssa. Kaikilla työmailla oli ehdottomasti päästävä räpläämään ja kokeilemaan kaikenlaisia nappuloita.
 

Palomieshän minusta ihan ensin piti tulla. Mutta tässä on käynyt nyt hyvin, kun olen työtehtävien lisäksi mukana sahan vapaaehtoisessa palokuntatoiminnassa. Sain molemmat, Jake tuumii.

 
Lumien aurauksista alkanut konekuskin ura toi ensin Iisveden Metsälle 3,5 vuotta sitten. Nyt vuonna 2022 ollaan tukkikentällä Volvon ohjaksissa.

Fräntilän tavoitteena oli löytää itselleen työpaikka mekaanisen metsäteollisuuden parista. Sähköpostin laittaminen ja haastattelu työnjohtaja Juha Halosen kanssa johti lopulta työkutsuun.

 

Se oli hyvä juttu. Olen tykännyt tosi paljon olla täällä töissä. Ihmisistä huolehditaan ja ollaan inhimillisiä. Ymmärretään sekin, että aina ei ole paras päivä, mutta kaikesta selvitään. Jousto toimii puolin ja toisin, kun sille on tarvetta, Fräntilä toteaa

 
Jake harrasti nuorempana taekwondoa kilpatasolla. Kamppailulajien maailmasta on tarttunut hyvät motoriset valmiudet tukemaan konekuskin työtä. Tietynlainen tyyneyskin on erityisen merkitsevässä roolissa, kun montaa asiaa tapahtuu yhtä aikaa.

Tässä hommassa pärjää, kun on rennot ja rauhalliset liikkeet. Jos esimerkiksi tukit pinoaa liian hätäisesti, sen huomaa heti seuraavalla reissulla. Hosumalla tulee nopeasti noutaja, Jake kertoo.

Iisveden Metsä Oy | SoMe reality

Koneet parkkiin ja lauteille – kelloon tuijottelematta

 
Kun Volvo pysäytetään päivän päätteeksi parkkiin ja työmaan portit menevät perässä kiinni, niin kotona odottavaa mieluisinta ajanvietettä Jaken ei tarvitse kauaa pohtia:
 

Sauna. Sellainen aito, perinteinen puusauna. Saunassa käyn pitkän kaavan kautta. Löylyissä menee helposti kolmekin tuntia. Minulla on sellainen tapa, että iltavuoron jälkeisenä aamuna lämmitän aina saunan. Seuraavaa iltavuoroa aina ihan odottaa, hän innostuu fiilistelemään.

 
Saunan tärkeää roolia kuvaa sekin, että joskus kiuas lämpenee vielä iltayhdentoista maissakin.
 

– Silloin saa olla löylyissä kaikessa rauhassa, kun muu perhe jo nukkuu. Lauteilla rentoutuu ja mahdolliset murheet karisevat tehokkaasti. Ihan parasta, Jake tokaisee

Juttutuokio päättyy ja on aika toivottaa Jakelle hyvää työpäivän jatkoa. Haastattelun aikana on tallentunut pieni pätkä videota työn touhusta. Näet videon Iisveden Metsä Oy:n Instagramissa ja uudessa TikTok-kanavassa. Tervetuloa seuraamaan.

Seuraavaa PIIMÄPOSTIA odotellessa, voit lukea missä lajissa energia-asiantuntija ja operaatiojohtaja Santtu Korhonen on Suomen mestari.

Löydät meidät myös ja Facebookista.

Tilaa piimäposti

Tilaa Piimäposti sähköpostiisi