Kun saha syö hyvin, käyrä osoittaa koilliseen – Mutta painoarvoa toivottiin alas
Vuoden ensimmäiset arkipäivät rullaavat. Arokiven puuauton nosturia ja kouraa käskyttävä kuljettaja huikkaa tervehdyksen kuusitukeista kohoavan runkopinon vierestä.
Puuta piisaa. Se on hyvä merkki. Näyttää siltä, että puun myyjät ovat muistaneet aktiivisesti luottaa paikalliseen metsäkauppaan.
Mikäs siinä. Ahkerasti soiva Veisto Oy:n saha onneksi tykkää siitä, että sille annetaan reilusti kunnon kuusta käsittelyyn. Yhtä trendiä metsäosastolla on tosin tarkoitus saada osoittamaan alaspäin:
Tarkoitus olisi vähentää painoarvoa, yli 20 vuotta puukaupan parissa työskennellyt ja linnustajaksikin harrastuksiltaan tiedetty metsäjohtaja Ville Tuhkanen virkkoo näkymiään vuodelle 2023.
Yhdysteillä asiakaskäynneille kurvaillessa istumisajat auton ratissa pidentyvät, jolloin sopiva ”vaateri” löytyy arjen hyvistä valinnoista kaupan hyllyillä.
Villen työpäivään päästään tutustumaan tarkemmin helmikuussa, sillä kuvausryhmä kävi hänen matkassaan savolaismetsiköissä samoilemassa ja puukaupan tekoa taltioimassa.
Väki sanoo, että sahataan enemmän – sahurikin pitää hauskaa!
Iisveden Metsä Oy:n tuotantomäärä oli vuonna 2022 noin 140 000 mottia valmista tavaraa.
Tänä vuonna pyritään nostamaan tuotanto 150 000 mottiin. Tällä hetkellä kauppa käy hyvin ja sahattavaa kyllä riittää, summaa tuotantojohtaja Sami Juntunen ja sanat vahvistuvat porukan hyväksyvillä nyökkäyksillä.
Odotuksista tunnutaan olevan Juntusen ympärillä hyvin yksimielisiä.
Sahataan enemmän kuin viime vuonna. Siinä se, työnjohtaja Sami Matilainen kertoo ajankohtaisista näkymistä.
Tavoitteiden saavuttamista on tullut vauhdittamaan uusi varastointijärjestelmä, joilla varastojen hallinnan on tarkoitus tulla entistäkin helpommaksi.
Takimmaisessa huoneessa paketteja maailmalle järjestelevä Anna Paananen toivoo tasaisen hyvää myyntiä. Kun tavara pysyy liikkeellä, niin varastot kiertävät tehokkaasti.
Mitäs näihin odotuksiin tuumitaan sahurin kopilla?
Aktiivisena urheilumiehenä tunnettu Jani Silkkola kertaa viime vuoden reiskafutiksen MM-kisojen tapahtumia. Hän jyvittää vuoden 2023 tähtäimet yhteen virkkeeseen näin:
Paukutetaan ennätyksiä ja lähdetään pitämään hauskaa
Paketteja oikeisiin kyyteihin lastauspihalla kuormaava Kalle Hänninen on myös käynyt pyörähtämässä juttusilla. Hän lupailee tulevansa vähintään yhden kerran Iisveden koulun salivuoroille antamaan sulkapalloille kyytiä.
Piimäpostin suuntaan tulee vastapalloon pieni vihjaus: Vielä ei olla nähty mailojen varressa, vaikka toimituksen omien sanojen mukaan sen pitäisi olla paikalla ”aina siellä missä tapahtuu”.
Ovat oikeassa. On aika lunastaa puheet. Niinpä sinäkin pääset näkemään tämän kevään kuluessa, miten kahinoissa käy.
Kuusta hyvin. Kaikki hyvin.
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit tutustua tarkemmin sahan jääkiekkoperheeseen tästä.
Ota meidät seurantaan myös Facebookissa ja Instagramissa.